EXPEDIT

28. helmikuuta 2014

Mulla ei nyt vaan yksinkertasesti ajatus kulje, kun kohta alkais olemaan jo ihan hillitön kiire töihin enkä oo vielä saanut eväitäkään tehtyä! Syy siihen on lähimpään Siwaan saapunut paketti, jonka kävin aamulla hakemassa ja jonka sisällön ihan välttämättä halusin kasata just heti nyt, enkä odottaa iltaan asti.

ikea21 ikea22
  Sieltä se mun Ikean lähetys siis viimein saapui ja pahvilootasta kuoriutui 2x2 Expedit-hyllykkö ja sille kaveriks rottinkikori. Sain eilen illalla teksiviestin noudettavissa olevasta lähetyksestä ja vähän arvoin jo etukäteen kyseessä olevan aikasta massiivinen systeemi, joten tuli haettua myös äidiltä auto lainaan. Sen takia mun aamuinen reissu venyi sit vähän pidemmäks, kun päätin kaikenlisäks käydä isommissa ruokakaupoissa. Mä en vaan osaa priorisoida ajankäyttöä yhtään milläänlailla sopivasti!!
  Oon haikaillut tätä hyllykköä tohon eteiseen jo pidemmän aikaa ja kun pari kuukautta sitten Ikea ilmoitti lopettavansa ko. malliston myymisen, pistin omani saman tien tilaukseen. Ikean nettikauppa toimi ihan superhyvin ja paketti oli täällä meilläpäin alle viikossa, mutta ton ilmotuksen kanssa sit jostain kumman syystä kesti. Paketti kun on seurantapalvelun mukaan ollut Siwassa jo viikko sitten.

  Illalla on varmasti ihan hirmusen ihana palata töistä kotiin, kun vastassa on ensimmäisenä tällänen näky tylsänruskean räsymaton ja tyhjyyttä ammottavan eteisen sijasta. Ja nyt mulla vihdoin on ihan käden ulottuvilla ovesta sisään astuttaessa joku taso, mihin laskea avaimet ja kännykkä. Eikä tumput, pipot ja huivit seilaa ympäri kämppää, kun niillä on oma kori! Miltäs teidän silmään näyttää? :-)

20 kommenttia

  1. toi hyllykkö kyllä ihana ja sopii tohon loistavasti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki! Tossa vaatehuoneen ja vessan ovien välissä on sille just passeli kolo :-D

      Poista
  2. Vau, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. Mitäää miten nuo expeditit voidaan lopettaa kun tuntuu että niitä on joka kodissa ja muutenki hirveen suosittuja.. :D Noh, jos vaikka tulis vielä parempaa tilalle! Ja kivalta näyttää eteinen :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuule ihmettelin tismalleen samaa ku tästä kuulin :-D Ekana tuli mielee et nyt on Ikealla joku myyntikikka haudattuna tähän, et niillä on oikeesti varastot täynnä noita hyllyköitä ja nyt ne pelottelee ihmisiä et niiden myyminen lopetetaan, et kaikki ryntäis ostamaan noita. Ihan niinku mäki :-D

      Tilalle tulee joku Kallax-sarja o.o

      Poista
    2. http://www.marketingonline.nl/sites/default/files/styles/detail-photo/public/artikel/kallax.jpg?itok=g6GQnuGY

      no ei kyllä ihan hirveesti näytä muuttuvan...? :-D

      Poista
    3. No ei. Mitä oon vähän taustatutkimusta tehny, ni ideana on et Kallaxin hyllyköihin menis vähemmän puuta (=ympäristöystävällisempi ja rahaa säästyy). Noista Googlen kuvahaun tuloksista kyl huomaa, et ainaki Kallaxin "raamit" olis ohuemmat ku Expeditissä.

      Voi tosin olla, ettei mitään todellisia tuotekuvia oo vielä olemassakaan. Sarjahan julkastaan vasta huhtikuussa. Mut kiva se on silti nyt omistaa klassikkohylly :-D

      Poista
  4. Apua! Just toissapäivänä tuskailin että ostanko tuota vai en, ja päätin silloin että en osta koska en osannu kuvitella sitä mun sisustukseen. Vaikkei se hinta tosiaan ollut paha... Mutta voi että sulla tuo näyttää ihan hirmu kivalta! Kai mun on pakko mennä hakemaan se sieltä äkkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvähän tommonen perushylly on omistaa :-) Käyttöä sille ainakin tulee jossain vaiheessa olemaan, jossei muuta :-D

      Poista
  5. Tosikivan näkönen on ja käy hyvin tuohon tilaan! Nuo korit tuo vielä kivasti vähän muuta väriä tuohon! Meillekin tarvitsi eteiseen heti jonkun pienen tason sillä nyt tulee heiteltyä aina tavarat vaan jonnekin ja sitten niitä avaimia etitään kissojen ja koirien kanssa!:DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin toi on tohon ehkä paras mahdollinen! Toi vielä peittää sopivasti semmosen ruman ruosterinkulan, kun joku edellinen asukas on järjenjättiläänä säilyttänyt autonrenkaita tossa ja ne on jättäny jälkeensä semmosen nätin painauman mitä ei saa pestyä pois D-:

      Haha, meil oli kyllä tismalleen sama ongelma :-D Millon avaimet oli mikron päällä, millon sohvan nojalla, millon jossain tyynyn alla .. Niitä ei ollu kiva ettiä kovimmassa kiireessä!

      Poista
  6. Kivan näköistä! :) Itse ollaan tässä juuri tekemässä muuttoa ja vinkkaisin suakin kovasti käymään tori.fi osoitteessa jos jotain uusia kalusteita ja sisustusjuttuja haikailet! Tuli vaan mieleen tästä, kun itse haaveilen meille sitä 4x2 expeditiä ja torista noita ikeahyllyjä näyttää löytyvän tosi hyvin. Tällä hetkellä ite oon aivan koukussa ja koko ajan selaamassa mitä uutta tonne on tullut myyntiin.. Uudet lamput makuuhuoneen yöpöydille onkin jo varattu, vaikka avaimet uuteen kotiin haettiin vasta eilen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä toinen tori.fi -addikti :-D Rupesin selailemaan sitä jo alkusyksystä kun saatiin muutosta tietää! Sohva ja tv-taso ollaan sitä kautta löydetykin, mutta ikävästi rajaa mahdollisuuksia kun ei oo omaa autoa eikä saatavilla oo varsinkaan pakettiautoa tai peräkoukullista autoa. Se kuljetuksen hommaaminen on aina suurempi prosessi, ku ite sen huonekalun löytäminen :-D
      Hakukriteereihinkin tulee autottomuuden takia klikattua aina se pelkkä Päijät-Hämeen alue ja se rajaa sit pois aika paljon mielenkiintosia löytöjä :( Esimerkiks just Expeditit on ihan kiven alla!

      Poista
  7. ostin just ton saman hyllykön ja aiettä kyllä on kiva!

    VastaaPoista
  8. Ääää mitä loppuuko noitten valmistus :( Mulla on ollut jo monta vuotta tuosta isompi hylly ja suunnilleen vuosi sitten oli pakko saada sille kaveriks tollanen samankokonen! :D Noi on niin näppäriä, kun voi pitää mitenpäin vaan ja näyttää joka suunnasta hyvältä! Mulla on noita koreja kans 3 ja sitte niitä laatikoita 6. ::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä kätevyyden huippu :-D Ja simppelin ulkomuodon takia sopii ympäristöön kuin ympäristöön!

      Poista

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne