21

6. joulukuuta 2015

Vaikkei tässä nyt mitään ikäloppuja ollakaan ja vielä ainakin pitäis olla koko elämä edessä, niin jotenkin oon pitkin päivää pysähdellyt ihmettelemään, että tässä sitä nyt joka tapauksessa ollaan. 21-vuotiaana, vanhan kansan mukaan aikuisena ihmisenä. Mun äiti oli tämän ikäisenä ollut äiti jo melkein vuoden päivät. Samaten mummo. Ja pari vuotta vanhempana äiti osti isän kanssa ensimmäisen omanoman asunnon. Onhan ajat muuttuneet, ysärin alusta, mummon 70-luvulla kokemasta nuoruudesta nyt puhumattakaan mutta silti. Selkäpiitä karmii, kun ajattelee, että nelikymppiset on lähempänä kuin oma syntymä... Tänään on muuten bloginkin 3-vuotissyntymäpäivä: hitsit että aika menee todella nopsaan!

Oon kuitenkin viettänyt oikein ihanan syntymäpäivän. Eilen oltiin kaveriporukalla epävirallisesti vähän juhlimassa ja puolenyön jälkeen onnitteluhaleja sateli ihan puolitutuiltakin, joihin kaupungilla tuli törmättyä. Ihan mielettömiä ihmisiä! Tänään nukuttiin J:n kanssa pitkään, aamupäivästä heräsin kummisedän onnitteluviestiin. Kolmen jälkeen lähdettiin mun isovanhemmille synttärikahvittelemaan, sillä en halunnut ajatuttaa mummoa ja pappaa ympäri kaupunkia huonossa ilmassa, hissittömän talon kolmanteen kerrokseen kipuamisesta puhumattakaan. Saatiin mummolta myös uutisia uudesta sukulaistytöstä, joka syntyi ilmeisesti viimeyönä. Voi että! Paluumatkalla poikettiin Hesburgerissa ja loppuilta menee kaikkien perinteiden vastaisesti Modern Familyn kanssa. Ne linnanjuhlien hotit ja notit kun näkee huomenna somestakin.

IMG_3467 IMG_3476

Kuvissa näkyy muuten mun uusi paras kaveri, jonka sain vanhemmiltani synttäri+joululahjaksi. Niin söpö ja pieni, isä erityisesti oli kamalan innoissaan tästä. Se kun ei koskaan oikein ole ymmärtänyt "niitä isoja kömpelöitä mötiköitä"... Helppokäyttöisyydestä en tosin uskalla sanoa vielä mitään, sillä siirtyminen "kunnon" järjestelmäkamerasta vähän kevyempään versioon vie aikaa ja tarvitsee totuttelua. Kädet on niin tottuneet hapuilemaan niitä tiettyjä rullia ja namiskoita isosta kamerasta, joita tässä Olympus PEN E-PL6ssa ei tietenkään ole. Myös kääntyvä kosketusnäyttö on kameroiden suhteen kivikaudella elävälle kuvaajalle ties kuinka mones maailman ihme :-D Onneksi mulla on joululomalla monta viikkoa aikaa harjoitella tämän käyttöä. Ja hei, muut Olympuksen omistajat, vinkkailkaa ihmeessä hyvistä objektiiveista, sellainen nimittäin on hakusessa tuon perusputken lisäksi!

Mutta pitemmittä löpinöittä, oikein rauhallista 98. itsenäisyyspäivää jokaiselle!

4 kommenttia

  1. Ainakin sen perus 50 millisen kiinteen objektiivin korvaa näissä olympus pen -kameroissa sellanen 45mm f/1.8 putki jonka oon ite todennut hyväks ja edulliseks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois kyllä suht edullinen, etenki nyt ku on se hyvityskampanja käynnissä. Mietin vaa et oiskohan toi 45mm "liian zoom" ku haluisin kuvailla täl uudella vempeleellä videoita et raaskisko rahoi hassaa 25mm vai ostaisko sit ton 45mm ja sit sen 9mm "runkotulppa"objektiivin... Tossa kitissä kun on tosi äänekäs ja hidas automaattitarkennus O.O Kauhean vaikeaa! :-D

      Poista
    2. Mulla on toi 45mm, hankin juurikin taloudellisista syistä. Vähän harmittaa etten ostanut 25mm, toi 45mm on meinaa oikeesti "liian zoom"... Kauhean kauas pitää kävellä kohteesta, jos tahtoo vähän laajempaa kuvaa.

      t. eri anonyymi

      Poista
    3. Joo, se mua on ton mun Canon 50-millisen kanssa vähän käynyt kyllästyttämäänkin! Onhan se hyvä henkilökuvauksessä, mutta jos Olympuksen 45mm tekee samaa kuin toi Canon, että yksityiskohtienkin kuvaamista varten tarvitsee harppoa askelia kauemmas, niin oi voi.

      Hinta houkuttaa, samaten tuo MSC-tarkennus, mutta voi hitsit :-D Ei se 25mm sit kauheen kiva kiinteenäkään ole, tämä on edelleen kamalan vaikeaa! Pitäis päästä liikkeeseen koklailemaan ihan kunnolla..

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne