HOMEMADE FRO-YO

8. kesäkuuta 2014

Kun eilinen ukkosilma iski päälle ihan mielettömän hiostavan tuntuman, mun rupes tekee kauheesti mieli jotain freesiä ja kylmää. Pakastimesta ois kyllä löytynyt mansikkajuustokakku-jätskiä, mutta siellä se on saanut jo hyvän aikaa ollakin: ei kumpikaan niin tykätä siitä. Ja se nyt on freesistä kaukana muutenkin. Sain päähäni kokeilla jäätelöjogurttia, eli kansainvälisemmin frozen yogurtia. Sikäli kun taannoin Suomeen rantautuneen Ben&Jerry's -jogurttijäätelön vois pistää hintansa puolesta öljyn, timanttien ja jalometallien rinnalle, kirmasin pakastealtaiden ohi hyvillä mielin, googlettelin muutamat jogurttijäätelöohjeet ja päätin kokeilla tehdä fro-yoa itse.

froyo
Ohjeita löyty ihan hyvin, mitä nyt isossa osassa tapeltiin jäätelökoneen kanssa. Mä kuitenkin sain ihan hyvin kiinni siitä, millasia ainesosia jogurttijäätelöön tarvitaan ja totesin tehosekottimen saavan luvan kelvata. Oon nyt tehnyt tämmösiä kahden annoksen satseja, yhdessä illassa ei paljoo enempää pysty syömäänkään ilman brain freezeä :-D
  Ensimmäisenä tietenkin pari desiä maustamatonta jogurttia, oli se sitten kreikkalaista, turkkilaista tai ihan vaan tavallista, kunhan ei rasvatonta. Sille kaveriks reipas loraus (täys)maitoa, hunajaa ruokalusikallinen tai kaksi ja kukkurallinen teelusikallinen vaniliinisokeria. Jos haluat vähän lisää makua, niin heitä sekaan vielä kohmeisia hedelmiä tai marjoja omien makunystyröiden mukaan. Ite pilkoin ja kuorin sekaan yhden nektariinin ja yhden banaanin. Koko setti blenderiin ja hurruutellaan niin kauan, että seoksesta tulee ihan tasaista. Pistetään seos pakkaseen 1-2 tunniksi (riippuu vähän pakkasesta ja sen kylmyydestä) ja riippuen siitä, millasessa muodossa haluat fro-yon syödä, joko pyöräytetään se pakastamisen jälkeen vielä kerran tehosekoittimessa, kunnes se on vähän juoksevampaa, tai sitten vedellään sellaisenaan suoraan pakasteastiasta. Kaveriks voit laittaa ihan mitä vaan, mulla oli tällä kertaa varastossa tuoreita vadelmia ja suklaata.

Tää on ehdottomasti tulevan kesän ykkösherkku. Vielä kun ite oon tämmönen kirpeen ystävä, niin Jamikin osaa pitää näppinsä erossa ja saan pitää kaiken fro-yon täysin itselläni, kun se tykkää enempi ältsinmakeasta. Parasta on, kun perusrunkoon voi sekoittaa ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tänä viikonloppuna nektariinia ja banskua, ens viikonloppuna vaikka kiiviä ja mangoa. Pitää varmaan ostaa jotain suklaakastikettakin, vois olla tosi hyvä lisä!
  Mites, onko sillä puolen jo kokeiltu frozen yogurtia? Jos kahviloiden ja kuppiloiden pienet jäätelöjogurtti-annokset tuntuu turhan tyyriiltä omalle kukkarolle, niin eikun kotiin sekottelemaan omaa versiota. Tästä ei herkku enää halpene!

23 kommenttia

  1. Pakko testata tätä, superhyvältä kuulostaa ja näyttää :-) Kiitos ohjeen jakamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My pleasure, kiva juttu vaan jos kiinnostuit! :-)

      Poista
  2. en oo ikinä syöny jugurttijädee mutta aii nam ku näyttää hyvältä! kai se on pakko kokeilla joku päivä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmäkää ennen tätä, superhyvää vaikka itse sanonkin :-D Suosittelen ehdottomasti koklaamaan vaikka välipalaks, ei oo niin kauhean vaikeakaan!

      Poista
  3. Tätä on kyllä pakko kokeilla, koska tuntuu, että kaupan jätskit on niin hirveen makeita! Ja jos taas haluaa froyoa kahvilasta niin se annos on todella pieni ja todellatodella kallis...

    Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en niinkään tosta makeesta tietyissä jutuissa välitä, kauheeta esimerkiks juoda tiivistemehua jossain vieraassa paikassa kun se on mun mielestä aina auttamatta liian makeeta :-D Ja joo, mitä oon esimerkiks vaikka Arnoldsin annoksia katellut, niin 3,50€ on ehkä vähän turhan tyyris hinta semmosesta pikkukupposesta!

      Poista
  4. Hei muistanko ihan väärin vai hehkutitko sillon joskus aikasemmin blogissas jotai valmissalaattia?:D Jos muistan oikein ni mitä se mahto olla nimeltään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei valitettavasti soi mitkään kellot :-( Muistaakseni en oo koskaan ees syöny valmissalaatteja ku ne on mun mielestä niin kalliita, mut mun muisti nyt on muutenki ku kanalla .. :-D

      Poista
  5. Ei oo mitään käsitystä miltä tommonen maistuu mutta jos kerran ite tehtynä tulee hyvää niin pitää kyllä kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ihan täysin ummikko, kun tätä lähdin kokeilemaan. Tykästyin kuitenkin samantien, kokeile ihmeessä! :-)

      Poista
  6. ois kivaa jos laittaisit sun vanhan blogin vähäks ajaks näkyviin ku en oo ehtiny kertaakaan nähä sinne:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vanhan blogin puolelta löytyy sellasia postauksia, asioita ja tietoja, joita en haluu enää muiden nähtäväks :(

      Poista
  7. En oo koskaan näitä maistellut mut ehkä tänä kesänä voisi repästä! Tosin mulla on kovin niukka "dieetti" niin en tiedä miten paljon nämä mahdollisesti sitten pilaa sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, ei ainakaan yhtä pahasti kuin vaikka kermajäätelö ;-)

      Poista
  8. tätä jos jotain kaipaa kesällä kun alkaa jäätelöt tunkea korvista ulos :-D kiitos ohjeesta! nyt vielä täytyy metsästää jonkinlainen sorbettiohje haha :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, sorbetit on niin hyviä! Pitää itekin löytää joku jäätelökoneton resepti :-) Mut oleppa hyvä vain!

      Poista
    2. http://laughalittleharder.blogspot.fi/2014/06/beat-heat-with-sorbet.html?m=1 itse oon käyttänyt tätä sorbettireseptiä! :--)

      Poista
  9. Oii pitääkin testata! Nyt ei vaan löydy kaapista kun rasvatonta jogurttia, osaatko sanoo miks se ei käy?:)
    T.onneton kokkailia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään ehdotonta totuutta en mistään löytänyt, osi monessa reseptissä vaan suositeltiin jotain muhkeeta ja täyteläistä, joissain jopa rahkamaista jogurttia. Veikkaan että rasvaton jogurtti vaikuttais sit siihen rakenteeseen jollain tapaa, mutta hyvää siitäkin varmasti tulis! :-)

      Poista
  10. Kuulostaa hyvältä! Pakko kokeilla 👌

    VastaaPoista
  11. Laitaoitko sen vaan jossain muoviastiassa pakkaseen ja sitten siirsit siitä mukiin?:) Näyttää tosi hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaadoin jogurttimössön blenderistä semmoseen syvään tarjoiluastiaan, laitoin sen pakastimeen ja siitä sitte kaavin haluamani määrän uudelleen blendattavaks :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne