JOS SAISIN VALITA, EN OLISI NIRSO

6. marraskuuta 2016

Tai enhän mä olekaan, jos vertailukohteeksi nirsoudessa otetaan tuo mun rakas avopuolisoni, jonka suusta tämän postauksen otsikkokin on peräisin, mutta mä en silti osaa enkä halua syödä niin kuin aikuisten "kuuluisi" syödä. Turha kuvitellakaan, että maistaisin raakakypsennettyä kalaa tai punaviinikastiketta. Kumpaakin olen kyllä maistanut, koska olen ryhmäpaineen alla koittanut käyttäytyä kypsästi ja aikuismaisesti, mutta toiste en sitä virhettä tee. Muutama kesä takaperin käytiin moikkaamassa kaverin isää toisella paikkakunnalla ja heillä oli grillisafkaa tarjolla. Pihvi oli ihan 5/5, mutta kylkeen kypsennetyt kasvikset hillosipuleineen kaikkineen hirvittivät mua. En kuitenkaan halunnut olla töykeä, vaan otin vastaan kaverin isän tarjoamat kasvikset. Ja kylässä kun oltiin, en myöskään kehdannut jättää ruokaa lautaselle, joten vetäsin huiviin lasillisen Jaffaa jokaisen hillosipulin kohdalla ja pidättelin oksennusrefleksiä.


Nirsous on yksi syy, miksi en välitä käydä kaikissa bloggaajatapahtumissakaan. Yleensä lähden tapahtumista nälkäisenä, sillä tarjolla on mitä todennäköisimmin jotain omaan makuun todella omituista, muiden mittapuulla tyylikästä ja gurmeeta. Useasti olen yrittänyt maistaa kaikkea, koska niin mulle on lapsena opetettu, mutta yhdeksänä kertana kymmenestä olen myös katunut päätöstäni heti ensimmäisellä puraisulla.
  Bloggaajatapahtumista voidaan tepsutella aasinsillan kautta tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin illanistujaisiin. Omissa kekkereissä tykkään tarjoilla vaikka kuun taivaalta, mutta pidän silti huolen, että kyseessä on sellaisia ruoka- ja jälkkärilajeja, joissa on varmoja perusaineksia. Sellaisia pöperöitä, jotka varmasti maistuu kaikille eikä niissä ole "yleisesti" inhottuja aineksia. Meille J:n kanssa on siis nälkäkuoleman paikka, jos mennään illanistujaisiin tai kotibileisiin, joiden tarjoiluissa on käytetty esimerkiksi oliiveja, sieniä, kookosta ja/tai huomattava määrä sipulia. Joudutaan usein miettimään, että kenelle ollaan menossa, millaista ruokaa siellä todennäköisesti on tarjolla ja syödäänkö varmuuden vuoksi hyvin ennen lähtöä. J ei välttämättä halua syödä edes mun vanhempien luona, vaikka äiti on parhaimmillaan asunut neljän nirson kanssa ja onkin tässä kuuden vuoden aikana vielä koittanut kovasti petrata, ettei käyttäisi miehen inhoamaa paprikaa ruoissaan, jos ollaan menossa sinne syömään. Mun perheessä paprika on nimittäin herkkua.


Koska ollaan yhdessä nirsoja, toinen vähän enemmän ja toinen vähän vähemmän, oli häämenun laatiminen suhteellisen helppo taski. En halua paljastaa yksityiskohtia vielä sen enempää, mutta uskotte varmaan kun sanon, ettei meidän häissä tarjota kukkoa viinissä, sushia tai täytettyjä paprikoita. Monet varmasti pitävät junttina sitä, että häissä tarjoillaan lihapullia, mutta kun meidän häämenu on tullut puheeksi erinäisissä tapauksissa, on se usein saanut kiitosta nimenomaan tavallisuutensa takia.
  Menu koostuu ruokalajeista, joita tarjoillaan tai on ainakin joskus tarjoiltu ihan jokaisessa suomalaiskodissa. Haluttiin koota kattaus, jonka äärellä jokainen vieras vauvasta vaariin saisi varmasti kupunsa täyteen ja että siitä jäisi jokaiselle hyvä mieli. Mietittiin menua kootessa, millaista ruokaa omissa sukujuhlissa yleensä tarjoillaan ja lähdettiin sen pohjalta rakentamaan kokonaisuutta, jota miettiessä ainakin itselle tulee todella nopeasti nälkä!


Nirsous on yleisesti todella paheksuttu ominaisuus ihmisessä. Nirsoa ihmistä pidetään herkästi vain lapsellisena ja ennakkoluuloisena ruokaa kohtaan, mutta harva kaikkiruokainen ymmärtää, miten perseestä on olla nirso. Tai miten vaikeaa on pyörtää omia mielikuvia jostain ruoasta. Se rajoittaa ruoanlaittoa ihan äärettömästi ja kyllästyminen johonkin ruoka-aineeseen on arkipäivää. Meidän vihanneslokerosta ei tule ikinä löytymään esimerkiksi kesäkurpitsaa, sillä mä oon niin monta kertaa kouluaikoinani mennyt siihen temppuun, että salaatissa on ollut kesäkurpitsasuikaleita, joita oon luullut kurkuksi. Jostain syystä just tämä kyseinen toistunut pettymys on luonut mun korvien väliin vastenmielisyyden tunteen kyseistä vihannesta kohtaan.
  Ruokamielipiteistäni huolimatta koen olevani suhteellisen avoin erilaisille pöperöille, sillä en halua esimerkiksi kyläillessä vaikuttaa epäkohteliaalta, kuten aiemmin mainitussa hillosipuliesimerkissäni jo kävi ilmi. Vaikka monesta asiasta voi oppia tykkäämään, ovat jotkut maut ja koostumukset kaikesta huolimatta nirsolle ihan ylitsepääsemättömiä, jos niihin ei esimerkiksi ole lapsesta saakka tottunut. Toisia ruokia kohtaan taas on kasvanut inho juuri sen takia, että niitä on puputettu kakarana miltei navan poksahtamiseen saakka. Sanonta siitä, että kaikkea voi oppia syömään, jos sitä syö tarpeeksi monta kertaa, pistää kyseenalaistamaan sen, miksi hitossa mun edes pitäisi syödä jotain, mistä en pidä? Mitä se on keneltäkään pois jos mä en halua syödä etanoita tai tilliperunoita, kun en kuitenkaan tee siitä numeroa?
  Nirsous voi olla myös todella epäloogista, joka ainakin omien kokemusteni perusteella ruokkii ennestään ei-nirsojen tarvetta vitsailla nirsoudesta – meistä J:n kanssa kumpikaan ei välitä tavallisesta sipulista, mutta valkosipuli on parasta koskaan ja käytetään sitä todella paljon ruoanlaitossa. Nirsoudesta ei myöskään voi aina syyttää lapsuuden kotioloja tai vanhempia; meidän molempien äidit rakastavat sipulia.


Harva tulee ajatelleeksi, että nirsokin voi syödä hyvin ja monipuolisesti. Että nirsous =/= inho yleisesti tiedossa olevia ruoka-aineita kohtaan. Mä rakastan parsakaalia, J inhoaa sitä. J:n mielestä Nutella on ihan parasta paahtoleivän päällä, mä yökin jo silkasta ajatuksesta. Mä olen myös huomannut monen häpeävän nirsouttaan ja ihan suoraan välttelevän ruokailua muualla kuin kotona sen sijaan, että vaatisi itselleen paremmin sopivia safkoja. "Ei mulla oo nälkä, kiitos".
  En sano, että olisi veemäistä valittaa nirsolle tämän ruokailutottumusten takia, koska omalla tavallaan tiedossa oleva nirso voi hankaloittaa toisen elämää ilman terveydellistä syytä, mutta ei se nyt suoraan sanottuna ihan hirveän kivaakaan ole. Ei se valitus eikä nirsous.


Kuvat: @jennahard

46 kommenttia

  1. en koe itseäni enää nirsoksi, mutta mullakin on niitä joitain juttua, joita en vaan pysty/halua syödä. Silti ehkä vähän omituista mun kohdalla on se, että tykkään jostain ruoasta vaan tietyssä muodossa. Esim toi kesäkurpitsa menee mulla alas vaan maustettuna ja grillattuna, samoin sienet menee vaan pizzan päällä tai grillattuna. Niin ja herneitä en voi syödä mitenkään tai missään ruoassa, yhh :D mutta tällein vanhemmiten sitä on kyllä ruvennut rakastaa niitä lapsuuden inhokkiruokia, kuten kasvissosekeittoa ♥

    Mutta ihan älyttömän hyvä idea koota häihin sellanen peruspaketti. muistelen ikuisesti kauhulla niitä hautajaisia ja häitä, jossa ruokana oli mitä kummallisempaa lihaa ja kastikkeita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa näitä valikoivia omituisuuksia :-D Rakastan juurikin herkkusieniä pitsassa ja kokeilin joskus, että olisiko ne grillattavat jättisienet hyviä, kun niitä niin paljon hehkutetaan.. Noh, ei ne kyllä olleet..

      Poista
  2. Superhyvä teksti! Tunnistan itseni.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se on aina hyvä tietää, ettei ole yksin omien hankaluuksiensa kanssa :-D

      Poista
  3. Nyt otti ja kolahti kohalle tämä teksti, vois melkeen olla mun suusta(sormista) lähtösin. :D mahtavaa, tykkään sun blogista vaan niiin paljo, tsemppiä kirjottamiseen (ja siihen nirsouteen, täällä yks sielunsisko sen suhteen). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon! Kiva kuulla, että teksti kolahti :-)

      Poista
  4. ihana ku joku muukin! tohon ku vielä yhistää sen et oon hirmu vähä ruokanen niin ei hyvältä näytä muiden silmissä... :-D ei oo nimittäi yks tai kaks kertaa ku on joutunu kavereidenki kesken miettii ruokapaikkaa uusiks ku ei mulle oo kelvannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yleensä ihan suosiolla skippaan kaikki kavereiden kanssa pöperöimiset ulkona, jos neljä viidestä haluaa vaikka kiinalaiseen ja meen mukaan sit toisella kertaa :-D

      Poista
  5. En varmaan ikinä oo kommentoinu sun blogiin yhtään mitään, mutta nyt on pakko. Samaistun niin paljon sun ajatuksiin nirsoudesta, sillä oon itekki tosi nirso ollu pienestä pitäen ja ei tää mukavaa ole. Just joskus pienenä kavereilla yökyläillessä on tottunu elämään pyhällä hengellä ja sanomaan, että ei oo nälkä, kun ruokaan on tungettu sieniä ja sipulia vuoden eestä (valkosipuli kyllä maistuu kans mullekki, mikähän siinä on :D). Aamupala ja iltapalaki on saattanu jäädä kavereilla majaillessa useampana päivänä välistä, kun siemenet leivässä ja palaset jogurtissa yksinkertasesti aiheuttaa oksennusrefleksin. Enkä ole nirso kun tiedän, että on olemassa parempaakin, yleensä vaan epäluulot maistamattomia ruokia kohtaan on liian isoja. Tai joissakin ruoissa koostumus, maku tai haju ällöttää vaan liikaa. Esimerkiksi tomaattimurskaa en vielä tähänkään päivään mennessä ole oppinut syömään, koska maku on vaan liian kitkerä ja lisäksi seassa on ällöttäviä limasia tomaatinpaloja. Harmi, koska varmasti monet ruoat vois olla hyviä ja ois oikeasti kiva oppia syömään niitä. Eli jos myös saisin valita niin en olis nirso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J on samanlainen - perunamuusin pitää olla sametinsileää eikä leivässä saa olla siemeniä, tomaattimurskaakin se vierasti todella pitkään, mutta koska mä olen oppinut syömään sitä jo ihan pienenä, totutin J:n siihen pikkuhiljaa heittämällä kylkeen kaikkia muita mausteita. Nykyisen se tykkää ihan hirveän paljon siitä Pirkan valkosipulilla maustetusta tomaattimurskasta :-D

      Oon myös huomannut nirsouteen liittyvän merkkiuskollisuutta. Meillä ei esimerkiksi syödä mitään muita valkosipuliperunoita kuin Oolannin. Paahtoleivän pitää olla Fazerin Reilua ja voileivät jää vierailla syömättä, jos rasvana siihen päälle on jotain muuta kuin Oivariinia tai Ingmariinia, sillä margariinit on ällöttäviä. Kaikenmaailman hedelmillä höystetyt kanakastikkeet tulee skipattua ihan suosiolla koulussa, sillä en oo koskaan ymmärtänyt makean sekoittamista suolaiseen ruokaan..

      Mutta ehkä jonain päivänä :-D Mun äiti ei ole nirso, mutta inhosi homejuustoa todella pitkään. Oppi kuitenkin jossain vaiheessa syömään sitä ja nykyään se onkin hänelle suurta herkkua!

      Poista
  6. "Sanonta siitä, että kaikkea voi oppia syömään, jos sitä syö tarpeeksi monta kertaa, pistää kyseenalaistamaan sen, miksi hitossa mun edes pitäisi syödä jotain, mistä en pidä? Mitä se on keneltäkään pois jos mä en halua syödä etanoita tai tilliperunoita, kun en kuitenkaan tee siitä numeroa? "

    Vastasit tähän itse mielestäni tekstissäsi ja ihan jo pelkässä otsikossasi. Elämä on helpompaa, kun osaa syödä vähän kaikkea. Mielestäni se on myös kohteliasta, ja arvostankin sitä, että olet syönyt myös niitä kasviksia ja hillosipuleita ollessasi vieraana.

    Olen itse järjestänyt monen sadan henkilön juhlia, joihin tulee tarjoiluja. Minusta on okei huomioida vegaanit ja gluteenittomat ja ruoka-allergikot, mutta jos sen lisäksi nirsotkin huomioi, ei mistään tule mitään. Aina on joku henkilö, joka nirsoilee jonkun ruoka-aineen suhteen. Perinteisesti mielipiteitä jakavat oliivit ja kookos yms., jätetään aina väliin, mutta jos kasvikset aiheuttaa jossa kussa yökkäilyä ja nenän nyrpistämistä, on ongelma mielestäni nirson eikä tapahtuman järjestäjän. Aikuisen ihmisen pitäisi minusta pystyä syömään vähän kaikkea, ja jos lautaselle jättää ison kasan ruokaa, on se mielestäni epäkohteliasta ja antaa syöjästä ikävän kuvan. Nirsous ei ole ihmisessä pysyvä ominaisuus, vaan siihen voi vaikuttaa. Eri asia, jos on allerginen ja pähkinän murunenkin kiidättää sairaalaan.

    Tapahtumiin, joihin tulee monia kymmeniä tai satoja ihmisiä, on mielestäni tärkeä tehdä ruokaa, joka ei ole mitäään perinteistä salaattia kurkulla ja tomaatilla sekä spagettia jauhelihakastikkeella. Ruoka on elämys, ja se on joillekin syy tulla juhliin. Kotiruokaa saa kotonakin. Joissakin tapahtumissa henkilöt vielä maksavat tapahtumaan tulemisesta, niin olisi mielestäni epäkohteliasta tarjota esimerkiksi makaroonilaatikkoa. Mielestäni on pienempi paha tehdä jotain spesiaalia (eikä se tarkoita jotain överioutoa), josta ihmiset nauttivat, kuin tehdä jotain kotiruokaa muutaman nirson takia. Ja joku nirso vihaa sitä tomaattiakin salaatissa.

    Nirsous herättää mussa kyllä paljon tunteita, koska koen sen hankaloittavan sekä nirson että hänen seuralaistensa elämää. Se myös vaikeuttaa tapahtumien järjestäjien ruoan suunnittelua, missä itse olen ottanut asenteen, ettei se ole minun ongelmani jos joku 25 vuotias yökkää tomaatista. Otan mieluummin huomioon ne 99 henkilöä sadasta, jotka nauttivat mieluummin arkiruokaa spesiaalimpaa ruokaa tapahtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että nirsojen huomioiminen on tietyllä tavalla silkkaa hulluutta palveluntarjoajalta tai juhlien isäntäväeltä! Mutta siitä syystä mä yleensä ihan suosiolla ennakoin ja syön kotona, jos tiedän meneväni tilaisuuteen, jossa ei välttämättä ole itselle leipää kummempaa syötävää. Suoranainen yökkiminen ruoalle on mun mielestä todella kauhea tapa!
      Olin tässä vähän aikaa sitten eräässä tapahtumassa, jossa tarjolla oli juurikin raakakypsennettyä kalaa ja omaan makuun todella hassusti marinoituja salaatteja, joiden kaikkia kasviksia/hedelmiä en edes tunnistanut. Tiesin, ettei tuu yhtään mitään, mutta pistin silti pienen palan kaikkea poskeen kohteliaisuuttani ja kiitin mielenkiintoisesta kokemuksesta. Kotiin lähdin Arnoldsin bagel-baarin kautta.

      Myös tekstissä mainitsemani ryhmäpaine on nirsolle todella ahdistava, sillä on äärimmäisen kurjaa saada kuittailuja siitä, jossei lautaselleen ota mitään muuta kuin sitä perunaa ja lihaa. Teen yleensä niin jos tiedän, että tarjolla oleva salaatti tai jokin muu lisuke jäisi lautaselle - vaikka olen valmis kokeilemaan kaikkea ja lähtökohtaisesti pidän kaikesta "normaalista" sekä haluan olla kohtelias tilaisuuden järjestäjää kohtaan, tulee usein siitä huolimatta pelattua varman päälle ja välteltyä ruokahävikin kasvattamista, jos ruokaa saa ottaa itse eikä sitä tarjoilla valmiina annoksena.

      Mutta nämä on näitä asioita, joiden takia usein jään mieluummin pois tarjoiluista tai juhlista. Ruoka on myös itselleni elämys siihen tiettyyn pisteeseen saakka ja nautin jokaisesta hyvästä suupalasta, mutta esimerkiksi kaviaariin tai tryffeliin en ole ajatellut koskevani, vaikka niitä äärimmäisen arvokkaina ruokaelämyksinä yleisestiottaen pidetäänkin - haluan että sen kokemuksen saa joku sellainen, joka sitä innolla odottaa ja joka ei tee sitä vain todistaakseen jotain. Lähtökohtaisesti teen mieluummin omasta elämästäni hankalaa kuin pahoitan jonkun toisen mielen jossain määrin rajallisilla ruokailutottumuksillani.

      Poista
  7. Siis tää oli kuin suoraan omasta suusta! Näin parikymppisenä ei vieläkään mene alas raaka sipuli, ei sienet, ei punajuuri jne... Koen oman nirsouden kyllä vähän taakaksi; meillä oli taannoin illallinen hienossa ravintolassa, jonka menu oli päätetty etukäteen. Kyllä, helpompaa varmasti raflalle kun selvillä heti ruuat yms, mutta minulle tuo oli kyllä painajainen. Siinä sitten jännitti kokoajan, että mitähän kamalaa sitä seuraavaks naaman eteen tuodaan ja miten voin jättää syömättä/pysyä neutraalina pistäessä jotain palsternakkamuussia naamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aina yhtä jännittävää mennä uuteen paikkaan syömään :-D Ei halua vaikuttaa idiootilta tai epäkohteliailta ja kysellä typeriä ruokalajien raaka-aineista, mutta samalla ei haluis syödä sikaa säkissä. Uteliaisuus olis hyvä luonteenpiirre kompensoimaan nirsoutta!

      Poista
  8. Ah, niin asiaa! Mä oon allergikko ja (osittain) entinen nirso, ja arvaa vaan kun menee johonkin syömään! Musta on tosi noloa aina kysellä jossain sukujuhlissa että mitä on tässä ja tässä sen allergian takia, kun ihmiset ei esim tule ajatelleeksi että milkan levyissä on hasselpähkinää. Ja sit se nirsous.. Kun sanoo, ettei halua jotain, niin yleensä kysytään, että oonko allerginen. Köh no en, mutta en vaan tykkää..

    Poikakaverin perheellä on hyvin eteläeurooppalaiset ruokatottumukset, ja kun eihän sitä 16-vuotiaana ekaa kertaa poikakaverilla kylässä kehdannut sanoa että ei kiitos, poikakaveri kun ei varsinkaan yhtään ymmärrä nirsoutta. Ja pakko oli syödä koska kaukosuhde joten yökylä eikä kotiin päässyt :D. Mutta ihme kyllä, ne ei ymmärrä yhtään, että oon joskus ollut oikeesti tosi nirso. Näin neljän vuoden jälkeen menee kuitenkin suurin osa mitä sielläkin tarjotaan, osasta jopa tullut omia lemppareita. Vähän väkisellä välillä, mutta omasta mielestäni oon ollut tosi reipas :D

    Mutta edelleen jos vaikka järjestän jotain kekkereitä, koitan tajoilla paljon erilaista syötävää, vaikka pizzarullia eri täytteillä, että kaikki löytäis jotain mistä tykkäis edes vähän. Ja taas jos on joku tulossa syömään, niin kysyn etukäteen, että kelpaako tällainen ja tällainen ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut se on just hienoa, että uusista jutuista kehkeytyy ennen pitkää lemppareita :-)

      Se on kyl hyvä kysellä vierailta etukäteen allergioiden lisäks vähän muutakin safkaan liittyvää. Itel tule aina ihan kauheen epäonnistunu olo, jos tarjoilen jotain, mikä jää sit miltei kokonaan syömättä...

      Poista
  9. Ite oon myös TODELLA nirso, ihan lapsena rakastin about kaikkea ruokaa, etenkin spagettia&jauhelihakastiketta, makaronilaatikkoa... Teini-iässä vihasin noita ruokia ja vihaan kyllä edelleen (joskus jos vanhemmilla käyn,syön heidän mieliksi sitä, tosin ilman lihaa).

    Pari vuotta sitten kun jätin lihan pois ruoka-annoksistani, teki se musta vielä enemmän nirson ja mun isä ei varsinkaan kato sitä YHTÄÄN hyvällä :-D

    Mutta mä aina vertaan sitä tupakanpolttamiseen - isäni harrastaa sitä. Kyllä mäkin lihan mausta ennen tykkäsin, nykyään se kuvottaa, kun tietää sen lihan taustaa yms.

    Mutta mun mielestä on tosi veemäistä aina juhlissa kun vanhempi väki selittää et "ottakaas nyt sitä tilliperunaa lisää kun sitä on niin paljon" kun itse ei välitä yhtään, otan sitten yhden ja tullaan perässä tuomaan lisää...

    Mut on myös opetettu maistamaan - ennen sitä ei saa sanoa että se on pahaa tai ei tykkää. Monissa juhlissa on tullu just kulautettua useampi mehulasi kurkusta alas, jotta on saatu alas jokin epämiellyttävän makunen ruoka-aine - usein otin kun näytti hyvältä :-D

    Paras esimerkki taitaa olla silli (varsinkin purkissa), hyi helevattu, toinen on se mitä ikeassa ainakin on purkeissa se tositositositosi suolanen kala, mitä laitetaan usein laatikkoruokiin.
    Mulla ei oo IKINÄ ollu niin vaikeeta saada ruokaa alas, mitä sillon, kun äiti 2011 tekis siitä jostain kalasta laatikkoruoan. Jouduin jättämään sen lautaselle, sillä mulla tuli oksennusrefleksi heti, kun sen kielenpäällä maistoin :'D Auta armias...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi perässä hiihtäminen on kyllä raivostuttavaa, siinä missä mikä tahansa tuputtaminen :-D Mä söin kans pienenä huomattavasti enemmän juttuja, teininä tuli monelle asialle ihan totaalistoppi ja nyt oon lukion jälkeen oppinut taas pikkuhiljaa syömään kaikennäköistä. Se on kuitenkin harmi, ettei kaikki aina ihan ymmärrä sitä, että vaikka mä syön jotain, mä en silti välttämättä pidä siitä...

      Poista
  10. Mitä vittua.. Aikuiset ihmiset.. Tää vaa vahvistaa yhä enemmän sitä käsitystä että ootte yks eniten white trash pariskunta mihin oon koskaa törmänny. Ootte niin tylsiä. Villiä kesäkurpitsaa ja täytettyä paprikaa. Johtuisko nää inhot siitä, että et oo koskaa saanu näitä ruoka-aineita HYVIN kokattuna vaan nimenomaa just kouluruokalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että "yks eniten white trash pariskunta" :-DD Ok.

      Poista
    2. Oikeesti nyt anonyymi. Lopeta se valittaminen ja pidä esim. huolta sun omista asioista. Sinä ns. "oikeita" wt-ihmisiä ole koskaan tavannutkaan. Voisin sanoa tän vieläkin kärttyisämmin, mutta en viitti.

      Poista
    3. Johan oli kommentti anolta :DDd Itse en myöskään laittaisi suuhuni kesäkurpitsaa, täytettyjä paprikoita tai tryffeliä... ja listaa voisin jatkaa vaikka kuinka paljon! :D Ja eipä paljoa kiinnosta jos oon ruoka nirsouteni takia jonkun mielestä tylsä. Huippu postaus Jenna ja voin niin samaistuu jokaiseen sun sanaan! :)

      Poista
  11. Voin niin samaistua! Olen ollut jo lapsena nirso, ja nirsouteni ei ole iän myötä todellakaan ole parantunut, pikemmin pahentunut. Haluaisin niin syödä esim. papuja, sieniä ja keittoja, mutta minkäs teet ko ei ne mee alas. En pysty syömään niitä, kiitos vaan niille koulun ohjaajille jotka vaan pakottivat mut syömään koulussa vähintään sen yhden täyden lusikallisen. Vielä ko mulla on vahvaa aistiyliherkkyyttä.

    Haluan olla monipuolisempi, mutta minkäs teet. Joko suuni reagoi tai sitten viimeistään mahani ikävällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo aistiyliherkkyys on kyllä ikävä asia ja lähipiiristä tiedän vallan hyvin, miten jotkut ruoat voivat käydä vatsan päälle. Se on kauheen kiva istua vessassa toista tuntia sen takia, että on halunnut olla kohtelias :-/

      Poista
  12. Minusta sinulla on fiksu asenne nirsouteen. Aikuisilta odotetaan aika lailla kaikkiruokaisuutta mielestäni ihan aiheellisesti, ja kyllä uusiin makuihin pystyy totuttelemaan ja jopa tykästymään. Kohtelias pitää pystyä olemaan. Jos nirsouden kuitenkin pitää lähinnä omana tietonaan, kokeilee pikkuisen ja ennakoi tilanteita, ei kai se hankaloita muiden toimintaa tai loukkaa erityisesti. Jos oma ruokavalio on terveellinen ja riittävän monipuolinen, se riittänee. Maistelemalla saattaisi saada uusia elämyksiä ja lemppareita. Jos on kuitenkin tyytyväinen nykyiseen valikoimaansa niin mikäs siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Mä esimerkiksi katson ihan äärimmäisellä mielenkiinnolla telkkarista tuleva kokki- ja leivontaohjelmia, vaikka huomaisin kokattavien ruokalajien olevan vähän omituisia omaan makuun. En välttämättä kokkaisi mustekalaa tai artisokkaa kotona tai tilaisi kokonaan niihin keskittyvää annosta ravintolassa, mutta suupalan voi aina maistaa ja kokeilla, onko se mun juttu. Jos en tykkää, niin en tykkää, mutta nirsoudesta selviäminen perustuu juurikin siihen hiljalleen tapahtuvaan totutteluun, ei kertaheitolla revittelyyn!

      Poista
  13. Mä oon ennen ollu ite ihan todella supernirso ihminen, ja tätä jatku lukioon asti. Oon myös elävä esimerkki siitä, että nirsoudesta voi päästä eroon ja siinä suurin muutos on ihan vaan oma asenne. Mä lopetin lihansyönnin kokonaan yläasteella ja voi luoja mitä vaikeuksia se mulle aiheutti, kaikki kasvikset kun oli mulle täysin no-no eikä soijat eikä tofut eikä mitkään ''korvikkeet'' menny alas. Mut niin vaan sitä oppi tykkäämään kaikesta tosta kun halus syödä terveellisesti ja monipuolisesti, jonka seurauksena käski itteään lopettamaan sen muita ja itteäni raivostuttavan nirsoilun. En mä vieläkään mitään hanhenmaksapalleroita kyllä vetäis ainakaa mielelläni, mut mun ruokailut on laajentunu ja monipuolistunu ihan älyttömästi viime vuosien aikana kun oon vaan viitteny yrittää. Eihän itteään oo pakko opettaa tykkäämään mistään jos ei halua, mut tekishän se elämän helpommaksi jos ei nirsoilis ruoan suhteen niinku itekki totesit. Mulle tuntuis todella raskaalta ajatukselta se, että joutuisin oikeesti pohtimaan ennen illanistujaisia, et onkohan siellä nyt sellasta ruokaa mistä mä tykkään vai jätänkö kokonaan menemättä... Jotenki tuntuis ihan turhalta tehdä omaa elämäänsä niin paljon vaikeammaks kun vois päästä helpollakin, haha. Jotenki vaan särähti silmään toi otsikko, koska mä näen ite nirsouden ainaki jossain määrin valintakysymyksenä. Kaikkeen ruokaan voi kuitenkin totutella tai siitä voi totutella pois.

    Ja ei tietenkään kaikesta oo pakko tykätä, mut jotenki nirsouteen vetoaminen on mun mielestä ärsyttävää jos ei oo ihan oikeesti yrittäny päästä siitä piirteestä pois. Ja yrittämiseks en laske sitä että illanistujaisissa kohteliaisuuttaan maistaa (mistä kyllä plussat sulle silti kun näin teet kuiteski!) ja toteaa olevan pahaa ja sen jälkeen välttelee ainetta aina ja ikuisesti koska se on pahaa. Mun oma nirsous joutu kyllä koetukselle kun olin kesän Keniassa ja siellä ei yksinkertasesti voinu vaatia ruoalta _yhtään_ mitään, vaan piti syödä ja olla oikeesti kiitollinen siitä mitä sai. Mun vanha inhokki avokado sai ainaki aivan uuden maun ihan jo sillä, että mietti kuin paljon ne tyypit näki vaivaa sen eteen että mä sain syödä sitä avokadoa. :D

    Vaikka mä oonki tästä aiheesta vähän toista mieltä näemmä ja vähän ehkä ärsyynnyn nirsoiluasenteesta, niin tykkäsin silti tästä tekstistä. Tällasten juttujen takia oon pysyny sun blogi(e)n lukijana monen monta vuotta, nää on niin kivaa vaihtelua päivän asu- ja tässä uudet sponsoroidut merkkilaukkuni -postauksille! Ja viestihän on sillon menny parhaiten perille kun se herättää ajatuksia ja keskustelua, eli well done vaikka mielipiteet vähän tässä eroaakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, eihän sitä aina pidäkään olla samaa mieltä ja eriäviä mielipiteitä on hyvä tuoda esille :-)

      Mun oma nirsoin aikakausi taisi olla joskus yläasteen ja lukion aikoihin. Hedelmillä höystettyjä liha- ja kanakastikkeita en ymmärrä vieläkään ja kalajutut teki aina mieli skipata, mutta nykyään tykkään ihan hirveästi esimerkiksi kalamurekepihveistä ja lohesta. Vaikka kala todella oli mulle tarhaikäisestä lähtien suorastaan kuvottava ruoka-aine, ihan vaan koska ruodot :-D

      Onneksi nirsoutta on monen tasoista. On tätä mun nirsoutta, jossa inhoan lähinnä raaka-aineita, mutta hyvin "jalostettuna" mut voi saada rakastamaan niitä. Esimerkkinä se, että punajuuri on musta todella kuvottavaa raakana, mutta Forssan punajuurisalaatti on mulle suurta herkkua. Sitten on se toinen ääripää, jotka on olleet nirsoja siitä lähtien, kun ovat lapsena oppineet sanomaan ei. Sitä on hirveän vaikea selittää, mistä se johtuu, vaikka toisen olisi tuntenut jo 20 vuotta. Ehkä nirsous on omalla tavallaan luonteenpiirre ja se sitten riippuu tyystin niistä kaikista muista luonteenpiirteistä, voiko siihen vaikuttaa vai ei. Mieleltään avoin tietysti on suopeampi kokeilemaan uusia juttuja, mutta kun jästipää on päättänyt, ettei tykkää sienistä, niin sitten se ei tykkää sienistä :-D

      Poista
  14. Kiitos kirjoituksesta, itsekin olen todella nirso. En syö juustoa missään muodossa (en edes juustokakkua), rahkaa, ylipäänsä mitään maitotuotteita, oliiveita, majoneesia tai mitään salaatinkastikkeita, suolaista piirakkaa...
    Kylässä harvoin syön mitään, kun tarjottavat sisältää aina jotain noista. Itselleni se ei ole ongelma, syön aina lähtiessäni. Tuntuu, että muille ihmisille se on enemmän ongelma, vaikka käyttäydyn huomaamattomasti, enkä koskaan sano etten tykkää jostain. Miksi ihmiset ylipäätään kiinnittää niin paljon huomiota toisten syömisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitotuotteisiin totuttelu voisi olla tuossa tapauksessa jo jokseenkin kohtalokasta, kun kroppa ei ole tottunut!

      Mutta oon sun kanssa tossa ihan mukana, että oma nirsous tuntuu toisinaan olevan toisille huomattavasti suurempi ongelma kuin itselle, en esimerkiksi koe taakkana sitä, että syön kotona ennen lähtemistä.. Voin siitä huolimatta maistaa kylässä tai tapahtumissa käydessäni tarjoiluja, mutta jos tarjoilut ovatkin ihan ylitsepääsemättömiä, niin mun ilta ja nälkä ei ole niiden varassa.

      Ja se on kyllä jännä juttu, että oli kyse millaisesta ruokailusta tahansa, niin se kiinnostaa muita..

      Poista
  15. Itse en ole ollut ikinä nirso, mutta on muutamia ruokia/ainesosia joita en pysty syömään ollenkaan. Jo haju alkaa yököttää, joten ymmärrän täydellisesti mistä puhut!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kieltämättä aika hullu fiilis, jos pidemmälle miettii, että kyseessä on vaan ruokaa :-D Jota varmasti miljoonat syö!

      Poista
  16. Mä olin aikasemmin tosi nirso, mut sit menin ja rakastuin mieheen, jonka vanhemmat on kunnon ruokahifistelijöitä. Välillä kauhulla odotin et mitä siellä on tällä kertaa pöytään katettu. Koskaan ei ollut tarjolla mitään perinteisiä arkiruokia, vaan lihapullatkin oli tehty lampaan jauhelihasta intialaiseen tapaan ja perunamuussi oli pilattu pinaatilla. Mut niin siinä vaan kävi et mun nirsous alko pikkuhiljaa häviämään ja nykyään tykkään tosi erilaisista ruuista ja harvemmin edes teen kotona mitään perinteisiä ruokia. Oikeestaan ainoot mitkä ei mee alas on just graavikalat, katkaravut, mäti ja simpukat, niissä mua etoo se limanen kumimainen ällöttävä koostumus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot todella onnekas, kun oot säännöllisesti päässyt tuollaiseen ruokapöytään :-) Omassa elämässä hyvin toteutettua ruokahifistelyä pääsis kokeilemaan lähinnä ravintolassa ja siihen nyt ei opiskelijana ihan hirvittävän usein ole varaa..

      Mutta uskoisin, että mikäli pääsisin ihan rauhassa ja ajan kanssa kunnolla totuttelemaan erikoisuuksiinkin, niin mikään ei enää yllättäis ja oma ruoanlaittokin olisi paljon kivempaa, kun ei tartteisi miettiä, miten sitä tällä kertaa variois jauhelihakastiketta perusaineksilla.. Niljakkuus ja limaisuus tosin ovat itsellekin vähän sellanen tunnelmanlatistaja ruoan suhteen.

      Poista
  17. Tekisi mieli sanoa etten oo nirso, mutta kyllä mä oon...se on vaan muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Lapsena on voinut sietää montaakaan ruokaa ja joulupöydässä söin yleensä vaan kinkkua ja perunoita. Kaikki muuttui aikalailla, kun aloin opiskella kokiksi. Kyllä, se tyyppi, joka nirso ja valikoiva ruuan suhteen, lähti opiskelemaan ravintolakokiksi :-D siellä huomasin, että useampikin ruoka-aine maistuu hyvältä, kunhan se tehdään oikein. En voinut esimerkiksi sietää sushia, kunnes huomasin etten ollut syönyt erityisen hyvää sushia ja niitäkin on erilaisia. Kaikissa ei oo onneksi sitä levää, mistä en edelleenkään välitä. Mun ryhmässä oli taitavia kokkeja ja se aiheutti osaltaan sen, että musta tuli tosi vaativa. Aloin huomaamaan helposti, jos ravintolaruoka oli tehty eineksistä, pakasteista tai säilykkeistä. Tän vuoksi usein jätän ravintolakäynnit väliin, koska mieluummin samalla rahalla ellei pienemmälläkin, kokkaan kotona ja saan just sitä mitä haluan :D esim. Lahdessa Mamma Marian ruoka on niin ala-arvoista etten saa sitä kurkusta alas. Viimeksi söin yli kymmenen euron pizzan, johon oli nätisti kaadettu suoraan purkista kaikki kama. Mielummin meen sitten ihan perus pizzeriaan ja maksan vähemmän siitä purkkikamasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, nirsoutta on niin montaa erilaista sorttia!! :-D Sä toit jälleen uuden näkökulman tähän ikävään ominaisuuteen. Tuli tosta pizzaesimerkistä mieleen se, miten sain (yllättäen) Lapissa ihan maailman parasta pizzaa muutama vuosi sitten ja sen jälkeen about kaikki täällä eteläisemmässä Suomessa syömäni lätyt ovat olleet ihan kamalia!

      Poista
  18. Oon aina saanut kuulla olevani kamalan nirso, mutta pidän kyllä kaikista tässä mainituista ruoka-aineista :D Sen sijaan inhoan jännästi lähes kaikkia valkoisia ruokia, eniten kaikenlaisia kastikkeita ja ja maitotuotteita. Jogurtti, piimä, majoneesi, rahka ja tuorejuusto ovat suurimpia inhokkejani, hyi olkoon! Onneksi vegaaniudesta on tullut yleisempää, niin maitotuotteille löytyy vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tavallaan vähän hauska nirsoilun kohde :-D Tavallaan ymmärrän, koska valkoiset paksut tökötit on kieltämättä vähän epäilyttäviä mielikuvineen...

      Poista
  19. Ihan törkeen hyvä kirjotus! 👌

    VastaaPoista
  20. Hyvä teksti! Kuten kirjoittelit, kieltämättä nirson tavatessa tulee aika usein negatiivisia fiiliksiä. Kun nirso tulee syömään mun tekemää ruokaa ja nyrpistelee jollekin, tulee ehkä loukkaantunutkin fiilis siitä et "eikö mun tekemä ruoka kelpaakkaan..!". Mut tää teksti oikeestaa lohdutti.
    Muistan silti itekin olleeni pienenä nirso: oliivit ja kahvi nounou, mut suurin inhokki oli tomaatti - oikeesti, tomaatti?? En tiiä miten selvisin kaikista hyvistä ruuista mihin tulee tomaattia (pizza, pastaruuat, herkkuleivän päälle..). Mulle erilaisiin ruokiin totuttelu tuli kai luonnostaan. Kahvia aloin opetella juomaan parikymppisenä, kun lyhyessä ajassa koin liiiiian monia noloja tilanteita kun en kahvia juonutkaan. Muistan, et ensimmäisellä kerralla keitin pienen määrän kahvia, hörppäsin kupista.. ja yök! Kaadoin koko kupillisen saman tien pois :D nyt juon kahvia päivittäin (mutta selviäisin kyllä ilmankin). Ehkä sulla on toivoa, jos joihinkin ruokiin haluat totutella:) -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä tällä koitin vähän tavoitellakin.. Että ei-nirsot ymmärtäis sen, ettei nirso ihminen pahalla kieltäydy ruoasta tai nyrpistä nenäänsä sille. Se on toki vähän kasvatuksen puutetta, jos nyrpistys tehdään näkyvästi tai se ilmaistaan jotenkin muuten töksäyttävästi - mulle opetettiin lapsena, että jos jostain ei pidä, niin täytyy kieltäytyä kohteliaasti. Ikinä ei saanut sanoa "yök, pahaa" vaan ennemmin "ei kiitos, tämä ei ole minun makuuni" ja sitä mä oon pyrkinyt noudattamaan, jos jotain on pakko ollut sanoa.

      Mulle tomaatti on vähän sellanen punanen vaate siinä mielessä, että sitä syödessä mulla esiintyy allergiaoireita. Pidän kirsikkatomaateista ja ne ei aiheuta mulle mitään, mutta tavalliset isot tomaatit avaavat suupielet ja korvantakuset :-D Ikinä multa ei mitään allergiaa ole löydetty, mutta kyllä se tavallinen tomaatti tulee silti noukittua valmissämpylän välistä, vaikka sen yhden siivun voisi helposti syödä ilman kirveleviä korvantaustoja...

      Poista
  21. En mä kyllä toisaalta kutsuisi itseäni nirsoksi. Kyllä mulle kelpaa ruoka, ja ruokaa rakastan ja tykkään syödä(näkee toisinaan ilmapallon kokoisesta vatsastakin :D ) mutta en mä voi sille mitään että esim. oliivit maistuu mun suussa aivan p*skalta. Mä myös maistelen uusia ja vanhojakin ruokia. Ajattelen, että oisko näiden katkarapujen maku muuttunut mun suussa tässä vuosien saatossa. No eipä valitettavasti ollut. Pahaa edelleen. :D


    Toisaalta, vaikken kaikkien mausta tykkää, niin voin niitä kyllä syödä, kunhan ne on jossain ruoan seassa ettei niin, että mun täytyisi pelkkää oliivia vetää suupalaksi. Mutta yksi mihin en koske pitkällä tikullakaan on kaikki sienet. Olin alta kouluikäinen kun hoitotäti oli tehnyt sienikastiketta ja ne sienet oli kamalan makuisia limasia klönttejä enkä halunnut syödä niin istuin sitten kusten housuuni 6h ruokapöydän ääressä lautanen edessä odottaen, että äiti tulee hakemaan kotiin. Ihan en vaan periaatteestakaan maista sieniä ja ne kyllä noukin kylmästi pois jos niitä jossain ruoan seassa on. Tai sitten kieltäydyn kokonaan ruokaa syömään :D


    [Yks bonus on kans kahvi. "Sähän oot jo niin vanhakin etkä juo kahvia? Juotko teetä? Etkö sitäkään? Mitä sä sitten juot?" Maailmassahan EI ole mitään muita nesteitä kun kahvi ja tee????? Mulle ei oo mikään ongelma mennä juhlissa hakemaan lasten pöydästä vähän limukkaa ja hörppiä sitä kahvinjuojien keskellä 8) ]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on ihan jees olla kylmänviileesti nirso :-D Tai no, ei välttämättä nirso, mutta eihän nyt kaikesta oo pakko tykätä! Oisko vähän tylsää, jos kaikille menis kaikki? Mun mielestä on ihanaa istua keittiönpöydän ääressä ja mutustaa mustaa makkaraa puolukkahillon kanssa, kun J kauhistelee asiaa vierestä. Ja samaten J on varsin tyytyväinen tilanteeseen, jossa mä en koske kaapissa oleviin Kartanon tillisipseihin metrin mittasella tikullakaan.

      Toi kahvi on kyllä kans yks suomalaisuuden perikuva!! Mä oon semmonen vieraanvaraisuudesta kahvia juova tyyppi, että otan toki jos tarjotaan ja kun J pari vuotta sitten lopetti kahvinjuonnin (oli kuulemma niin pirun rasittavaa, jos ei ollut aikaa juoda aamukahvia niin päivä oli pilalla sen takia), jäi meidän kahvinkeitin keittiön nurkkaan lähinnä pelkkiä vieraita varten. Teetäkin juon vaan maidon kanssa ja seurassa. Sekään ei oikein oo semmonen juttu, ettäkö keittäisin sitä vettä joka ilta omaks ilokseni ja katsoisin telkkaria kuuman kupposen kanssa. Mieluummin ostan pullon jotain maustettua kivennäisvettä ja lipittelen sitä :-D

      Poista
  22. Älyttömän mielenkiintonen aihe! Ja monet noista kommenteista ja sun tekstistäkin on ku omasta suusta :-D mäki kait oon nirso, mutta mulla ei se ongelma niinkään ole ruoka-aineissa vaan sen ruuan olomuodossa! Oon tyyppiä että syön mun kanan kanana, en kanakastikkeena. En syö juurikaan mitään kastikkeita ja en vaan ymmärrä sitä et miks monesta ruuasta pitää tehä sellasta mössöä... Tää nyt tietty on vaan mun mielipide :) Mun lautanenkin täytyy olla niin että ne ruuat ei sekotu keskenään :D Mulle ehdottomia nou-nou ruokia on kaikki pastaruuat, mä en vaan pysty syömään makaronia/spaghetteja. Niiden olomuoto on vaan semmonen etten voi, oon myös koko peruskouluiän syöny makaroonia ja tonnikalakastiketta niin ei kiitos enää! Muuten kyllä oon tosi kaikkiruokanen (ei maitotuotteita tai vehnää) mutta sen ruuan on vaan oltava valmistettu hyvin. Kauheeta sanoa, mutta monet kouluruuat on aiheuttanu sellasia traumoja, että ne vaikuttaa vieläki omiin ruokavalintoihin.

    Ja oon myös samaa mieltä että toista ei saa loukata nirsoilulla, vaan on kohteliaasti kieltäydyttävä. Mä monesti sanon, että mulla on joku allergia, jos se "sopii" tilanteeseen, koska mun mielestä se on tosi neutraali veruke. Mut mun mielestä kans kannattaa muistaa, että kun aikuisia ihmisiä ollaan niin voi itse päättää mitä syö, toki illanistujaiset yms on hankalia mut mä esimerkiksi nautin siitä, että saan syödä yksin ja rauhassa, niin todella harvassa on ollu sellaset tilanteet että olis pitäny ruokailuja miettiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumus on kyllä merkittävä juttu ruoassa. Mä en siinä mielessä fanita esimerkiksi fetaa. Menee se jonkun kyljessä ja mulle tarjoiltuna, mutta kotiin en ikipäivänä ostais. Spagetti ja nuudelit oli myös mulle todella pitkään ihan ehdoton ei ja söin niitä vaan pakon edessä, koska meinasin kakarana tukehtua nuudeliin :-D Sellasen valuttaminen kurkusta alas teki pahaa todela pitkään.

      Tuo on mun mielestä hyvä pointti, ettei kukaan käske aikuista syömään ihan mitä tahansa. Ei edes sillä verukkeella, että pitäisi käyttäytyä aikuismaisesti. Se on oikeesti tosi karua, kun kohteliaisuuttaan maistaa jotain jossain vieraassa paikassa ja ekan haukun myötä tajuaa, ettei se olekaan mun juttu. Lautaselle ei kehtaa jättää ja syödessä naama menee mutrulle. Vieraskoreelle ja hyväkäytöksiselle ihmiselle ihan kamala tilanne :-D

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne