CAMO MEETS LEATHER

8. huhtikuuta 2014

Pukeutuuhan se muikki vielä jotenkin! Edellisistä asukuvista on tosiaan vierähtänyt hyvä tovi: ehkä jo pelkästään se kertoo kuluneesta ajasta jotain, että viimesin päivän asu on kuvattu blogiin kun ympärillä oli vielä muutaman metrin nietokset. Mutta siihen on ihan syynsä, miksei tää likka oo kameran edessä kummosemmin viihtynyt.

ootd2 ootd3 ootd1
  Mä en nimittäin enää osaa. Siis olla kameran edessä. Enhän mä ikinä koskaan milloinkaan oo ollut mikään fotogeneettisin päällä maan, mutta nyt on tullut seinä lopullisesti vastaan. Liekö harjotuksen puute vai mikä, mutta se ei enää vaan luonnistu. Vaikka kotona peilistä katsoessa näyttäisin omasta mielestäni aivan mielettömän hyvältä, niin kamera se vaan onnistuu ikuistamaan musta ne kaikki huonot osat. Peilille osaan heittämällä hymyillä nätisti, mutta kamera kaivaa sen kaksoisleuan esiin oli millanen virne naamalla tahansa. Peiliin ihan tavallisesti töllöttäessä mun silmät on sepposen selällään, kamerassa oikea silmäluomi tuppaa laiskistumaan ja mun jo ennestään pienet silmät näyttää kuvissa vieläkin tihrusimmilta. Peilin edessä nököttäessä en näytä mielestäni mitenkään epäsopusuhtaselta, kamerasta löytyy kuva jos toinenkin jossa mun toinen reisi on paksumpi kuin toinen.
  Toinen juttu, mikä tuntuu olevan vähän hakusessa, on pukeutuminen yleensä. Tänään jo uusia sähköposteja selatessa mietin että pitäiskö tarttua eräänkin kiinavaatepuljun yhteistyöpyyntöön ihan vaan sen takia, että saisin edes jonkunnäköstä inspiraatiota päivittäisten vaatekriisien tilalle :-D Oon täysin jumittunu tän "tyylini" kanssa, saatan kiskoo samat hyväks todetut kuteet päälle useamman kerran viikossa. Mulla ei oo varaa ostaa uusimpien trendien mukasia rytkyjä ihan milloin tahansa ja sit jos on, niin pistän ne rahat mieluummin kodinlaittoon tai hauskanpitoon. Mutta emmä uskalla, siis vastata myöntävästi siihen pyyntöön. Ajatuskin johonkin ulkopuoliseen tekijään sitoutumisesta kammottaa.

  Onneks kesä häämöttää jo nurkan takana ja pian saankin jo verhoutua shortseihin ja hamosiin, erityisesti maxi-sellaisiin! En oo koskaan tykännyt sääristäni ja täysmittasilla, ihonmyötäsillä housuilla onkin ollut vähän tapana tehdä niistä entistä pallommat oli pöksyjen väri ja materiaali mikä tahansa... Tai sitten voisin opetella kävelemään koroilla ihan täyspäiväisesti, jos niillä vaikka onnistuis vähän puijaamaan mun tukkikoipieni ulosantia! Ihminen on itse itsensä pahin kritisoija, vai miten se meni. Niin varmaan tässäkin tapauksessa.

71 kommenttia

  1. Oot kyllä niin ruma tossa ensimmäisessä kuvassa että hui :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oravatki vaan putoili puista ku ulkona käppäilin noin rumana menemään ja vastaantulevat pikkulapset purskahti jokaikinen itkuun.

      Poista
    2. anteeks, mut mitä helvettiä? ei jenna mun mielestä kyllä näytä yhtään rumalta.

      Poista
    3. rakastan sitä miten vastaat tollasiin ikäviin kommentteihin! mut en ymmärrä kuitenkaan miten jotkut on noin törkeitä :(

      Poista
    4. Hahahaa vai että ruma, joopajoo erittäin "fiksu" kommentti... minun mielestäni sinä olet upea! :)

      Poista
    5. oisko ollu sarkasmia tää jenna ?

      Poista
    6. Jos oisin tuosta tavuakaan ottanu tosissaan, oisin vastannut jotain aivan muuta. Sarkasmiin voi vastata sarkasmilla, mutta harvemmin sitä netissä oikeasti tietää, mikä on jutun juju.

      Kiitos kaikille kommenteista! ♥

      Poista
  2. ehdoton plussa sulle, että tämänkin blogin sivussa ei heilu kolmea eri vaatepuljubanneria! tuntuu että kun katsoo jokaista blogia, siinä sivussa on vähintään yksi yhteistyöbanneri. mutta hei, ilmaisia rättejä! pitäis varmaan itsekin alkaa bloggaamaan niin sais ilmaiseksi kaikkea kivaa.. mutta ensin pitäs olla rahaa ostaa sitä kivaa että porukka alkais tykkäämään blogista xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-)

      Niin, jokasella on motiivinsa yhteistöihin mukaan lähtemiselle! Ittellä jos on semmonen käyny mielessä, niin ollu ajatuksena että tulis tähän bloggaamiseen jotain uuttakin. Aikalailla samaa kauraa tää kun on nyt ollut jo useemman vuoden noin niinkuin pääpiirteissään :-D

      Mutta ei sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Kyllähän se ilmanen tavara houkuttaa etenkin näin köyhyysrajan tienoilla elävänä, mutta pitää kattoo antaako ylpeys
      myöten :-D

      Ja ilman muuta pistät blogin pystyyn, ihan tyhjästä mäkin sillon joskus kaiken nyhjäsin. Rahattomana ysiluokkalaisena :-D

      Poista
  3. Oot super kaunis ja sun hiukset on aivan ihanat <3 Muutenkin rakastan sun blogias, tää on yks parhaimmista!

    VastaaPoista
  4. Kun kirjotit et siihen on syynsä mikset oo kuvannut itteäs ja sit tuli toi eka kuva niin olin ihan varma et ilmotat olevas raskaana!!!!! Näytti ihan siltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei kiva... :-D oiskin paksuna ni vois näyttää tukevalta ja turvonneelta ihan luvan kanssa, hah!

      Poista
    2. Näytät kyl vähän pöhöttyneeltä... Mikä on ?

      Poista
    3. Enkö mä just tossa postauksen verran ladellut tekstiä aiheesta? Jännähän se on omastakin mielestä näyttää läskipontsolta vaikkapa kesään verrattuna kun kiloja kuitenkin on elo-syyskuun vaihteen jälkeen pudonnut viisi kappaletta.

      Poista
  5. oi oot tosi nätti ! hei mistä toi huivi on tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) huivi on Lindexiltä! Unohin ihan tyystin pistää infot kuteista tekstiin enkä nyt töistä käsin pääse korjailemaan, höh..

      Poista
  6. Mä niin tiedän tuon tunteen kameran kanssa! Peilissä kyllä hymy näyttää syötävän söpöltä, mutta kameralle se on taltioutunut sellaisena kaksari irvistyksenä :D Mutta nämä kuvat ovat kyllä tosi kivoja kuvia ja aivan ihana asu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä :-D ittehän läpi peruskoulun aina opettelin tietynlaista ilmettä peilin eessä ennen koulukuvausta. Ei se sit koskaan onnistunu niinku piti ja kun ryhmäkuvassa erehty hörähtämään nauruun, niin jo siellä oli kaksari kurkistelemassa ja myöhemmin matkalla kaikkien luokkatovereidenkin pällisteltäväks :-D

      Kiitos paljon! :-)

      Poista
  7. Voi miten kiva yksinkertainen asukokonaisuus! Ootko miettiny, että pyytäisit miestäsi joskus kuvaamaan? :) Ainakin mä pyydän omaani mahdollisimman usein, koska silloin taltioituu yleensä se aito hymy! Ja se osaa vähän kahtoa ettei hiukset lepata minne sattuu tai silmät varjostu niin, että näytän elävältä kuolleelta... Toisaalta myös itsensä kuvaamisessa ei oo mitään vikaa, silloin ainakin voi viettää tovin jos toisenkin kuvia ottaessa eikä se toinen osapuoli siinä kiirehdi koneelle pelaamaan. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Ja juu oonhan mä siltä kysellyt: napsii kuvat kyllä jos ollaan jo valmiiks menossa johonkin tai jos ollaan jossain ja kamera on mukana, mutta pelkkien kuvien takia sitä ei kiinnosta ulos lähteä. Etenkään nyt kun on vielä vähän vilposta :-D mutta joo, oltiin me sitten jossain satamassa muuten vaan kävelyllä, niin kyllä se Jamin kuvien napsiminen on vielä vähän sellasta hutilointia kun ei se kehtaa ja mitä jos joku tulee kysyy jotai ja on niin noloa .. ja sit kun mä oon sillai et vielä pari, ei näistä mikään oo hyvä, ota sillai tai tällai jne .. :-D kunhan nyt saisin kaukolaukasimen hommattua niin kuvien ite ottaaminen helpottuis varmasti :-)

      Poista
  8. Ruma.. Just joo. Ymmärrän sua kyllä ihan täysin, uusista vaatteista tulee lempivaatteet ja ainoat oikeat vaatteet. Mutta pakko kyllä sanoa että näytät todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) niinhän se vähän on et vaikka vaatekaappi ratkeis liitoksistaan, ei silti löydy mitään kivaa ja joka aamu podetaan vaatekriisiä!

      Poista
  9. Nonyt oli rohkaiseva kommentti anolta :D Muttajoo tiedän tunteen niin hyvin... En ikinä tiiä miten olisin kuvaa otettaessa, hymyilläkö hammashymyä vai ei ja missä niitä käsiä pitäisi ja tolleen... :D iha hyvä varmaa etten pidä blogia XD

    VastaaPoista
  10. Ainii ja pieni lisäys: tykkään sikana noista kuvista mihin oot kirjottanu tolleen hienosti ! (selkeeselitys ja kaikkee.) Tyyliin toi "camo meets leather" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kuvissa osannu olla ihan oikeesti luontevasti ehkä tarhaiässä kun ei niin välittäny miltä näytti :-D ja kun oli vielä valkoset maitohampaat, nykyään ei enää hammashymy vilahtele ...

      Kiitos paljon :-) mustakin toi tekstihommeli on kiva, vielä kun osais kirjotella niihin jotain vähän fiksumpaa :-D

      Poista
  11. Musta oot aina ollu niin kaunis kameran eessä ja just sen näkönen että viihtysit siinä!:) Ihanat vaatteetkin ja lähe vaan rohkeesti siihen yhteistyöhön, kai sen voi lopettaa jos ei tunnu sit omalta jutulta:)

    Mistä tuo nahkatakki on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. munkin mielestä sun pitäis lähtee rohkeemmin yhteistyöhön mukaan ! saisit ilmasia vaatteita ja me lukijatki nautittais ku nähtäis enemmän näit sun asu postauksia ja imettäis sit vaikutteita itteemme sun tyylistä :) kokeile ees, aina pystyt perääntyy ofc!!!

      Poista
    2. Nii-i, eihän siinä mitään menettäis :-) kiitos paljon teille kummallekin, nahkatakki on H&Mltä!

      Poista
  12. Oot niin upee! Ja ihana saada asukuviaki pitkästä aikaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ja juu, oli niitä kiva kuvatakin pitkän tauon jälkeen! Kotona vaan meinas iskee tenkkapoo kun ei mikään näyttänytkään enää samalta koneen näytöllä kuin kameran pikkunäytöllä D:

      Poista
  13. mikä ehkäisymenetelmä sulla on käytössä? lyhyesti hyvät ja huonot puolet? suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää nyt on ehkä vähän semmonen aihe minkä haluun pitää poissa blogista :-) oon kuitenki tyytyväinen omaan valintaani, mut kannattaa vaikka demin keskustelupalstoilta käydä ettimässä vähän suuremman otoksen summauksia ja kokemuksia eri menetelmistä! Kaikki ei sovi kaikille, enkä sen takia ite osais suositella omien kokemusten perusteella mitään menetelmää vieraalle ihmiselle.

      Poista
    2. no vastaatko askissa jos kysyn? oot kuitenki paljastanu formspringissä kaikkii neitsyyden menettämis juttujaki nii en tajuu miks tää ois niin paha? :'o

      Poista
    3. Miks jotakuta edes kiinnostaa toisen ihmisen ehkäisy??

      Poista
    4. Syön pillereitä useampaan vaivaan ja siinä sivussa ne hoitaa myös ehkäsyn. Enempää en halua omasta vinkkelistä kertoa, koska en nyt vaan halua eikä sillä ole merkitystä. Se mikä toimii mulla ei välttämättä toimi jollain muulla. Kehoja on erilaisia, jotkut ei siedä hormonaalista ehkäsyä lainkaan.
      Netti on kuitenkin täynnä jos jonkinnäköstä vertailua, mutta kaikkein lämpimmin suosittelisin juttelee ensteks vaik oman äidin kanssa ja sit varaamaan ajan ehkäsyneuvolaan tai kouluterkkarille jos aihe askarruttaa. Niin mäkin aikoinani tein.
      Enkä nyt siis meinaa tätä ilkeesti :-D mä vaan tätä nykyä koen ehkäsyasiat pelkästään mun ja Jamin (ja mun lääkärin) välisiks asioiks, vaikka kuinka oisin formissa vuos tai kaks sitten kertonut mitä tahansa :-)

      Poista
    5. Niin ja 18.56 kirjottaneelle anonyymille (tää sun kommenttis oli menny roskapostiin :o), samaa ihmettelen toisinaan minäkin. Tai kun on näitä jotka keskustelupalstoilla kyselee et mikä pillerimerkki kasvattaa tissejä ..................
      Juurikin noista edellä mainitsemistani syistä pidän suuni kiinni mitä ehkäsyyn tulee :-D Ihan sama vaikka joku kuparikierukka ois mun parhaalla naispuolisella kaverilla kuinka unelma tahansa, voi se mulle olla niin väärä kuin vaan olla ja osaa. Sen takia ehdotankin just tota äitin kanssa asiasta juttelua, kun siinä on edes joku tsäänssi osua oikeeseen äidin kokemuksien perusteella kun geenit on kuitenkin samaa sarjaa. Uskoisin esimerkiks te mun kynnys alottaa minkäännäkösten hormonivalmisteiden syöminen ois ollut kahta korkeempi, jos vaikka äiti ois joskus saanut semmosista jonkun veritulpan.
      Kaikenlisäks jotain ehkäsypillereitäkin on tosi vaikee mennä suosittelemaan yhtään kenellekään ihan vaan pyynnöstä. Siinä kun tartteis tietää kyselijän perinnöllisistä sairauksista, tupakanpoltosta ja yleensä elämäntavoista, ennen kuin edes uskaltaisin niitä suositella kenellekään!

      Hienoa kyllä, kun osotetaan kiinnostusta ehkäsyä kohtaan eikä haluta jättää huolehtimatta siitä, mutta nää on mun mielestä enempi semmosia lääkärin kanssa läpi käytäviä asioita :-)

      Poista
  14. kyllä vähän säälin kerjäykseltä kuulostaa tää postaus.. näissä kuvissa ei oo mitään vikaa eikä ero sun aikasempiin kuviin ole juuri mikään.. ihan kun haluisit tusinoittain kaikilta jotain "näytät niiinQ hyvält mru<3333" -kommentteja.. ei siinä, tottakai kehuja on aina kiva saada, mut uskoisin et oisit saanu niitä tän postauksen myötä muutenkin, ilman tota valitusta sun fotogeenisyydestä..
    niin ja lohdutuksen sanana vielä, että kamera ei valehtele vaan juurikin se peili :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt osaa repiä tosta vikasta lauseesta mitään lohtua :-D

      Mutta siis joo, mulla on tapana kirjottaa blogiin omista fiiliksistä. Harvemmin marisen omasta ulkonäöstäni mitenkään erityisemmin, irl oon varsin tyytyväinen siihen miltä näytän. Tässä nyt vaan iski se epätoivo, kun kuvia tuli otettua toistasataa ja nämä postauksessa näkyvät on nyt ainoat jotka omasta mielestä onnistui ja tottakai se harmittaa kun tilanne on esimerkiks pari vuotta takaperin ollut aivan eri.

      Tarkotuksena ei tosiaan ollut hakea mitään kehukommentteja, oon tosissani yllättynyt tästä positiivisten kommenttien tulvasta ja iso kiitos kaikille siitä. Lähinnä tälläkin oli enempi tarkotus taas kerran kertoa, ettei se aina mee bloggaajillakaan niinku Strömsössä ja tänne on pari samaistuvaa kommenttia nyt tullutkin :-)

      Poista
  15. Jep mulla on sama juttu kameran kanssa, ollut jo useamman vuoden... Kauhulla odotan ens kuuta ja ylioppilasjuhliani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta syystä jätin ite studiokuvat pois laskusta :-D

      Poista
  16. Ihana asu! Ja susta ei kyllä rumaa sais tekemälläkää. Kannattaa vaa yrittää just olla sillee mahollisimman lunnollisesti kameran ees niin tulee hyviä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinno.. :-D yritän aina olla yrittämättä ollenkaan mitään erikoista mutta se kaksari on ongelma joka kerta. Kamala kattella kuvia vaikka jostain juhlista kun meikäläinen höröttää niin että keltaset hampaat häikäsee ja kaksoisleuka moikkailee.

      Ehkä tää tästä, reeniä vaan taas tähän kameran eessä olemiseen! Kiitos paljon :-)

      Poista
    2. tai sit ihan oikeeta reeniä jos se kaksari häiritsee? :-DDD

      Poista
    3. Hei ilman muuta, tosi hyvä idea! Ku ilmeisesti tiedät paremmin aiheesta ku mä, ni pistätkö mulle esimerkin nimenomaan _treenistä millä normaalipainoinen, hyväryhtinen ja 2 kuukauden iästä lähtien kaksoisleuan kanssa elänyt ihminen sen kaksoisleuaan saa pois ilman turhaa laihdutusta ja rasvaimua? :-) Eiku ainii, semmosta ei oo!

      Poista
  17. Niin kaunista! <3 Turhat höpötykset pois ja oo onnellinen ku sulle on suotu tuo kauneus. Ja sun vaatteet on IHANIA! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla vaan niin valtavan ihania lukijoita! ♥ Kiitos kauhian paljon kauniista sanoista :-)

      Poista
  18. Kiva nähdä sulta välillä näitäkin kuvia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että kelpaa, kiitos! :-)

      Poista
  19. Onpa ihania kommentteja... ruma ja pöhöttynyt, mitä!? :-D musta näytät tosi raikkaalta ja kauniilta as always! Mun mielestä niiden ihmisten kohdalla on kasvatus menny kyllä pahasti ohi jos oikeesti tulee sanomaan toista rumaksi.... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tohon oikein muuta voi sanoo, kuin et jos tommosesta joku tulee iloseks, niin onnea heille sitten tulevaisuutensa kanssa :-D Tän blogin pitäminen on ollu mulle jo pitkään semmonen kahden kauppa: mä viihdytän teitä omilla jutuillani ja sit nää tämmöset oman elämänsä anonyymit viihdyttää mua kerta toisensa jälkeen mielenkiintosemmilla herjausyrityksillä. Loppujen lopuks mun mieltä ei paina kuin mun omien vanhempien ja Jamin mielipiteet. Se on vaan taas tää kevät, samalla tavalla mä viime keväänä sain kuulla olevani sotanorsu ja raskaana ja vaikka mitä ..

      Kiitos kuitenkin todella paljon sulle :-)

      Poista
  20. Mulla on toi sama juttu, että peilistä kaikki näyttää hyvältä, mutta auta armias ku ruvetaan ottamaan kuvia! Tummat silmänaluset ja vatsamakkarat pistää heti silmään, ja heti kuvissa paita näyttää hirveeltä säkiltä, vaikka peilistä näytti hyvältä.
    Mutta sä näytät oikeen kauniilta noissa kuvissa! :) Ja toi sun takki on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan et se on vähän semmonen oman pään sisässä oleva juttu, että näyttää kuvissa typerältä :-D Koska samalla tavalla saan kuulla omasta mielestäni maailman kuvauksellisimpien kavereideni suusta, miten heidän kuvissaan on se, tää ja toi vialla.. Tiedä häntä!

      Kiitos oikein kovasti :-)

      Poista
  21. ihana nähdä sun naamaas blogin puolella vaihteeksi! Ihan kun ei olisi nähnyt kaveria pitkään aikaan :-)

    Ja kehotan sua tosissaan miettimään yhteistyötä. Kokeilla voi aina ja vaihtelua tulisi bloginkin puolelle. Sua saattaa kanssa jännitää, mitä lukijat sanoisi; oon huomannut, että sulla on normaalia enemmän vahvasanaisia lukijoita. Osa varmasti valittaisi että taas yksi kaupallinen blogi. Mutta blogi on sun, pidä hauskaa sen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit miten ihana kommentti, piristi tylsää työiltaa ihan todella paljon :-)

      Mä oon kyllä noita yhteistyökuvioita miettinyt sen jälkeen kun ID Inspirationiin mukaan lähdin, sen jälkeen noita tarjouksia ja pyyntöjä kun on sadellut huomattavasti enemmän. Semmoseks isoimmaks vastaantulevaks seinäks onkin osottautunut enempi usko omiin kykyihin bloggaajana: onnistuisinko mä toteuttamaan niitä todennäkösiä kollaasi- ja esittelypostauksia tarpeeks hyvällä maulla? Kun se ei oo vaan lukijat jotka on aika kriittisiä ja vahvasanaisia yhteistöitä kohtaan, samaa vikaa löytyy meikäläisestäkin :-D En noista kiinapuljujen ehdotuksista oo ennen niin välittänyt enkä blogeissa sellasten nimen alla tehtyjä postauksia lue vieläkään mitenkään suurella mielenkiinnolla, mutta tänään tuli vaan mieleen että pitäiskö huvin ja urheilun vuoks kokeilla. Saa nähdä millaseen lopputulokseen päädyn!

      Poista
  22. Harmi että vasta teit sen minähän en kiina puljuihin sorru postauksen ja nyt haet täällä jo hieman hyväksyntää sanojen pyörtämiselle. ymmärrän toki raha pulan. En tuomitse valintaasi (eihän se edes ole meidän lukioiden tehtävä eikä päätöksesi ole asiamme) mutta vähän harmittaa kun syö sanansa :( vaikka onhan se hienoa kun saa yhteistyö pyyntöjä ja pienestähän se lähtee ja sitten saakin kumppaniksi suurempia ja eurooppalaisia firmoja. Onnea siihen mihin ikinä päädytkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä tässä mitään sanojani oo syönyt kun en mitään oo edes päättänyt :-) Tossa edelliselle kommentoijalle jo vähän ajatuksesta selitinkin! Sähköpostiin oli viimeyönä tullut taas pyyntö eräältä yritykseltä ja kun aamulla laittautumisen lomassa (vaatekriiseillessä) se tuli luettua, niin samalla kävi mielessä melkein vitsinomaisesti että pitäskö kerranki tarttua moiseen niin pääsis tästä vaatteiden valinnan vaikeudesta edes toisinaan eroon :-D

      Jos ikinä ko. hommaan ikinä ryhdyn, niin lupaan kyllä tehdä mahdolliset yhteistyöpostaukset niin hyvällä maulla kuin vaan osaan. En itsekään voi sietää niitä sellasia yhteistyöpostauksia, joista oikein paistaa että ne on toteutettu pelkät euromerkin kuvat silmissä vilkkuen. Lähtisin mukaan silkasta uteliaisuudesta, And then she grew up alkaa kuitenkin varmaan olemaan aikalailla viimesiä tämän kokoluokan blogeja, jonka varsinaisessa sisällöstä ei sitä kaupallisuutta löydy :-D

      Niin ja kiitos paljon, onnea varmaan tarvitaan jos tähän tai johonkin tulevaan tarjoukseen tulee tartuttua! :-)

      Poista
  23. Kiva postaus ja tosi ihana asu! :-)

    VastaaPoista
  24. kivoja kuvia :) ja ois miellyttävämpi lukee noita postauksii jos ois vähä erilainen ja isompi fontti, koska toi nykynen on aika epäselvä eikä tota jaksa lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivua voi zoomata (=tekstin kokoa suurentaa) ihan itsekin näpyttelemällä Ctrl ja + yhtäaikaa, joten en koe tarpeelliseksi ruveta muuttamaan fonttia tai sen kokoa.

      Kiitos!

      Poista
  25. pliiis älä lähe kiinan puljujen yhteistyöhön mukaan... Sun blogissa on suuri plussa se ettei tää oo täynnä kaiken maailman rojujen ja rytkyjen mainoksia. Monilla se on alkanut pienestä mutta osa hyvistä blogeista on mennyt ihan piloille kun ne on nykyään pelkkiä käveleviä mainoksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen päätöksen valitettavasti teen minä itse, niin kauan kun se oon minä joka tätä blogia kirjoittaa. Mua myös vähän loukkaa teidän joidenkin luottamuksen puute: kovasti sain valitteluja et nyt tulee kaupallinen blogi ja kaikkee muuta shaissea, kun lähdin Indiedays Inspirationiin mukaan. Samaa nurinaa tuli sillon, lähdin mukaan Instrun kamppikseen. Onko blogista tullut überkaupallinen tai onko blogi nykyään pelkkää mainosta? Ei.

      Emmä itsekään paskoista rytky-yhteistöistä välitä, jos sellanen on hakemalla haettu ja blogia kirjoitetaan vaan ilmasen roinan takia. Itte todella teen tätä rakkaudesta lajiin mutta se nyt vaan kuitenkin on ehkä jopa vähän surullinen tosi asia, että mä oon neljä vuotta kirjottanut blogia ja konkreettisena palkkiona ihanien (ja kamalien) kommenttien lisäks oon tästä kaikesta saanut käteeni silmälasit, en mitään muuta. Neljän vuoden aikana oon tehnyt kaks yhteistyöpostausta tasan yhdestä asiasta, niistä silmälaseista.

      Mä en edelleenkään oo päättänyt mitään, äitiltä asiasta kysynyt ja sekin sanoi että ehdottomasti pitäis lähteä mukaan, mutta oma moraali ja ajatusmaailma pistää vieläkin vastaan. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, blogimaailma menee eteenpäin ja itteä ruvennut kyrsimään tää paikalla junnaaminen, mutta ihan oikeesti hei ... Jotain luottamusta!

      Poista
  26. Kannattaa alkaa urheilemaan jos tuntuu tolta! Turvotus lähtee naamasta kun aineenvaihdunta vähän kiihtyy, kropassa ku on pirteä ja hyvä olo niin se näkyy myös ulospäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois kai sanoa, että urheilen työkseni.. Juoksen pää kolmantena jalkana 6-7 tuntia päivässä, kannan yhtä sun toista painavaa 6-kerroksisen talon ylimmästä kerroksesta alimpiin, kyykkään, kurotan ja etenkin viimeiset 2 tuntia työvuorosta mennään sen verta korkeella sykkeellä että ois ihme jossei aineenvaihdunta siinä kiihtyis. Pirteä ja hyvä olo siitä vaan on kaukana, työpäivien jälkeen olo on kuin spagetilla.

      Mun naama vaan on tommoinen, leveä. Peilistä kun kattoo niin kaikki on jees, kameralle onnistun mitä todennäköisimmin vaan hymyilemään pää just niin takakenossa, kuin vaan onnistun. Kun tässä pari päivää sitten kattelin asukuvia muutaman viime vuoden ajalta, niin ei toi kaksoisleuka oo mitenkään muuttunut. Niin se näkyi vuoden 2011 kuvissakin, mutta silloin mun yleisilme oli pirteämpi: mun elämä yleensä oli paljon paremmassa tasapainossa ja stressittömämpää silloin.

      Fiilis varmasti tulee muuttumaan, kunhan tästä tän hetkisestä kuopasta ylös päästään. Nyt mun vuorokausirytmi pyörii iltatyön ympärillä ja se kuluttaa niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Vaikka oon viime syksystä laihtunut aika kivasti, niin en silti oo koskaan ennen tuntenu oloani näin kammottavaks.

      Poista
  27. Mistä olet ostanut tuon nahkatakin? =) Ihania kuvia ja näytät todella kauniilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on H&Mltä viime syksynä ostettu! Kiitos todella paljon ♥

      Poista
  28. Kauniita kuvia ja pienenä ilmauksena, että ei toi laihtuminen ole kyllä välttämättä mitenkään sidoksissa pirteyteen tai muutenkaan hyvään oloon. Itse olin hoikimmillani myös onnettomin. Toivottavasti stressi hellittää ja sieltä henkisestä kuopasta päästään näin kevään edetessä ylemmäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmismieli on jännä, mutta eiköhän mieli virkisty viimeistään sitten kun pääsen taas mukaan "normaaliarkeen" tämän tänhetkisen iltaduunimeiningin sijasta! :-)

      Poista
  29. Pudonneesta painosta ainakin osa on saattanut olla lihasmassaa. Tunsin oloni viime vuonna pitkän aikaa hyvin väsyneeksi ja tuntui kuin työ olisi vienyt meikäläisestä kaikki mehut. Sitten aloin miettiä, että se saattoi johtua siitä etten varannut tarpeeksi aikaa liikunnalle ja ulkoilulle. Vähän vastahakoisesti aloin lenkkeillä muutaman kerran viikossa, mutta kuin ihmeen kaupalla olo parani pian huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla. Vaikka mulla on lihakset koko ajan todella kovilla duunin takia, niin se saa mut sit kuitenkin myös jättäytymään mieluummin sohvalle nukkumaan ja syömään kuin lähtemään lenkille vapaa-ajalla.. :( Oon tässä nyt pikkuhiljaa ruvennut palailemaan lenkkitossujen pariin ja tänään just kattelin netistä et pitäis ostaa vielä uudet jouksupökät vanhojen kollareiden tilalle! Vielä kun noi sadesäät loppuis, niin se lähteminen ei ois entistä hankalampaa :-D

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne