LIVE A LITTLE

5. joulukuuta 2016

Jos mun juttuja on lueskellut yhtään kauemmin kuin nyt viimeiset pari kuukautta, saattaa siellä ruudun toisella puolella olla tiedossa se, miten suunnitelmallista ja järjestelmällistä sorttia täällä päässä ollaan. Mä yliajattelen, kehitän ongelmia pienimmistäkin jutuista ja elämä ilman kalenteria olisi mulle täysi katastrofi. Ainakin ajatuksen tasolla. Mä en osaa ottaa rennosti tai elää päivä kerrallaan, mun saatavilla on oltava tarkat suunnitelmat ja ohjeet sekä minuuttiaikataulu tai musta tulee suoraan sanottuna ihan kädetön ja päätön kana. Mä elän suunnitelman toteutumisesta toiseen, kaikki niiden välillä tapahtuva on vaan hämyistä höttöä.

gg

Nyt kun ympärillä on alkanut tapahtua, on mun korvienkin välissä ruvennut käymään melkoinen raksutus. Lähipiirissä odotetaan yllätysvauvoja, remontoidaan ensimmäisiä omia taloja katosta lattiaan ja suunnitellaan häitä äärimmäisen pienellä varoajalla. Toisin sanoen uskalletaan tarttua hetkeen ja otetaan mun näkövinkkelistäni ihan mielettömiä riskejä. Me taas asutaan edelleen vuokralla, eikä tiedetä mihin tästä seuraavaksi lähdetään, koska tässä elämäntilanteessa järkevää ratkaisua on mahdotonta keksiä. Häitä on suunniteltu nyt vähän yli vuosi ja vielä olisi päälle 200 tehokasta suunnittelupäivää jäljellä. Toki meidän ja meidän ystävien melko keskeisenäkin erona on se, että me ollaan J:n kanssa toistaiseksi ainut 100% opiskelijapariskunta. Tässä elämäntilanteessa ei oteta asuntolainaa tai valmistauduta vauvoihin. Rauhallinen ja hyvin suunniteltu eteneminen sopii meille just nyt.
  Viikko sitten mua rupesi kuitenkin ahdistamaan, kun me ei päästy yhteisymmärrykseen siitä, mihin me tästä nykyisestä kodistamme sitten joskus muutetaan. Tai mitä ihan oikeasti tapahtuu häiden ja mun valmistumisen jälkeen. J totesi, että välietappina toimiva oma rivarinpätkä olisi vähän höhlä ratkaisu, mutta ei meillä ole vielä vuosiin varaa rakennuttaa sitä loppuelämämme omakotitaloakaan. Tarvitaan lastenhuoneet, meille molemmille työhuoneet, kodinhoitohuone, talli kahdelle autolle... Puhumattakaan lemmikkieläimistä, joita nykyiseen kotiimme ei saa ottaa. Ajatus jälleen vuokralle muuttamisestakin puistattaa - miksi enää tässä vaiheessa tai just tämän hetkisen vaiheen jälkeen heittää rahaa suoraan roskiin, kun sitä voisi yhtä hyvin alkaa kerryttää omaan taskuun?

ii

Edellämainittuja asioita pohdittuani ja pienen hermoromahduksen laidalla käytyäni tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä mun pitäisi ensimmäistä kertaa elämässäni antaa vaan olla. Edetä korkeintaan viikko kerrallaan, keskittää kaikki voimavarani häihin ja kouluun. Ne kun on selkeästi tähtäimessä päivämäärineen kaikkineen. Viime viikolla rikottiin jälleen yksi rajapyykki hääsäästöjen suhteen ja oon innoissani sekä todella ylpeä siitä, miten ollaan  suhteellisen lyhyessä ajassa onnistuttu säästämään niinkin suuri summa rahaa. Se luo uskoa myös tulevaisuuteen. Jos meidän minimalistista opiskelija- ja keikkatyötuloista saa puolessa vuodessa sukanvarteen  tarpeeksi juhlapaikkaa, bändiä ja sormuksia varten, niin kyllä me onnistutaan tulevaisuudessa siihen omakotitaloon ja autoonkin säästämään. Ollaan kuitenkin vasta parikymppisiä.
  Mun tarve suunnitella omaa elämää mahdollisimman pitkälle on todella syvällä selkärangassa, enkä mä yhdestä keskeisestä luonteenpiirteestäni ihan noin vain pääse eroon, mutta siitä huolimatta aina voi yrittää höllätä. Elää vähän enemmän ja miettiä vähän vähemmän. 

12 kommenttia

  1. Mä itse olen sellainen, etten ikinä suunnittele elämääni pidemmälle kun pari päivää max, koska IKINÄ ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan.
    Multa lähti kaksi vuotta sitten yllättäen isoäiti isän puolelta ja sen jälkeen heti vuoden päästä koira. Sillon mulla vahvistu vaan usko siihen, että kaikki menee niiku pitääki ja itse ei oikeesti lopulta voi kauheesti vaikuttaa asioihin - vaikka kuinka haluis. Toki aina voi suunnitella, mutta todella pieni mahdollisuus, että se todellakin toteutuu just niinku haluat.

    Me alettii miehen kanssa seurustella kolme vuotta sitten (ai hirveä mihin tää aika menee!) ja hän ilmotti sillon, että JOSKUS haluaa ostaa oman talon (eli kerrostalosta asunnon, meistä ei ois omakotitalon ylläpitäjiksi, sillä vihaan pihatöitä henkeen ja vereen :D terveisin omakotitalosta lähtöisin) ja mä kauhistuin - olinhan sillon vasta 21v. Nyt, me eletään väliaikasessa kämpässä ja odotetaan että meidän ensi keväinen ihan oma koti valmistuu.
    Vuokraa ollaan maksettu ihan tarpeeksi pitkään, ja tosiaan tuntuu siltä, että rahaa heitetty roskiin jo ihan tarpeeksi!

    Vaikka joo mua kauhistutti ihan tosi paljon, niin on se silti ihanaa päästä ihan omaan kotiin.
    Tulevaisuudesta on jäljellä olevat isovanhemmat kovasti kyselleet, että mitä meinataan tehdä jne - vihjaavat kovasti että ehtivätkö nähdä lapsenlapsenlapsia, mutta totesin suoraan että meillä halutaan luoda uraa, lapsille ei ole - eikä tule olemaan aikaa, johon he olivat toki harmistuneita.

    Mutta, kevättä odotellessa - sitten saan naulita vaikka 10 hyllyä seinään kiinni!! :-D Nyt ei - koska vuokranantaja ei salli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että mitä vaan voi tapahtua. Mutta mä oonkin ottanut siitä onkeeni sit vähän toisella tapaa, koska en voi sietää ajatusta siitä, että tulevaisuudessa tapahtuu jotain yhtä suunnittelematonta ja horjuttavaa kuin menneisyydessä on tapahtunut. Oon paikannut sitä vähän sillä, että kontrollin tarpeen ohella uskon kaiken liittyvän kaikkeen ja että kaikki tapahtuu syystä.

      Mussa asustaa kaikki kolme ihmistyyppiä, optimisti, pessimisti ja realisti, mutta viimeinen edustaa ainakin 85-prosenttisesti muiden jäädessä vähän varjoon. Mä oon aina tykännyt ajatella järjellä kaiken ja tunteidensa perässä juokseminen on mun mielestä turhanpäivästä haihattelua, jossa voi paljon todennäkösemmin loukkaantua kuin että jos laskelmoi ja tekee varasuunnitelmillekin varasuunnitelmia. Tiedonpuute ja tyhjä kalenteri ahdistaa, tulee lähinnä olo, että mä oon nyt vaan unohtanut jotain, koska ei mun kalenteri voi olla tyhjä :-D olis kiva päästä näiden ominaisuuksien puristuksesta, mutta tää on jälleen asia, joka on ihmisessä yleensä hyvin tiukassa ja määrittää osan ihmisen perusluonteesta. Onneks J on mun täysi vastakohta, niin oon voinut oppia huolettomuutta, mutta ei sitä saa musta kokonaan irti millään ilveellä..

      Mielettömän paljon onnea tulevaan kotiin! :) Me saatetaan ehkä vuoden päästä olla hyvin samoissa fiiliksissä, sillä vuokralla asuminen alkaa todella kyllästyttää jo nyt kolmen vuoden jälkeen :-D

      Poista
    2. Mä olen itse täys pessimisti, just sen takia että AINA kun ollaan pienestä pitäen suunniteltu jotain - se peruuntu tai jotain muuta. Sillon yleensä ei tehty mitään suunnitelmia - koko ala-aste jokasena kesänä lähettiin 1kk ajaksi vain ajelemaan ympäri suomea vailla mitään päämäärää. Eipä voinu mikää muu kusahtaa kun se, että autosta joko ois voinu loppua bensa tai rengas puhjeta! :-D

      Kiitos! Vuokralla asuminen on omalta osaltaan ihanaa - ei tarvi kun maksa vuokra (joka sisältää vesimaksun) kerran kuussa pois, sitten jos jääkaappi tms hajoaa niin ilmotus vuokranantajalle ja hän sitten hankkii uuden mööpelin.

      Omassa kodissa taas pitää kaikki hankkia omasta lompakosta - yllärii :-D
      Mutta; oltiin kaksi vuotta sitten toisessa kämpässä ja sieltä hajos jääkaappi keskellä marraskuuta : ei auttanu kun 1,5kk odottaa uutta kaappia ja pidettiin kaikki parvekkella, siinä sitten koitettii sulattaa maitopurkista maidot aamuteehen :-D

      Että sinänsä, jos joku mööpeli hajoaa niin itse voi samantien hakea kaupasta uuden. Varmasti tuun vähän kaipaan vuokra-asumista ens vuonna, mutta toisaalta; pääsen myös naulaamaan niitä saakelin hyllyjä seinille!! :-D

      Poista
    3. Mä en niin välitä tästä vuokra-asumisesta, vähän kuin toisen nurkissa asustelis eikä mikään irtaimistosta poikkeava lopulta oo omaa. Edellisessä asunnossa irtos (ihan uusi) vessanpönttö lattiasta ja mä veikkaan, että sydän ei ois hypännyt yhtä montaa lyöntiä ohi, jos se olisi ollut mun oma vessanpönttö :-D Vuokranantajan piikkiinhän se meni, kun remppamiehet olivat kiinnittäneet pöntön todella huonosti ja meillä oli ihan huippu vuokraemäntä muutenkin, mutta kyllä se vuokranantajaan ikävien uutisten tiimoilta yhteydessä oleminen on kaikista kamalinta.

      Mulla on aina, muuttaessakin ihan jäätävä stressi päällä, vaikka jälkeen jätettäis vain niitä kuuluisia normaalin elämisen jälkiä :-D Eniten mua tällä hetkellä kyllä raivostuttaa se, ettei voida kiinnittää seinille mitään, mikä ei pysy taulukoukuilla kiinni...

      Poista
  2. tunnistan itsessänikin viimeisen päälle suunnittelijan, feel you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan hyvin nautinnollista, kun tietää kaiken olevan hanskassa, mutta samalla ihan äärimmäisen stressaavaa!

      Poista
  3. Suosittelen ehottomasti oman asunnon ostamista mahollisimman pian, vaikka se oiski vaan väliaikanen ratkaisu :) Ostin ite ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman asunnon ja on kyllä ollu paras päätös ikinä! Neljän vuoden aikana kerkiän lyhentää lainaa tosi paljo ja kaikkihan on omaan pussiin. Olihan se aika hurjaa allekirjoittaa asuntokaupat ja lainapaperit 20-vuotiaana, enkä mää vieläkään aikuinen koe olevani vaikka asuntolainaa lyhennänki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos me tarvittaisiin "vain" kaksio, niin asiasta ei käytäisi edes keskustelua ja suunnitelmat omistusasunnon suhteen olisi erittäin selvät! :) Hyvien kolmioiden löytäminen fiksuun hintaan on etenkin meidän haluamilla alueilla vähän hankalampaa ja neliötä ei ainakaan kerrostalosta haluta, koska isojen kerrostalokämppien myyminen on tätä nykyä kuulemma aika hankalaa - pääsiskö siitä sitten omakotitaloprojektin päälle iskiessä eroon... Kaikenlisäks tuntuu siltä, että about kaikki sopuhintaset ja -kokoset rivarit on asumisoikeusasuntoja. Siihen en asumismuotona suostu, vaikka maksettaisiin :-D

      Poista
  4. Aah hyviä pointteja! Kolmion vielä sais hyvin myytyä tai vuokralle mutta neliö on jo paljo hankalampi.. Ja onpa jännä että siellä on paljo asumisoikeusasuntoja! Oon toiselta paikkakunnalta nii en täällä kovin usein törmänny. Oon kyllä samaa mieltä että semmosta ei tosiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä on täällä ihan mieletön määrä! Erityisesti uudemmat perus/hyväkuntoset rivaripätkät on yleensä asoja, huokeemmat ja nätit omistusrivarit menee markkinoilta silmänräpäyksessä tai sit ne on jossain Nastolassa... :-D Tietty, jos meillä vastavalmistuneina ois varaa pistää 200k omistusasuntoon, olis sen oman kodin ettiminen paljon helpompaa, mutta pankin vaatiman 10% säästäminen tosta summasta vaatii jo vähän enemmän aikaa. Etenkin, kun häiden jälkeen lähdetään taas nollasta liikenteeseen..

      Poista
  5. No voihan :D mutta onneksi ei kuitenkaan oo semmonen asia jonka kans tarvis kiirehtiä. Ja kohta ku molemmat ootte työelämässä nii säästäminen on helpompaa. Pikku hiljaa hyvä tulee. Tsemppiä hääjärjestelyihin ja kivaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Kiitos ja mukavaa joulunalusaikaa sinnekin :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne