SORRY NOT SORRY

16. heinäkuuta 2016

DSC07010

Höhö, täähän on ihan naurettavaa tää touhu jo. Mun osalta siis. Edellisen kerran taisin kirjoitella kesäkuussa. Mä en oikeastaan edes ole pahoillani, oon viettänyt oikein mukavaa blogitonta elämää. Välissä päivitellyt vähän hääblogia ja Instagramia.

Mä olen jälleen kerran evakossa mun vanhempien luona, kun arvon herrasväki ei millään malttais pysyä Suomen maankamaralla. Ovat siis reissussa ja mä pidän tiistaihin asti sekä talon pystyssä että koiran elosssa. Sairastin tuossa silmätulehduksenkin, joten se vei viimeisetkin mielenkiinnon rippeet istahtaa tietokoneen ääreen. Kamerasta nyt puhumattakaan. Tässä on kuitenkin sattunut ja tapahtunut ihan mielenkiintoisia asioita. Mä en vaan oo ihan varma, haluanko jakaa niitä teidän kanssa.

Vuosien varrella musta on tullut entistä arempi tiettyjen asioiden suhteen. Hyvänä esimerkkinä nyt on esimerkiksi avomiehen nimi. Sen selville saamista varten ei tarvitse olla mikään supersalapoliisi, mutta en vaan enää koe mieleiseksi hokea sitä joka välissä. Osittain päätös on omaa pähkäilyäni, osittain J:n suoranainen toivomus. Häistä kirjoittelu vielä menee, mutta tuo meidän talouden kolmijalkainen ei halua omia täysin henkilökohtaisia asioitaan tuntemattomien ruodittavaksi. Tämän lisäksi postaus tämän vuoden juhannuksesta kiteyttää hyvin mun fiilikset kavereiden kasvojen tai edes nimien julkaisemisesta. 

Viikko sitten tavattiin lukioaikasella tyttöporukalla ja voi veljet, että meillä olikin hauskaa! Osan kanssa ei olla nähty omien ylioppilasjuhliemme jälkeen ja catch upattavaa oli vaikka millä mitalla. Siinä missä 3-4 vuotta sitten olisin napannut kameran mukaan tällaisiin rientoihin, päätin tällä kertaa jättää sen kotiin. Olisihan siinä ollut hienot puitteet vaikka minkälaiselle postaukselle, mutta halusin nauttia elämästä ilman blogivelvoitteita.

DSC07011

Oon tässä viimepäivien aikana tullutkin miettineeksi, mihin suuntaan mun blogi tästä lähtee. Mulla on käynnistymässä pari ihan huikeeta yhteistyökuviota, mutten halua aloittaa sitä lopun alkua, jossa postataan vain silloin, kun se pakote tulee ulkopuoliselta taholta. Mä oon innoissani näistä yhteistyöpostauksista, mutta haluan mahduttaa sinne väliin vielä jotain muutakin materiaalia. Oon jopa miettinyt, että hölläisin mun keväällä vetämääni linjaa vähän ja toisin blogin puolelle myös kauneusjuttuja, kertoisin suosikeista ja uusista ostoksista. Ne on mulle tällä hetkellä sydämen asia; innostun uudesta geelilinerista huomattavasti enemmän kuin uusista farkuista. Vaatteita tulee ostettua enää lähinnä sen takia, että tuolla nyt ei vaan voi kulkea alastomana pitkin katuja ja toreja. Ja vaikka kodin sisustaminen on ikuisuusprojekti, koetaan J:n kanssa, että meidän koti on nyt valmis eikä meillä ole oikeasti tarvetta kuin ehkä uudelle TV-tasolle joskus hamassa tulevaisuudessa. Sisustusprojektejakaan ei siis tällä hetkellä ole näköpiirissä, ihan vaan koska laiskottaa, ei huvita ja meidän rahoille on tällä hetkellä muita kulutuskohteita.

Toinen mun intohimoistani on tällä hetkellä häiden järjestäminen. Se homma on lähtenyt täysin lapasesta ja allekirjoittaneen pääkoppa pursuaa ideoita vähän siihen tahtiin, etten tahdo saada niistä kiinni ennen kuin ne jo katoavat uusien tieltä. Hääblogin puolella on tällä hetkellä viisi luonnosta, jotka oon inspispuuskassa aloittanut ja sittemmin jättänyt kiireen takia kesken. Vuoden päästä ollaan kuitenkin jo aikamoisessa paniikissa, joten hääblogin suunnalla tullaan tässä lähiaikoina kärsimään kaikesta muusta kuin hiljaisuudesta.

Mut hei, halusin vaan rikkoa tän radiohiljasuuden ja kertoa vähän mun fiiliksistä. Mun kaaso tulee kohta käymään. Keitetään teetä ja ihastellaan mun mekkoa. Tästäkin saisi postauksen aikaiseksi, ihan heittämällä, mutta mä en halua kuvata tai kirjoittaa siitä teille. Nää on näitä mun omia onnen ja ilon hetkiä, jotka haluan jakaa vain ja ainoastaan rakkaiden ihmisten kanssa. Te siellä ruutujenne äärellä ootte myös ihan huikeita ja teidän ansiosta mä oon saavuttanu blogini kanssa aika huikeita juttuja, mutta te ette silti oo ihmisiä, joiden kanssa voisin mennä alasti saunaan tai jotka päästäisin jääkaapilleni ilman lupaa.

Ehkä mä jossain kohtaa keksin, mihin sen rajan voisi vetää. Siis että mitä täällä on mun mielestä sopiva kertoa. Tällä hetkellä se raja on aikalailla pelkkä veteen piirretty viiva ja oon ihan hukassa.

Kuvat: Inka P

15 kommenttia

  1. ymmärrän sua todella hyvin! ei ole helppoa eritellä asiat, joita blogissa kertoo ja joita ei kerro, varsinkin ku säkin oot ennen kertonut pelottavankin paljon mitä elämääsi kuuluu (joskus ihan blogin alkuaikoina siis). Hieman sain kuvan, että sua jopa pelottaisi kirjoittaa blogia, jottet päästäisi liikaa suustas, mutta oon oman blogini kohdalla aina ajatellut: mitä kertoisin puolitutulle, ihmiselle joka ei tiedä mun henkilökohtaisuuksia, mutta joka kuitenkin tuntee mut jotenkinpuolin - kuten me sun lukijat! :)

    Ota ihan rauhassa oma aika sen rajan vetämiseen, eiköhän täälläkin puolella monet ymmärrä, ettei kaikki halua nettiin henkilökohtaisuuksia julki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kieltämättä äärimmäisen toimiva ohjenuora :-) Viimevuodet oon vähän koittanut noudattaakin sitä - uuden blogin pistin osittain silloin joskus pystyyn juurikin siitä syystä, että halusin haudata vanhan blogin henkilökohtasuudet ja niin sanotusti pysytellä lähempänä pintaa täällä ATSGU:n puolella.

      Nyt on sit vaan tullut ajateltua liikaa. Mistä mä haluan kertoa, mistä mun läheiset haluaa kerrottavan ja mikä on yleisesti sopivaa? Blogimaailma on muuttunut niin hurjan paljon vuosien aikana, ettei tässä oikein meinaa pysyä perässä :-D Kiitos sulle! :)

      Poista
  2. jees, odottelinkin vähän uutta postausta, että siihen voisin tulla sitten kysäsemään yhtä juttua :D kattelin sun yt kanavaa ja huomasin, että sulla on pintakuiva iho ja kun kuuntelin juttujas, huomasin että mulla on vähän samaa kuivuutta just nenässä ja poskissa... pystyisitkö duunaamaan joko video- tai tekstipostauksen sun ihonhoidosta ja rutiineista? :) tuote- ja tekniikkavinkkejä olisin tällä hetkellä nimittäin vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa loistavalta idealta :-) Aihe vois soveltua paremmin teksti- ja kuvamuodossa sopivaksi, kun itse koen ihonhoidosta kuvatut videot aika tylsiksi :-D Mulla on itselläkin vielä niiden täydellisten tuotteiden haku käynnissä, mutta joitain kikkakolmosia oon onnistunut löytämään!

      Poista
  3. Heippa! Oon lukenut sun blogia jo aikas pitkään ja vähän harmitellut vähäisiä postauksia ja myös sitä, että postaukset ovat välillä ihan "tyhjiä". En tiedä miten sitä kuvailisi, mutta niistä huokuu juuri se, että et voi olla aito ja kertoa mitä oikeasti mietit ja mitä sun elämässä tapahtuu. Mun mielestä sun kannattaisi nyt miettiä, mikä sun suurin vahvuus bloggaajana on ja lähteä kehittämään sitä osa-aluetta täällä. Itse oon aina eniten tykännyt sun blogissa niistä postauksista kun kerrot sun ja sun kavereitten illanvietoista ja muista hauskoista jutuista. Ja ihan ajatukset ja tapahtumat arjesta ja koulusta yms. on aina mukavaa luettavaa. Myös aidot, ns. elämänmakuiset kuvat, jotka ei oo ollu liian siloteltuja ja aseteltuja on ollu yksi syy miksi jäin lukijaksi blogiin :) Nämä mun lempparijutut taitaa olla enemmän juuri sitä vanhan blogin puolta ja ymmärrän kyllä miksi et enää sellaista halua pitää.

    Harmittavan monelle blogille on käynyt niin, että kun mistään ei enää uskalleta kirjoittaa, niin koko blogi lässähtää ja sitten alkaa virrata vain niitä yhteistyöpostauksia. Kaipaan niitä entisiä aidompia blogeja, jota lukiessa tuntui, että se bloggaaja on vähän kuin oma kaveri ja siihen menoon pystyi samaistumaan. Mutta niin, en oikein tiedä sitten mitä sun kannattaisi tehdä koska vanhaan ei varmasti ole paluuta :D Osaat kirjoittaa hyvin, joten ehkä voisit hyödyntää sitä? Jotain mielipidejuttuja tms? Itse en henk. koht niin välitä kauneusblogeista, mutta jos se aidosti kiinnostaa sua niin ehkä on parempi pitää sellaista blogia kuin väkisin vääntää jotain sekalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä olen itsekin harmitellut, kieltämättä. Onhan tässä tietysti se, ettei elämä ole tälleen päälle parikymppisenä läheskään samanlaista remuamista kuin silloin 16-vuotiaana ja MPDL:n kulta-aikoina :-D Viihdyn useampia päiviä viikosta kotona ja sit jos mennään, mennään baariin ja sinne en kameraa välitä kantaa enkä muutenkaan välittäisi enää tuoda omaa päihteidenkäyttöä blogissa esille - ihan vaan jo senkin takia, että lukijalistoilta löytyy muutama huomattavasti nuorempi ihminen.

      Mutta ongelma ei mun kohdalla oo niinkään siinä, mitä muut ajattelee tai mitä lukijat ajattelee. Mä oon vaan kasvanut siihen ajatukseen, etten halua loukata läheisteni yksityisyydensuojaa millään tavalla ja koen luvan kysymisen kuvien julkaisemiseen hirveän vaivaannuttavana. Mun lähellä on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat myös kasvaneet aikuisiksi, jotka esimerkiksi tekevät arkaluontoista työtä ja/tai joiden somerepertuaariin kuuluu vain ja ainoastaan Facebook, jonne sinnekään ei kerrota kuin ne elämän highlightit kihlauksista ja lasten syntymistä. Teininä sillä ei ollut niinkään väliä, sitä oltiin vaan innoissaan ja mulle tulikin niitä heittoja, kun kavereiden kanssa napsittiin kuvia rannalla, että "Tän laitat sit blogiin vai mitä!" Vaikka osa mun läheisistä ystävistä on ollut mukana menossa jo silloin kesällä 2010 ja tietävät varsin hyvin mun bloggaavan, on monesta tullut paljon tietoisempi somen käyttäjä. Puhumattakaan sit siitä, että vuonna 2011 postauksella oli näyttöjä viitisensataa. Nyt sellaset eniten otsikon perusteella mielenkiintoa herättävät postaukset voivat rikkoa kahdentonnin rajan.

      Mä haluaisin harjoittaa tätä mun "kirjoittajan lahjaa" huomattavasti pidemmälle, mutta kun oon ruvennut miettimään mielipidepostauksiakin, tulee itsellä mieleen sellasia yhteiskunnallisia - poliittisia ja taloudellisia - aiheita. Ja ne on mulle niitä juttuja, jotka oon aina halunnut pitää pelkästään omana, korkeintaan J:n ja parhaan kaverini tietona :-D Hääblogin puolelle on kieltämättä huomattavasti helpompi kirjoittaa pitkiä postauksia ja kantaaottavia juttuja, kun Suomessa häiden suhteen ollaan edelleen niin etiketin mukaan meneviä ja perinteiden kanssa käsikädessä juhlivia.

      Kauneudesta ja kosmetiikasta saisi varmasti jonkinlaista mielipidejuttua aikaan, ei olisi vain sitä höttöä ja hattaraa. Ken tietää, kai tässä vaan pitää ruveta rikkomaan niitä itse tehtyjä rajoja :-D Kiitos sulle kommentistasi! :)

      Poista
  4. Sellai yksi pikku vinkki, relax. Mietit (ainakin tällä puolen ruutua katsottuna) liikaa minkälaisia postauksia olisi hyvä tehdä. Luulen, että suurin osa lukisi tätä blogia vaikka laittaisit enemmän tällekin puolelle hääjuttuja ja meikkipostauksia. Luulen suurimman osan lukevan tätä sun persoonan takia. Jos joku ei jaksa skrollata ohi omasta mielestään tylsien postausten ohi, niin sitten on hänen ongelmansa. Blogit puhkeaa kukkaan ja on parhaimmillaan, kun bloggaaja ei mieti liikaa mitä muut ajattelee. Muutenkin hyvä blogi ei oo välttämättä sitä, että avautuu niistä syvimmistä tunnoista. Sellaset postaukset voi joskus olla ihan jees, mutta ei mitenkään pakollisia. Hyvä teksti voi olla myös esimerkiksi huumorilla höystettyä ja laadukkaat kuvat vaikka ihan bloggaajasta itsestäänkin riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tätä, kun kehittelee jostain asiasta hiljalleen omassa pienessä mielessään ihan jättiläismäisen ongelman :-D Vähemmästäkin iskee writer's block ja valkosen paperin kammo. Mutta kuten tuossa edellä jo mainitsin, sillä ei ole niin väliä mitä "muut" ajattelee. Enempi välitän siitä, mitä lähipiiri ajattelee. Miten he ottavat sen, että saattavat meidän yksityisasuntoon juhlimaan tullessa joutua parintuhannen ihmisen pällisteltäväksi, jos antavat luvan kuvien julkaisuun. Nää on yllättävänkin vaikeita asioita, kun on vähän tämmönen kainosieluinen ja vieraskorea..!

      Kiitos :)

      Poista
  5. Mä ymmärrän sua tosi hyvin. Sillon kun alotin bloggaamisen 4v sitten (apua onko siitäkin niin kauan?!), niin jotkut postaukset oisin voinu jättää julkasematta. Se on aina ollut selvää, etten avopuolisoni nimeä halua mainita, vaikka se löytyisi aika helposti jos haluaa sitä etsiä. Mutta silti olen laittanut hänestä kuvia (lupa kysytty toki). Veteen piirretty viiva niinkuin itsekin totesit.

    Olen saanut paljon paskaa niskaan sen takia, että olen joistain asioista puhunut blogissa tai foorumeilla ja sitten kommentin kirjoittaja luulee että se tietää koko totuuden. Ehkä sellasten kommenttien ansiosta mä oon oppinut että mitä kannattaa jättää kertomatta. Vaikka eihän ne kivoja ole ollut, niin kyllä niistä on jotain oppinut.

    Nykyään en enään mieti että voinko tästä tai tosta kirjoittaa vaan mä kirjoitan siitä mikä tuntuu hyvältä. Kysyn kavereilta luvat kuvien julkasuun jne. asiat menee omalla painollaan. Ei siitä kannata ottaa stressiä. Välillä tokasen että pitää ottaa kuvia blogia varten, mutta välillä otan kuvia ihan vaan kuvaamisen ilosta ja että voin muistella niitä ihania hetkiä myöhemmin.

    http://myynmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Sitä piti vielä sanoa kun kävin kurkkaamassa juhannuspostauksen uudelleen, että mietin ihan samoja asioita kun sinä. Mulla on juhannuksesta paljon henkilökuvia mutta en mä niitä halua julkaista, haluan pitää ne itsellä muistona. Blogin kuvat voi myös olla muita kuvia kuin selfieitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelle iskee jo pelkästään Facebook-muistoista semmonen häpeä päällensä, ettei oo tosikaan :-D Ja vanhoista blogipostauksista voi rivien välistä lukea siitä naiiviudesta, mikä lukioikäsen tytön mielen valtasi. On siellä fiksuakin luettavaa, mutta myös monia sellasia asioita, jotka nykypäivänä jättäisin välistä. Niitä on vielä ihan tämänkin blogin puolella ja naamapalmu on todellinen, jos johonkin sellaseen eksyy.

      Mulle tää on hirveen vaikee asia käsitellä ja miettiä läpi, kun samalla haluan varjella niin omaa kuin lähipiirinikin yksityisyyttä (J ei todellakaan pidä siitä, jos hän on yksin tai kavereidensa kanssa jossain ja hänelle tullaan selittämään, miten luetaan mun blogia jne jne) mutta samalla tykkään jakaa innostukseni iloisista ja suurista asioista/tapahtumista enkä kätkeä omaa onneani. Ja nyt kun miettii, niin perimmäinen ongelma ei oo välttämättä siinä, etteikö ois kirjoitettavaa. Ne on ne samperin kuvat, tai enemmänkin niiden puute, kun aiheuttaa päänvaivaa :-D

      Kiitos Myy! :)

      Poista
  7. Moikka! Hankala juttu, kieltämättä. Oon samaa mieltä edellisten kommenttien kans että sun blogi on ollu ihanan aito nimenomaan niiden henkilökohtaisempien juttujen takia. Ymmärrettävästi on vaikeaa kirjoittaa omasta elämästä, kun ison osan siitä jakaa jonkun toisen kans ja jonka yksityisyyttä pitää/haluaa kunnioittaa. Voisitko ajatella jotain yksinkertaisempien ja ns. pinnallisten juttujen kirjoittamista? Juurikin niitä meikki- ja vaatepostauksia, ehkä ruoanlaittoa, sisustusjuttuja, koulujuttuja, normipäivien ja arjen kuvailua. Ei postauksen tarvi olla sisällöllisesti mitenkään kummoisempi, ihan pelkkää höpöttelyä ja kuulumisten kertomisia on kiva lukea! Kuten sanottu, liika miettiminen vaikeuttaa asioita :D mukavaa sunnuntaipäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Mä oon tässä nyt päivien varrella kehitellyt erilaisia postauksia juurikin pinnallisista aiheista ja pysynyt siinä, että aina kun se idea tulee, kirjoitan sen puhelimen muistioon :-) Kehittelin itelleni ns. aikataulun, jonka mukaan koitan tätä blogia nyt vähän elävöittää entisestä ja pidän kerran viikossa päiviä, kun kirjotan postauksia urakkana talteen. Yllätyksekseni tää tapa onkin sopinut nyt mulle tosi hyvin! Tietenkään mielipidejuttuja ja tällasia ei kirjoteta kuten tilauksesta ja niiden suhteen haluan olla edelleen spontaani, mutta useamman "peruspostauksen" kirjoittaminen kerralla on ollut tän hetkiseen elämäntilanteeseen ihan älyttömän hyvä tapa jatkaa rakasta harrastusta :-)

      Poista
  8. Siis niin tuttu fiilis tässä postauksessa, varmaan jokanen isompaa tai pienempää blogia kirjottava kokee noita ajatuksia aika ajoin. Ite kirjotan tällä hetkellä blogia Keniassa asumisesta, joten luonnollisesti mun puolitutut ja sukulaisetki lukee postauksia. Joskus tekis mieli kirjottaa siltä miltä ihan oikeesti asiat tuntuu ja mitä mielessä liikkuu tätä kokemusta eläessä, mut on vaan pakko sensuroida aika paljonkin, koska en haluu jakaa mun kaikista henkilökohtasimpia juttuja tätien ja setien kahvipöydän ruodittavaksi tai vanhojen lukiokavereiden mässäiltäväksi... vaikka ne oikeet ajatukset ja fiilikset täällä olosta ois varmaan sitä mielenkiintosinta luettavaa. Hankala tilanne!

    Ja kyllä tästä sun blogista huomaa myös että oot paljon miettiny tota juttua. Varmaan välillä liianki kanssa :D ei mun mielestä kavereiden naamavärkkejä tarviikaan näkyä blogeissa kovin paljoa. Kai se on joku kultanen keskitie osata kirjottaa henkilökohtasesti ja osuvasti kuitenkaa liikaa yksityisyyttä raottamatta. Mun mielestä sä oot ainaki aiemmin onnistunu siinä asiassa tosi hyvin, sellanen rennon arkipäivänen linja tuntuu olevan sun blogin suosion takana :) Toivottavasti saat pidettyä oman libjas ja sen tuntumaan omassa pääkopassaki hyvältä, ois sääli jos sun blogiuras loppuis omien ajatustes luomien paineiden takia!

    Vitsi mitä kilometrianalyysia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäääh, kilometrianalyysit on parasta! :-D

      Tässä on kieltämättä tullut mietittyä vähän liikaakin ja osittain sit ollut ihan puhdasta laiskuutta sekä epäuskoa ilmassa, kun oon suunnitellut postauksia tai saanut ideoita. Tyyliin "no ei tää kiinnosta kummiskaan, miksi vaivautuisin" :-D

      Juteltiin tästä mun läheisen ystävän kanssa ja se vähän avasi mun ajatusmaailmaa. KUn toistaiseksi oon kokenut hirveän vaivaannuttavaksi ja epämukavaksi kysellä lupia kuvien julkaisuun, joten oon suosiolla jättänyt heidät kokonaan pois blogista. Noh, kaveri sitten totesi, että ilman muuta kysyn aina, saanko julkaista kuvia. Että kun oon tehnyt tätä niin monta vuotta ja ympärillä samoja ihmisiä kuin 5 vuotta sitten, niin luulisi niiden ymmärtävän. Juhannuksen mökkireissulla yks kaveri naureskeli, miten tuli ihan vanhat ajat mieleen, kun mä kekkaloitsin siellä kameran kanssa. En sitä ollut pitkään aikaan tehnyt missään, missä oli muitakin ihmisiä :-D

      Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään eka "palaveri" kaasojen ja bestmanien kanssa, enkä millään malta odottaa, että pääsen postailemaan siitä päivästä :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne