LÖLLÖREIDEN PÄIVÄUNI

29. heinäkuuta 2016

Täydelliset mustat pillifarkut, jotka ei haalistu eikä ratkea puolen vuoden käytön jälkeen. Yhtälailla sitä voisi uskoa yksisarvisiin kuin edellä mainitun vaatekappaleen olemassaoloon, eikö? Mä ostin ensimmäiset mustat pillifarkkuni joskus lukiossa, siihen mennessä olin käyttänyt lähinnä tummansinistä denimiä. Ne oli Gina Tricotin Silviat. Aivan kamalat housut, lahje oli lähempänä suoraa kuin nilkkaa nuolevaa pilliä ja etumukseen tuli se sellainen ärsyttävä kurttu istuessa. Materiaali oli kestävää, mutta malli kehno. Ja nää kintut kaipas jotain huomattavasti venyvämpää rihmaa ympärilleen. 

IMG_54282

Tässä on tullut kokeiltua henkkamaukan farkkuja ja Dr. Denimin jeggareita useammalla eri korkuisella vyötäröllä. Pari vuotta sitten löysin Gina Tricotin Alex-mallin ja vuotta myöhemmin ihastuin korkeavyötäröisiin Mollyihin. Kaikissa on kuitenkin ollut se joku vika. Sitä sanotaan, ettei vian tarvitse olla iso, jos se on päässä ja tämä sama pätee mun mielestä farkkuihin. Pienikin ominaisuus, joka huonontaa käyttömukavuutta, saa vaihtamaan merkkiä ja mallia hyvin nopeaan. Siinä vaiheessa, kun tajusin Mollyjenkin olevan liian haurasta kamaa mun kävellessä yhteen hinkkaaville sisäreisilleni, marssin Bik Bokiin.

IMG_54332

Never Denimit tuli ostettua tavallaan vahingossa. Todellisuudessa houkutuin liikkeen silloisesta farkkualesta ja pengoin farkkupinoista notkuvaa sekä %-merkillä varustettua pöytää jonkin tovin, kunnes myyjä ennätti mut aikeistani. Kerroin haluavani mustat pillifarkut, niin tavalliset kuin suinkin. Napaan asti yltävällä vyötäröllä. On varmaan sanomattakin selvää, että poistuttiin siitä alepöydän luota ja myyjä passitti mut sovituskoppiin vähän tyyrimpien pöksyjen kanssa. Ne olivat kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä, joten ei siinä auttanut muuta kuin niellä oma piheys, toivoa ettei lähiaikoina tule mitään yllärilaskuja ja marssia kassalle Superflex-parin kanssa.

IMG_54452

Nää housut on olleet mulla kohta kaksi kuukautta niin ahkerassa käytössä, kuin mustia farkkuja nyt kesällä voi käyttää. Puhutaan viikottaisesta. Housujen todellinen luonne ja kestäyys mitataan toki vasta syksyllä, mutta tähän mennessä en ole keksinyt mitään valitettavaa. Lahkeet voisi tietysti olla inasen verran kapeammat, mutta kyllä näilläkin selvitään oikein vallan mainiosti. Jos tähän loppuun kävisin vielä läpi sillä tavalla briiffisti ja simppelisti housujen plussat sekä miinukset läpi!

Never Denim: Super Flex
+ Venyy ja paukkuu kuin purukumi, istuvat siis monenlaiselle pyllylle
+ Tarjolla useampaa eri lahjepituutta
+ Takataskujen lisäksi myös etutaskut, poistaa sukkahousuvaikutelman
+ Ainakaan vielä tähän mennessä ei ole tarvinnut nykiä ylöspäin vyölenkeistä
- Hinta (54,95€)
- Vieläkin kapeammat lahkeet jos saisin...
- Olin näkevinäni jonkinlaista värinhaalistumista saumoissa

Nämä on kyllä melkoisen suositut pökät, mutta silti ihan pakko kysyä. löytyykö meikäläisen lukijalistoilta Never Denimien nimeen vannovia? Onko jotain tipsejä housujen hyvänä pitämiseen, siis jotain muuta kuin turhan pesemisen välttely?

33 kommenttia

  1. Täällä huutelee yks Never Denimien nimeen vannova! Ostin ekat parit alkuvuodesta, siinä tammi-helmikuussa, ja nyt multa löytyy jo kolmet parit tähän mennessä. :D Ekat on juurikin nuo samat mitä sullakin nyt on, ja ne ei oo kyllä mulla muuttunut mihinkään tässä puolessa vuodessa.

    Ja voin kyllä sanoa, että en enää varmaan ikinä osta mitään muita farkkuja kuin noita! Niihin vaan jää koukkuun, kun ne on niin hyvät. Ja Bik Bokissa myyjät todellakin osaa neuvoa noiden farkkujen kanssa, joten sieltä saa myös erionoimasta palvelua jos haluaa. :) Eli todellakin voin myös suositella niitä kaikille, tai ainakin käydä kokeilemassa ja ihastelemassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kans kovasti toivoa, ettei enää tarvitse palata mihinkään noista, joita oon aikaisemmin jo käyttänyt :-D Korkeintaa upgreidaan johonkin Leviksiin tai Acnen farkkuihin!

      Poista
  2. Mä rakastan bikbokin never denimei, en muuta käytäkkään! :) Neljät erilaiset löytyy haha

    VastaaPoista
  3. Täällä yks joka löysi talvella ystävän suosituksien kautta samat pöksyt! Tarkoitus ei edes ollut ostaa housuja vaan menin kaverini housuostoksille mukaan ja sovitin kyseisiä housuja kun kaverini nappas ne mukaan sovituskoppiin, ja siellähän mä itsekin sitten jonotin kassalla housut kainalossa.. :D
    Tällähetkellä en voisi muita housuja suositellakaan :) Ite otin S koon vaikka ostaessa tekeekin tiukkaa saada ne päälle mutta M malli on hieman liian löysä kun miettii että ne kuitenkin muotoutuu käytössä ja lahkeet ovat paljon tiukemmat S housuissa kuin M housuissa.
    Kaipailen kans vinkkejä jos jollakin on jakaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toi koko-juttu on yks, minkä takia vähän jännitti ostaa näitä. Ostovaiheessa M istui kuin nenäpäähän, mutta nyt kun oon hiljallen alkanut pienentyä keskivartalosta, on housutkin "löystyneet." Toivottavasti nyt en ihan heti joudu uutta kokoa ostamaan :-D

      Poista
  4. Parhaat farkut hintalaatusuhteelta ikinä!! mä oon jo mnta vuotta käyttåny farkuissa van tätä bikbokin mallia ja löytyy useessa sävyssä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä ihan mahtavaa, jos näistä syntyis itsellekin se luottomalli :)

      Poista
  5. Minä!! Tällä hetkellä mulla on kaapissa vaaleat, revityt Never Denimit ja lisää on varmasti tulossa. BikBok on ainoa kauppa, jonka (melkein) kaikki farkkumallit istuu täydellisesti päälle. Se on jo jotain se. Suhteellisen halpojakin farkkuja nuo on, kun on tottunut ostamaan satasen farkkuja Carlingsilta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä mielessä jos miettii, niin joo :-D Oma isä esimerkiks käyttää enimmäkseen Levistä, Dieseliä ja muita vähän kalliimpia farkkumerkkejä. Niihin menee parhaimmillaan useita satasia.. Huh!

      Poista
  6. Täältä löytyy! Nyt ostin toiset parit kaveriksi kun tätä samaa superflexiä oli tullut myös nilkkapitusena, ja näissä nilkkapitusissa on selvästi tiukempi puntti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, pitääkin sit käydä tsekkaamassa toi nilkkapituinen malli vaikka ens kevääks :) Syksyä vasten ei viitsi lyhyisiin lahkeisiin enää investoida.

      Poista
  7. Tykkään mallista ja joustavuudesta. Lisäksi lahkeet ovat kerrankin tarpeeksi pitkät vaikka olen 174 pitkä itse. Ikävä kyllä haalistuivat ekassa pesussa, mutta siitä huolimatta tyklään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks haalistuminen on se kaikista pienin paha, kun sen saa korjattua koneeseen heitettävällä tekstiilivärillä aika helposti :) Ja mullekkin positiivinen yllätys, että kyseessä on farkku, josta useampi lahkeenpituus ja pisin niistä oli mulle (172cm) jopa aivan liian pitkä!

      Poista
  8. ostin just tänään noi sinisenä ja oli kerranki iha täydellisen istuvat ja tälläselle hujopille tarpeeks pitkät lahkeet (!!!!) mut tais olla vähä eri malli koska makso 65e auts, onneks oli palkkapv tänää! mut toivon tosiaan et noi kestäis, myyjä ainakin kehus maasta taivaisiin :-D mikä koko sulla on noista? otin ite s, ku kuulemma mahdollisimman napakat päällä piti olla x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoset tavalliset denimin siniset houkuttelis kyllä ihan hirvittävän paljon!

      Mulla on M-koko :)

      Poista
  9. Mä kokeilin noita viime talvena ja mulla ei pituus riittäny :( loppu inhottavasti nilkkaan, eikä tosiaan ollu tarpeeks pillit. Oon 178cm ja 85% pelkkää jalkaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, eikö se öö 34-pituuskaan ollut hyvä? O_O Mä oon 172cm ja niistä ois voinut lyhentää ainakin 10 senttimetriä pois, kun myyjä ensin pisti mut kokeilemaan tolla lahkeenpituudella varustettua pöksyä :-D

      Poista
  10. Mä oon ollu never denim -tyttöjä jo pari vuotta eikä tarvetta vaihtamiselle näy! Mun päärynävartalolle oli mahdotonta löytää sopivasti istuvia pöksyjä - kunnes löysin nää kyseiset farkut. Pure love.
    Mulla kulahti haaroista vasta noin puolentoista vuoden jälkeen ehkä (?), mut pitkään ne kesti! Ja mä tein ton värin haalistumisen kanssa sillain et ostin vaa kaupasta semmosta mustaa farkkuvärii tai mitä lie ja tyrkkäsin pesukoneeseen ja ne oli taas ku uudet. Ja tietty vältin sitä turhaa pesemistä. :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä tosi ihanat, kun ne venyy ihan eri tavalla kuin vaikka Mollyt tai Denimit. Kirjaimellisesti vähän ku ois jotain purkkaa jalassa :-D

      Tohon tekstiiliväriin munkin pitää investoida! :)

      Poista
  11. Itse ostin kesäkuun alussa ekaa kertaa Never Denim Super Flexit, mutta olen pysynyt päätöksessäni olla käyttämättä farkkuja kesällä. Joten arkeen palatessa pääsevät nuo testiin. Mutta sovituskopissa nuo oli ihanan venyvät ja hyvin istuvat.
    Hinta kyllä on aika tyyris verrattuna H&M perusfarkkuihin... Joten odotukset ovat kyllä korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka itsekin oon farkkutyttö henkeen ja vereen, oon nyt yllättävän hyvin pysynyt kesän poissa vaatekaapin farkkuhyllyltä (kerrankin on ollut hame- ja shortsikelejä)..

      Ja kieltämättä muistelen itsekin kaiholla, kun H&Mn 13 euron farkut oli ihan jees. Sit menin kokeilemaan jotain liian hyvää ja takasin ei oo palaamista :_D

      Poista
  12. Ehdottomasti vannon never denimien nimeen!! Mulla on kahdet, joista toiset ollut yli kaks vuotta, niissä hiukan ehkä nyt näkyy kulumaa saumoissa, mutta ei oo löystyny eikä ratkennu mistään (itsellänikin tosiaan reiden hinkkaa yhteen koko ajan..). Joo, tuntuuhan se hinta ehkä vähän, mutta mielummin ite ainaki panostan pöksyihin jotka näyttää hyvältä (=on tiukat mutta joustaa) ja jotka kestää, kuin että ostaisin kerran kuussa uudet kun vanhat lörpähtää tai kuluu puhki. Mun vanhemmissa never denimeissä on vetoketjut lahkeissa, joten ku ne laittaa kiinni niin on kyllä tosi pillit :D toisaalta kun aukaisee niin saa kääräistyä vajaamittaisiksi, joka on ollut kans tosi kivaa vaihtelua. Mut sit nää mun toiset perusmustat on kans vähän et lahkeet vois olla vielä hiukan tiukemmat ihan alas asti. Mutta ite kyllä suuntaan suoraa bikbokiin kun tartten seuraavan kerran farkut, sen verran tyytyväinen oon ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, nehän on kestäneet sit tosi hyvin! :)

      Sitä mä just yks kerta taisin täällä tai jossain kirjoitellakkin, että mikäli nää superflexit kestää käytössä edes vuoden, niin ovat mulle kannattavampi ostos, kuin esimerkiksi Mollyt. Niitä kun joutuu ostamaan uudet noin puolen vuoden välein :/

      Poista
  13. En oo noita never denimejä ees sovittanu, mutta täydellisten mustien pillifarkkujen metsästyksen jo luovuttaneena törmäsin reilu kuukaus sitten Halosella hyvinkin saman olosiin mustiin farkkuihin kun nää esittelemäs neverdenimit, ja voi pojat että osaa olla elämänlaatua nostattavat pökät! Eikä ollut hinnallakaan pilattu, oisko ollu kolme- vai neljäkymppiä. Että kannattaa siellä päin käyä kurkkimassa vetääkö lainkaan näille kalliimmille vertoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllättävä ostopaikka, kieltämättä! Pitänee seuraavan kerran farkkuostoksilla poiketa sielläkin, mikäli oon Halosen suunnalla shoppailemassa :)

      Poista
  14. Mulla on kans noista pöksyistä joku toinen malli, maksoivat 65e. Ihan samalta kyllä ainakin näyttävät keskenään. Sain ne joululahjaksi ja ne on nyt jo ihan haalistuneet :( pitää varmaan lopettaa housujen pitäminen kun ei oo varaa ostaa uusia koko ajan... nuokin oon pessyt vain neljästi pesulapun ja myyjän ohjeiden mukaan, et tuskin musta johtuu tuo ikävä haalistuminen. Harmittaa vaan kun nuita oikein hehkutettiin kaupassa että kestää pesua paremmin kun muut niin sitten retkahdin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika usein oot pessyt! :O

      Mä en pese farkkuja tai mitään muitakaan farkuntapaisia ollenkaan ekan 4-6kk aikana. Pakastan vaan hajut pois ja pesen pahimmat tahrat paikallisesti käsin, jos sellaisia syntyy. Aikanaan ihan kunnon vanhanaikasen farkkukaupan myyjä antoi mulle tämmöset ohjeet. Uskaltaisitkohan vielä kokeilla, jos jättäisit koneessa pesemisen kokonaan pois vaikka ekalta 3-4 kuukaudelta? :) Veikkaisin ainakin sen olevan syynä nopealle lahoomiselle, kun niin monet tässä jo ehtineet hehkuttaa Never denimejään jopa vuosia kestäneenä housumallina..? :/

      Poista
  15. Mustat never denim -farkut on löytyny mun kaapista noin vuoden ajan ja edelleen on ku uudet. Ehkä pientä haalentumista saumoissa on havaittavissa, mut ei kyl haittaa pätkääkään. Ei oo venyny käytössä ollenkaan eikä oo tullu pusseja polvien kohille. Ainoo miinus, et mulla noissa ei pysy vetskari ylhäällä, joten siihen on pitäny pistää avainlenkki (?) :D Isompi koko vois auttaa, mut S on liian iso mulle, joten XS:llä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tismalleen sama ongelma! Tai no, kyllähän se nyt ylhäällä pysyy, enkä kulje tuolla päästellen hevosia karkuun, mutta se vedin pilkistää ärsyttävästi sepaluksen välistä vähän väliä :-D Mullekkin seuraava koko oli liian iso, joten pitänee itsekin viritellä se sellainen avainrengas siihen vetoketjuun kiinni..

      Poista
    2. Kannattaa, ennenku kävelee tuolla huomaamattaan sepalus auki :---D

      Poista
  16. Onko nää pöksyt kuinka joustavat vyötärön kohdalta? Puristaako inhottavasti istuessa?

    Oon ite joutunut heivaamaan lähes kaikki farkut ja farkkulenggingsit veke, koska painoa on kertynyt ja sairastuttuani haavaiseen paksusuolentulehdukseen vatsa ei tunnu kestävän pientäkään puristusta vyötärön/vatsan seutuvilla :/ Eli kollareilla, haaremihousuilla ja vastaavilla on menty koko vuosi. Olisi kiva pukea ihmisten ilmoille jotain siistimpää, joten siksi mua kiinnostaisi kuinka joustavat nuo pöksyt ovat vyötäröltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestäni nää on joustavammat kuin mitkään muut mun aikaisemmin käyttämäni jeggingsit, mutta sovittamallahan se vain selviää :-) Mulla on myös tosi herkkä vatsa ja se ottaa itseensä puristuksesta melko helposti, mutta ainakin näiden superflexien vyötärö tulee sen verta korkealle, ettei itselle herkin kohta ole minkäänlaisissa puristuksissa päivän aikana!

      Poista

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne