HYVÄ FIILIS

18. huhtikuuta 2014

jjjj
Tästä kuvasetistä tuli jotenki paljon latteempi ku mitä ajattelin.. Noh, ei anneta sen haitata, mulla kun on yksinkertasesti niin hyvä fiilis! Nää pääsiäispyhät on mulle ensimmäinen varsinainen "loma" sitten viime heinäkuun. Jostain kumman syystä en osaa joulupyhiä ajatella lomana kun ne oli niin hajanaisesti ja välissä piti käydä töissä.. Eilen käppäilin hyvillä mielin bussipysäkiltä kotiin, kun oli vielä valosaa. Mä en ikinä oo päässyt töistä kun vasta pimeällä.
  Päivällä oltiin käyty ostamassa Jamille farkut ja siinä samalla bongasin itekin pari pientä juttua mukaani, jotka molemmat sisällytin tän päivän ja vielä edessä olevan illan asuun. Oranssihtavan punainen teeppari löytyi Lindexiltä ja sormukset kahmin mukaani Gina Tricotista.
  Mä kävin viikon aikana useampaan otteeseen kuikuilemassa kauppojen suklaamunatarjontaa, mutta totesin ettei mun oo mitään järkeä ostaa niitä, kun en tykkää kuin Kindereistä ja niissä on niin vähän syötävää. Päätin ostaa suklaamunien sijasta nutellaa ja kokeilla alunperin 9GAGistä bongaamaani nutellakakkureseptiä: siihen ei nutellan lisäks tuu muuta kuin neljä kananmunaa! Kaveriks vähän mansikoita ja turaus kermavaahtoa tai jäätelöpallo = makunautinto on taattu.

  Mä jään nyt odottelemaan vieraita, vietin koko saamarin aamun tiskirätin ja imurin kanssa. Nyt on taas siistiä, saa vaan nähdä kuinka kauan :-D Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille, syökää niitä Kindereitä munkin puolesta!

10 kommenttia

  1. missä on sun kihlasormukses jenna? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla se on kylppärin hyllyssä Iittalan Vitriini-kipossa. Kyllä mä olen kihloissa ja pidän lupauksestani kiinni vaikkei se sormus joka hetki mun vasemmassa nimettömässä oiskaan :-D Se ei vaan yksinkertasesti mun mielestä sovi yhteen noiden uusien sormusten kanssa, ihan jo pelkästään senkin takia että se on hopeaa.

      Poista
    2. hah, enpä määkään oo kihlasormusta käyttäny paljon ollenkaan.. :D ps nutellakakusta odotan kuulevani lisää! Kuulostaa jotenkin niin utopistiselta :D

      Poista
    3. Mäkin jätän sen useesti esim töihin lähtiessä kotiin ihan vaan sen takia, etten hukkaa sitä ja kun pois se pitää joka tapauksessa ottaa työpäivän ajaks :-D

      Ja tosta kakusta, ihan vaan vatkataan 4 munaa vaahdoks, sit 6 ruokalusikallista nutellaa joukkoon, sekotetaan niin maan perusteellisesti ja kaadetaan vuokaan. Sit koko systeemi paistetaan 175 asteessa 15-20 minuuttia! Mäkään en meinannu uskoa mut niin se vaan toimi, toi on vähän ku asteen kiinteempää mutakakkua :-D

      Poista
    4. Eikö se nutella oo semmosta jankkia tai miten se voi sekottua siihen munavaahtoon? :D

      Poista
    5. Kummasti se vaan sekottui, sen takia sanoinkin että pitää sekottaa niin maan perusteellisesti, siis todella nopsaan ja pitkän aikaa :-D Sitä ei tosiaan noin vaan kepeellä kädellä käännellä sinne. Esimerkiks nuolijalla sekottaminen onnistuu ihan hyvin ilman sen suurempaa voimaa.

      Poista
  2. Ootko sää raskaana vai oonko joskus vaa nähny unta että oot ilmoittanu olevas raskaana.. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole :-D Aprillipäivänä vähän juksasin instagramissa kyllä, mutta sitä nyt voinut millään ottaa tosissaan.

      Poista
  3. mistä toi nahkatakki on ja kuinka uus? oon ettiny ton tyyppistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&Mltä viimesyksynä ostettu :-) Toi oli jossain ihme alennuksessa, et en tiiä oliko viimesiä kappaleita vai mitä, mut sen verta perusrotsi et varmasti löytyy ainaki samankaltasia edelleen!

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne