Tunnelmapaloja

10. marraskuuta 2013

IMG_70522
Uusi, lämpöinen karvaliivi H&Mltä
IMG_71092
Jouluvalo-overload
IMG_71682
Syksyiset glitterkynnet
IMG_71282
Tuliaisiksi saadut Fazerina-konvehdit
IMG_71222
Lämpöiset, pehmoiset polvisukat
Näistä on mun hiljainen, rauhallinen ja pimeä isäinpäivän ehtoo tehty. Ihanaa käpertyä lämpöisen viltin alle suklaan ja läppärin kanssa, ladata pattereita ihan täysin rinnoin pian koittavaa työviikkoa varten. Päivä on juostu niin mun omilla kuin Jaminkin sukulaisilla, on kahviteltu ja mussutettu pullaa. Meillä kotona ei tota isäinpäivää sen koommin juhlisteta, parin päivän päästä kun on isän syntymäpäivän ja vanhempien hääpäivän vuoro. Parina vuonna nää kaikki kolme merkkipäivää on sattuneet saman päivämäärän alle, siinä on rennot sunnuntait ollut kaukana suunnitelmista :-D
  Mua ei tänään huvittanut heittää tänne noita puhelinkuvia. Ei niistä saanut mitään fiksua kokonaisuutta aikaseks ja mulla oli muutenkin semmonen fiilis, et ois kiva kuvailla kaikkea turhaa ihan kunnon  kameran voimin. Noi jouluvalot herättää mussa aina kummia kuvaustuntemuksia, yleensä kuitenkin positiivisessa mielessä!

32 kommenttia

  1. ihanan tunnelmallisia kuvia, tämmösiä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) seuraavan kerran tunnelmoin varmaan vasta uudessa asunnossa, tää mun huoneen tunnelma ei paljoa tästä enää muutu haha!

      Poista
  2. Nää kuvat on kyllä aivan ihania, tuli sellanen hirveän mukava ja lämmin olo kun katteli noita :D Joulufiilistely ja sunnuntairentoilu on kyllä parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ja joo, olin tänään jo ihan täpinöissäni kun "joulu-on-tylsä-juhla" Jami kyseli että leivotaanko me joulupipareita ja koristellaanko me kuusi :-D

      Poista
  3. tässä yks päivä bussissa matkalla kotia koulusta mie ajattelin sinua. ihan oikeasti ajattelin ja mun mielestä oli tosi hassua yhtäkkiä ku ajatuksiin putkahti sinä. ei sillä ettei sua pitäis ajatella, vaan hassua koska me ei tunneta ja ajattelen jotain bloggaria.. :-D noniin siis pointtina se, että oon ihan älyttömän ylpeä sinusta. en tiiä miks mutta liittyiskö vaikka siihen miten viisaasti oot kuluttanu sinun elämää tähän asti (sen perusteella siis mitä mie tiiän) ja sitte aattelin kans sinua ja jamia ja oon ylpeä teistä yhessä. siis se miten te tutustuitte ja varsinki se miten aloitte seurustelemaan "äiti haluaa tietää seurustellaanko me" se oli ihan supersöpöä just tollasta pikkuteinien hommaa mutta sitte ko siitä kehitty noin suurta nii oikeasti ihan hullua! :-D toivon niinniinniiiin paljon hyvää teille molemmille yhessä ja toivottavasti teän juttu jatkuu vielä kuoleman jälkeenki. ja sulle kans tosi paljon onnea tulevaisuuteen, oot vaan niin ihana persoona että mun oli pakko tulla jakamaan mun yllättävät ajatukset sinun kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooooe vitjat miten ihania sanoja, kiitos ihan tositositosi paljon ♥ Paljon kaikkea hyvää myös sulle!!

      Poista
  4. paljonko makso toi karvaliivi? oon ettiny just tollasta about ikuisuuden :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 29,95 :-) Kannattaa metsästää käsiin toi ja pian, mäkin olin vähän myöhässä ja sain kiittää onneani että H&Mn koot heittelee sinne sun tänne eikä toi liivi koossa 40 näytä hullummalta mun päällä kun muuten oon kokoa 36-38 :-D

      Poista
  5. Ihana toi jouluvalokuva! Miten oot ottanu sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Mä en oo itekään ihan varma! Leikkasin paperilappuun paljon pieniä sydämenmuotosia reikiä, pidin sitä jotenkin tossa kameran linssin eessä, kohdistin kameran mun jouluvaloja päin ja säätelin tarkennusta ees taas ennen kun löyty sopiva kohta. Kuvia napsin varmaan 30 ja toi oli niistä onnistunein :-D

      Poista
  6. oi vitsi näissä kuvissa on ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
  7. Oon pari kertaa kommentoinut ennekin sun blogiin/blogeihin, mutta nyt tuun taas pitkästä aikaa heittämään kommenttia :-) Täytyy sanoa, että oot tosi nätti ja aito bloggaaja, joita tuntuu nykyään olevan ihan liian vähän. Tää postaus muistutti niin paljon sun vuosi takaperin olevia joulupostauksia, että oli pakko sitten jälleen lukea ne kaikki läpi. Sun blogin lukemisesta tulee jotenkin kiva olo, ja postauksissa on ihana tunnelma ♥ Vaikka oot muuttunut paljon vuoden aikana, niin oot silti pysyny ittenäs, ja sussa on sitä samaa intoa ja positiivisuutta kun vuosi sitten. Älä ikinä muutu, äläkä välitä niistä jotka vertaa sua muihin bloggaajiin. Oot täydellinen just noin. Kaikkea hyvää sulle ihana ♥ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jummijammi, tepäs ootte heittäytyny överi-ihaniks jokaiikka ♥

      Poista
  8. Juuri tuolta pakkasesta sisälle luikkineena tuli paljon lämpimämpi olo näitä kuvia katellessa! Ihana postaus, välillä on ihan hyvä vaan olla ja latautua :)

    VastaaPoista
  9. Taas ihanan lämmin postaus :)

    VastaaPoista
  10. Jotenkin tosi tunnelmallisia kuvia, lisää tälläisiä postauksia! :-) tuli jotenkin niiiiiin ihana fiilis näistä kuvista!

    VastaaPoista
  11. Niin ihanan tunnelmallisia kuvia! Tuli ihan joulufiilis <3

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, kun löysin taas tän sun blogin pitkästä aikaa! Luin sun entistä blogia silloin joskus, mutta sitten jotenkin vaan kadotin sun blogin enkä ikinä tajunnut edes yrittää googlettaa. Mutta kiva nähdä, että bloggaat vieläkin! Selailin tässä pari postausta läpi, ja upeita kuvia tässäkin postauksessa! :)
    Ai niin, vielä pakko kysyä, että mitkä fontit sulla on tossa bannerissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa "takaisin", jos niin voi sanoa :-)

      Ja valitettavasti oon nyt ottanu semmosen linjan etten enää opasta blogin ulkoasujutuissa. Multa on noista fonteistakin kyselty monet kymmenet kerrat ja aina niitä vaan kysellään uudelleen, vaikka ihan oikeesti noiden itse netistä löytäminen ei oo vaikeaa. Suunnaksi www.dafont.com, siellä on fonttia moneen tarkoitukseen ja makuun :-)

      Poista
  13. Aivan upea blogi! Pomppas heti suosikkilistalle! (: Kuvat on aivan ihania, kirjoitat kivasti ja ulko asu hipoo täydellisyyttä! ♥ uus lukija > täällä!

    Kurkkaisithan myös mun blogin, ja heittäisit vaikka mielipidettä! Kommentteja on aina kiva saada, ja antaa! :)

    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Ihanat kuvat! Rupesin seuraamaa sun blogia vasta muutama päivä sitte, mutta tän postauksen kuvat ja teksti saa mut jäämää sun lukijaks :) Sun kirjotusta on mukava lukee, koska tänkii postauksen teksti sai välitettyy mulle lukijana tosi ilosen kuvan.

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne