EVERYTHING HAPPENS FOR A REASON. REALLY.

Blogissa on ollut nyt ekstrahiljaista, vaikka ihan tosissani olen parin viime viikon aikana halunnut antaa tälle aikaa. Mulla meni kuunvaihteessa hermo, kun huomasin, ettei nykyisen ulkoasun IG-widget toimi, enkä löytänyt mieluisaa uutta ulkoasua, johon päivittää. Suurin syy radiohiljasuuteen löytyy kuitenkin parin postauksen takaa, kun kerroin niin työni kuin opintojenikin päättymisestä. Kävin kyllä pienimuotoisessa koulutuksessa Indiedaysilla ja sain siitä uutta puhtia bloggaamiseen, mutta viimeiset pari viikkoa mä olen panostanut omaan henkiseen hyvinvointiini ja ladannut akkuja niin kuin kesälomalla kuuluukin tehdä. Mä olen nukkunut kaiken edellisen työni sekä opinnäytetyörutistuksen aiheuttaman univajeen ja stressin pois. Mä olen keskittynyt työnhakuun. Mä olen nähnyt ystäviäni, laittanut kotia ja panostanut parisuhteeseen. Mä olen ostanut ensimmäisen oman autoni. Mä olen julkaissut opinnäytetyöni.
Mä olen saanut uuden työpaikan.



Kuten edellä mainitsemassani postauksessa ehdin kliseisesti todetakin, kaikki tapahtuu syystä ja asiat tuppaavat järjestymään aina lopulta. Äitini on useasti maininnut mua kuvaillessaan jotakin kunnianhimosta ja siitä, että mitä ikinä mä todella syvästi ja vilpittömästi haluan, sen mä onnistun myös saamaan. En loppupeleissä ole alkuunkaan sellainen persoona, joka jäisi tuleen makaamaan, vaikka sitä kovasti aina heikolla hetkellä pelkäänkin. Mun entinen esimieheni kuvaili mua "can do" -naiseksi ja että teen kaikki mun kohdalle osuvat tehtävät parhaani mukaan. Niin kävi työnhaussakin. Sille oli syynsä, etten saanut ensimmäistä enkä toistakaan hakemaani työpaikkaa ja kuten sanonta kuuluu, niin se on se kolmas kerta, joka toden sanoo.
  Mä aloitan huomenna vakityössä, jota ainakin ilmoituksen ja yrityksestä saamieni ensivibojen pohjalta uskallan väittää omaksi unelmatyökseni. Mä valmistun kuin valmistunkin tulevana keskiviikkona tradenomiksi, vaikka se vielä kaksi kuukautta sitten tuntui ihan mahdottoman kaukaiselta ajatukselta, kun tihrustin itkua ja avauduin ystävälleni koko oppariprosessin paskamaisuudesta. Opintopisteet on täynnä ja kahvittelukutsut läheisille toimitettu. Vielä kun muistaisin palauttaa koulun kulkulätkän, niin saisin LAMKin viimeisetkin pölyt karistettua kannoiltani.

En vieläkään koe olevani aikuinen ihminen (väitti blogin nimi mitä tahansa), mutta nyt jos koskaan mä tepastelen loppuelämäni ensiaskelia itsenäisenä yksilönä. Mä en vieläkään voi lyödä päätäni pantiksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin lähitulevaisuus näyttää ihanan tasaiselta ja turvalliselta. Se jos mikä on mukava ajatus nelivuotisen vuoristoradan ja epävarmuuden jälkeen.

Ihan mahdottoman ihanaa kesän alkua ihan jokaiselle! Mä olen kuvannut kyllä materiaalia taas varastoon, mutta en lonkanvedoltani ole malttanut istahtaa läppärin ääreen editoimaan ja kirjoittamaan. Mahtaako jotakuta kenties kiinnostaa, miten mun konmarituksessa kävi? Tai millaisia ovat uudistuneen Revolution Beautyn (ent. Makeup Revolutionin) pohjameikkituotteet? Se Hudan Desert Dusk -paletilla tehty silmämeikkikin odottaa ilmoille pääsyään, mutta kaikki aikanaan!