When you finally go back to your old home, you find it wasn't the old home you missed but your childhood. — Sam Ewing

6. maaliskuuta 2014

Monesti kuulee omilleen muuttaneiden suusta sitä, miten vielä kotona asuvien nuorten pitäis ottaa kaikki irti äitiensä kokkauksista ja ilmasesta asumisesta. Itse en allekirjoita tätä. Se oman perheen kanssa asuminen on niin paljon muutakin, kuin äidin lihakastikkeita ja sun puolesta maksettavia vakuutuslaskuja.
  Tasan kolme kuukautta sitten mä muutin lopullisesti omilleni. Toki evakkoilin sitä ennen viikon verran mummolassa, kun mun huoneen sisältö oli transportattu uudelle asunnolle ennen kuin meidän sähkösopimus astui voimaan. Olohuone oli täynnä roinaa, keittiössä puuhaarukat ja patakintaat ettii edelleen paikkojansa. Jamin kanssa totutellaan toistemme tapoihin, jotka ei oo olleet yhtälailla tapetilla meidän molempien vielä kotona asuessa: Jami pistää melkein kaikki astiat kuivauskaappiin astianpesukoneestakin, kun mä oon tottunut pinoomaan ne muihin kaappeihin ja tiettyyn järjestykseen. Jamin kotona avaimia säilytettiin avainkaapin naulassa, mä oon tottunut roiskimaan avaimeni pitkin pöytiä tai säilyttämään niitä kulhossa. Jääkaappi ja sen järjestys oli meille pitkään yks murheenkryyni, kunnes päätettiin että jatkossa mä tyhjennän kauppakassit yksinäni, kun meen kuitenkin järjestämään hyllyt uudelleen jos Jami sen tekee ensin :-D Pari päivää sitten Jami pyys yhden meidän yhteisen kaverin kylään, kun olin töissä. Sänky oli jäänyt petaamatta ja vaatimalla vaadin että petais sen, ennen kuin vieras saapuu. Herra ei ihan ymmärtänyt mun kriiseilyä asiasta, eikä sitten pedannut sänkyä, kun ei kokenut sitä millään tapaa relevantiksi. Mä vain olen oppinut sen kotona: sänky pedataan aina jos kylään on tulossa joku ulkopuolinen. Aluslakanan näkyminen kaikelle kansalle on mun mielestä ihan hirveän henkilökohtasta, vähän sama kuin kävisin vessassa ovi auki silloin, kun täällä on vieraita.

fa2
 
  Kaipaan kotona asumisessa niitä vuosien varrella muotoutuneita yhteisiä itsestäänselvyyksiä ja pelisääntöjä. Me kun Jamin kanssa vasta ollaan ryhdytty rakentamaan ja muotoilemaan niitä. Ollaan muutenkin kuin yö ja päivä joidenkin asioiden suhteen ja monesti saankin kuulla natsiäiti-läppää niin Jamilta kuin kavereiltakin näiden mun äidiltä opittujen neuroosieni takia :-D Enkä mä ota sitä pahalla, tiedän kyllä millanen olen ja oon ehkä jopa vähän ylpeä siitä. Ihan yhtälailla sitä tulee naureskeltua Jamille, kun hän ei muka voi nukkua ilman tuplatäkkiä tai kun se ei hajamielisyyttään välttämättä muista tyhjentää tiskikonettakin, jos oon samassa lausessa pyytänyt ripustamaan pyykit kuivumaan. Omituisuuksillamme ja vastakohtasuuksilla me täydennetään toisiamme. Ja musta on kontrollifriikkinä ihanaa, kun saan pitää lähes kaikki ohjakset omissa käsissä!

fa4  
 
  Päädyin lauantaina kauppareissulle vanhempien ja mun toisen veljen kanssa. Nuorimmainen oli mummolassa. Meillä ei ollut mitenkään kummosia perinteitä ja toistuvia yhteisiä harrastuksia kun mä olin pieni, mutta lauantaisista kauppareissuista pidettiin kiinni jos vain mahdollista. Oltiin vielä kymmenisen vuotta sitten vähintäänkin hauska näky, kun marssittiin cittarin käytävää pitkin jonossa kuin mitkäkin elefantit: isä harppoi ensimmäisenä ja minä tulin metrikoipieni kanssa perässä, äiti patisti hännänhuippuna löntystävää Jannea olemaan eksymättä. Ostoskärry täyttyi lauantaiherkuista, hedelmistä ja maitotölkkejä ostettiin ainakin viisi.
  Sittemmin vastaavanlaiset kauppareissut on jääneet pois päiväjärjestyksestä, vanhemmat kun tekee töitä ja hullunkurisiakin vuoroja viikonpäivään katsomatta. Nyt lauantaina muhun iski kuitenkin mieletön flashback. Harpottiin Kärkkäisellä taas samaan malliin kuin aina ennenkin, mitä nyt Jannea sai eksymisen sijasta patistaa kokeilemaan farkkuja kun sitä varten kaupoille lähdettiin. Mutta hännänhuippuna se kuitenkin tuli. Käytiin Hesburgerissa syömässä ja sitten autopesussa. Puheeksi tuli se, miten Janne huus autopesussa aina ku hinaaja, kun pelkäs niitä harjoja niin paljon :-D Koin siinä auton takapenkillä istuessani, kylmään ikkunalasiin nojatessani, palanneeni takaisin vuosituhannen vaihteeseen. Se oli ihana tunne, rupes ihan hymyilyttämään.

fa3
 
  Nyt meidän perhe on hajonnut, vaikkei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä  pesunkestävä Hård mä olen edelleen ja tulen olemaan jatkossakin  mä nyt vaan tasapainoilen kahden eri oksan välillä. Toisella kykkii kotiväki, toisella Jami. Perhekeskeisenä sitä lapsiperheen arkea jää kaipaamaan ja odottamaan omalle kohdalle. On outoa olla viikonloppuisin se, joka herää ensimmäisenä. On outoa, kun meitä on kotona vain kaksi. Vaikka vanhemmat asuukin plusmiinus neljän kilometrin päässä tästä meiltä, on silti outoa, ettei voi enää mennä heittämään Jannelle läppää kasvotusten ihan mistä vaan, ihan milloin vaan. Tai herätä sunnuntaina telkkarista pauhaavien formuloiden huminaan. Enää ei tarvitse puuhailla hiljaa omassa huoneessa ja välttää rappusissa ravaamista, kun iskä koittaa nukkua ja ladata pattereita seuraavaa yövuoroa varten.
  Jami on mulle nyt ennen kaikkea avomies mutta samalla myös arkipäivien äiti, iskä, Janne ja ehkä vähän Tuukkakin. Rontin ja Manunkin asian se ajaa pahimmissa hellyydenpuuskissaan. Fyysisesti asun omassa kodissa, mutta psyykkisesti oon vielä matkalla tänne. Vaikka rakastankin kahdestaan asumista, havahdun silti yläkerran naapureiden askelten töminään tai seinänaapurin ulko-oven naksahdukseen. Kotona asuessa kun noista äänistä seuras aina itsellekin jotain, kunkin askeleet tunnisti rappusissa näkemättä itse niissä liikkujaa. Nyt ollaan vaan minä ja Jami, äänet on tuttuja ja turvallisia, eikä ulko-ovesta voi avaimella tulla kukaan muu kuin jompikumpi meistä. Nyt mun tarvitsee enää tehdä selväksi omalle sydämelle, että kotona ollaan. Olin mä sitten täällä meidän kerrostalokaksiossa tai äidin ja isin luona vanhassa rintamamiestalossa.
 

26 kommenttia

  1. Tuli tosta sängyn petaamisesta mieleen, että täällä on ihan sama juttu! Kun tulee vieraita, se pitää olla pedattu piste. :D No, mun siskon taki en sitä petaa (se nyt käykin täällä joka viikko), mut kaikkien muiden takia kyllä. Mun poikaystävän kotona sänky pedattiin vaan tyyliin rippijuhliin, mun kotona se piti joka aamu pedata (okei, mä aloin loppuvaiheessa lintasaaman siitä, koska mitä järkeä kun tiedän että huoneessa käy vaan mä ja mua ei se häiritse). Ja mun poikaystävän äiti käy vessassa kotonaan ovi auki ja niin se kävi myös täällä: oisitpa nähny mun äidin ilmeen.. :D Tota en kyllä tajua, kotona saa tietty käydä ovi auki, mut vois edes vierailla, vaikka se vieras onkin oma poika, laittaa sen kiinni! Toi tapa on niin ällöttävä kun mun poikaystäväkin tekee sitä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla samanlainen meininki siis siellä :-D Munkin äiti käy ovi auki vessassa ja niin käyn mäkin, mutta kyllä se ovi menee silti kovaan säppiin meillä molemmilla, jos samojen seinien sisällä on vieraita!

