VANILJA

28. joulukuuta 2013

Joidenkin mielestä voi ehkä olla vähän typerää pyhittää kokonainen postaus parille vaivaiselle teekupille lautasineen, mutta uskokaa pois, tää hehkutus ei yllä vielä lähellekään sitä, kuinka innoissani oon koko iltapäivän ollut!

IMG_7530 IMG_7556
  Kuten perehtyneimmät voinee kuvistakin huomata, kyseessä on Pentikin Vanilja -sarjan teekupit. Ja vielä tarkkasilmäisemmät varmaan tajuaa niiden hengailevan meidän keittiönpöydällä. Vanhemmat ja tutut lukijat ehkäpä myös muistavat, kuinka oon tän astiaiston perässä juossut kuin hullu jo pidemmän aikaa, erityisesti toivonut joululahjaksi usempana vuotena peräkkääin. Harva kuitenkaan tietää, kuinka pitkälle historiaan mun Vanilja-fanitus todellisuudessa yltääkään koko juttuhan nimittäin juontaa juurensa vuosituhannen vaihteeseen, kun olin vielä eskari-iässä ja äidin kanssa käytiin naapurin tädillä kylässä kahvittelemassa (ja mä tietenkin mehuttelemassa). Voitte varmaan arvata, mitä sarjaa naapurin tädin kahvikupit olivat? No Vaniljaa tietysti! Muistan, miten jo silloin päätin, että tuollaiset mäkin haluan sitten, kun joskus muutan pois kotoa ja nyt mä vihdoin, melkein 13 vuotta myöhemmin, oon saanut ensimmäiset Vaniljat astiakaappiini!
  Astioita rupesin keräämään jo kauan ennen omilleni muuttoa, meillä kun on suvussa tapana lahjoa teini-ikäisiä haluamallaan astiasarjalla tulevaisuutta silmällä pitäen (Jannekin sai ensimmäiset Iittalan Aalto -juomalasinsa jo toissajouluna!). Mummo, astiaostosten pääjehu, ei kuitenkaan oo pitänyt tätä Vaniljaa kovin käytännöllisenä mitä arkikäyttöön tulee ja pohjana mulla nyt sitten onkin Iittalan valkoista Teemaa. Sitäpaitsi, onhan esimerkiks Vaniljan ⌀21cm matala lautanen "parhaimmillaan" melkein kympin kalliimpi, kuin Teeman vastaava. Ajatuksena on kuitenkin ollut, että valkoinen Teema sopii hyvin yhteen näiden Vaniljan kaunokaisten kanssa :-D Ja käyhän se valkoinen posliini hyvin yhteen vähän kaiken muunkin kanssa.

Asiasta kukkaruukkuun ja takaisin aiheeseen, voisin kai viimein kertoa sen, miksi oon näistä kupposista niin innoissani? Noh, mä löysin ne kirpputorilta 5 euron kappalehintaan!!! Jätin pöytien välissä kiertelyn siihen ja järjenvastaisen leveä hymy huulillani, kipot kainalossani suuntasin suinpäin kassajonoon. Jopa kassatypy ja viereisessä jonossa ollut vanhempi rouva kehuivat ostostani todelliseksi löydöksi, eikä syyttä suotta: Voin ihan rehellisin mielin sanoa näiden olevan paras kirpparilöytöni koskaan!

26 kommenttia

  1. oi, nuo on ihanat ! (=

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. mulle tuli jostain syystä tosi hyvä mieli tästä postauksesta ja oon jotenkin tosi onnellinen kun oon lukenut sun blogia pitkään ja oot aina puhunut näistä :) haha noin kirjotettuna se kuulostaa oudolta mutta onnea! :-D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana sinä! Oikein paljon kiitoksia :-D ♥

      Poista
  3. hahah, oon kyllä vähän samoilla linjoilla ylempänä olevan anonyymin kanssa! ihanaa lukea vihdoin, että oot saanu ekat teekupit vihdoinki itelles, ku kuitenki oot niitä jo niin kauan himoinnu! :-) ja ei voi kyllä kieltää etteikö noi ois kauniita, kelpais tollaset itellekki! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :-D Eihän näistä vielä täyttä kattausta aikaiseksi saa vaikka isompia kahvitteluja varten, mutta aina kun kylään tulee vaikka yksi tyttökamu juoruilemaan, niin on tarjota priimaa ;-)

      Poista
  4. Kivat kupposet. :) Se on kyllä mukavaa ku välillä löytyy kirpparilta tosi loistavia juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä :-) Nyt toi meidän "lähikirppari" kumisi tyhjyyttään joulupyhien vuoksi, mutta yleensä vähemmän on enemmän ja kun sitä roinaa ei oo niin paljoa pengottavana, on helpompi löytää ne helmet!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No älä!! Molemmissa kupeissa on pieni "särö" (tai no, reunasta lähtenyt semmonen onnettoman pieni palanen jättämättä terävää reunaa), mutta ei niitä edes huomaa ellei oikein kunnolla syynää. Voin vaan kuvitella miten joku rahakas perfektionisti on hommannut uudet "rikkinäisten" tilalle ja halunnut näistä mun kupposista eroon hinnalla millä hyvänsä :'-D

      Poista
  6. Haha ihanaa ku oot noin innoissaan :-D kelpais noi kyllä itellekki!

    VastaaPoista
  7. Oon aina tosi empaattinen muita ihmisiä kohtaan ja hyvä etten nyt taas melkein alkanu hihittämään ääneen... Onnea siis loistavasta löydöstä! :)

    VastaaPoista
  8. Noi on kyllä tosi kivannäköset, mutta noiden muodon takia kahvi jäähtyy aika nopeasti.. Tosin jos sitä nyt ei kauaa jossittele, niin ihan hyvin sen kahvin kerkeää juoda kuumana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on kyllä totta, onneks nuo on kuitenkin nimenomaan tuota teekuppi-mallia, eli ovat isommat kuin mitä saman sarjan kahvikupit. Sinne "pohjalle" jää enemmän kuumaa juotavaa, kun on tuosta pinnasta kerennyt ensimmäiset hörpyt ottamaan :-D

      Poista
  9. Ja käyhän se valkoinen posliini hyvin yhteen vähän kaiken muunkin kanssa.XDDDDD

    VastaaPoista
  10. Joka kerta kun puhut tästä, sanot astiaisto. Joka kerta on häirinny, mutta nyt vasta sanon: se on astiasto, ei astiaisto. :) En ainakaan oo kuullu missään muualla tommosta käytettävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhekieli ilmeisesti sekoittunut mulla sitten. Itse ainakin oon aina kuullut puhuttavan ja puhunut kasvotusten nimenomaan astiaistosta, enkä varmaan sen takia oo koskaan sit sen kummemmin vaikka mainoksissa oikeeseen kirjotusasuun kiinnittänyt huomiota :-) Eipä tämä kuoleman vakava juttu ole, kun en kirjakielellä kirjota muutenkaan!

      Poista
  11. Ihanat! Meillä on samaista sarjaa kotona ja tähän ei ikinä kyllästy! Et tuu katumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en, menis yli kymmenen vuotta muotoutuneet astia-suunnitelmat ihan poskelleen :-D Vielä kun malttais säästää ylimäärästä rahaa, et sais joku päivä täyden kattauksen pöytään :-)

      Poista
  12. olen kateellinen.... toi on mun lempparisarja kans :) ja aikeissa olis joskus hankkia itelle, vaikka onki aika suolaisen hintasia. muut niin ihania <3

    VastaaPoista
  13. vink vink, kannattaa bongailla Pentikin tehtaanmyymälöiden ystävämyyntikampanjoita pari kertaa vuodessa, itse ostin täydellisen Valo-sarjan (II-laatua tosin) lähes puoli-ilmaiseksi. Näin lahtelaisina Heinolan tehtaanmyymälä on oikea aarreaitta :) onnea kippojen ja kuppien metsästykseen!
    - anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr... Heinola. Mitä kammoja mulla siitä kaupungista onkaan :-D Kiitos kuitenkin vinkistä :-) Ajattelin kuitenkin hommata kaks "viimestä" kuppia vähän parempilaatuisina, kun näissä mun käytetyissä yksilöissä tosiaan on "säröt" kummassakin kupissa. Vähän niinkuin tasapainoksi!

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne