TALVIKUIVAN IHON PELASTAJAT LUSHILTA

14. marraskuuta 2017

Postauksessa esiintyvät tuotteet saatu PR-lahjana

Kärsin lapsuudessani jonkintasoisesta atopiasta ja kehon yleinen kuivuus hankaloittaa elämääni joiltain osin edelleen. Sormenpääni ja kynsinauhani kuivahtavat erittäin helposti, välillä tekisi mieli repiä päänahka irti kallosta sen hirvittävän kutinan vuoksi ja erityisesti hartiaseudulle sekä käsivarsiin ilmestyy tasaisin väliajoin kuivia kutisevia läikkiä, jossen huolehdi välillä vähän ylimalkaisestakin kosteutuksesta. Myös kasvojeni ympärivuotinen, vaikkakin talvea kohden paheneva, pintakuivuus on tainnut blogissa tulla esille jo muutamaan otteeseen...

IMG_0841

Kuiva- ja herkkäihoisena tyyppinä olen vannonut tiettyjen LUSHin tuotteiden nimeen jo hetken. Onneni on, etteivät vahvat tuoksut ole koskaan käyneet pahasti nenääni, vaan voin huoletta tepastella firman liikkeeseen tuoksuttelemaan niin vanhoja suosikkeja kuin uusia tuttavuuksiakin. Tänä syksynä pääsin valitsemaan pari kiinnostavaa tuotetta uudesta Naked Christmas -kokoelmasta, jonka taustalla on ideologia pakkauksettomien tuotteiden vaihtoehdosta  noin 80% tuotteista on tarjolla myös pakkauksettomina/kiinteässä muodossa. Valitsemieni tuotteiden lisäksi pakettiin oli pistetty pari yllätystuotetta erityisesti päänahkani kuivuutta ajatellen ja mulla on nyt vähän sellanen fiilis, että näillä päästään alkutalven koittaessa pahimmasta hilseilystä ja kutinasta eroon.

IMG_0850

Bûche de Noël on savipohjainen puhdistustuote kasvoille. Joulujälkkärin mukaan nimetty putsari hellii ihoa satsumoiden, karpaloiden, kaakaovoin ja mantelin voimin. Sekaan mahtuu myös tujaus brandya sekä kosteuttavaa glyserolia. Pakko myöntää, ettei tämän tuoksu varsinaisesti ole mun mieleen, mutta onneksi mun iho tykkää tuotteesta noin muuten eikä mun tarvitse lutrata erillisten kuorintojen kanssa ihan joka viikko. Bûche De Noël on auttanut mua niiden kaikista tyypillisimpien talvi-iho-ongelmien kanssa ja mä olen päässyt eroon mm. pahimmasta pintakuivuudesta sekä kasvojen hilseilystä.

Snow Fairy edustaa osaltani pakkauksettoman tuotteen kokeilua. Mä olen aina pitänyt näitä ihan tajuttoman epäkäytännöllisinä, mutta tottahan se on, että kylppärissä leijailee aivan taivaallinen tuoksu, kun tämän jättää pyykinpesukoneen päälle kuivumaan käytön jälkeen. En välttämättä ole vielä täysin valmis täysin pakkauksettomien tuotteiden käyttöön, koska tietyntasoinen perfektionismi ylettyy myös kylpyhuoneen puolelle.
  Pinkki ja kiinteä voideklöntti kimaltelee aivan kuten nestemäinen sisaruksensakin ja jättää iholle huumaavan tuoksun lisäksi rahtusen hilettä. Kuka siitä sitten tykkää ja kuka ei, mutta itseäni se ei ole juuri haitannut. Tämä on ollut avuksi erityisesti käsivarsilleni ja hartioilleni, erityisesti olkavarret tuntuvat sametinpehmeiltä suihkun jälkeen eikä kosteusvoiteiden kanssa tarvitse lutrata ihan niin paljoa.

IMG_0847

Kiinteä shampoot on mulle aivan uusi juttu ja kieltämättä olin vähän skeptinen, kun bongasin Lushin laatikosta tämän Honey I Washed My Hair -shampoopalan. Yllättäen tästä tulikin mun ihan ehdoton lemppari, jota käytän huolella ja harkiten, sillä en koskaan tiedä, milloin pääsisin ostamaan uuden loppuneen tilalle.
  Hiukset tuntuvat palalla pesun jälkeen todella erilaisilta, mutten sano, että se olisi huono asia. Rasvoittuminen ei tapahdu samalla tavalla yhtäkkiä yhdessä yössä, kuten tavallisen shampoon kanssa mulle usein käy ja hiuksiin tulee sellaista mukavaa kuohkeutta. Erityisesti pipokauden alettua osaan arvostaa tuotetta, jolla välttää pipojen alla hikoilemisen myötä arkipäiväisiksi asioiksi muuttuvia lieveilmiöitä.

Hair Doctor -hiusnaamiota en ole vielä tohtinut käyttää, vaan säästelen sitä kuuriksi niille kaikista kamalimmille paukkupakkasille. Konsepti vaikuttaa kuitenkin todella hauskalta ja Lushin sivuilla tuotteelle annetaan paljon lunastettavaa, joista otan mielelläni selvää!

IMG_0845

Superbalm on tuote, jonka kanssa lemmen liekki ei roihahtanut ensisilmäyksellä. Mun päänahka todella on kuiva ympäri vuoden ja Superbalm toi helpotuksen siihen jäätävään kutinaan, joka takaraivossani aina silloin tällöin kutkuttaa, mutta ekalla käyttökerralla en meinannut saada hiuksiini jäänyttä voidetta millään veks. Seuraavana aamuna taiteiltiinkin sitten kuivashampoon ja hiuspuuterin kanssa, etten olisi mennyt töihin aivan jäätävänä liimalettinä.
  Tuote kuitenkin tekee sen, mitä lupaa. Käyttö vaan vaatii vähän harjoittelua. Ja luultavasti tujumman shampoon.

Miten ilmojen kylmeneminen näkyy teidän ihonhoitorutiineissanne? Onko teillä jotain luottotuotteita, joilla taistelette talvikuivuutta vastaan? LUSHin joulutuotteita voit käydä kurkkimassa lisää täältä!

8 kommenttia:

  1. Mun iho oli ennen tosi rasvanen, mutta omakotitalosta muuttaminen kerrostaloon näkyy heti kasvoissa. Pintakuivuus poistuu mask of magnamintylla hetkeksi ja cosmetic warrior auttaa näppyihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Mask of Magnamintya mun on pitänytkin kokeilla! Erityisesti mun hartiat kaipaisi sen vaikutusta, kun sulkevat pintakuivuuden alle kaiken ryönän ja pinnalle nousee toinen toistaan kipeämpiä tukkeumia...

      Poista
  2. Superbalmiahan voi kuulemma tunkea niin kynsinauhoihin kuin myös koiran polkuanturoihin jos sattuu kuivumaan :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole Ultrabalm, joka on vähän kuin LUSHin vastine esim. 8 hour creamille... Tai siitä tuo Superbalm on ainakin johdettu! Mutta pitää kokeilla, tuskin siinä mitään menettää. Kiitos vinkistä :-)

      Poista
  3. Oih, ihanan kuuloisia nuo uutuudet! En muista, että olisin koskaan mitään Lushin tuotteita käyttänyt, joten testaaminen kyllä houkuttais. Mullakin iho kuivuu talvella tosi paljon, joten kaikki mahdollisimman kosteuttavat tuotteet tulee kyllä tarpeeseen.

    Pakko myös mainita blogisi ulkoasusta, mun mielestä se on tosi siisti (ei siis cool vaan ihan oikeasti siisti :D) ja yksinkertaisen kaunis, tykkään todella paljon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUSHin tuotteet on kyllä ihania ja niihin jää omalla tavallaan koukkuun :'-) Harmi, että brändin kivijalkamyymälät on Suomessa keskitetty tätä nykyä pk-seudulle, mutta onneksi verkkokauppa pelaa!

      Kiitos paljon Mira, mukava kuulla :-)

      Poista
  4. Mun iho on kanssa rutikuiva näin talvisin etenkin niin pitää kyllä enemmän käyttää kaikenmaailman rasvoja :D LUSH saanut kyllä paljon kehuja ympäri nettiä, eikä ilmeisesti syyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyö vaan osaavat tehdä nannaa koko kropalle, tuoksut ja koostumukset kohdallaan eikä hinnatkaan huimaa päätä :-) Ainoa ongelma, jonka LUSHin tuotteiden kanssa voi kohdata, on tosiaan niissä käytetyt tuoksut ja hajusteet, jotka on liikaa herkemmille...

      Poista