      Poista
  2. ihana teksti <3 pystyn hyvin samaistumaan tähän!

    VastaaPoista
  3. mä muutin omilleni 16-vuotiaana, kun alotin lukion. nyt oon 18, kohta kaks vuotta yksikseni asustellut. missään vaiheessa en oo kämppää kodiks kutsunut, varmaan siitä syystä että oon ihan ypöyksin. tää on mulle vaan kämppä, koti on aina koti.

    kiva oli lukea sun ajatuksia, oli kyllä myös samoja fiiliksiä kun mullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no voin kyllä kuvitella, etten itekkään ois kolme vuotta sitten millään tapaa kokenut omaa luukkua kodikseni jos toisena vaihtoehtona olis se tuttu ja turvallinen perheympäristö :-D Sen sijaan en tällä hetkellä aina tiedä, kummasta puhun, kun puhun kodista. Oon tossa välimaastossa vielä!

      Poista
  4. Tää olikin tosi kiva postaus, kun oon tässä viimeistään vuoden vaihteen jälkeen muuttamassa poikaystävän kans yhteen, kun se pääsee armeijasta joulukuussa. Oon varma että munkin tulee tätä meidän perheen arkea ja muuta ikävä, kun oon niin tottunut kotihiireilyyn. :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. See voi olla. Vaikka sitä vanhempien luona asuessa rakasti olla yksin kotona, niin on se nyt jotenkin ihan erilaista ypöillä ja kotihiireillä täällä omassa kämpässä :-D

      Poista
  5. Saanko kysyä, että minkä arvosanan kirjotit äikästä? Ei ole pakko vastata jos et halua, mutta olis vaan mielenkiintosta tietää. Oon meinaan aina sun tekstejä lukiessa ollu sitä mieltä, että oot hirmu hyvä kirjottaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mun kirjotukset meni ihan penkin alle sattuneista syistä ja etenkin äidinkielen esseetä vääntäessä oli ajatukset jossain ihan muualla kuin siinä paperilla :-D Cum Laudehan sieltä sitten posahti. Olin aika pirullisen pettynyt kun muuten äidinkieli oli aina ollut mun vahvuus läpi koko kouluhistorian, mutten silti yllättynyt. Elämässä sattu ja tapahtu sillä hetkellä kaikenlaista ikävää, ettei kirjotusinspiksestä ollut tietoakaan.

      Poista
  6. Jenna tää oli ihan tajuttoman kaunis teksti! :') sait mut herkistyy (vaik pitäis lukea huomiseen tenttiin ja kaikee), varsinki ku iteki välillä viel sellai orpo olo. varsinki sillon ku tulee käymää kotona. on se hankalaa olla kahen maan kansalainen. ♥ mut sulla se vaa on sana edelleen hallussa.

    Stalkkaan sua täällä aika useinkin. Just saying.

    ♥♥ Se sun yks yliopiston neropatti kaveri jonka pitäis erään nimeltämainitsemattoman bloggaajan mukaan olla pian top 100 menestyneimpien bisnesnaisten joukossa. (keep dreaming girl) :') mul on spring break maalis-huhti vaihtees, törmäillään (mennää moikkaa Rantasta!)!! ♥

    - jos et viel arvaa kuka oon ni oot uuno. :D♥ L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinnuu rakasta ♥♥♥ Arvasin kyllä jo tentistä, et kuka se siellä herkistelee!!

      Ja hei todellaki mennää moikkaa, voi pojat miten nolona se mahtaa olla :'-D Nähdään kuukauden päästä siis ;-) ♥

      Poista
  7. me ei poikakaverin kanssa asuta vielä yhessä kun molemmat opiskelee vielä eri paikkakunnilla, mutta asutaan kuitenkin samalla kylällä tosin 10km päässä toisistamme. yövytään kuitenkin suurinpiirtein saman verran aina molempien kotona, ja tuli tuosta petaushommasta mieleen, että oon hoksannu että mä oon meistä se joka ei sitä sänkyä petaa; nukuin pentuna aina kerrossängyn yläsängyssä ja sitä oli vaikee pedata ja ajattelin että eihän sinne edes näe että onko se pedattu vai ei:D poikakaveri taas(jonka nimi muuten on kans jami:D) on tottunu petaamaan sen ja sitte se aina mulle sanoo että petaappa sänky ja se jotenki särähtää mun korvaan tosi oudosti ku kukaa ei ennen oo niin sanonu!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai se on vähän erilaista, jos ei oo tottunut :-D Mullakin oli joskus semmonen "kerrossänky" missä oli sänky ylhäällä parin metrin korkeudessa sit sellanen sisäänrakennettu pöytä siinä alhaalla, ei tullut sitä sillon 9-vuotiaana paljoa petailtua :-D Mut sit ku se ei mahtunu seuraavan kodin uuteen omaan huoneeseen ja sain normisängyn, ni petaamisesta tuli paljon yleisempää .. Eihän kukaan muksu sellasesta tykkää, mut viidentoista ikävuoden kieppeillä rupesin tekemään sitä ihan vaan sen takia, et huone näytti siistimmältä niinki pienellä vaivalla :-D

      Poista
  8. Haha eikä, tunnistin niin meidän perheen tosta kävelevästä jonosta kaupassa ja pikkuveli pelkäs kans pienenä autopesulassa! :-DD Ite oon just siinä iässä että odottaa tulevaisuutta ja omaan kämppään muuttamista niin paljon, mut tää sai vähä miettimään kuinka mukavaa täällä kotona vaan onkin, vaikka aika kotihiiri oonkin oman ikäisiini verrattuna. :-D
    Tykkään yli paljon sun blogistas, erottuu jotenkin massasta ja oot aivan mahtava kirjottaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juku, vähä mahtavaa :-D Ja kiitos paljon :)

      Poista
  9. tosi kiva postaus (-: tykkään kun avaat vähän verhoa sun oikeeseen elämään ja ajatuksiin, eikä koko blogi oo vaan täynnä uusia ostoksia ja asukuvia, mitä suurin osa blogeista tuntuu olevan. mut siis mielenkiintosta luettavaa, koska itellä on suunnitelmissa muuttaa poikaystävän kanssa saman katon alle ens kesänä ja oon vähän miettiny et miten meidän eriävät mielipiteet ja tavat mahtuu samaan pieneen asuntoon :-D mutta ehkäpä ne siitä muotoutuu ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein mukava kuulla :-) Ja kyllä ne siitä pikkuhiljaa muotoutuu. Esimerkiks mun omat vanhemmatki on suhteellisen erilaisista kodeista lähtösin, mut hyvin mun lapsuuden koti on silti pyöriny viimeset 20 vuotta!

      Poista
  10. Oot kyllä tosi hyvä kirjottaan! Mulla tulee satavarmasti oleen samanlaiset fiilikset sitten kun pitää muuttaa omaan kämppään.. Sitä on vaan aina ollu sellanen kotihiiri huhhuh. Hikisessä yksiössä asustelu tulee varmaan oleen melkonen shokki! Onks teillä alkanu muodostuun siellä jo tietynlaisia rutiineja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-)

      Ja ollaan Jamin kanssa tehty lauantaista meillekki kauppapäivä, ku se on ollu meillä molemmilla jo lapsuudenkodissa! Lainataan yleensä autoa mun porukoilta tai isovanhemmilta ja lähetään käymään isommissa marketeissa (ja erityisesti Lidlissä) ku toi meijän lähikauppa on sen verta kallis. Mitään muita sellasia isompia rutiineja ei nyt tuu mieleen :-)

      Poista
  11. oi vitsit miten ihana postaus! :-)

    VastaaPoista
  12. Vau, mikä ilo lukee sun tekstejä, oot niin hyvä kirjottamaan! Tätä lisää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Pitää kattella, millon kirjotuskärpänen iskee seuraavan kerran!

      Poista
  13. Ihan mahtava teksti! Mä muutin kans marraskuussa poikaystävän kanssa yhteen 150 km päähän omasta kodista, ja oon käsitelly ihan samantyyppisiä asioita, eri asioista tosin mutta samalla tavalla. Tuntu ihanan rauhottavalta jotenkin lukee tämä etten oo ainoa jolla on "outoja neurooseja" joista kumminkin on ylpeä! :D Tuli oikee hyvä mieli, sun tekstejä on aina ilo lukea :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietyt pakkomielteet tuntuu olevan erittäin yleisiä naisten keskuudessa :'-D Kiva kuulla, että tykkäsit jälleen kerran! Kiitos tosi paljon :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne