KIITOS

30. huhtikuuta 2014

Mua kiitettiin tänään. Se ei ollut mikä tahansa kiitos, ei rutiininomainen ovenavaamisesta tai neuvonnasta kiittäminen. Se ei ollut sellainen automaattisesti kassalla asioidessa tai bussista pois noustessa lausuttava kiitos. Sain henkilökohtaisen kiitoksen tekemästäni työstä, ensimmäisen sellaisen koko vaatimattoman 10-kuukautisen työurani aikana. Kiittäjä oli vanhempi herra, työkohteeni henkilökuntaan kuuluva, omassa mittapuussani kovin arvostettukin henkilö.

kiitos3  
  Niinkuin se on varmaan jo selväksi käynyt, työskentelen tällä hetkellä siivoojana. Työkohteeni on yksi toimipisteemme sekä vaativimmista että laajimmista alueista ja paikka on pistänyt mut koville niin fyysisesti kuin henkisestikin jo useaan otteeseen tässä kuukausien aikana. Kohteessa suoritetaan kuukausittain laadunvalvontakierros ja se jos mikä pitää huolta stressitason noususta vähintäänkin statosfäärin korkeudelle viikosta toiseen.
  Yksi asia, mikä näistä kierroksista ja erityisesti niiden tuloksista on jäänyt mieleen, on kiitoksenpuute. Siitä kyllä pidetään huoli, että kritiikki ja huonot tulokset tulevat perille asti, mutta jos kierros on mennyt hyvin, ei siitä kuulu yhtään mitään jossen erikseen esimieheltäni tai muulta kierroksella olleelta aiheesta kysy. Kyllähän sitä itelle iskee semmonen näyttämisenhalu, jos saan kuulla jonkun olevan vähän vinksinvonksin, mutta miten paljon motivoituneempia työhönsä kettuuntuneet ihmisetkin olisivat, jos tekemästään työstä saisi kiitosta edes vähän useammin. Itsestä ainakin tuntui rankimpina hetkinä siltä, että eihän mun työni ole missään määrin hyödyllistä, kun aina jotain on pielessä. Huomataanko mun onnistumisia edes? Koin olevani kaikinpuolin surkea, kun vaihtoehtoina oli joko negatiivinen palaute tai ei palautetta ollenkaan. Kovasta uurastamisesta huolimatta.

kiitos4
  Tänään saamani kiitos piristi mun päivää ihan uudenlaisella tavalla. Kiitoksen lausunut henkilö kuitenkin kuuluu kohteen henkilökuntaan ja työskentelee sen tiloissa aivan eri tavalla, kuin esimerkiks laadunvalvontakierroksilla mukana oleva kohteen johtoportaan poppoo, oman firmani ylempiarvoisista henkilöistä nyt puhumattakaan. Voisi kai sanoa, että kiitoksen lausunut herra on tekemisissä työni tulosten kanssa aivan eri tavalla kuin vaikka paikan pomo. Mies on yksi niistä todellisista asiakkaistani ja todella nauttii työni tuloksista. Hänhän niitä pestyjä lavuaareja, täytettyjä käsipaperitelineitä ja pyyhityjä työtasoja käyttää. Hän ei perusta taitojani vain sen yhden ainoan laatupäivän varaan, hän näkee työni tulokset päivittäin. Joinain työiltoina mulla on saattanut olla paha migreeni tai muuten suru puserossa, totta kai työnjälki on silloin kehnompaa, kun taas hyvinä päivinä mikään ei ole pielessä. Jos migreeni osuu laatukierrosta edeltävälle illalle, voi luvassa olla nälkävuosien mittainen lista miinuksia. Mutta se, että kaikista huonoistakin päivistä huolimatta joku ymmärtää munkin olevan vain ihminen ja saan kuulla tehneeni oivallista ja todella hyvää työtä, muistuttaa kyllä siitä etten ole vain yhteiskunnan pohjasakkaa ja köyhyysrajan alapuolella elävä mitätön duunari.

kiitos1  

  Jäin hetkeksi jutustelemaan miehen kanssa, kun olin juuri päässyt ruokatauolle ja aikaa oli jonkinverran ylimääräistä. Juteltiin siitä, miten joillakin on ihan yleisestikin vähän paha tapa aukaista suunsa ainoastaan silloin, kun on pelkästään pahaa sanottavaa. Kiitosta tai positiivista palautetta ei kovin useasti kuule tai sitten se on jotain epämääräistä yhteen kiristettyjen huulten välistä päästettyä pakonomaista, kiitoksentapaista muminaa. Uskon että ihmisläheisellä alalla ilmeisesti jo ennen mun syntymääni työskennellyt henkilö tietää mistä puhuu, on varmaan törmännyt jos jonkinmoiseen hiihtäjään uransa aikana. Kun tekee toisen asian hyvin, niin joku muu on huonosti ja toisinpäin. Mies antoikin palveluammatissa työskentelevälle neuvoista kalleimman: sellainen oikeasti turha marina kannattaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

kiitos2
  Itse sain tästä yhdestä ainokaisesta kiitoksesta puhtia päivään, ehkä jopa koko loppuaikaani kyseisessä työpaikassa. Jo pitkään työhöni turhautuneena ja rutinoituneena sain vihdoin aivan konkreettisen käsityksen siitä, että työlläni on merkitystä ja ainakin joku sitä osaa arvostaa. Onhan se kiitoksen lausuminen intiimeissä ja vähänkään henkilökohtaisemmissa tilanteissa mullekin hankalaa, mutta nyt kun tiedän miten paljon se yksi vaivainen pienen pieni sana voi toista piristää, pyrin olemaan säästelemättä sitä. Ei se kissa mun mielestä kiitoksella elä, mutta kyllä se sitä tekemisen meininkiä huomattavasti helpottaa!

14 kommenttia

  1. Puhut niin täyttä asiaa! Nykypäivänä, on sitten kyse melkeimpä mistä tahansa elämän osa-alueesta, se kiitos tuntuu olevan monelle turhanpäiväinen asia sanoa ääneen tai sitten se vain on liian vaikeaa. Itse viljelen hyvin paljon näitä "tapa kiitoksia" juuri kaupan kassalla yms. koska niin meillä kotona vain on opetettu. Se kiitos sanotaan aina jos siihen on pieninkin tarve. Sitä en sitten ymmärrä miksi se on joillekkin ihmisille niin vaikeaa, jopa nämä kaupan kassahenkilökunnalle osoitetut kiitokset, kun hän ojentaa sinulle kuitin ja vaihtorahat. saatikka jos kyse on jostakin hieman diipimmistä asiasta josta voisi sen kiitoksen luikauttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "tapakiitos" on mullekin juurtunut niin syvälle selkäytimeen, ettei siitä pääse eroon oli kuinka huono päivä tahansa. Se vaan tulee, ihan automaationa. Ihmettelenkin näitä jotka purkavat sen pahan päivänsä johonkin harmittomaan asiakaspalvelijaan, miks sen tytön siellä kassan takanakin pitää saada osansa jonkun toisen huonosta päivästä? :-D

      Poista
  2. I feel you! Pari kevättä työskentelin kassalla ja ekana keväänä sain vain kuulla kuin paska olin,mutta viime keväänä pelastin vanhan naisen päivän antamalla viisisenttisen jonka joku oli joskus jättänyt kassalle niin annoin sen hänen ostoksiin eikä hänen tarvinnut maksaa kortilla hän kiitteli kovasti ja pari päivää myöhemmin hän oli ensin kehunut minua työtoverilleni ja myöhemmin hän näki minut ja tuli oikein halaamaan ja kiitteli kovaa ja sattumalta sama työtoveri jolle hän oli minua kehunut meni ohi ja sanoi että tämä palaute kirjoitetaan oikein seinälle kun niin harvoin saamme hyvää palautetta. Vanha nainen lisäksi kertoi jättäneensä itse tällä kertaa viisisenttisen kassalle jonkun toisen päivää pelastamaan. Sitä kuvitellaan että kassalla kuulemme monta kiitos sanaa mut henkilökohtainen palaute varsinkin positiivinen lämmittää meidän kassaihmisten sydämmiä. Ja vaikka enää en kassalla itse työskentele pyrin olemaan ystävällinen ja kiittämään hyvästä asiakaspalvelusta/ työstä :) kiitos on pieni ja tärkeä sana joka usein unohtuu :/ mutta siis aivan mahtavaa että sua kiitettiin ja voin kuvitella kuinka paljon se sun päivää piristi :) hyvää vappua sulle ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana, herttanen nainen :-) Vanhat ihmiset osaavat kyllä olla se päivän pelastus, mullakin kun niitä tuolla työmaalla tulee vastaan harva se päivä. Kuraduunissa sitä on oppinut arvostamaan sitä kiitosta ihan eri tavalla, kun sitä kuulee entistä harvemmin. Mäkin oon työssäni semmonen näkymätön voima, valtaosa mun työajasta tapahtuu puljun suljettua ovensa asiakkailta. Se tuntuu hienolta, kun joku huomaakin sun työnjäljen ja osaa arvostaa sitä!

      Kiitos samoin :-) ♥

      Poista
  3. Tätä oli jotenkin niin kiva lukea, ja ymmärrän sua täysin! Itse olen nyt myös ollut yli 8 kk töissä siivoojana Prismassa, ja ai sitä moittimisen määrää.. en ikinä saa kuulla mitään hyvää työstäni ellei esimies joskus mainitse jotain. En mä kuitenkaan usko että se olisi sen takia että siivoaisin huonosti, ei mutta se vaan on niin vaikeeta sanoa kiitos, ihan niinkuin sä juuri kirjottelitkin! Mutta kerran mua on kiitetty ihan henkilökohtaisesti ja vitsit se tuntui hyvältä! Siellä mä vessassa moppailen lattiaa hiki hatussa ja varmasti aika nyrpeen näkösenä, sitten yksi nainen vaan tokaisee niin iloisesti että ''niin hyvä tuoksu tulee ja niin puhdasta on, tosi kiva, kiitos siitä!'' ja kyllä se pisti hymyilemään :) Heheh sekavaa höpötystä sori, mut musta tuntuu vaan välillä niin tyhmältä siivoilla sielä kun ketään ei arvosta sitä mitä me tehdään, joka oikeasti on rankkaa työtä, kaikki roskat jne vaan jätetään ja ''ei tää mulle kuulu, siivooja hoitaa sen sit''.. jep :D mut kiitos kivasta tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä voi muuta sanoa, kuin että niimpä!! :-D Haluaisinpa nähdä ihmisten ilmeet kun kaikki Suomen siivoojat lakkoilis viikon päivät.. Toi en etenkin ärsyttävää, et roinat ja roskat jätetään miten sattuu ja ajatellaan että kyllä siivooja ne hoitaa. Todellisuudessa semmonen vaan vaikeuttaa siivoojan työtä ja vie huomiota sekä aikaa pois muista sotkusista paikoista!

      Kiitos sulle :-)

      Poista
  4. Mä osaan kyllä niin samaistua tähän tekstiin! Mä oon ennen opiskeluissa ja töissä tottunu työskentelemään aina erilaisten asiakkaiden parissa, ja vaikka niissäkin töissä on ihmisiä ketä ei ole mihinkään tyytyväisiä, niin aina on ollut niitäkin asiakkaita ketä kiittelee ja ylistää hyvin tehdystä työstä, ja sä tiiät että oot tehnyt ainakin jotain oikein. Nyt oon kuitenkin tehny myös siivoojan töitä muutaman kuukauden, ja oon kyllä huomannu että mulla on kokoajan sellanen fiilis, että teen työt ihan väärin väärin. Ja tän tekstin luettua tajusin, että se todennäkösesti johtuu just siitä hyvän palautteen ja kiitoksen puutteesta. Aina jos joku on jättänyt mulle töistä viestiä, on se ollut luokkaa "siivoathan lattiat paremmin" tai "käsipaperi loppu paikasta x", kun taas niinä hyvin siivottuina päivinä palautetta ei näy ollenkaan.
    En mä tiiä onko se ihmisille vaan sellanen tapa, että ei edes muisteta kiittää hyvästä työstä, kun ne työtilat on olleet aina siistit, eikä olla nähty millaista olisi ilman siivoojan apua. Pakko myöntää että en kyllä itekkään esim. kouluaikoina osannu arvostaa niitä siistejä luokkatiloja, mitä nyt varmasti arvostan paljon enemmän, kun tietää miten paljon joku oikeasti tekee töitä sen siisteyden eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta :-) Kai se on joku suomalaisten takaraivoon juurtunut tapa, sen on nimittäin huomannut blogatessakin. Joillakin ihmisillä ei vaan oo mitään hyvää sanottavaa ja sitä huonoa etsitään sit vaikka suurennuslasin kanssa.

      Se ois kyllä hauska nähdä ihan yleensäkin ihmisten ilmeet, oltiin sitten kauppakeskukessa tai sairaalassa, jos siivoojat kautta maan menis lakkoon :-D

      Poista
  5. http://julieveliina.blogspot.fi/2014/05/maailman-kaunein-sana.html#comment-form wat? miten voi olla melkeen sama teksti... olen hämmentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ollaan valehtelematta jännän äärellä. Aikas törkeää minusta.

      Poista
  6. Teki mieli tulla kommentoimaan tänne näin jälkeenpäin, kun jääny näitä vanhempia postauksia multa jotenki ihan epähuomiossa välistä. Mutta siis huh, paskan duunipäivän jälkeen huokasin jotenki helpotuksesta kun luin sun postauksen, allekirjoitan kyllä täysin ton tekstin! Ite nytten abauttiarallaa kk asiakaspalvelutyössä olleena osaa kyllä arvostaa pienintäkin positiivista palautetta ja kiitosta, ja yleensäkin voi miten hyvä mieli siitä voi tullakkaan! Varsinkin kun vaan muistaa pitää mielessä ne aiemmat kiitokset niin jaksaa puskee vähän vaikeemmankin työpäivän niiden voimalla läpi:) Mukavaa kesää sulle, pakko vielä mainita että kirjoitat kyllä hurjan hyvin! T. Blogiasi kauan seurannut ano (apua tulipa kyllä vähän sekava avautumisteksi, mutta pistän tän jäätävän väsymyksen piikkiin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mielenkiintosta, miten noin pieni sana voi saada niin paljon aikaan!

      Kiitos paljon, eipä sitä tämmösiin voi myöhässä kommentoida :-) Oikein mukavaa kesänjatkoa myös sulle!!

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne