3+1 OSTOKSET

2. lokakuuta 2015

Ja niin lokakuun myötä koitti jälleen se aika syksystä, kun purnukkahirmut ja alehaukat ympäri Päijät-Hämeen suuntasivat nokkansa kohti Lahden Sokosta. Tai mistäs sitä tietää jos uskaltautuivat ihan naapurimaakuntiin saakka. 3+1 -päivät on nimittäin paraikaa käynnissä ja olenpas minäkin paikalla kerennyt piipahtamaan. Säästin hermojani aivan tolkuttoman monta metriä, kun kattelin jo hyvissä ajoin kuvastosta, et mikä tällä kertaa kiinnostais erityisesti. Ei tarvinnut seilata ja ihmetellä paikan päällä, selviydyin Lahden Sokoksen kosmetiikkaosastolta takaisin rautatieasemalla parkissa olleelle autolle alle puolessa tunnissa. Joitain kymmeniä euroja köyhempänä, mutta selvisin kuitenkin. 

IMG_2658

Mun Nivean vedenkestävä silmämeikinpoistoaine on paria tippaa vaille finito, joten uusi semmoinen oli ostoslistalla. En kuitenkaan löytänyt kuin Nivean tavallista silmämeikinpoistoainetta, joten päätin antaa mahiksen tälle Garnierin Eye Make-up Removerille tällä kertaa. Vielä en oo päässyt testaamaan, koska oon tarkan markan nainen ja kaiken mitä ostan, käytän ihan loppuun. Niin myös ne Nivean silmänmeikinpoistoaineen viimeset tipat.

EOS on mulle tuttu brändi ainoastaan huulirasvoistaan ja yllätyin joku tovi sitten, kun äkkäsin sen tarjoavan tätä nykyä myös käsirasvoja ja vaikka mitä muuta kosteuttavaa tököttiä. Mä kun oon sheivaillut menemään ihan luvattoman kauan pelkän saippuan voimilla, päätin napata tämän Shave Creamin ostoskoriin. Eikä muuten tarvinnut pettyä! Liekö syy siinä, että oon kasvattanut kinttuihini talvikarvaa jo hyvän aikaa, mutta lopputulos tämän sheivausvoiteen kanssa oli jotain aivan älytöntä: niin pehmeitä kinttuja en oo hetkeen kokenut! Ja plussaa pirtsakasta tuoksusta :-)

Vuosi sitten menin ja rakastuin tähän Aussien Miracle Moist -shampooseen. Ajattelin, et oisin ottanut mukaan hoitoaineenkin, mutta kun vanhaakin on vielä jäljellä, päätin säästellä roposiani. Tyyriin hintansa takia tulee vähän liian usein kiikutettua kotiin kaikkea muuta kuin Aussien tuotteita, mutta nyt kun tarjolla oli puolen litran tonkka ihan naurettavaan hintaan, päätin jo kotona, että jos jotain ostan, niin tätä. Etenkin nyt, kun vaalennusprosessin myötä mun tukka ei oo enää niin liukas kuin ennen. Ja c'moon, kuka nyt ei muka tykkäis hubbabubban tuoksuisesta shampoosta?

Pisin aika siellä sokkarin kosmetiikkaosastolla meni seuraavaa pohtiessa: Vita Liberatan itseruskettava mousse, ottaakko mediumin vai darkin? Päädyin mediumiin ja näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä, että niin tein. Malttamattomana testailin tätä eilen ja nyt saan nauttia ihan ältsin kauniista päivetyksestä! Sävyero kaulan ja nassun välillä on vähän hassu, mutta meikillä huijattavissa. Ehkä mä kuitenkin tänä talvena oon terveen värinen vähän useammin, kuin edellisinä talvina.

Viimeisenä poiketaan pikaisesti meikkipussin puolella. Mä ostin kesällä sen Maybellinen keltasessa hylsyssä olevan vedenkestävän ripsarin ja oon vihannut sitä ensilevityksestä asti. Niin tönkköä harjaa ja valmiiks kuivahtanutta koostumusta ei siedä Erjakaan, mutta kun siitä kympin maksoin, niin kyllä mä sen kanssa nyt loppukesän maltoin kärsiä. Aina siihen asti, että bongasin Sokoksen kuvastosta Lumenen Blueberry  Curl Waterproof Mascaran puoleen hintaan! Oon pitkään halunnut kokeilla näitä, mutta jostain syystä kaikenmaailman ulkomaalaisperäiset villitykset aina kiinnostaneet enemmän. Nyt raaskin maksaa sen 7,90€ ja kiikuttaa hohtavan ripsarihylsyn kotiin. Eikä ollut missään määrin pettymys! Harja on ihan loistava mun pienille silmille ja se erottelee ripset ihan tajuttoman hyvin. Vihdoin ja viimein mä oon tainnut löytää mun luottoripsivärini!

Onko täällä muita Sokoksen alennuksiin hurahtaneita ja mieluisia löytöjä tehneitä? Mulle tää tapahtuma on syksyn kohokohta mitä kosmetiikan ostamiseen tulee eikä koskaan oo tarvinnut pettyä tarjouksiin. Mitä nyt vähän harmittaa, et kivoja juttuja ois joka päivä, eikä oma budjetti ihan veny päivittäin tavaratalossa ramppaamiseen. Ehkä mä jonain päivänä uskaltaudun kodinosastollekin, toistaseks mummoarmeija sillä saralla kuitenkin vielä vähän hirvittää.
  Nyt mä siirryn tästä koneen äärestä kyökin puolelle. Oon siivonnut koko päivän ja päätin hetkeks hengähtää blogin äärellä, ennen kuin rupeen kyhäämään jotain syömistä täks illaks. Ajattelin kokeilla vanhaa kunnon retroklassikkoa, jauhelihapasteijaa piirakkamuodossa nimittäin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa jo melkein kahdeksan vuotta :-D Superkivaa viikonloppua kaikille!

18 kommenttia

  1. Toi aussie tuoksuu niiiiiiiiiiiiin hyvältä! Ainut että mun hiuksia se vaan rasvotti, vaikka oli ne pehmeet ekan päivän jälkeen. Mut toisena päivänä oli pakko pestä hiukset. Toisekseen: mulla tuli vastaan kuollu muurahainen, kun levitin sitä tököttiä kädelleni. Tais sinne jäädä 3 käyttökertaa vielä, kun sen roskiin heitin. Sitten päätin, että makeat shampoot saa jäädä, ja siirryin hiusöljyyn :-D
    MUTTA toi ripsari!! Ostin ite sen perus version viime talvena jostain messuilta hintaan 2€ (nauran vielki tolle hinnalle) ja ollu tosi hyvää :o erottelee ja itse tököttiäki tulee sieltä tarpeeks. Munki vakkariripsari nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts toi muurahaisjuttu :-D Mä asun onneks kolmannessa kerroksessa eikä niitä ainakaan toistaseks oo täällä näkynyt, mut edellisessä kämpässä kieltämättä kuumotteli sokeritoukkien takia. Hyi!

      Poista
  2. hei kannattaa saippuan (ja eosin sheivausvaahdon loputtua) käyttää mielummin hoitoainetta kuin saippuaa! saippua kuivattaa ja haittaa ihoa mutta hoitoaine kosteuttaa ja se ehkäisee niitä ihania näppyjä säärissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njääh, joskus teini-iässä sheivailin hoitoaineen kanssa, mut sen kanssa jäi aina kauheesti hajakarvoja etenki sääriin, joskus kainaloihinki. En tiiä mitä sit tein väärin, ku onnistuin ahkerasta kuorinnasta huolimatta "liimaamaan" sillä hoitoaineella niitä karvoja ihoon kii :-D

      Mut en mä ton saippuan kanssa oo kuivuudesta, ärsytyksestä tai näpyistä kärsinyt, kun se oli lähinnä vajaan parin kuukauden "väliaikaisratkasu" loppukesäks edellisen sheivausmömmön loputtua. Kaverina sillä oli kuitenkin herkälle iholle meinattu sheiveri :-)

      Poista
  3. toi silmämeikinpoistoaine on aivan huippu! pidentää ja hoitaa ripsiä niin kuin purkissa lupaileekin. tuota sheivausvaahtoa tekisi mieli kokeilla, nykyisin olen vetänyt sheiverillä ilman mitään aineita ja lopputulos on yleensä myös sen kaltainen -> auts. kivoja löytöjä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, hyvä tietää! Mä nyt en välttämättä tota pidentävää vaikutusta tarttis, kun näistä ripsistä on jo nyt harmia kun ovat niin kikkuraa tavaraa, mutta hyvä jos edes hoitaa niitä :-)

      Suosittelen tota sheivausvoidetta ihan täysillä! Hinta on vähän suolanen, mutta on se kyllä valehtelmatta sen arvonenkin.

      Poista
  4. Hah, eilen löysin sun mahtavan blogin ja tyyliin parin vuoden postauksetki kerkesin katella läpi! Sun viime vuoden 3+1-ostokset jäi jotenki vahvasti mieleen - ja kuinkas sattukaan, tänään esitettelet niitä taas. :D Rupesin miettimään sitä Joe Blascon puhdistusmaitoa (kun se taas tänä vuonna katalogista löyty) mut taidan päätyy kuitenki tukemaan suomalaista Lumenea.. Vai mitä mieltä oot Joe Blascon hinta-laatusuhteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, vähän siistiä :-D Tervetuloa messiin! Tää tän vuoden 3+1 -postaus on vähän köpömpi kuin viime vuoden, kun ei toi inspis kuvien ottamisen suhteen oikein tahtonut puhjeta kukkaan..

      Joe Blasco oli huippu aina siihen asti, kun vaihdoin vedenkestävään ripsariin. Ja se kesti pienen ikuisuuden, olisko se nyt ollut alkukesää, kun heitin tyhjän purkin menemään :-D Ihon puhdistukseen siis toimiva, mutta kylkeen suosittelisin kuitenkin jotain silmämeikinpoistoainetta ihan erikseen ja se taas nostattaa kustannuksia :-/

      Poista
  5. Musta on outoa, että kaikki hehkuttaa ton aussien tuoksua. Itse nimittäin sain sellaisen kerran lahjaksi ja olin super innoissani, kunnes avasin sen... siis hyi hitto sentää! mulle sen "tuoksu" saa aikaan aivan kammottavan olon. Heh, niin me kaikki ollaan vaan erilaisia ja tykätään eri tuoksuista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän meitä on :-) Mä nuuskuttelin ton Miracle Moistin vieressä olevaa volumea antavaa Aussien shampoota ja siitä taas en tykännyt yhtään :-D

      Poista
  6. Toi on kyllä mun vakkari ripsari kans! Niiin hyvä :-) ite 3+1 päiviltä löysin i love cosmeticsin suihkugeelin, joka tuoksuu MINTTUSUKLAALLE, aivan ihana löytö ja makso vaan 3€ ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään pöllömpi löytö! :-) Ja ripsari on huippu, kiva kuulla että meitä faneja on muitakin :-D

      Poista
  7. Aina kiva tsiigailla mitä löytöjä muut on tehneet! Itellä se odotettu viikko (tai oikeestaan kaks kertaa vuodessa tapahtuvat viikot) koittaa tässä kuussa, kun hiustenhellimis viikko starttaa. Järkyttävän hyviä alennuksia huippu merkeiltä ja kun itse oon löytänyt herkälle päänahalleni ja ohuille hiuksilleni sopivan Paul Mitchelin tea tree- sarjan ovat hiusviikot todella odotettu tapahtuma. Sitä ylpeyden määrää kun kuitissa näkyy monen kympin säästö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Sokoksen erikoispäivät on kyllä kaikki semmosia käymisenarvosia tapahtumia :-) "Kutsu kauneuteen" on kans hyvä, hiustenhellimisviikkojen ja 3+1 lisäks!

      Nytkin mä onnistuin säästämään melkein 24€, ai että tuntu hyvältä :-D

      Poista
  8. HYviä löytöjä teit!=) ITsekin kävin eilen siellä ja ois vaikka mitä hyviä ollut, mutta opiskelijan budjetti ei paljoa veny.. ITse ostin nude meikkipaletin, mitä olin jo pitkään pitänyt ostaa ihan oikean hintaisena sekä ripsentaivuttimen, mik' on ollu mulla jo pitkään rikki ja sit ostin kaikkia vakkari käyttö tuotteita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihenkin 3+1 on kyllä tosi hyvä, ton peruskaman ja vakkarituotteiden haalimiseen siis :-) Mäkin yleensä kannan kotiin sylillisen topsipuikkoja, sheivereitä ja vanulappuja, mutta nyt tarvetta oli vaan noille sheivereille enkä kokenu tarpeelliseks niitä tässä esitellä :-D

      Poista
  9. Minkä hintanen toi itseruskettava oli? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24,90 jossen ihan väärin muista :-) Normihintasena taitaa olla euron tai pari päälle 30€!

      Poista

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne