ÄITIN KANAKEITTO

26. tammikuuta 2015

Mun äiti tekee maailman parasta kanakeittoa. En oo saanut sitä nyt yli vuoteen, viimeksi muistan syöneeni kyseistä soppaa vielä kotona asuessani. Olikin pakko pyytää äidiltä resepti ja ostaa viikonloppuna viimesen päälle kanasuikaleita. Antoi mama vielä ihan luvan tämän jakamiseen blogissakin! Kyseessä on ehkä enempi sellanen herkutteluhöttökeitto, mutta äärimmäisen täyttävä sellanen. Syön tätä samaa satsia varmaan vielä viikonloppunakin, kun keittoja tulee aina tehtyä niin hirmusen paljon kerralla.
  Tätä ohjetta on äärimmäisen helppo varioida, sulatejuustoja ja kermoja kun on vaikka minkälaisia. Mä luotin tällä kertaa kuitenkin ihan maustamattomiin versioihin, koska Jami ei oo erikoisten mausteiden suurin ystävä. Tämmösistä "perunaa-ja-lihaa" -keitoistakaan se ei niin välitä, joten aattelin lähtee tunnustelemaan ensin kepillä jäätä. Käytin 3 litran kattilaa ja lientä tein vähän päälle 2 litraa. Se riitti vallan hyvin!
IMG_0575 IMG_0579

KERMAINEN KANAKEITTO
350g maustamattomia kanasuikaleita
4 isoa perunaa
1 dl riisiä tai makaronia
1 pussi hemapaa/herneitä/vihannessuikaleita
1-1½ dl ruokakermaa
1-2 rkl sulatejuustoa
1 kanaliemikuutio
Mausteita oman mielen mukaan
Laske kattilaan vettä
Pistä kattila liedelle ja mausta vesi kanaliemikuutiolla
Kuori perunat, pilko ne kuutioiksi ja kippaa kiehuvaan veteen
Paista kanasuikaleet pannulla, mausta jos niin haluat
Anna perunoiden kiehua noin 20min ja lisää sen jälkeen riisi sekä valitsemasi vihannesvaihtoehto
Kun perunat, vihannekset ja riisi ovat kypsiä, lisää joukkoon paistetut kanasuikaleet, kerma ja sulatejuusto
Anna hautua kannen alla hiljalleen noin vartin verran, jotta juusto sulaa liemen sekaan kunnolla
Sekoita/kääntele hyvin
Mausta oman makusi mukaan
Tarjoile sulatejuustonökäreen ja uunituoreen patongin kanssa

Tämän parempaa pakkaspäivän safkaa ei löydy mistään!

12 kommenttia

  1. Oi että! Pitää pistää kattila porisemaan ja tämä resepti kokeiluun tällä viikolla! *sydänsilmäemoji*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, mahtavaa jos resepti nappas! :-)

      Poista
  2. Ei vitsi kuulostaa kyl nii hyvält et pakko itekki kokeilla!! En oo aikasemmin mitään kanakeittoo syöny tai ees löytäny siihen houkuttelevaa ohjetta mut nyt vois napata!

    Pysyyks toi keitto yhtä hyvänä vaikka se seisois jääkaapissa parikin päivää?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en muista kanakeitoista oikein välitä, se sellanen perinteinen kirkkaassa liemessä lilluva kana ei varsinaisesti kiehdo :-D

      Kyllä siihen se sellanen tietynlainen mikrotusmaku tulee ku mihin tahansa muuhunkin ruokaan (peruna vissiin tekee sen, kun on niin outoa mikrossa lämmitettynä), mutta ainakin vielä mun asuessa kotona pistettiin kaikki samaa keittoa hyvin tyytyväisenä poskeen vielä seuraavinakin päivinä niin kauan kun sitä vaan riitti! :-)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalle, kokeiluun menee!

    VastaaPoista
  4. Mun mies on jo monta viikkoa pyytänyt, että tekisin meille kanakeittoa, mutta kun en ole tiennyt mitään hyvää reseptiä... D: Mutta nyt tiedän! Tää menee testaukseen!

    VastaaPoista
  5. Oi nam! Täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Tiiätkö onnistuiskohan tuo yhtä hyvin tuorejuustolla :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko et siitä kauheen pahaakaan tulis mitä oon joskus tuorejuustoa sulattanut esimerkiks kastikkeisiin, mutta tähän keittoon ei olla koskaan käytetty muuta kuin erilaisia sulatejuustoja :-)

      Veikkaan että vaikuttaa enempi koostumukseen mutta jonkun verran myös makuun. Tai omasta mielestä ainakin maustamattomat sulatejuustot on yleensä suolasempia ku tuorejuustot :-D

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne