COLOURPOP COSMETICS

12. joulukuuta 2016

IMG_67272

Black Fridayta edeltäneenä keskiviikon ja torstain välisenä yönä tuli mulle sähköpostiin tieto, että  24 tunnin ajan Colourpop tarjoaisi ilmaiset toimituskulut kaikkialle maailmassa. Kyseessä on amerikkalainen, miltei kulttimaineeseen hintalaatusuhteensa ansiosta noussut brändi, mutta vaikka tuotteet itsessään eivät lohkaise lompakon kulmasta hirvittävän suurta palaa, ovat toimituskulut Eurooppaan jokseenkin suolaiset ja näin ollen Suomen alv-raja (22€) tulee vastaan hyvin nopeasti, vaikka huulipunat maksaisivatkin vaivaiset $6/kpl. Nämä ilmaiset toimituskulut olivat siis luojan lykky, jättipotti, opiskelevan meikkifriikin pelastus ja vaikka mitä muuta. Mä pistin tilaukseen kolme keskenään erilaista tuotetta, sillä halusin päästä testaamaan mahdollisimman montaa eri tuotelajia. 

IMG_67442

Paketti tuodaan kotiovelle Postin toimesta ja omalla kohdalla toimituksessa meni noin viikko. Tietysti kaikenmaailman tulliselvitykset kasvattavat toimitusaikaa, mutta itse onnistuin välttymään niiltä tilauksen loppusumman pysyessä reippaasti alle 22 eurossa. Loota on ulkoa aika karu, mutta avatessa meininki on yhtä juhlaa ja sirkushuveja, sillä tilatut tuotteet ympäröi värikäs sisusta ja mukana tulee jos jonkinlaista oheislippusta ja -lappusta. Yhdessä lappusista opastetaan Colourpopin tuotteiden käytössä, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään tavallinen puuterikoostumus vaan pehmeä, miltei voidemainen massa, joka toimii niin sormin kuin siveltimelläkin levittäessä.

Mä valkkasin tuotteita siis kolmesta eri tuoteryhmästä, jotta saisin mahdollisimman hyvän ja laajan kuvan ennestään vieraasta brändistä. Voin kertoa, ettei yksikään tuotteista ole vielä pettänyt ja Colourpop avasi mulle täysin uudenlaisen maailman, mitä kosmetiikan koostumuksiin ja levittyvyyteen tulee. Brändin maine ei siis todellakaan ole ihan tuulesta temmattu!

IMG_67602

Ultra Matte Lip, Teeny Tiny: Mä halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan Colourpopin mattapunia ja koska mun nudepunien kirjo alkaa olla jo melko messevä, päädyin tilaamaan oikein tumman luumun sävyisen Teeny Tinyn (sävy huulilla). Koostumus on todella hassu, enkä omista ennestään mitään vastaavaa. Applikaattori taas on ihan täydellinen munkaltaiselleni suppusuulle. Tuote pysyy huulilla kuin tauti ja on ihan oikeasti matta. Se lähtee liikkeelle vasta oikein rasvasen pitsan mukana.
  Ultra Matte Lip -punien tummemmat sävyt myös värjäävät ihon, eli aina ei pelkkä huolellinen poispesu (tai se pitsakaan) riitä. Mulla oli kämmenselässä palovamman näköinen läntti kolme päivää, kun ekan kerran swatchasin tämän!

Super Shock Cheek, Flexitarian: Tämä highlighter oli ainoa matkan aikana osumaa ottanut tuote, mutta voidemaisen koostumuksen ansiosta aavistuksen murtunut värinappi oli helppo painella takaisin ehjäksi. Alkoholia näihin ei näihin rikkinäisenä todella kannata sekoittaa ja näiden "puuterituotteiden" paketissa on vielä muistutuksena sekin, että tuote on parasta säilyttää tiiviisti suljettuna kuivumisen ehkäisemiseksi.
  Sävynä Flexitarian on kalkkilaivan kapteenin päiväuni. Se ei ole jäänvalkoinen eikä se hyppää vastaantulijan silmille, mutta se luo ihan äärettömän kauniin hohdon ja pysyy paikoillaan koko päivän todella hyvin. Kyseessä on enempi glitterinen highlighter, joten jos on enempi kuultotuotteiden ystävä, ei tämä ehkä ole se paras vaihtoehto korostustuotteeksi.

Super Shock Shadow, Brady: Koska tummanpunaisen eri sävyjä ei voi koskaan omistaa liikaa.. Valitsin itselle tutun ja käytännöllisen sävyn, vaikka Colourpopin luomivärivalikoima on sävyjen suhteen aivan mieletön. Tämä on näistä kolmesta ainoa, jota en vielä oo päässyt kunnolla testaamaan, mutta ainakin ulkonurkkaan töpöteltynä Brady tuo ulottuvuutta silmämeikkiin ja pysyy paikoillaan ainakin 7,5-tuntisen työpäivän ajan. Voidemainen koostumus on todella miellyttävä levittää iholle ja se blendautuu todella kauniisti ilman suurempaa vaivaa.

Tämä on ehdottomasti brändi, jonka tuotteita tilaan jatkossakin! Colourpop julkaisi taannoin myös kokoelman siveltimiä, joita niitäkin kokeilisin näillä meriiteillä oikein mielelläni. Onko Colourpop teille tuttu brändi? Hyödynsikö joku muu ilmaisia toimituskuluja silloin pari viikkoa sitten? Mitä ootte tykänneet tuotteista?

10 kommenttia

  1. Siis mun oli kans ihan pakko tilata tuolloin ! Tuo Flexitarian kyl näyttää ihan unelmalta, harmittaa etten ite tajunnu tilata muuta ku punia, joista kyl löysln vaa kaks mieleistä sävyä. Omiani fn oo päässy viel kokeilee ku ne lähetettii joo losist amsterdamii mut lähtiki takas losiin. Kylien paketteihin oon ollut hyvin tyytyväinen, ja sille oonki yhteensä seitsemän tilausta tehnytkin. Huvittaa vaa et miten toi nyt lähti takas too paketti. En kyl malta oottaa nähä noi sun (ONNISTUNEET) ostokset vielä kasvoillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kieltämättä vähän kummallista ja vielä kummallisempaa, jossei se oo käynyt Suomessa edes pyörähtämässä :-D Edellisen free shippingin aikoihin oli kyllä jotain juttua siitä, että esimerkiks suomalaisen ja australialaisen tilaajan paketit ois mennyt sekasin, et voiskohan sun tapauksessa olla jotain samankaltasta taustalla... Huomattu vaan vähän liian myöhään?

      Mä koitan ehdottomasti ujuttaa nää johonkin tutoriaaliin :-) Tohon huulipunaan in action löytyykin tekstistä jo linkki, kun käytin sitä syntymäpäivänäni!

      Poista
  2. Täällä myös yksi ilmaiset postarit hyödyntänyt! Tilasin voidemaisen contour stickin, sekä kaksi päästä rullattavaa kulmakynää. Contourpuikon ostin lähinnä kokeilunhalusta, sillä nyxin vastaava on saanut melko paljon tyrmäyksiä, niin ajattelin kokeilla colourpopin vastaavaa ja oon kyllä tykännyt! Kulmakynä oli taasen hieman pettymys. Ei niinkään laatu, vaan sävyn väri. Tilasin siis sävyn "dope taupe", sillä anastasian & henkkamaukan vastaava sävy on aina ollut just sopivan kylmä ja vaalea, kun taas tää colourpopin vastaava on todella punaseen taittava, ja myöskin (liiankin) suuren pigmenttisyyden vuoksi sävy on tosi tumma, eikä sitä niin löysällä kädellä voi laittaa että sävy olisi lähelläkään itselle tuttua "taupea".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä vähän sellasia tuotteita, joita on hankala tilata netistä, kun ei pääse kokeilemaan, mut tosi kiva kuulla, että se contourpuikko on sulla toiminut! :-) Mä löysin todella priiman verrokin Anastasian Brow Wizille H&M:ltä, joten jätin tällä kertaa kulmatuotteet sikseen, vaikka kieltämättä mietin niiden tilaamista jonkin aikaa!

      Poista
  3. Siis en kestä että missasin ton tarjouksen... selasin tona perjantaina kaikki maholliset nettikaupat mitä ikinä keksin, mutta joku kiinnostava sit kuitenkin jäi... nooh lompakko kiittää 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks näitä free shippingejä tulee epäsäännöllisen säännöllisesti ;-) Ei muuta kun uutiskirjeen tilaajaks niin pysyy kartalla. Colourpopille ei voi edes tuhlata rahojaan mitenkään hirveämmin, jossei haluu tapella Tullin kanssa :-D

      Poista
  4. Hitsi miten kiva toi huulipuna! Tilasin ite joskus n. 2kk sitten 8 luomiväriä colourpopilta mutta odotin niiltä ehkä liikoja.. joudun todella paljon kerrostamaan tuotetta luomille että väri tulee "todellisena" mitä se napissa näkyy. Blendauskin on vähän niin ja näin.. jos olisi puuterimaisempia niin ne varmasti ois mun ihan ykkös luomivärejä! :-) Aion kyllä hyökätä heti Colourpopin mattapunien kimppuun kun joku kiva ilmainen postitus tulee taas :--) Silloinhan kannattaa tehdä useampi muutaman tuotteen tilaus, niin ei tarvitse tulleja maksaa mutta silti saa nii paljon tuotteita kun lompakko vetää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullut ja lueskellut vähän, että Colourpopilla se ois tosi sävykohtasta, miten luomiväri toimii luomella :-o Ei tuo Bradykaan mikään pigmenttisyyden multihuipentuma ole, mutta mulla se on toiminut nyt tämän kirjoituksen jälkeen ulkonurkan lisäksi myös luomivaossa. Pitääkin ottaa selvää, saisko sitä suoriutumaan koko liikkuvalla luomella...

      Täältäkin lähtee ehdottomasti uusi huulipunatilaus vetämään heti kun Colourpop taas hellii meitä Pohjois-Amerikan ulkopuolella asuvia! :)

      Poista
  5. Colourpopia on kyllä iät ja ajat tullut tsiigailtua tilausmielessä, mutta eipä tullut mieleen tarkistaa oliko heillä black friday- tarjouksia. Nuo postarit todellakin on ne jotka vetää viimisetkin tilaushalut pois, mutta pitää nyt olla tarkempi ja katsastaa sivua useammin. Tuo mattapuna näyttää ihanalta ja kestävyyskin kuulostaa tosi hyvälle. Ofra cosmetics on ollut myös usein kiikarissa, mutta oman ymmärrykseni mukaan eivät shippaa Suomeen ollenkaan, eli toistaiseksi se on pois laskuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti niin raivostuttavaa, miten suppea tarjonta ihan jopa koko Euroopassakin on Yhdysvaltoihin verrattuna! :( Mä haikailin Colourpopin Lippie Stixien perään ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2012 tai 2013 ja kirosin jo silloin, kun firma ei toimittanut Eurooppaan alkuunkaan...

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne