ARMY GREEN

8. marraskuuta 2013

outfit1 Se ois taas perjantai ja viikonloppu ihan ovella! Jestas miten nää viikot oikeesti menee näin nopeesti, tosin en valita. Kivempihan se on, että tästä harmaasta, pimeestä syksystä siirrytään mahdollisimman nopeesti kohti talvea. Ja muutto senkun lähenee, sekin ois (toivottavasti) vielä tän vuoden puolella edessä.
  Mä hilasin uusiin pöksyihin verhoutuneen ahterini tonne ulos asukuvat mielessäni ja on tää pienellä kylällä kuvaaminen mukavaa. Oon vissiin kertonutkin siitä episodista, kuinka yks naapurin mamma ensin kyttäs ikkunasta kun mä kyhäilin kameraviritelmiäni ja sen jälkeen ilmesty mun viereen muka "huomaamattomasti" maalaamaan aitaa ja kyselemään hölmöjä. Noooo, sama homma tällä kertaa, ainoo vaan että kyttääjinä oli lauma "ohikulkevia" pikkulapsia, jotka ravas meidän pihan ohi ainakin viis kertaa. Ihan ku eivät ois ennen kameraa nähneet. Mulla alkaa muutenkin palaa käpy tähän paikkaan: eilen löydettiin kasa sitä kuuluisaa rotanmyrkkyä tosta meidän portinpielestä. Kyllä, Manu on ärsyttävä, räksyttävä terrieri, mutta ei sitä nyt hengiltä silti tarvii koittaa saada! Tiesin kyllä tähän kylään mahtuvan jos jonkinsorttista sankaria, mutta tommosia sekopäitä en ois uskonu täältä löytyvän.

Asiasta kukkaruukkuun, jos ette oo vielä huomanneet, niin tuolla sivupalkissa on tommonen gallup siitä, mitä te tässä blogissa haluisitte syksyn aikana ihmetellä. Kaikkeen maholliseen nyt ei mullakaan rahkeet riitä, puhumattakaan ajasta, mutta näyttää siltä että video- ja mielipidejutut sekä vanhoista kuvista väännetyt postaukset kiinnostais! Kyselen tietty myöhemmin sit vähän tarkemmin noista, mutta pistäkää ihmeessä raksia ruutuun tai heitelkää ehdotuksilla.
  Mä hilpasen nyt illaks töihin, seuraavan kerran kiusaan teitä monen muun bloggaajan tapaan pienosella vaatekriiseilyllä. Indiedays Inspiration Blog Awardseihin on enää viikko, kääks!

23 kommenttia

  1. Voi herranjumala kun ottaa pattiin ne rotanmyrkkypalat!!! Kuka ihmeen hullu oikeasti haluaa koiria hengiltä ja täten tuottaa omistajallekin suunnatonta tuskaa? Pitää kyllä olla joku ihmeellinen sadistipsykopaatti edes halutakseen tehdä tuollaista ilkivaltaa... Nimim. Omakin koira aikoinaan haukkaissut myrkytettyä makkaranpalaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit jalat suustani .. Mä en käsitä mimmonen sairas ihmisperse pitää olla, et tommosta tekee. Eikä vaarassa oo vaan koirat, vaan kaikki muutki lemmikit ja pienet lapset. Tässä kuitenki maalla asutaan ja tässä meijän kadulla vipeltää jos jonkinsorttista neli- ja kaksjalkasta olentoa.

      Poista
    2. No on kyllä ihmeellistä sakkia etenkin jos LAPSET syö maasta portinpielistä löytynyttä lihaa..? :D

      Poista
    3. Niinhän ne pikkulapset pistää ulkona suuhunsa multaa, hiekkaa ja kaikkea muuta sellasta, miksei siis ruokapöydästä tuttuja lihapulliakin? Meidän katu on aika rauhallinen ja sen takia aika monet lapsiperheet tykkää tehdä kävelylenkkejä sitä pitkin, siinä onkin kiva kun äidin ja rattaiden edellä viipottava Mymmeli-Vilhelmiina 2v löytää maasta jonku "herkun" missä onkin myrkkyä.

      Mun mielestä näissä asioissa ei voi olla liian varovainen.

      Poista
  2. ihana asu! tykkään muutenki sinu blogista tosi paljo :-) jotenki outoa kattoa noita kuvia ku ihan syksyn näköstä ku täälä Rovaniemellä on jo aika kivasti lunta ja nyttenki sitä tupruttaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-) Ja voi vitjat, tulispa se lumi jo tännekin!

      Poista
  3. tiedän mitä voisit tehdä, laittaa postauksen ja semmosia epäonnistuneita kuvia ja näin :D behind the scenes tyyliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei varmaan oo mitään semmosia kuvia, mitä noissa tollasissa postauksissa yleensä on :-D Otan lähestulkoon kaikki asukuvat ite, niin ei tuu semmosia hauskoja tilannekuvia, joissa ois meneillään housujen kiskominen vyölenkeistä tai kauhee selitys. Ainoo mikä on yleensä pielessä, on tarkennus tai rajaus testikuvissa!

      Hyvä idea kuitenkin, toteutan tämmösen sit kun joskus mulla on ihan elävä kuvaaja jalustan sijasta! :-)

      Poista
  4. miten sä saat otettua ite noi kuvat?! :D tai miten saat tarkennuksen kohilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on parin vuoden harjotus taustalla :-D ja 100 muualle tarkentunutta kuvaa! Yleensä kuitenki riittää ku jätän jalustan jonnekki, säädän eka sen kanssa missä kohtaa meikäläisen on hyvä jököttää ja sit meen kameran kanssa niille kohille, tarkennan jalustaan, vien kameran jalustalle, pistän itselaukasimen laulamaan ja juoksen takas sinne mun merkkaamaan kohtaan.

      Armotonta säätöä siis :-D

      Poista
    2. noni kiitos vinkistä kuitenkin!tästä oli apua :)

      Poista
  5. Aivan ihana asu! Mistä toi huivi on?:-)

    VastaaPoista
  6. mistä noi housut on? tosi kivan näköset :)

    VastaaPoista
  7. voi että ku oot kaunis! :o


    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Hei tee myday video? :-D ne on jotenki supper kivoja katottavaa! Tai sit tee postaus Jamista! Tai sun lempi vaatteista, ruokapaikoista ja silleen! :-) tosi kivat asu sulla! Mistä oot noi pöksyt hommannu? haluttais meinaa raahata tommosset kans tonne vaatekaappiin mut en tiiä mistä tommossii saa halvalla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaah, emmä tiiä tulisko tosta myday-videosta mitään kun mun arkipäivät on niin olemattomia ja tapahtumaköyhiä :-D Tietty jos joku viikonloppu sattuu jotain jännempää ku kotona akkujen latailua, niin sitte!

      Jamii oon nyt koittanu houkutella tekemään yhenlaista postausta mun kanssa, mutta ainakaan vielä se ei oo ihan lämmenny idealle :-D Mut enköhän mä jotain keksi ;-)

      Housut on H&Mltä ja noi oli jotai kolmekymppiä! Et suhtedulliset ja istuuki ihan nätisti :-)

      Poista
  9. Aivan ihana asu! Joo, tiedän ton tunteen kun yrittää ottaa kuvia ja naapurin lapset tulee kävelemään kuudetta kertaa kameran edestä kikatellen >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja se on kyl tottavie ärsyttävää, eikä siihen ihmisten ilmoilla kuvaamiseen vaan totu! :-D

      Poista
  10. Ois kyl hauska nähdä Jamiakin videolla :-) Vaikka sitten niin, ettei hänen tarvitse ollenkaan puhua vaan lätkäisisit jonku äänileikkeen videoon! No mirror meikkihaaste ois hauska nähdä tai jos Jami meikkais sut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en tiiä miten se tommoseen suostuis :-D "Maine menee" -perustelulla se on tähän mennessä luistanut noista videoista eikä se osaa olla videolla muuten ku skeittilaudan päällä, mutta jotain tekstipohjasta se todennäkösesti viel suostuu toteuttamaan :-)

      Tollasen no mirror makeup -videon kuvasin joskus, mut se ei oo koskaan päässy julkisuuteen asti. Jos sen vaikka toteuttais uudelleen :-)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne