Mitä kaikkien kivojen Instagram-kuvien taustalla tapahtuu?

4. toukokuuta 2018

IMG_20180503_122814Yleisesti ottaen en oo enää pitkiin aikoihin perustanut pitkistä blogiavautumisista, mutta mulla on jo hetken ollut sellainen olo, että haluaisin vähän raottaa mun yksityiselämän ja somen välillä olevaa verhoa. Jos joku vaikuttaa blogiin ja sen sisältöön, niin se on blogin ulkopuolinen elämä.
  Mä en ole ihminen, joka osaa tuosta noin vain heittäytyä virran vietäväksi. Mitä pidemmälle mun satavarmat suunnitelmat kantavat, sen parempi. Toki, täyttä vastakohtaa edustava aviomies on saanut mun nutturaa aavistuksen verran löysemmälle, mutta nyt kun edessä on jälleen hyppy tuntemattomaan, on yöunet jääneet aika vähäisiksi. Kävin näitä samoja ajatuksia läpi viimeksi viisi vuotta sitten, kun olin vasta painanut ylioppilaslakin päähäni ja odottelin pääsykokeiden tuloksia paristakin eri opinahjosta. Mun jatko-opinnot jäivät roikkumaan kahdesta pisteestä ja suosituille aloille ei kiivetty edes varasijoilta. Erona tämän hetkiseen tilanteeseen vain oli se, että mä asuin silloin kotona, eikä mulla ollut yhtäkään suuta ruokittavana.

IMG_20180503_123453Mun nykyinen työsuhteeni päättyy tämän kuun lopussa. Mun vuorokausi on jaettu karkeasti eriteltynä kolmeen osaan; yöllä yritän nukkua, päivällä panikoin ja iloitsen vuorotellen. Toisena hetkenä käytän vapaa-aikani Linkedinin miltei pakkomielteiseen selaamiseen ja työhakemusten kirjoittamiseen. Toisena hetkenä mietin, miten kiva olisi omien säästöjen turvin vähän lomailla neljä vuotta kestäneen työ- ja opiskeluputken jälkeen, mä kun olen lomaillut ihan virallisesti viimeksi heinä-elokuussa 2014. Mun rationaalisuus kuitenkin estää mua heittäytymästä täysin loma-ajatuksen vietäväksi, mutta samalla se puhdas järki jankuttaa, että enhän mä nyt loppuelämäkseni oo työttömäksi jäämässä, jos niin edes ehtii käymään.
  Matkan jatkuessa toisaalle tulee mietittyä tietysti myös sitä, miten tietyt rutiinit ja ihmiset katoavat omasta elämästä. Mä olen viihtynyt työssäni vasta 1,5 vuotta, mutta arkisin vietän enemmän valveillaoloaikaa työkavereideni kuin mieheni kanssa. Lähden mielelläni kohti uusia kuvioita, mutta kyllähän sitä väkisinkin tulee suru puseroon, kun elämästä tipahtaa pari kourallista tuttuja ihmisiä pois.

IMG_20180503_123114
Jossain syvällä mun sisimmässä, siinä ihan tiukkanutturaisen rationalistin vieressä, kököttää myös periaatteellinen feministi. Pärjääminen ei ole sellainen asia, että sitä nyt ihan oikeasti tarvitsisi murehtia, sillä meitä on tällä hetkellä kaksi työssä käyvää ihmistä, säästössä on vähän jotain ja meillä on aivan huikea tukiverkosto. Mä en kuitenkaan halua olla elätettävä, kun olen kaikin puolin työkuntoinen ja terve aikuinen. Se periaatteellinen feministi on vahva ja itsenäinen nainen, joka haluaa mun tienaavan itse omat rahat omiin huvituksiini. Mut kasvatettiin tekemään töitä kivojen juttujen eteen, kotona sanat 'työttömyys' sekä 'sossu' olivat miltei kirosanoja, jos tulevaisuus tuli puheeksi eikä elämän ikäviä yllätyksiä juuri murehdittu. Nyt kun yhteiskunta on siinä jamassa missä on, pelko työttömäksi tipahtamisesta on tavallista huomattavasti suurempi.

IMG_20180503_123257

Mikäli en onnistu löytämään työpaikkaa ennen kesää, voi kotonakin vietetyn ajan tietysti käyttää kehittävästi. Mulla on blogi, nautin kotona hääräämisestä ja koirakin saisi aivan varmasti viikon ulkoilukiintiönsä täyteen parissa päivässä. Mutta kun mä tässä parin viime kuun aikana olen kokenut jo luoja ties kuinka monta hermoromahdusta kaikkien "everything happens for a reason" -momenttien välissä, pelottaa, jos työttömäksi jäätyäni sieltä hermoromahduksen pohjalta ei enää noustakaan pohtimaan sitä, miten kaikella on tarkoituksensa. Reunalla tasapainoilu näkyy ja tuntuu, mutta mitä jos tästä reunalta pudotessani turrun ja jäänkin paikoilleni?

IMG_20180503_122937

Valitsin tähän postaukseen tarkoituksella mun muutamia Instagramiin julkaisemiani kuvia parin viime kuukauden varrelta. Ne ovat omiaan kertomaan siitä, miten some on vain pintaraapaisu jonkun henkilön elämästä. Vai uskoisitko itse tuota yllä näkyvää aamupalakuvaa katsoessasi, että mä nukun kohonneen stressitilan vuoksi tällä hetkellä melko vaihtelevasti ja kärsin sen takia säännöllisin väliajoin todella inhottavasta päänsärystä?
  Mä kirjoittelen mielelläni kuulumisistani ja taannoin sain positiivista palautetta siitä, miten kiva mua on seurata, kun olen niin aito. Toisaalta, olen saanut palautetta siitäkin, miten turhaa mua on seurata, kun aina vaan valitan kaikesta. Todellisuudessa koen, että esimerkiksi mun IG-tili on sopiva sekoitus fakkiintuneisuutta ja elämäniloa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvapainotteinen some auttaa muistamaan, ettei kaikki oo ihan niin päin metsää kuin miltä just sillä hetkellä saattaisi tuntua, mutta kyllä niihin kuvateksteihinkin kannattaa välillä kiinnittää huomiota.

Että tämmöstä. Epätietoisuus on mun elämässä tällä hetkellä kamalinta, mutta yritän siitä huolimatta pitää kiinni mummoni elämänohjeesta ja ottaa kaiken selkä suorassa vastaan. Mikään ei tapahdu ilman syytä ja asiat järjestyy aina lopulta.

6 kommenttia

  1. Ihan huippu postaus! Painin ihan samojen asioiden kanssa. Itse ainakin tykkään myös näistä avautumispostauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se oo ikinä mukavaa kuulla, että joku pyörittelee samoja murheita, mutta hyvä tietää, ettei oo ajatustensa kanssa yksin. Kiitos :-)

      Poista
  2. Oon seurannu sun blogia (blogeja) jo ainakin 5 vuotta, ja oon aina tuntenu syvää sielunsisaruutta sua kohtaan, eikä tää teksti millään tavalla vähentäny sitä fiilistä.

    Mä tiedän kuinka työttömyys ja pelkkä ajatuskin siitä ahdistaa. Miks mä meen nukkumaan illalla ja herään aamulla. Sun sanonta "everything happens for a reason" ja mun oma "asioilla on aina tapana järjestyä" tuntuu ihan kamalalta sananhelinältä, mutta onneksi on niitäki hetkiä kun tajuaa niiden olevan totta.

    Loppujen lopuks työttömyyttä on turha stressta. Sanonta "kyllä työtä tekevälle löytyy" pitää osittain paikkansa, mutta nyky-yhteiskunnassa on työnhaussa niin vähän itsestä kiinni.

    Työttömän vinkkinä: panosta työkkärin sivujen cv-net -palveluun, oon saanu töitä ja pääosan työhaastatteluistaki vaan sitä kautta tässä Lahden seudulla (viimesin 3kk kesätyö alkaen kk päästä). Miljoonista työhakemuksista ei oo ollu itelle apua. Pää pystyyn, tsemppiä ja yritä oikeesti nukkua tai hajottaa vaan enempi. Murehtimalla kärsit vaan kahdesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Oon kovasti yrittänyt pitää mielessä ne kaikki hetket, joiden ylitsepääseminen on just sillä hetkellä tuntunut mahdottomalta, mutta jotka on sit kuitenkin selätetty ja kaikki on lopulta ollut miltei entistä paremmin. Samalla perheenjäsenet ja mies muistuttaa, ettei tää oo mikään maailmanloppu ja nykyinen esimieskin auttaa mua parhaansa mukaan löytämään paikkoja, joihin hakea. Kauheeta omistaa niin tasaväkiset järki ja tunteet...

      Ja kiitos vinkistä! Mä en vielä hetkeen voi ilmottautua työttömäks, koska oon koulun kirjoilla juhannukseen saakka, mutta mikäli työpaikkaa ei siihen mennessä "perinteisin menoin" lohkea, pidän tän mielessä :-)

      Poista
  3. Mua taas stressaa se, kun valmistun nyt kandidaatiksi ja syksyllä pitäisi jatkaa maisterin opintoja, mutta oman alan työkokemusta ei ole vielä :D Stressinsä kullakin. Tsemppiä sinne työnhakuun, toivottavasti löydät itsellesi miellyttäviä töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todella hyvin kuvitella tuon olevan äärimmäisen stressaavaa! Kiitos paljon ja tsemppiä myös sulle kesää vasten, toivottavasti asiat selkiytyy :-)

      Poista

Instagram

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne