Uusia tuttavuuksia testaamassa 1/2

6. lokakuuta 2013

bt1
Blogin facebook-sivuilla tästä jo kyselinkin ja kun päivityksen tykkäykset kielivät vihreästä valosta niin annetaan nyt sitten mennä!
  Sokoksella on tällä hetkellä meneillään 3+1 -päivät ja joka kerta kyseinen hullunmylly tietää myös mun totaalista sekoamista mitä kosmetiikkatuotteiden haalimiseen tulee. Se on ihan uskomatonta, miten muutamankin euron alennuksella oleva naamaan lätkittävä tökötti vaikuttaa naiseen. Siis ei se tökötti itsessään, vaan se sen hinta. Kosteuttavat seerumit sunmuut ei oo koskaan kuuluneet mun ihonhoitorutiineihin, mutta nyt kotiutin semmoisenkin, kun halvalla sai!
  Myöhemmin tulikin huomattua, että mukaan on lähtenyt useampi uusi tuttavuus niin sieltä Sokkarilta, kuin parista muustakin liikkeestä. Ideana mulla tässä nyt olisikin näin kuun aluksi esitellä nää mun bongaamani tuotteet ja sit kuun vaihteessa palaisin blogiin kera tuotteiden arvostelujen. Ainakin voisin kuvitella, että näistä saa iloa irti siinä vajaassa kuukaudessa ja mulla kerkiää jonkinlainen mielipide kustakin purnukasta, sudista ja tuubista muodostua.

bt2
Ensimmäisenä syyniin pistetään Four Reasonsin kosteuttava shampoo. Tää on vielä lähes korkkaamaton ja hinta oli siinä 8 eugenin paikkeilla. Mitä nyt korkin väliin nenäni työnsin ja tuoksuttelin, niin ainakin sen suhteen ollaan hyvällä mallilla. Tän ostin erityisesti tota mahdollista vaalennusprosessia silmällä pitäen, joten ainakin shampoo pääsee tositoimiin testauksen suhteen!

bt3
Herbinan kuivashampoosta oon kuullut paljon hyvää, etenkin hinta-laatusuhteen tiimoilta. Tää muutaman euron kustantava tönikkä on parin käyttökerran perusteella paljon parempaa kuin mun aikasemmin käyttämä, hieman kalliimpi, hengenheimolainen L'Oréalilta. Tökötti lupaa raikastavansa hiusta ja tukevansa sen muotoilua. Syventävämpi diagnoosi ja lopullinen mielipide jääkööt vielä salaisuudeksi, ne kun on mullekin vielä ihan täysi ylläri!

bt4
Mulla oli pari kesää takaperin käytössä SYOSSin lämpösuoja ja se ajoi asiansa vallan mainiosti, riittoisakin se oli (viimeisiä tippoja pumpattiin vasta myöhään syksystä, kun kotiin pullo oli kiikutettu kesäkuussa). Odotan tältä, TRESemmén vastaavalta jotain samanlaista. Samassa marketissa myytävien kampaamolitkujen sarjassa taitavat kyseiset merkit painia muutenkin!

bt7
Lumenen CC-voide mulla on ollut käytössä jo pidempään, tän ostin Kärkkäiseltä pari viikkoa sitten. Vielä en oo mun aikasemmin käytössä olleeseen Fit Me -meikkivoiteeseen huomannut muuta eroa kuin miellyttävämmän tuoksun. Tuossa heti nenän edessähän lukee, että 6 in 1 -voide lupaa tekevänsä vaikka ja mitä, mutta saas nyt nähdä löydänkö voiteen hyödyt ja ihastun niihin, niinkuin useammat muut naiset ja tytöt ovat tehneet. Tai sitten mä oon turhan kriittinen :-D

bt8
Sitten ois luvassa L'Oréal Paris Volume Million Lashes -ripsiväri. Tää lähti Sokokselta matkaan reiluun kympin hintaan eikä sauma uudelle maskaralle ois voinut olla parempi, vanha kun oli ollut käytössä jo sen kolmisen kuukautta ja alkoi kuivumaan siihen tahtiin, ettei sillä muuta ois voinut enää tehdä kuin heittää vesilintua.
  Paksu harja tuntuu hassulta, mä kun oon pitkään käyttänyt ohutharjasia ripsivärejä. Emmin myös pitkään, kannattaako mun ripsiväriä ostaa, kun ajattelin kokeilla pitkästä aikaa ripsienpidennyksiä, mutta hyvin tää on nyt ajanut asiansa muutaman päivän ajan. Niitä pidennyksiä kun en heti tältä seisomalta oo hankkimassa :-D Kumisten harjasten ansiosta melko muhkeeta pötkylää on yllättävän helppo ja näppärä käyttää, ainakin helpompaa kuin niitä semmosia karvamitälieharjoja!

bt9
Siirrytään hetkeksi pois Sokokselta löytyneiden tuotteiden ääreltä. Kulmakarvapostaukseen tulleiden kommenttien innoittamana ajattelin pitkästä aikaa kokeilla tätä väri+suti -yhdistelmää kulmien muotoiluun. Kyseessähän on siis ihan vaan Gina Tricotin luomiväri sävyssä Chocolate, kun en mistään muualta tahtonut löytää sopivaa sävyä. En myöskään oo aikasemmin käyttänyt GTn luomivärejä missään suhteessa, joten kuka tietää vaikka tätä tulisi ihan sen oikeassa käyttötarkoituksessakin kokeiltua. Kulmakarvasudin nimellä kulkeva pensseli on Seppälästä.
  Tähän mennessä myös tämä kaksikko ajanut asiansa vallan mainiosti ja GTn väri on sopivan pigmenttistä ja sen aikaansaama tulos luonnollinen ynnämuuta ynnämuuta. Kun vaan vielä löytäis parhaimman tavan käsitellä sutia, oma käsi kun on parissa vuodessa tottunut siihen kynän pitelemiseen vähän turhankin hanakasti!

bt10
Mariela Sarkiman Cailapille suunnittelemaan ripsientaivuttajaan törmäsin ensimmäisen kerran Saaran blogissa. Oon itse jo pitkään haaveillut tuosta meikkimaailman legendasta, Shu Uemuran taivuttimesta, ja nyt kun tästä Sarkiman versiosta lupailtiin haastaajaa Aasian serkulleen, halusin pistää vempaimen testiin samantien!
  The Curler löytyi Sokkarilta ihan normihintaan, jotain 8 euroa se taisi olla, mutta pakko kyllä myöntää alkutuntuman olevan huomattavasti laadukkaampi, kuin mihin oon mun parin euron Seppälän "tappokoneissa" (Jamia lainaten) tottunut. Vaikka Saara blogissaan suositteleekin tuon varakumin poisottoa, ei se mun taivuttelua oo haitannut kun tämmönen pikkutassu miniatyyrisormineni olen :-D Ja irtonaisena kadottaisin sen kumminkin ...

bt6
Tästä Doven ihmerasvasta mainitsinkin jo Random Haul -videolla muutama postaus takaperin. Edelleen rakastan tuoksua ja sitä miten tuntuma käsissä on ensimmäisen käytön jälkeen paljon pehmeämpi, uskokaa pois: siivoojan käsissä sen huomaa. Rasva on kuitenkin jäänyt laukunpohjalle lojumaan, mä kun en minkäänsortin rasvaajariippuvainen ole. Mun oikea peukalo on myös edelleen kova ja koppurainen satojen, ellei tuhansien mikrokuituliinojen käytön jäljiltä, joten tarkotuksena ois tehdä kunnon kuorinta käsille ja sit takertua tähän käsirasvaan kuin hullu puuroon. Katsotaan mikä on tulos!

bt5
Viimeisenä luvassa oiskin sit We Care Iconin kuivalle iholle suunnattu puhdistusvaahto ja kosteuttava seerumi. Oon aikasemmin käyttänyt tuommosia vaahtotuotteita meikkien poispesuun ja muutenkin kasvojen alueelle, myös tykännyt niistä hirmusesti. Ootan innolla mitä tällä We Care Iconin vaahdolla on tarjottavana.
  Seerumista sen sijaan oon lukenut ja kuullut vähän ristiriitasia juttuja, enkä oo koskaan moista omaan nassuuni hieronut. Mistä sitä tietää vaikka toi mun iholla toimiskin, kosteutta ja raikkautta kun lupaa ja sitä mä nimenomaan kaipaan, vaikkakin voin jo näin etukäteen luvata palaavani aina ikisuosikkiini, Nivea Softiin, mitä kasvojen kosteuttamiseen tulee!

Tällaista siis luvassa. En oo varmaan ikinä ostanut näin paljon kosmetiikkajuttuja näin lyhyen ajan sisässä. Mitä pidätte ideasta? Onko mitään kiinnostusta saada tietää näistä tuotteista enemmän vai onko ihan plääh? Oishan tää hienompaa toteuttaa jollain laadukkailla ja maineikkailla, paljonkohutuilla merkkituotteilla, mutta jostainhan sitä on aloitettava :-D Ideoita ja ehdotuksia saa arvostelujen toteuttamisen suhteen heittää! Mä kun en oikeen itsekään vielä tiedä, miten sen osion tästä toteuttaisin.

39 kommenttia

  1. kerro ihmeessä lisää!! :)

    VastaaPoista
  2. Toinen hyvä kuivashampoo on Biozellin kuivashampoo, hinta on n. 6 euroa. Mä oon vähän kammoksunut Biozellin tuotteita niiden vähän pilipalisen maineen takia mutta se on kyllä hyvää! :) Tai on hyvää ainakin mun tukalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon monesti shampoo-hyllyn edessä miettinyt et mikäköhän niistä nyt on oikeesti se paras! Pitääkin seuraavaksi testata tuota Biozellia :-)

      Poista
    2. Mullakin oli aiemmin sellainen mielikuva että Biozellin tuotteet on yhtä tyhjän kanssa, mutta nyt niiden tuotteiden uudistumisen jälkeen oon ollut ihan myyty! Sun mahdollista vaalennusprojektia silmällä pitäen Biozellin hopeashampoo ja hopeahoitoaine on parhaat ns. halpistuotteet markkinoilla mitä oon itse testannut! :)

      Poista
    3. Tuhannesti kiitoksia vinkistä :-) Mä en niitä niinkään pilipalituotteina oo pitänyt, jotenkin vaan ennestään tuntematon merkki jäänyt huomioimatta tuttujen ja turvallisten rinnalla!

      Poista
  3. Joo tee se postaus kuulostaa iha sika hyväl ideal!!

    Ps. Oon nii laiska kommentoimaa ni toho alempaa hiuspostauksee et noi liukuvärjätyy polkat on IHANAT!!

    VastaaPoista
  4. Tuo tresemme on ainaki mun vanha kunnon luottolämpösuoja! Ja hyvä idea tää arvostelujuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se ei mullekaan tuota pettymystä, siitä SYOSSin vastaavasta kun tykkäsin myös kovasti :-)

      Poista
  5. Tosi kova idea tämä! Parempi kun on tuommoisia tuotteita mitä kaikki voi ostaa eikä niitä kalliita merkki tuotteita:) arvostelu videolla ois kyl tosi hyvä tykkään sun videoista paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvä pointti! :-) Pitää katsoa jos se videolla onnistuisi, oon youtubessa joskus nähnyt semmosia Buy&Try -videoita, joissa idea on ollut sama. Vois olla ihan hauska!

      Poista
  6. Tää kommentti ei nyt kyllä liity tähän postaukseen mitenkän, mutta millä ohjelmalla oot tehny ton bannerin?:) aivan ihana, oon ite kauan koittanu ettii samaa fonttia ku tuo sun bannerin ylemmän tekstin, mutta ei ole löytynyt millään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Gimp 2 -ohjelmalla, niinkuin ihan kaiken muunkin mitä kuvienkäsittelyyn ynnämuuhun tulee :-) Fontti on DupielPlain tai DubielPlain, en nyt taas muista että oliko se kovalla vai pehmeellä beellä :-D

      Poista
  7. Mulla on toi Four Seasons shampoo ja se on tosi hyvä mun mielestä, sopivan mieto tuoksu ja pesee tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava saada vähän tämmöstä suopeaa ennakkotietoa, toivottavasti toimii mullakin :-)

      Poista
  8. hei vähänkö kiva postaus, jään innolla oottelemaan arviota noiden mömmöjen toimivuudesta! :-) mistä toi sivellin mitä käytät ton kulmavärin kanssa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että kiinnostuit :-) Se on Seppälästä, niinkuin tekstissä jo mainitsinkin!

      Poista
  9. toi tresemeen lämpösuoja on jotain ihan mahtavaa !! samoin cc-voide :-)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat monet sanoneet :-) CC-voiteen hienoutta en vaan oo vielä löytänyt :-D

      Poista
  10. Tuo käsirasva on ihan älyttömän hyvää! Kyllä tuntuu niin pehmosilta käyttökerran jälkeen, ai että. ♥

    VastaaPoista
  11. tuo kuivasampoo on ihan hyvä, se antaa volyymia mutta kuitenkaa ei tuo sitä puhtaamman tukan illuusiota joka siis on ssn tarkotus. tummaan hiuspehkoon jää valkosta hiustenväriä haalentavaa ainetta :/ näin siis mulla, mutta toivottavasti sulle sopiva kuivasampoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :o Katsotaan nyt sitten, miten se pidemmällä aikavälillä toimii! Tällä hetkellä ainakin tukka pysynyt ihan näpsäkässä kuosissa jo kolme päivää tuon voimalla, mutta jatkosta en tosiaan voi mitään sanoa :-)

      Poista
  12. annika o n blogissa on muutes se ihana fontti mikä sulla oli tääl joskus, tainnu vähä matkia sua! D: ärsyttävää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa no tuskinpa :-D Kyseinen fontti kun valtasi koko blogosfäärin menneen kesän aikana, voinut sen ihan yhtä hyvin bongata jostain muualtakin.

      Poista
  13. Ei kiinnosta. Marketin alelaarin halppistuotteilla ei saada kovin merkittäviä tuloksia. Voithan sä omaksi ilokses jotain näistä kirjotella, mut tuskinpa toimit kenenkään innoittajana hommata samanlaisia puteleita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla, että ajattelet noin, mutta eihän kaikkia voi miellyttää :-) Tosin siinä oon eri mieltä, ettei markettitasoisten tuotteiden testaaminen muka innoita lukijoitakin niitä kokeilemaan. Kuten 11.25 kommentoinut anonyymi totesikin, nää "halppikset" on paremmin ihmisten saatavilla ja tiedän lukijakuntani koostuvan pääsääntöisesti 13-17 -vuotiaista, joille arvokkaista merkkituotteista kirjoittaminen taas olisi todennäköisesti yhtä tyhjän kanssa. En mä itsekkään ole mikään massikeisari, joten mielelläni etsin vaihtoehtoja markettituotteista.

      Myös siitä olen eri mieltä, että hinta muka korreloisi aina tuotteen toimivuuden/laadun kanssa. Esimerkiks juurikin tuo Nivean Soft -kosteusrasva: tuubi maksaa jotain 3-4 euroa ja se vain yksinkertaisesti on paras kosteusvoide koko maailmassa. Jonkun vastaavan, huomattavasti kalliimman brändituotteenkin se on testeissä voittanut mennen tullen.

      Poista
    2. Kyllä mä ainakin hyvin todennaköisesti ostan ylläolevista tuotteista jonkun, jos sulla on siitä tarpeeks hyvää sanottavaa :D

      Poista
    3. mä oon niin eri mieltä ekan anon kanssa :-D must on ihanaa et bloggaaja - kuten sinä ostat just näitä halvempia merkkejä/meikkijuttuja! mua aikoinaa ärsytti lukee blogeja joissa hehkutetaa vaa 50e meikkivoitteita ja 40e meikinpuhdistus-aineta. paljon mielummin luen arvostelua näistä tälläsistä, kun jostain kamalan hintasista tököteistä. ite mielummin ostan sun suosittelemaa 5e hiusjuttuu ku jotain 45euron hoitoainetta. mä käytän linnashampoota, se maksaa alle 2€ ja on parasta shampoota hiuksilleni koskaan ikinä. mun kampaaja on kehunu miljoonasti mun pehmeitä ja hyväkuntosia hiuksia, oon värjäilly näitä aikoinaan ihan sikana, mutta tää shampoo pelasti mut täysin. joten turha pilkata halpistuotteita, koska ne voiki toimii paljon paremmi. (Esim tigin shampoot on yhtä kuraa verraten vaikka doveen ja linnashampooseen) kiitos, olen puhunut :-D alko vaan ärsyttää tää halpisten tuomitseminen -.-

      sitte toisee asiaan: tresemmen lämpösuoja on tosi hyvää! oon käyttäny sitä varmaa 6kk ja edellee yks parhaimmista sunsilkin kanssa:)

      Poista
    4. Oi, linnashampoo on ihan parasta! Mä aina Jamin äitin luona läträän sitä tukkaan, kun sillä on niitä erituoksuisia (villivadelma taitaa olla ainakin toinen) ja sit tuoksuttelen hiuksiani ihan innoissani ja näytän ihan viiksivallulta kun kuljen se hiussuortuva nenän alla :-D

      Tottakai jokasella on erilainen hiuslaatu eikä kaikkien ihotyypit natsaa yhteen joidenkin halpojen tuotteiden kanssa, mutta ihan yhtälailla joku voi saada allergisen reaktion just vaikka jostain tigin shampoosta ja saa parhaan tuloksen aikaan vaikkapa näillä Suomalaisilla mökkishampoilla ja -hoitoaineilla :) Turhaa snobeilua vaan semmonen, et halvat tuotteet ei muka toimis ollenkaan!

      Poista
  14. odotan tota four reasons shamppoon arvostelua, oon niin kiinnostunut noista tuotteista, mutten sitten tiiä raaskinko ostaa! :D

    http://emma-whatmybrown.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se on munkin ennakkosuosikki :-D

      Poista
  15. Mistä noi we care iconin tuotteet on ja paljon niillä oli hintaa? :) Odotan innolla et kuulen sun kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on myös Sokokselta, alennuksessa hinnat kaikilla We Care Iconin tuotteilla oli alle kympin luokkaa :-) Tarkemmin en muista!

      Poista
  16. Mäkin haluan kuulla lisää näistä! Ja itsellä on tuo lämpösuoja ollut käytössä jo todella kauan ja ihan parasta, se oikeesti korjaa sitä hiusta, tai en tiedä korjaako mutta tuntuu siltä.. Mulla oli tosi karhea tukka mutta ostin tuon ja ensimmäisen käytön jälkeen suoristuksen yhteydessä niin meikäläisen latvat oli iha silkkisen sileät, enempää en voi pyytää lämpösuojalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hyvä kuulla :-) Kyllä se mullakin on toiminut tähän mennessä oikein hyvin!

      Poista
  17. joo arvostelua kehiin vaan sit kuun lopussa :) mua kans kiinnostaa nää "halppistuotteet" ku ei oo varaa mihinkään superhienoihin merkkeihin :D ite ei oo noista mitään tullu kokeiltua, mutta jos sulta tulee hyvät suositukset jollekki niin saatampa vaikka ostaakki sen testiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, koitan saada arvostelut tuotteista ulos sitten niin pian kuin suinkin! :)

      Poista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne