DIY Tyllihame

25. lokakuuta 2015

Ensi viikonloppuna se koittaa taas, Indiedays Blog Awards nimittäin. Tänä vuonna teema on vahvasti kytköksissä samana päivänä vietettävään halloweeniin ja kerettiin avecin kanssa kriiseillä asujamme hyvä tovi, ennen kuin inspiraatio iski. Enemmän kokonaisuudesta sitten kekkereiden jälkeen ja niiden aikana (some laulaa taas aivan varmasti tulevana lauantaina), mutta olennaisena osana mun asua on muhkea tyllihame.
  Tietysti koitin ensin jokaisen shoppailijan taivasta, nimittäin Ebayta, mutta Briteistä ei mieluisaa löytynyt kuin kaikissa sateenkaaren väreissä  mustahan niihin ei kuulu  ja Kiinasta tilaaminen ois sit mennyt vähän turhan riskaabeliksi touhuksi. Todennäköisesti olisin saanut tyllihameen just ja just syntymäpäivilleni joulukuun alkuun, jos olisin saanut.
  Kun yhdenkään opiskelijabudjettiystävälliseksi todetun ketjuliikkeenkään tarjontaan ei mustaa tylliunelmaa lukeutunut ja kirppareilta hakeminen ois koitunut neulan etsimiseksi heinäsuovasta, lähdin selaamaan ensin Pinterestiä ja sen jälkeen kangas- ja askartelukauppojen tyllitarjontaa. Oiva tilaisuus päästä näpertämään ja näkemään vähän vaivaa!

IMG_3128

Pinterestistä bongasin linkin tähän ompelukoneettomalle hameentekijälle sopivaan youtube-videoon ja koska paikallisilla kangaskaupoilla ei ollut tarjota mulle mustaa morsiustylliä (huono idea koittaa etsiä sitä paria viikkoa ennen halloweenia), päädyin Sinelli-askartelukaupan myymään kattaustylliin. Mun käyttämä materiaali on ihan järjettömän kovaa, se kutittaa ja tyllisuikaleilla on aivan oma tahtonsa, mutta hameen yleisilme tulee käymään vielä pienen pehmennyssession läpi sokeriveden kanssa. Mutta mä olen ihan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen!

IMG_3151

Jos joku ei nyt tähän hätään kerkeä tuota videota auki klikkaamaan, on sen sisältö on kiteytettynä seuraavanlainen: Leikkaa tyllistä oman maun ja pituuden mukaan suikaleita -> Taita suikaleet kahtia ja solmi ne kuminauhaan tai vanhaan vyöhön kiinni -> Sulla on varsin hyvät resurssit oman elämän Carrie Bradshawna olemiseen! Tämän 172 senttimetrisen lyllerön hamoseen upposi n. 25 metriä 50cm leveää tylliä. Hintaa hameelle tuli 23,50€ koska Sinellillä kaikki halloween-teemaan kytköksissä oleva materiaali oli -20% alennuksessa ja vyö multa löytyi omasta takaa. Hame vaatii ainakin mun kohdalla alleen vielä alushameen ja sen virkaa toimittaa ensi viikonloppuna mun jo valmiiksi omistama Bik Bokin A-linjainen nahkahame.
  Mulla ei ole pienintäkään aavistusta kanssajuhlijoiden asuvalinnoista tai yleensäkään siitä, kuinka vahvana halloweenpukeutuminen tulee gaalassa näkymään ja asun suunnittelu meinas käydä tuskalliseksi. Mutta mieluummin överit kuin vajarit, eikö vain? Suoraan sanottuna mulla on vähän semmonen fiilis, että jos tän kermakakun kesyttäminen sokerivedellä onnistuu, mä saatan ottaa tämän jopa satunnaiseen arkikäyttöön kollaripaitojen ja neuleiden kaveriksi! .. Tai sitten kyhään toisen samanmoisen vähän pehmeämmästä ja säyseämmän värisestä tyllistä.

Mites on tyypit ja mahdolliset kanssajuhlijat, onko halloweeniksi varattu todella teemaan kuuluvaa kolttua ja naamaria vai kaivetaanko luottomekko naftaliinista?

20 kommenttia

  1. Toi on ihan supermahtava! Ja oikeesti tosi kauniskin vielä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! :-) Vaatii multa iha hitoikseen mennä noin näyttävässä jutussa ihmisten ilmoille, mutta onneks nää tämmöset tylliviritelmät on nyt osana arkimuotiakin, niin ehkei mua tuijoteta metroasemilla kuin pahemmankin luokan sekopäätä :-D

      Poista
  2. näyttipä helpolta! vois itekki kokeilla joskus tommosta :-) ja näyttää varmaan kivalta ens lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli yllättävän helppo! Aikaavievä ja kynsinauhat oli jälkeenpäin vähän verillä "vääränlaisen" tyllin vuoksi, mutta itse tekemistä ei tarvinnut kummemmin miettiä :-D

      Mun pitää vielä päättää yläosa lauantaiksi ja toivoa että mun Membersiltä tilatut kengät saapuu ajallaan, niin pääsen lauantaina tepastelemaan sennäköisenä kuin oon suunnitellut. Kiitos! :-)

      Poista
  3. Oi wau! Ihan super makeen näköinen, tykkään!:)

    VastaaPoista
  4. D: sokerivedessä uittaminen kuulostaa siltä, että toi tylli tulee jämähtämään kovaksi koppuraksi kokonaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen taustatutkimuksen ja Äityleissä kyselyn jäljiltä päädyin suoristamaan aivan valtoimenaan kihartuvat suikaleet sokerivedellä, ettei ne sojota tuolta hameesta ihan miten sattuu, kun en joka välissä pääse peilin eteen ihmettelemään :-) Muutenhan tylli pehmenee käytössä ja sokerivettä käytetäänkin sen "ryhdikkäänä" pitämiseen. Pehmentämisellä meinasin siis lähinnä yleisilmeen pehmentämistä ja hameen muotoilua, en niinkään matskun pehmentämistä!

      Poista
  5. Härrekyyd miten KAUNIS :O jösses, pakko varmaa iteki väsätä tollanen ens kesäks, tollasta oon jo tovin kuolannu, mutta kun mistää ei saa mieleistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se just, kun mistään ei oikein tahdo löytää kivaa tyllihametta, ellei sitten halua maksaa kolminumeroisia lukuja :-D Kiitos ihan kauhean paljon! :-)

      Poista
  6. Hei jos sulla on vielä yläosa hakusessa niin kelpaako jos tylsyyden puitteissa ehottelen paria? :-D

    must tää nahkanen toppi vois toimii tosi hyvin, koska toi matsku tois vähän sellasta kontrastia tolle tyllille (joka mielletään usein tyttömäisyyden perikuvaks):
    https://bikbok.com/fi/7173419_F990

    Toinen mikä vois toimia on tää kropattu pitkähihanen! Voisin kuvitella että tää ois tosi nätti, jos ton hameen nostaa sopivalle korkeudelle :-)
    https://bikbok.com/fi/7171136_F990

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuon jälkimmäisen ideasta tykkään kyllä! :-) Nahkatoppia vähän vierastan, kun selkä ja kyljet ei tällä hetkellä oo sieltä makkaravapaimmasta päästä *leveä virnistys*..

      Pitää kuitenkin käydä kattomassa noi paikan päällä ens viikolla, kiitti vinkeistä :-)

      Poista
  7. Tolla tapaa mekin ollaan tehty 14 vuoden ajan balettikoulussa itelle tutuja näytöksiin muutamilla viimeistelyillä ja yksityiskohtien lisäämisellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi simppeli tapa! :-) Muutamat hämmentyneet katseet sain kyllä kavereilta osakseni, kun kerroin tehneeni hameen ja jatkokysymykseen "ai onks sulla ompelukone?" vastasin, että juu ei ole :-D

      Nytkin jos mulla ei ois selkeetä visiota, tohon ois tosi helppo lisäillä halloweenin kunniaks jotain koristehämähäkkejä tai muuta teemaan sopivaa! Jos ens vuonna sitten :-)

      Poista
  8. Upea!! Eikä musta edes tarvitse välttämättä "pehmentämistä" vaan on tosi kivan näköinen tuollaisena vähän kurittomanakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joo kiva noinkin, mutta pari kuritonta suikaletta uhkas nousta sojottamaan suoraan kohti taivasta ja pari oli sit sellasia, jotka kierty rullalle ihan omia aikojaan ennen käsittelyä :-D Nyt ne pysyy siellä missä kuuluukin!

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne