TÄYDELLINEN MEIKKIVOIDE VAALEALLE IHOLLE

27. elokuuta 2015

Hoi te kalpeat, punasävyistä pohjameikkiä kaipaavat ja kuivaihoiset sielunsiskoni! Nyt on kuulkaas markkinoille tullut sen verta mahtavaa tököttiä (ei se Jami tainnut edellisessä postauksessa ihan lööperiä mun villityksistä puhua), että tahdon ehdottomasti vinkata siitä teille. Kyseessä on puolipeittävä meikkivoide, jonka vaalein sävy on omalle naskinassulleni mitä passelein eikä kosteuttava koostumuskaan ole ollenkaan paha ominaisuus näin ympärivuotisesti pintakuivasta ihosta kärsivälle. Mistä siis on kyse?

IMG_2104

Rimmelin Lasting Finish Nude -meikkivoiteesta sen vaaleimmassa sävyssä 091 Light Ivory. Ja kun nyt puhutaan vaaleimmasta sävystä, se ihan todella on vaalea. Mä itse kuulun siihen kastiin, joka ei vielä liki vuosikymmenen mittaisen meikkaushistoriansa saralla ole löytänyt meikkivoiteidensa holy grailia. Luvattoman monet ammattilaistenkin mulle suosittelemat meikkivoiteet on todettu susiksi heti kättelyssä. Jos olen pistänyt roposeni johonkin kosteuttavaan ja kevyeen meikkivoiteeseen, se ei ole peittänyt tarpeeksi. Jos meikkipussiin on eksynyt tarpeeksi peittävää tavaraa, on se kerääntynyt päivän päätteeksi kulmakarvojen väliin ja nenänpieliin. Kaikista vaalein sävy ei ole koskaan ollut oikeasti vaalea, vaan mua asteen pari tummemmalle hipiälle sopiva.
  Jokin tovi sitten törmäsin eräällä nettisaitilla keskusteluun parhaista markettimeikkivoiteista ja tämä kyseinen meikkivoide osui silmään sivua selatessa useampaankin otteeseen. Jatkoin salapoliisin työtä klikkaamalla itseni Youtubeen ja muutaman videon jälkeen olin täysin vakuuttunut tulevan syksyn meikkivoidehankinnastani. Eikä hintakaan ollut loppujen lopuksi kuin vähän päälle kympin! 
  Tästä meikkivoiteesta on olemassa myös 'full coverage' -versio, se on se punakorkkinen. Oon kuitenkin kuullut vähän juttua, että se passaisi paremmin rasvaiselle tai normaalille iholle ja tämä valkokorkkinen "lite-versio" olisi sitten meidän hiekkapaperi-ihosta kärsivien juttu.  

IMG_2129
Rimmel Lasting Finish Nude -meikkivoiteen vaalein sävy 091 verrattuna erääseen aikasemmin käyttämäni brändin meikkivoiteen vaaleimpaan sävyyn. Miksei Suomessa voida myydä ihan oikeasti vaaleimpia sävyjä, kun niitä lähes jokaisesta meikkivoiteesta kuitenkin on olemassa?!

Meikkivoiteen tuoksu on rimmelimäisen voimakas. Hajustetta siis löytyy ja ken sitä pitää miellyttävän, barbie ei, mutta omalla kohdalla hajustettu meikkivoide ei ole vaikuttanut käyttökokemuksiin, kun en yliherkkyydestä tai allergioista kärsi. Mikään jäätävää myskipommia ei ole luvassa, vaan ennemminkin semmoinen kukkaistuoksun ja aurinkorasvan yhteensointuva sekä pehmeä miksaus.
 Koostumus on hyvin voidemainen, tai sitten se vaan tuntuu musta siltä, koska aikasempi meikkivoiteeni oli vesipohjaista seerumia. Omaan makuun ehkä vähän turhan tuhdista olemuksestaan huolimatta meikkivoide levittyy todella tasaisesti niin sienellä kuin parilla erilaisella sudillakin, peittää juuri sopivasti ainakin mun tummat silmänaluset ja punoittavat läiskät poskissa eikä jätä pakkelimaista fiilistä iholle tai takerru kuiviin kohtiin. Tuote on myös helposti kerrostettavissa eikä lopputulos ole parin tai kolmenkaan meikkivoidekerroksen jälkeen mitenkään erityisen tönkön näköinen tai tukahduttavan oloinen.
 Ja mitä tuosta sävystä nyt voi sanoa. Vaalein 091 Light Ivory on ihanteellinen vaalealle, punapohjaiselle ihonsävylle. Kyseisestä meikkivoiteesta on tällä hetkellä Suomen markkinoilla vain kolme sävyä ja mitä tässä nyt olen itseäni koittanut aiheesta sivistää, soveltuu sävyistä keskimmäinen (100 Ivory) keltapohjaiselle vaalealle iholle ja tummin (200 Soft Beige) on sitten neutraalille ja huomattavasti tummemmalle hipiälle, kuin kaksi muuta.

   IMG_2136Mä en yksinkertasesti voi olla ihastelematta tota tasasta kulmakarvojen väliin jäävää ihoa, jonka Rimmelin meikkivoide jälkeensä jätti! Ei kilometrien päähän hilseilevää ihoa tai punaisena hohkaavia länttejä.

Jälleen kerran yks onnistunut kosmetiikkaostos ja ehkä mä tällä kertaa onnistuin hankkimaan itselleni luottotuotteen. Pysyvyyttä en vielä ihan täysillä ole päässyt testaamaan, mutta mikään ihan mieletön katastrofi mua ei vielä peilissä ole ollut vastassa työpäivän jälkeen. Toivottavasti kyseinen meikkivoide ajaa asiansa myös sen myötä, kun siirryn ensi viikolla takaisin luennoille käteeni nojailemaan.
  Mites on, löytyykö sieltä muita, jotka tähän meikkivoiteeseen ovat hurahtaneet? Vai onko kokemukset jollakulla kenties ihan päinvastaisia? Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä edes jollekin toiselle samanmoiselle punanenäiselle kalkkilaivan kapteenille!

24 kommenttia

  1. Noi sun vähän vaaleemmat raidotetut hiukset näyttää tosi kivoilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Ne on tosin vähän hamppua tällä hetkellä, kun mulla ei oo just nyt varaa ostaa kunnon tököttejä, mutta ens kuussa sitten.. :-D

      Poista
  2. Oooi mahtavaa! Kerrankin joku jolla on samaa ongelma kuin itsellänikin naaman ihon ja sopivan meikkivoiteen löytämisen kanssa. Pitää käydä ehdottomasti itsekin tsekkailemassa tuota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä onkin, että yllättävän harvassa meikkivoiteessa nää meidän vaatimukset yhdistyy :-D Tai tietty vaihtoehtoja on useampia, kun mennään reippaasti yli kipurajan hinnassa, mutta erityisesti tuota sävyvaihtoehtojen rajoittuneisuutta markettimeikeissä ihmettelen todella syvästi. Suomessa - kalkkilaivankapteenien luvatussa maassa - kuitenkin kun ollaan!

      Poista
  3. Oi pakko testata, kiitti vinkistä ! Mulla on tällähetkellä käytössä lumenen joku 0-sävyinen kosteuttava meikkivoide, mutta sitä ei kai enää valmisteta kun alesta ostin. Seuraavaksi siis testiin tämä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen meikit on kyl kans semmosia, että niistä ne harvat ja valitut on ikiklassikoita, joita löytää monta kymmentä vuotta putkeen jostain sokkarilta, mutta sit kun kohdalle osuu yllättäen joku erittäin toimiva meikki on sen valmistus joko lopetettu tai putelia muutettu niin ettei sitä meinaa löytyä :-D Lumenen meikit on kyllä hyviä, mutta niidenkään meikkivoiteista ei tahdo mulle löytyä oikeeta sävyä :c

      Poista
  4. Eikös sulla ollut luonnostaan vaaleat hiukset? Ootko vielä miettinyt, minkä väriset haluaisit häihis? Vaaleat voisivat sopia sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen semmonen omituinen maantiehiekkablondi oikealta hiusväriltäni :-D Sitä omaa vaaleaa kohti tässä ollaan häitä varten hiljalleen menossa, mutta mistäs sitä tietää jos sillon parin vuoden päästä ennen hääpäivää iskeekin joku brunettemieltymys! Näillä näkymin tahdon kuitenkin oman värin jollain pienellä twistillä :-)

      Poista
  5. Katoinkin jo aiemmin kun hehkutit tuota meikkivoidetta snäpissä, mutta viimeistään nyt tän postauksen luettuani mun on ihan pakko hankkia tuo voide, kun mullakin ongelmana on just se, että meikkivoiteiden sävy on aina ollut vähän liian tumma. Mistä tuota muuten pystyy ostamaan? Ja kiitos paljon vinkistä ja hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omani ostin Prismasta, mutta taitaa näitä löytyä ihan vaan mistä tahansa, missä Rimmeliä myydään :-) Muistahan erityisesti napata matkaan tuo valkokorkkinen, jos ihon kosteuden kanssa on ongelmia niinkuin mulla!

      Poista
  6. rimmelin match perfection meikkivoide on myös ihan loistava vaalealle iholle. itselläni on sävyssä fair ivory 081, joka on aavistuksen punapohjainen. oman käsitykseni mukaan ehkä vähän kevyempi versio tuosta lasting finnish -sarjan meikkivoiteesta.

    pitääpä kokeilla tuotakin kun tämän saan kulutettua loppuun. saman sarjan peitevoiteesta olen ainakin tykännyt kovasti!

    emiliannas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseisen sarjan irtopuuterista tykkäsin kovasti ennen kuin vaihdoin tohon ekassakin kuvassa vilahtavaan Chaneliin. Se nyt vaan ei ota loppuakseen, niin en oo päässyt miettimään uuden puuterin ostoa alkuunkaan :-D

      Kevyempää se Match Perfection taitaa tosiaan olla, sen takia jäänyt mun kohdalla peittävyysepäilyksien takia kauppaan :-D

      Poista
  7. Et sä edes mitään meikkivoidetta tarvii, sulla on täydellinen iho!! Oot kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :3

      Näin kesällä iho on kieltämättä paremmassa kunnossa, mutta talven tullen ohimot alkaa kukkia ja iho yleisesti kuivua sekä punottaa tosi ilkeen näkösesti :-(

      Poista
  8. Mullakin pakkautuu päivän myötä meikkivoide kulmakarvojen väliin ja nenänpieliin mikä on todella ärsyttävää! Käytän nyt Lumenen voiteita mutta vaikka niistäkin mulla on vaalein sävy, neki on aavistuksen liian tummia.. Oon sitten vähän soveltanut niin et mulla on meikkivoidetta vaaleempi puuteri :D
    Ehkä mäki uskaltaisin koittaa tuota kun nykyiset loppuvat. Kerro toki kestävyydestä ja muita käyttökokemuksia kun oot niitä saanut enemmän!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei pahimpina päivinä tartte edes sitä koulu/työpäivää pakkeloitumisen aikaan saamiseks, kulmakarvojen väli hilseilee toisinaan jo meikkivoidetta levittäessä ._. Mäkin kovasti koitin just Lumenelta aikasemmin tänä vuonna etsiä oikeeta sävyä, mut mikään ei vaan tahtonut passata muuten kuin (itse)ruskettunutta ihoa vasten.

      Pitää jossain vaiheessa mainita tarkemmista käyttökokemuksista, kun palaan maanantaina taas "normaaliin" arkeen :-)

      Poista
  9. Kiva, kun kirjotit tästä, olin aikeissa nimittäin pyytää tästä postausta mutta olit nopeempi! Testiin menee :-) tuntuu että Sen Oikean meikkivoiteen löytäminen (ainakin opiskelijabudjettiin sopivassa hintaluokassa) on ikuisuustehtävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä juttu, että tuli tarpeeseen tämä! :-) Mäkin jo suunnittelin reissua Helsingin Stockmannille ja siellä sijaitsevalle MACin pisteelle, mutta onneksi kelpotuote löytyi lähempää ja reilusti yli puolta halvemmalla!

      Poista
  10. Uuu, kiitos vinkistä! Mullakin on tosi vaalea iho niin en meinaa koskaan löytää tarpeeks vaaleeta meikkivoidetta :( oonkin löytänyt vaan yhden sellasen, maybellinen fit me -sarjasta. Sen vaalein sävy sopii mulle just eikä melkein, mutta muuta hyvää siinä tuotteessa ei olekaan. Se ei nimittäin peitä melkein yhtään ja se tuntuu tosi pahalta kasvoilla. Pysyvyys myös ihan surkee. Eihän sulla ois kokemusta tosta fit me -meikkivoiteesta, et oisit voinu verrata tähän uuteen? Lähinnä mietin tota peittävyyttä, kun mulla on paikoittain tosi punainen naama, jonka tietty haluaisin saada normaalimman väriseks. Vähän hankalaa, toi punakorkkinen sopis varmaan peittävämpänä mun tarpeisiin, mut toisaalta mulla on varsinkin talvisin kuivahko iho. Jos se valkeekorkkinen peittää edes yhtään paremmin kun toi fit me niin taidan kyllä ostaa sen. Pitää vissiin käydä kaupassa testailemassa niitä. Mut jos viittisit kertoo lisää tosta peittävyydestä niin ois kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosta Fit Me -meikkivoiteesta kokemuksia parin vuoden takaa, muistaakseni ostin semmosen abivuoden keväällä. Ei tosiaan ollut mistään mahtavimmasta päästä munkaan kohdalla. Ei se ihan umpisurkea meikkivoide ollut - oon kokeillut kamalampiakin - ja oikea sävy löytyi mullekin kyseisestä sarjasta, mutta joku siinä tökki. En ihan tarkkaan vaan muista että mikä, mutta 1/3 pullosta jäi käyttämättä ja viskasin sen roskiin.

      Mä kärsin myös tuosta punotuksesta, nenä ja nenänpielet sekä kulmakarvojen väli on ne pahimmat alueet (niin ihana sekaiho ja t-alue), mutta pahimman punotuksen tuolla saa kyllä ainakin tähän vuodenaikaan kuriin ja tasoitettua sillä tavalla luonnollisennäkösesti :-) Mutta en sitten tiedä, mikä on meininki talvella ja joudunko marraskuun tienoilla uudelleen meikkivoideostoksille.. :-D Mut hei, käy ihmeessä testailemassa vaikka ihan ammattilaisen turvin jos siltä tuntuu! Meikkivoiteet on niin himpskutan hankala osa-alue meikkipussissa..

      Poista
  11. Multa löytyy tuo sama meikkivoide! :) Oon myös itse ollut todella tyytyväinen ja oikeasti yllätyin miten hyvää tavaraa toi on! Rimmelistä mulle harvoin on tullut mieleen laadukas meikki, mutta kyllä niiltäkin löytyy välillä näitä helmiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin yleiskäsitys Rimmelistä on vähän nihkeänlainen, mutta niin se aina onnistuu yllättämään muutamilla tuotteillaan :-) Mun toinen ykköslemppari Rimmeliltä on se True Match -irtopuuteri. Ihan parasta!

      Poista
  12. Moikka Jenna, ootko kokeillut Decubalia, sitä purkissa olevaa kasvoille tarkoitettua voidetta? Ainoa rasva kymmenien repertuaarista, joka hoiti mun ihon pintukuivuuden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs oo moisesta koskaan kuullutkaan :o Pitääpä pistää testiin, kiitos sulle vinkistä :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne