TEIN MUN HÄÄMEIKIN UUDELLEEN

3. huhtikuuta 2018

Pian kahdeksan kuukauden takainen hääpäivän aamu meni omalta osaltani jokseenkin sumussa. Muistan poistuneeni kampaajalta ja muistan hypänneeni kirkolle vievään taksiin, mutta näiden kahden välille jääneet kolme tuntia ovat edelleen vähän hämärän peitossa. Multa on tässä kuluneen talven aikana jo muutamastikin ehditty toivoa postausta mun häämeikistä, viimeksi viime viikolla, mutta koska mun muisti on jossain määrin perillä tapahtuneesta vasta siitä lähtien, kun vapisevin käsin yritin rajata huuliani, ei mulla ole tuon taivaallista käsitystä siitä, mitä sävyjä tarkalleen ottaen käytin tai teinkö jotain viime hetken muutoksia suunnitelmiini.

IMG_0931

Kuitenkin, mä olin harjoitellut meikkaamista pitkään ja peruskaava tulee edelleen selkärangasta, joten toivon viime syksynä työstämäni kuvatutorialin täyttävän halukkaiden tiedonjanon. Sama luomivärien layout toimii useilla eri sävyillä ja mä muistan hyödyntäneeni tätä niin värikkäässä vappumeikissä kuin ihan tavallisina työpäivinäkin. Pohjameikki on sitten erikseen, mutta tässä postauksessa mainittujen tuotteiden lisäksi menossa mukana olivat Armanin Luminous Silk -meikkivoide (joka näytti upealta vielä yön pikkutunneillakin), peitevoiteena Tarte Shape Tape, varjostuksissa hyödynsin Smashboxin varjostuskynää ja poskipunana toimi mun pitkäaikainen luottotuote H&Mltä. Kulmat tein tutulla ja turvallisella Anastasian Dipbrow Pomadella. Tämä samainen meikkitutorial löytyy myös uusimmasta Mennään Naimisiin -lehdestä, vaikkakin ainakin parilla armottoman ärsyttävällä ajatusvirheellä varustettuna.

häämeikki

1. Koko homma lähtee liikkeelle silmäluomen pohjustuksesta. Varsinaisena primerina toimii mikä tahansa silmämeikin pohjustaja, oma suosikkini on Essencen eyeshadow & primer 2in1 (sävy 02). Halutessaan pohjustuksen voi jättää pelkkään primeriin, mutta itse tykkään lisätä koko liikkuvalle luomelle vielä jonkun vaalean, mahdollisimman lähellä omaa ihonsävyäni olevan mattaluomivärin, joka helpottaa muiden sävyjen häivyttämistä.
2. Seuraavaksi levitetään isolla ja pehmeällä (esim. Sigma E40) häivytyssiveltimellä aavistuksen tummempaa mattaluomiväriä luomivakoon. Suurpiirteisyys ei tässä kohtaa ole pahaksi ja luomiväriä saa olla laajallakin alueella, kunhan vain muistaa häivyttää sen kunnolla. Suomalaisittain tämä kuulostaa pöllöltä, mutta tuulilasinpyyhkijämäinen liike on aivan loistava!
3. Samalla häivytyssiveltimellä lisätään vielä asteen tai pari tummempaa luomiväriä luomivakoon, mutta tällä kertaa huomattavasti aiempaa kohdistetummin silmän muotoja mukaillen.
4. Vaihda sivellin litteään häivytyssiveltimeen (esim. MAC 217) ja valitse jälleen edellistä sävyä hieman tummempi mattaluomiväri. Levitä luomiväriä luomivakoon, mutta vain ulkonurkasta silmäluomen keskikohdille ja jätä sisänurkka rauhaan. Määrittele ulkonurkkaan sivuttainen V-muoto tuomalla luomiväriä luomivaon ulkoreunasta vinottain alaspäin kohti ripsirajaa.
5. Vaihda sivellin litteään, mahdollisimman tiiviiseen siveltimeen (esim MAC 242) tai applikaattoriin. Levitä vaaleaa luomiväriä liikkuvalle luomelle sisänurkasta hieman yli silmäluomen puolivälin. Voit valita, haluatko käyttää mattaista, helmiäistä, metallista vai jopa shimmeristä luomiväriä tässä kohtaa. Häämeikissä suosisin kuitenkin jonkinlaista helmiäistä. Häivytä kaikki silmäluomelle syntyvät tarkat rajat 3. ja 4. vaiheissa käytettyjä luomivärejä hyödyntäen.
6. Töpötä kynäsiveltimellä (esim. Sigma E30) silmän ulkonurkkaan tummaa mattaluomiväriä. Tuo tumma luomiväri ulkonurkasta hieman keskemmälle pienellä häivytyssiveltimellä (esim. Morphe M506). Tällä lisätään ulkonurkassa olevan V-muodon intensiivisyyttä. Muista kuitenkin häivyttää!
7. Tuo pienellä häivytyssiveltimellä väriä myös alaluomelle. Aloita toisena käytetystä toiseksi vaaleimmasta sävystä ja lisää tummia sävyjä asteittain sen verran kuin omiin silmiisi parhaiten sopii.
8. Lisähohdetta lopputulokseen saat sipaisemalla helmiäissävyä tai esimerkiksi highlighteria silmän sisänurkkaan. Intensiivisyyttä saat käyttämällä siveltimen sijasta pikkusormeasi.

IMG_0938

Mä varustauduin hääpäivänäni ripsienpidennyksillä, joten en käyttänyt ripsiväriä, tekoripsiä tai rajannut silmiäni. Koska pidennykset eivät kuitenkaan kuulu mun arkeen, miimikoin niitä tässä lookissa KISSin Lash Couture -ripsillä (malli Boudoir) ja kevyillä rajauksilla. Huulipunana mulla näissä kuvissa on MACin huulipuna sävyssä Faux, hääpäivänäni tukeuduin Charlotte Tilburyn Matte Revolution -huulipunaan sävyssä Pillow Talk. Rajauskynänä mulla oli niin tässä meikissä kuin hääpäivänänikin Essencen longlasting lipliner sävyssä 08 girl next door. Ainut enemmän ja vähemmän selkeä lähikuva the häämeikistä löytyy täältä ja siinäkin voi keskittyä ihailemaan lähinnä tuota tuoreen vaimon hehkua (lue: tajutonta soijaa).

Mä en halunnut hääpäivänäni räväyttää, vaan halusin näyttää omalta itseltäni mahdollisimman klassista tyyliä mukaillen. 12 koulukuvausta kokeneena ja saman määrän omia koulukuviani nähneenä olen oppinut välttelemään hetkellisiä trendejä tilaisuuksissa, joista otettuja kuvia katsellaan aivan varmasti vuosienkin päästä. Silmämeikin sijasta kaikista haastavimmaksi asiaksi koin ennemminkin valojen ja varjojen kanssa leikittelyn, sillä kamera tunnetusti syö kaiken lisätyn värin kasvoilta. Varjostuskynän käyttö vaati siis paljon harjoittelua, mutta vaiva oli näkemisen arvoinen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Copyright © She grew up. Blog Design by SkyandStars.co