I ♥ BERLIN

24. heinäkuuta 2014

Mä olen rakastunut. Ja pettynyt. Rakastunut Berliiniin, pettynyt omiin kykyihini ikuistaa se valokuviin. Mä olin meidän matkan aikana todella laiska kantamaan kameraa mukana ja vielä laiskempi vispaamaan kahden eri objektiivin välillä. Toivottavasti oon kuitenkin onnistunut välittämään edes puolikkaan siitä, mitä itse lauantain ja keskiviikon välillä koin. Se oli jotain aivan mahtavaa! (Huom: postauksessa ilmi tulevat mielipiteet ja kokemukset ovat täysin omiani ja olen muodostanut ne vaivaisen viiden päivän keltanokkareissun perusteella, enkä todellakaan väitä niitä absoluuttisiksi faktoiksi. Jos noteeraat höpinöissäni jonkun massiivisen epäkohdan, mainitse ihmeessä! En itsekään tiedä mitään vattumaisempaa, kuin väärä informaatio lomakohteesta.)

IMG_8475tv zoo2IMG_8524 zoo1IMG_8495 muuri
NÄHTÄVYYKSIÄ Berliinissä riittää. Niitä ei todellakaan kerkeä käymään läpi edes pidennetyn pitkän viikonlopun mittaisella matkalla. Äitin ja iskän kanssa aiheen tiimoilta todettiinkin, että takaisin on päästävä. Vaikka eksyttiinkin bussilla Itä-Berliinin pimeälle puolelle, mestaan jossa sai valosan aikaankin pelätä käsveskansa puolesta, ei se ollut vielä mitään kun miettii, miten paljon meiltä jäi must-see -juttuja näkemättä. Berliinin TV-torni, Brandenburgin tori ja portti, Berliinin muuri Topographe Des Terrors -näyttelyineen, Berlin Zoo ja Mauerparkin kirpputori. Vain murto-osa tuosta ihmeellisestä suurkaupungista. Ja silti mä olen näin vaikuttunut.

IMG_8440IMG_8699 IMG_8744
LIIKKUMINEN Berliinissä on helppoa kuin sokean lapsen lyöminen (anteeksi tästä, mut mulle ei nyt oikeesti tuu muuta vertauskuvaa mieleen) heti kun siitä pääsee jyvälle. Jos julkisilla tahtoo edetä, suosittelen ensin bussilla keskustaan matkustamista ja lippujen ostamista jonkun paikallisen metro/juna-aseman automaatista, koska ainakin Tegelin lentokentällä se höseltävä ihmismassa oli niin valtaisa, että lippuautomaatille/lipunmyyntiin jonottaminen oisi vienyt monta tuntia. Me ostettiin 5 päivän City Tour Cardit, joilla sai leimaamishetkestä eteenpäin matkustaa millä julkisella kulkuneuvolla tahansa viiden päivän ajan. Hintaa tällä lappusella on kolmisenkymppiä ja todellakin suosittelen edes jonkinlaisen lipun ostamista, niitä smurffeja kun on Saksassakin.
   Jos olisin ollut reissussa yksin tai Jamin/kavereiden kanssa, olisin ehdottomasti päätynyt vuokraamaan pyörän. Berliini on pyöräilijän unelmakaupunki, vaikka se toisinaan aika hullulta näyttikin, kun tyypit konkeloi autotiellä muun liikenteen seassa siinä missä autot ja moottoripyörätkin. Vuokrauspisteitä on ripoteltu ympäri kaupunkia ja hyvällä säällä kannattaa olla aikaisin liikenteessä: yleensä vuokrapyörien telineet ammottivat tyhjyyttään puoleenpäivään mennessä.
  Meidän hotelli sijaitsi totaalisen ihanteellisella paikalla, vaikka kaupungin kovimpaan sykkeeseen olikin useampi kilometri eikä sitä siinä +35 lämmössä todellakaan tahtonut joutua kävelemään. Kadun toisella puolella nääs oli metroasema, hotellin edestä pääsi bussilla suoraan Alexanderplatzille ja vastakkaisesta kadunkulmasta saattoi hypätä vuokrapyörän selkään. Ei siis todellakaan kannata harmitella, jos matkan maksamisen jälkeen huomaa hotellin olevan vaikka yli viiden kilometrin päässä keskustasta.

IMG_8846 IMG_8763 IMG_8770 IMG_8779 IMG_8721 IMG_8756
RUOKAILU tässä miljoonakaupungissa on aivan järjettömän halpaa. Ties kuinka monet kerrat iskän kanssa ihmeteltiin keskenään, mitä meidän sen ja tän kertaiset ateriat juomineen olisivat Suomessa maksaneet. Kaikkien Starbucksien ja Burger Kingien sijasta suosittelen valitsemaan välipaloiksi ja janojuomiksi metroasemien pikkukioskien antimia, myös paikallinen döner-kebab on ehdoton makuelämys. Mä en oo koskaan syönyt yhtä hyviä ja ennen kaikkea halpoja sämpylöitä tai hedelmäsalaatteja, kuin tällä reissulla. Ja vaikka se hotellin aamupala olisi kuinka houkuttelevan helppo valinta, ota mieluummin jalat alle ja marssi läheiseen markettiin. Vastapaistettuja leivoksia ja sämpylöitä, herkullisia hedelmiä ja vihanneksia, naurettavan halpaa tuoremehua. Siinä missä maksaisit hotellin buffetista kympin/naama, saat sillä samalla kympillä marketin kautta poiketessa kolmen hengen seurueen korviaan myöten kylläiseksi.
  Ravintola, joka saa multa erityisen kunniamaininnan, on Potsdamer Straße 131ssa sijaitseva paikallinen ravintola Neffes. Söin siellä elämäni parhaan Crisby Chicken -hampurilaisen ja sain parempaa palvelua kuin missään muussa berliiniläisessä ravintolassa. Enkä varmasti ole ainoa, joka paikkaan on tykästynyt. Ei nimittäin ollut yks eikä toinenkaan kerta, kun saatiin haahuilla ravintolan terassin liepeillä odotellen vapautuvaa pöytää täpötäydeltä terassilta.

IMG_8748 IMG_8459 shoppps IMG_84522
Jos haluat SHOPPAILLA, matkusta ehdottomasti Berliiniin. Eihän niiden merkkikuteiden hinnat nyt mitenkään erityisemmin laske, kun ollaan EU:n sisäpuolella, mutta voin taata 3-kerroksisen Primarkin räjäyttävän itse kunkin himoshoppaajan tajunnan. Ainakin siltä se näytti, kun lauantaina ensimmäisen kerran kävin ovella pyörähtämässä ja matkauupumuksen takia toteamassa että ei kiitos. Vielä. Myöhemmin sainkin sit vastineeksi sadasta eurosta kolme ihan mielettömän kokosta paperikassillista vaatteita, kenkiä ja koruja. Kyllähän sen neljän euron kengistä huomaa, että kyseessä on neljän euron kengät eikä kulutushysteria oo koskaan jees, mutta kun sä voit valita H&Mn ihan yhtä laaduttoman, mutta 10 euroa kalliimman ja Primarkin vastaavan mutta vain muutaman euron hintasen koltun väliltä, niin kumpaan päädyt? Niinpä.
  Shoppailumestoista ehdottomasti mainittavia on tuo Alexanderplatz jättikokoisine kauppakeskuksineen ja Primarkeineen sekä yksi Berliinin kuuluisimmasta kaduista: Kurfürstendamm, tuttavallisemmin Ku'damm. Jälkimmäisen varrelta löydät niin Niken, Adidaksen kuin Louis Vuittoninkin liikkeet, mutta myös useita halvempia ketjuliikkeitä, kuten Urban Outfittersin ja Forever 21n. Jos haluaa harrastaa totisinta luksustason shoppailua, kiidätä itsesi metrolla Wittenbergplatzille ja sen metroaseman vieressä sijaitsevaan KaDeWen ostosparatiisiin - se on vähän niinkuin Stockmann. Mutta sata kertaa upeampi.
  Kannattaa myös ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä ihan rehellisesti vain seikkailemaan, itse löysin sillä tavalla mm. American Apparelin ja sain vihiä myös Hollisterista. Melkein joka toisesta korttelista voi löytää Rossmann-nimisen minitavaratalon, joista löytyy edullisesti kaikkea mahdollista kosmetiikasta karkkeihin, kodin kemikaaleihin ja hygieniatuotteisiin. Myös samantyyppinen DM kannattaa tsekata, jos esimerkiksi melkein puolta halvemmat Essien kynsilakat kiinnostaa.
  Olisin myös ihan onneton berliininmatkaaja, jossen viikonloppuun sijoittuvan reissuni aikana olisi poikennut jo mainitsemallani Mauerparkin kirpputorilla. Vintagetavaraa ja -vaatteita, asusteita ja koriste-esineitä, viihtyisiä kahviloita ja välipalakojuja. Ties-kuinka-moni-tuhatpäinen ihmismassa ja helle eivät oo se paras yhdistelmä tämmösessä kohteessa, mutta kyseinen kirppari on todellakin kokemisen arvoinen! Vaikkei kirpputoreilla normaalisti kävisikään, kannattaa Mauerparkissa poiketa silti. Itsellenikään ei mukaan lähtenyt mitään käytettyä, mutta löytyi sieltä mielenkiintoista uuttakin tavaraa. Ja ihan vaan sen fiiliksen takia: menkää, kokekaa ja nauttikaa!!


Kaikenkaikkiaan matka oli todella onnistunut. Meidän hotelli, Novum Business Hotel City B, oli aivan mahtava ja respaväki ystävällistä sekä englannintaitoista. Huone oli standard-versioksi meille kolmelle kyllin riittävä ja todella moderni, vaikka vähän oltaisiin kesken pahimman helleaallon kaivattu ilmastointia ja jääkaappia. Ehkä nekin löytyy sitten niistä kalliimmista huoneista.
  Ainoa paskan maun suuhun jättänyt asia oli meidän paluumatkamme Suomeen. Eihän se nyt mikään järin massiivinen ongelma ollut ja oon ennenkin matkannut yksin, mutta todella pitkä ja paksu miinus Air Berlinille siitä, ettei tosiaan voinut laittaa meitä perheenä samaan paikkaan istumaan, vaikka olimme ensimmäisten joukossa lähtöselvityksessä, meidän kaikkien kolmen matkat oli varattu yhtä aikaa jo lähes kuukausi takaperin ja matkustimme saman varausnumeron alla. Menomatkalla pääsimme kuitenkin vierekkäin, joten ei ihan ymmärretty, miksi tällä kertaa näin. Myös kyseisen lentoyhtiön henkilökunta näytti ja vaikutti juurikin siltä, kuin heille ois kaadettu useampi kilo hiekkaa useampiin eri ruumiinaukkoihin. Erityisesti lähtöselvitysvirkailija jätti todella epäammattimaisen ja ikävän kuvan firman/lentokentän asiakaspalvelusta. Ens kerralla sitten finskillä, ainakin tietää mitä odottaa. Se ens kerta kun on todellakin luvassa!

berliiin
Loppuun halusin vielä vetää tämmösen näpsäkän ig-fiilistely -yhteenvedon meidän reissun parhaista paloista.
1 Kuka lentokoneella matkustanut suomalainen ei tuota parkettilattiaa tunnistaisi? Helsinki-Vantaalla odottamassa koneeseen nousua, hieman jännittää!! 2 Ensimmäinen aamu ja hotelliaamupala. Oli kyllä hyvää, mutta jäi silti ainoaksi. 3 Kyllä, terveyssandaalimuoti veti myös meikäläisen mukaansa kuin pässin narussa. 4 Minä ja Brandenburgin portin takamus. Voi pojat, miten massiivinen se olikaan! 5 Melkoisen hehkutuksen jälkeen petyin Forever 21iin. Vaikka se olikin 4-kerroksinen ja kaikilla vastaantulevilla tytöillä oli käsikynkässään puljun keltainen nyssäkkä. 6 Ostospostausta tulossa heti, kun saan aikaseksi siivota vaatehuoneen ja järjestää sinne paikat uusille tulokkaille! 7 Se paras kanahampurilainen. Hintaa joitain euroja alle kympin. 8 Viikonloppunamit plakkarissa! 9 Se jokaisen shoppailijan paratiisi, Primarkin ansiosta Forever 21 -pettymys ei painanut niin paljoa :-D

37 kommenttia

  1. Waa! En malta odottaa, kun alat ostoksia meille esittelemään! Näkisin ne mielellään videolla ja ei haittaa vaikka kestäisi puoli tuntia se. :D Ja postauksessa oli kahteen kertaan toi ig-yhteenveto. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, veikkaan ettei toi puoli tuntia edes riitä :-D ...toivotaan että riittää, semmosen megapätkän lataaminen youtubeen mun megasella rupunetillä veis varmaan viikon!

      Ja juu, huomasin sen itekkin heti julkasun jälkeen (jostain kumman syystä huomaan kaikki virheet aina vasta ku postaukset on jo julkisia, buu) :-D

      Poista
  2. Mä en kestä - taas niin ihana postaus ! Kuvat on niiin herkkuja ja teksti hyvin raapsuteltu :-)

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava postaus! Kyllä noi sun ottamat kuvat oli just jees, ja Berliini on kyllä tosi kiva kaupunki! Siihen tuli tutustuttua hiukan silloin viime kesän interrailillä, mutta tosi pintapuolisesti ja mitenkään syvemmin koluamatta (ja varsinkin ilman mitään shoppailuja, kun oli silloin reissun aloituskaupunki), että pitäisi varmaan joskus mennä uudestaankin. :)

    Tuli tuosta viimeisestä mieleen, että tommoset riippuu varmaan ihan tilanteesta. En meinaa AirBerliniä puolustella, varsinkaan kun en oo sillä ite ennen lentänyt, mutta pakko sanoa ettei Finskilläkään aina luista. :D Lennettiin toukokuussa Wieniin lyhyelle opintomatkalle, ja lähtöä ennen lentokentälle saavuttua yritettiin tehdä check-in siellä kentällä sellaisella siihen tarkoitetulla koneella, mutta se ei onnistunut. Mentiin sitten Finnairin tiskille (sinne mistä laukut piti laittaa eteenpäin ruumaan), kerrottiin asiamme ja ne Finskin asiakaspalvelijat kattoivat meidän passit ja niin edelleen, ja sitten vastasivat että joo teille ei oo paikkoja koneessa, kone on täynnä! Arvaa oliko fiilis vähän että mitä helvettiä, mites tästä nyt sitten kotiin päästään, lennotkin on maksettu jo aikoja sitten! Meistä neljästä tytöstä, jotka oltiin siihen samaan koneeseen tekemässä sisäänkirjausta, kahdella oli sinne paikka ilman ongelmaa. Ja niistä kahdesta asiakaspalvelijasta, jotka tätä asiaa selvitti, vaan toinen puhu ees englantia, ja asenne oli jotenki tosi karvas, semmonen "no oivoi, mitäpä me tälle mahdettais". :l

    Mutta saatiin me sitten lopulta ne paikat, pääsin jopa sen yhden kaverin viereen, jolle ei myöskään aluksi ollut paikkaa. Ilmeisesti koneet buukataan aina vähän yli, koska aina tulee jotain peruutuksia eikä ne haluu lentää vajailla koneilla, mutta nyt oli lisäks myös tungettu meidän koneeseen aiemmin samana päivänä peruuntuneen lennon matkustajat, josta nää epäselvyydet ilmeisesti johtuivat...

    Ja sitten siinä oli vielä sellainen tilanne, että yhden meidän kaverin piti mennä sillä aikaisemmalla lennolla, joten tavattiin hänet sitten siinä kun odotettiin lennon lähtöä. Siinä hän huomasi yhden toisen meidän ryhmälaisen kanssa, että kappas, liput osottaa, että olisi sama istuinpaikka! Se onneksi ratkesi niin, että tää jonka olisi pitänyt päästä jo aiemmalla lennolla, annettiin lopulta paikka bisnes-luokasta. :D Loppu hyvin kaikki hyvin, eniten mua finskissä jännää se, kun ne ulkoisti huollot kotimaasta jonnekin Kiinaan, ja sitten on uutisoitu moottorivioista sun muista, niin milloinkohan eka niiden kone tippuu taivaalta... :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on hyvä ajatella niinku täällä meidän lintukodossa yleensä: eihän suomalaiselle firmalle ikinä mitään satu :-D Viitaten tohon putoamistilanteeseen. Mut kyl se itteäkin vähän jänskätti eilen illalla istua koneessa, mutta lähinnä sen takia että oon kattonut ihan liikaa Lentoturmatutkintaa.

      Mut joo, eihän noista koskaan oikeesti tiedä. Ite oon aina kauheen varpaillani lentomatkoja tehdessä oli lentoyhtiö mikä hyvänsä, meidän perheen tuuri kun tunnetusti on mitä on. Erityisesti pelkään ja inhoan turvatarkastuksia. Teilläkin kyl käynyt finskin kanssa tosi paska mäihä kieltämättä, mutta itteä tossa Air Berlinin häseltämisessä kummastutti eniten se ettei meitä perheenä laitettu samaan paikkaan istumaan, mutta menomatkalla se kuitenkin onnistui. Kivat siinä ois sit ollut, jos mun tilalla oiskin ollut mun 9-vuotias pikkuveli, joka ei osaa englanniksi muuta kuin laskea kymmeneen :-D Jos oisin matkustanut vaikka Jamin tai parin kaverin kanssa, niin ymmärrystä tapahtuneelle löytyis paljon enemmän!

      Oon kyllä ihan rehellisesti sitä mieltä, ettei yhdenkään lentokentän minkään tiskin taakse ole mitään asiaa, jossei taida englantia :-D Vielä parempi ois jos ulkomaiden lentokentillä siellä finskin tiskin takana ois joku suomea taitava. Oli tosi kalseeta koittaa selvittää millon mitäkin, jos ja kun vastassa oli yrmy saksalainen mummo.

      Mutta lentäen matkustettaessa on aina omat riskinsä, ite kehitän aina jäätävän paniikin siitä että mun laukku on mennyt väärään koneeseen ja on matkalla toiselle puolelle maapalloa :-D Pitää vaan koittaa kestää, etenkin kun ne on niin pieni osa sitä itse matkaa! Suosittelen Berliiniä ihan tosi paljon, koita ihmeessä järjestää aikaa ja rahaa, et tuu katumaan :-)

      Poista
  4. Moikka, haluaisin selventää paria kohtaa tuossa postauksessa Ensinnäkin - lentokenttävirkailijat ja lentoyhtiön henkilökunta harvemmin ovat töissä samassa yrityksessä, joten taisit törmätä lentöyhtiön henkilökuntaan tasan lentokoneen suljettujen ovien takana
    Toiseksi - koneessa ei oikeasti välttämättä ollut yhden ainoaa vierekkäistä paikkaa jäljellä, ihmiset kun ostavat niitä etukäteen varmistaakseensa vierekkäiset paikat ja sen takia niitä ei myöskään muutella. Tai tekevät lähtöselvityksen netissä, jossa on myöskin mahdollisuus valita paikat.
    Kolmanneksi - viimeinen lause finnairista oli täyttä kuraa. Se lentoyhtiö on nykyään aivan samalla tasolla (ellei jopa surkeampi) kuin moni nykyinen "halpalentoyhtiö", jolla muuten itsekkin lensitte.
    Lähtöselvitystiskillä monen asian onnistuminen on kiinni pitkälti asiakkaan omasta käytöksestä, kannattaa ensi kerralla hymyillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan. Eipä siinä mitään, jos kyseessä on tosiaan ollut lentokentän työntekijä, perseestä se oli hänkin :-) Sinä et tosiaan sitä tiedä, ollaanko me lähdetty hyvillä mielin kotiin vai ei. Reissu kuitenkin oli todella onnistunut ja siihen lähtöselvitystiskille asti kaikki oli sujunut ongelmitta: meillä ei ollut syytä näyttää nyrpeää naamaa.

      Tohon toiseen juttuun, tiedän kyllä että noin voi tehdä. Todella hämmentävää kuitenkin vaan huomata, miten lentokentällä yhdessä olleet samaan koneeseen nousseet seurueet, pariskunnat ja perheet oli ripoteltu koneeseen aivan miten sattuu ja miten nämä samaiset porukat hajosivat siinä vaiheessa kun C&D ryhmät menivät sisään koneen etuosasta, A&B koneen takaosasta. Myöhemmin 13 riviä taaempana istunut isänikin sitten kertoi, että oli ympärillään kuullut useammastakin suusta ihmettelyä samasta asiasta. Että jo on, jos muutaman etukäteen paikkansa valinneen perusteella pistetään koko muu matkustamo hyrskyn myrskyn.

      Finnairista on toistaiseks itsellä ainoastaan hyviä kokemuksia, mutta olen tosiaan lentänyt sillä viimeksi vuonna 2011 ja kuullutkin yhtä sun toista, joten meininki voi hyvinkin olla muuttunut ja paljon. Sitä en kiellä. Mutta kokemukseni Air Berlinistä olivat tässä ja saavat tähän jäädäkin. Oot varmaan kuullut puhetta ensivaikutelman tärkeydestä :-)

      Poista
    2. Ei, kyllä se on halpalentoyhtiö siinä missä AirBaltic, Norwegian tai Ryanair... mitä muita näitä onkaan. Moikkuli vaan molemmille!

      Poista
    3. No moikkuli moikkuli. Mulle on sitten annettu väärää informaatiota, sorry my bad.

      Poista
    4. en usko, että olis mitään syytä laittaa ihmisiä sekaisin, kuin se ettei avoimia paikkoha vierekkäin vain ollut. varmaan aika monikin nykyään varaa etukäteen ne halutut paikat, ja tekin oisitte tosiaan välttänyt tota ongelmaa jos oisitte varannu ne ajoissa. joten musta vähän turha valittaa :)

      Poista
    5. Koskaan ennen ei ole vastaavaa käynyt ja kaikilla muilla kerroilla on päästy lentämään täydessä koneessa yhdessä ilman ylimääräisiä varauksia (mun vanhemmat kuitenkin reissaa lentäen useita kertoja vuodessa ja aina ovat päässeet yhdessä olivat sitten kahdestaan tai jonkun meidän muksun kanssa), niin vähän on vaikea tommoiseen on osata varautua :-) Etenkin kun nyt menomatkalla Berliiniin istuttiin yhdessä ja silloinkin kone oli täynnä.

      Poista
  5. Saksassa toi leipomokulttuuri on tosiaan pikkasen Suomea edellä! On niin kätevää ottaa jostain kojusta tai pikkuleipomosta noita valmiita sämpylöitä tms, etenkin kun ne on oikeasti hyviä! Ja monesti palvelukin hyvää. Yks omia lemppareita, mitä oon maistanut, on ns "nüssecke", pähkinäinen kolmion mallinen leivonnainen, jonka joku kulma tai pohja on kastettu tummaan suklaaseen. Kuulostaa makealta muttei kuitenkaan sitä ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo ja yleensäkin leipäsysteemit on muualla Euroopassa ihan erilaisia kuin meillä täällä Suomessa (/pohjoismaissa) :-) Harmi etten itse tajunnut öögailla noita leivonnaistarjottimia sen verta tarkemmin, kuulostaa nimittäin tosi hyvältä tuo nüssecke!

      Poista
  6. *Kurfürstendamm :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas keppanaa!! Ja mä kun vielä googletin ja varmistin ton kadun nimen, mutta silti meni väärin x) Voi ettääää, kun pitää olla häslä

      Poista
  7. Uuu ihana postaus, pakko päästä Berliiniin joskus! Ostospostausta innolla ootellessa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit ei muutakun ebookers välilehtiin ja sitä kyttäilemään, kun sopiva elämäntilanne on semmonen ;-)

      Kiitos paljon, koitan saada sen ulos niin pian kuin mahdollista!

      Poista
  8. voisitko vaihtaa tuon vertauskuvan esim. "helppoa kuin heinänteko" koska mulle tuli oikeasti paha mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, valitan. En muutenkaan välitä kaunistella tekstejäni joksku muuks ku mitä sanoisin irl, vois kai sanoa että oli jopa vähän pöllöä edes pyydellä anteeks juuri tota vertauskuvaa, kun se nyt vaan tuli ensimmäisenä mieleen.

      Tykkään mustasta huumorista ja paskoista heitoista, tuli siitä jollekulle paha mieli tai ei.

      Poista
  9. Nuo herkut... äää en kestä!! :D Innolla ootan ostospostausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ehkä itteäkin harmittaa, kun tietää että tuommoset herkut on piiiitkän matkan päässä :-D

      Poista
  10. "Liikkuminen Berliinissä on helppoa kuin sokean lapsen lyöminen". Luin tuon kohdan ja ei perkele...! Repesin totaalisesti xD Ja kesti hetki, että pystyin jatkamaan lukemista, nauratti vaan niin. Vissiin vähän väsyttää tai jotain :'D Haha!
    Mutta niin, tosi kiva postaus ja instassa seurailinkin sun kuvia, kun niitä laittelit. Ja kiva kun kerroit näin kattavasti. Ehkäpä pitää itsekin joskus lähteä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että johonkin uppoaa samanlainen shiti leuka :-D Jamikin tossa totes, että tykätään huumorista samanlaisena kuin meidän orjistakin - mustana. Mutta jooh... :'-D

      Kiitos paljon tästä ja kiva kuulla, että on seurailtu! :-) Lähde ihmeessä, Berliinissä on jokaiselle jotakin :-)

      Poista
  11. Eiiii oon niin kade :D himoitsen shoppailumatkalle niin paljon!!! Ja nyt vielä enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi ei :-D Onneks Berliini on lähellä ja sinne pääsee jo aika pienelläkin säästämisellä ;-)

      Poista
  12. Äää!! Mistä noi terveyssandaalit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisältyvät Berliinin ostosten kermaan :-D Kerron niistä lisää ostospostauksessa!

      Poista
  13. Oon jotenkin aina ihmetelly että mikä siinä Berliinissä oikein viehättää, mut oi että se näyttää kyllä ihanalta paikalta! Pitääkin lisätä "jos johonkin näistä kohteista löytyy opiskelijabudjettiin soveltuvat lennot niin varaukseen menee" -listaan myös Berliini, onhan tuo nyt ihan hullun siistin näkönen kaupunki! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä se tietynlainen karuus viehättää, etenkin näin kesällä kun vastapainona on sit kirkkaita värejä ja auringonpaistetta. Toi Bülowstrasse, jolla meidän hotelli sijaitsi, oli ns. "huorakatu" :-D Oli jännittävää tiirailla hotellihuoneen ikkunasta niiden menoa ja meininkiä, sai jo pelkästään siitä ajattelemisen aihetta kaiken sen muun Berliinin historian lisäks. Ite oon tämmönen sotahistoriafani, niin pelkästään senkin takia olin ihan fiiliksissä kyseisestä kaupungista.

      Kannattaa pitää ebookersia silmällä ja etenkin arkisin, lennot on halvimmillaan alkuviikosta ;-)

      Poista
  14. Aivan ihana ihana postaus!♥ Näkee et on nähty vaivaa, kuvia ja tekstiä on riittävästi ja sun kirjoitustyyli on aivan huippu, sitä on jotenkin tosi mukava lukea. :-) Tää postaus ois ollu mahtava lukee ennen omaa Berliinin reissua (kävin itekin Berliinissä viime kuussa), niin loistavii vinkkejä ja näkökulmia kaupungista löyty tästä tekstistä! Kuulostaa jo varmaa aika ylitsevuotavalta ylistykseltä, mut harvoin oikeesti tulee luettuu postauksia jotka kolahtaa omaan makuun näin paljon, joten halusin tulla ihan kommentoimaan sen. :) Ja nooo, ehkä niillä omilla mahtavilla Berliini-kokemuksillakin on jotain osuutta asiaan. :D Mullakin oli aivan ihana matka, palanen sydäntä jäi kyllä sinne. ♥ Berliinin ystävällinen ja miljoonakaupungiks musta rauhallinen ilmapiiri ja se kaikki, mitä se kaupunki pitää sisällään, teki mulle siinä viiden päivän keltanokkavisiitissä sellasen täällä mä haluan vielä joskus asua sydän sydän ja sydänsilmäinen emoji -olon. :D♥ Ite en näin hienosti koottua matkapostausta saanu tehtyä, mutta jos haluat vilkaista, niin miun blogista löytyy monta lyhkäisempää sekalaista Berliini-postausta "berlin" tagin alta. :) feelinlikesummer.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta käyn kurkkaamassa, aina on kiva saada tietoa vähän uusista näkökulmista itelle tuttuihin paikkoihin :-)

      Berliini on vieny kyllä myös monen mun ystävän sydämen ja Saksa ylipäätään, ainoastaan berliiniläisistä jäi vähän karvas maku suuhun. Eilen juttelin Saksassa työssäoppimassa olleen kaverini kanssa, että ihmiset Berliinin ulkopuolella on paljon ystävällisempiä, mut siinä se miljoonakaupunki näkyykin: ihmiset ei ollu niin asiakaspalveluhenkisiä kun vois luulla :-D
      Itekkin oon löytänyt paljon uutta tietoa ja vinkkejä kaupunkiin liittyen, jos vaikka ens kerralla sitten blokkais nää jo koetut jutut reissusuunnitelmasta täysin. Näkeminen kun ei ainakaan lopu hetkeen kesken! :-) Ja jos/kun mun pitää ammattikorkeessa suorittaa pakollinen vaihto, niin se suuntautuu kyllä ehdottomasti Saksan suunnille :)

      Poista
  15. Hassua mikä säkä, oon nimittäin lomaillut samassa hotellissa kun joulun aikaan olin berliinissä, silloin en kyllä niin vakuuttunut berliinistä, mutta toivottavasti tulevaisuudessa. Oon samaa mieltä forever 21 kaupasta, oon selaillut sen nettikauppaa monet kerrat ja ihastunut hintoihin ja vaatteisiin. Kun pääsin kyseiseen kauppaan olin todella innoissani, mutta lopulta löytyikin pelkkä neule ja joitakin koruja, eivätkä hinnat ollut mitään mitä netissä. Tosin olen kuullut että jokainen forever 21 on erilainen. Berliini on silti ihana kaupunki shoppailijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit, miten kiva sattuma! Mä oon tämmönen kesäihminen, niin voin kuvitella etten itekkään talvisaikaan ois välttis ollut yhtä fiiliksissä, nyt kesällä - kun osuttiin sinne aikamoisen helleaallon aikoihin - tuntui kuin olis ollut jossain Välimerellä mutta ilman uima-allasta ja merenrantaa :-D

      Toivottavasti toi Forever 21 ei ihan jokapaikassa oo yhtä surkea. Nettikaupan perusteella petyin minäkin :(

      Poista
  16. aivan ihania kuvia! olin ite ekaa kertaa berliinissä syksyllä, tekee mieli takas kun näitä kattelee :)

    Pret-a-Porter-Sini

    VastaaPoista
  17. Kiva ja tosi kattava postaus :) eksyin sun blogiin muuten esimmäistä kertaa :) http://kadrilautala.blogspot.fi/

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne