Tukkaremontti!

4. lokakuuta 2013

Mulle on iskenyt aivan kamala hiuskriisi ja blogin fb-sivuilla jo totesinkin, että seuraavasta palkasta maksetaan kampaajakäynti oikein vimpan päälle! Totesinpa myös senkin, että koen kovaa ahdistusta sen suhteen, mitä tälle reuhkalle oikein tekisi.
  Mulla on lähes aina ollut pitkä tukka. Vauvanakin kätilöt olivat kuulemma olleet innoissaan, kun saivat vauvalaan kaljujen ja höttöhiuksisten lasten joukkoon tyttövauvan, jolla hiusta oli söpölle rusetille solmittavaksi asti. Niin siis meikän. Monet mun kanssa samaa ikäluokkaa olevat varmasti muistavat myös sen pottatukkabuumin, joka silloin ysärin puolivälissä vallitsi. Itse en onneks joutunut siitä kärsimään muuten kuin sen hetken, kun hiukset kasvoivat polkkamallista ohitse. Tarhaikäsenä olin se rasavilli poikatyttö, joka ei millään ois halunnut antaa omaa tukkaa letitettäväks saatika harjattavaksi. 10-vuotias Jenna saikin sitten kokea sen kauhun, kun äiti otti keittiösakset kauniiseen käteen ja oli jo sohimassa niillä epäilyttävästi mun leijonanharjaani kohti. Mulle oli nääs niskaan muodostunut semmonen takkupesäke, ettei useammankaan tunnin selvittelyn jälkeen tahdonnut mokoma suoreta. Onneks iskä kuitenkin sattu paikalle just parhaaks ja (epäilyttävän) helline hiustenharjausskilsseineen selvitti tän tytsyn suortuvat.
  Pahimpina teinivuosina, eli noin suurinpiirtein yläasteella, tuli kokeiltua vähän kaikennäköistä ja 14-vuotiaana kampaaja napsaskin multa huomattavan määrän pois latvoista. Halusin nimittäin olla emo. Sen jälkeen on ruuhkatukan kasvatus ollut sit enemmän ja vähemmän ajankohtasta, ton jälkeen tuli nimittäin käytyä kampaajan tuolissa seuraavan kerran keväällä 2012 ja taas pölähti siihen parturoijan jalkoihin useampi sentti kaks- ja kolmihaarasta hiusta. Viimesin hiustenleikkuu oli tossa loppukesästä kun pyysin ystävää napsimaan kuivia pois mutta tällä kertaa ero oli hiuksen hieno, heh heh.

ombreee1 Tän aivan järjettömän mittasen johdannon saattelemana päästäänkin itse aiheeseen: mitä hitsinvitsiä sitä nyt keksisi?! Mulla ois nimittäin aivan jäätävänmoinen himo kokeilla tommosta polkkaa, johon tulis sit jonkinsortin liuku/monivärjäys. Mä vaan valitettavasti tiedostan itsekin, että a) mulla ei oo mikään tuuhein hiuslaatu, b) oon maailman laiskin mitä hiusten päivittäiseen laittamiseen tulee ja tykkään kyseisestä stailista vaan kiharana, c) mun takaraivo on lättänä kuin lettu ja d) lopulta katuisin sitä lyhyeks leikkaamista kuitenkin. Damn you äiti ja isä, miks annoitte mun jo lapsena tottua vapaana lehottavaan hippifledaan?! :-D

aniston Oon mä toki miettinyt myös pelkkää värjäystä, oon tätä tasasenruskeeta kypärää saanut peilistä pällistellä nyt viimeset pari vuotta. Viimesin villi kortti multa oli aiiiivan kirkkaanpunaiset hiukset, joihin niihinkin kyllästyin, kun värin kirkkaana pitäminen ei ollutkaan mun juttu. Oon viimeaikoina ihastellut erityisesti lapsuuden/nuoruuden/tulevaisuuden/kaikkien aikojen idolini Jennifer Anistonin ah-niin-ihanaa-ja-ajatonta hiustyyliä väreineen kaikkineen ja haikaillut aurinkoraitojen perään. Siinä ei toi oma juurikasvukaan paljoa painais, mutta urakka ennen haluttua lopputulosta ois aika melkonen. 
  Jotta mutta mitä tässä nyt sitten tekisi. Uudet tuulet himottais ihan kauheesti mut tietty mua hotsittais myös jo melko tyypillinen blondi ombre/dippi tähän pidempään tummaan kuontaloon, mutta kun njääh, se on jotenkin vähä mennyt juttu jo puhumattakaan niistä kaikista erivärisistä kerroksista, jotka voisivat muistuttaa olemassaolostaan värinpoiston, tai viiden sellaisen, myötä. Miksi mun koskaan piti mennä värjäämään hiukset ihan alunperinkään? Kiroan 2000-luvun alun värjäysbuumin alimpaan helvettiin - voi kunpa vaan olisin kuunnellut mummoani enkä mennyt sohimaan päähäni mitä erikoisempia väricocktaileja ihan vaan koska "kaveritkin teki niin!"
  Tää nyt oli tämmöstä pohdintaa vain, tiedän kuitenkin jänistäväni viimeistään loppumetreillä ennen kampaajantuolia, jos ikinä tohon polkkaan päätyisin. Koska no, onhan toi Jenniferin staili nyt aivan käsittämätön ja viimesen 20 vuoden aikana naiset ympäri maailman ovat suunnanneet kampaajan saksien ja väritököttien armoille Anistonin potrettia heilutellen!

46 kommenttia

  1. Toi obre ois sika siisti! ja sitte piät ton pituuden tai sitten kyselet kampaajalta että mitä väri/väri yhdistelmää hän ehdottaisi !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :-) Jotain moniväristä haluisin kuitenki! Ei mun tukka nytkään mikään tasasen ruskee oo ja vuosi takaperin piiloon värjätyt vaaleat raidat näkyy edelleen vaaleempina kohtina mutta silti, ääh!

      Poista
  2. mä mietin tota samaa päätöstä aika kauan. mulla on aina ollut pitkät hiukset. siis aina. kun synnyin mulla oli pidemmät hiukset kun kellään muulla lapsella koko synnärillä. päiväkoti, ala-aste ja ylä-aste mentiin melkeen peppuun asti pitkillä hiuksilla. lukion 2.luokka oli mulle erittäin tapahtumarikasta aikaa niin hyvässä ku huonossaki. tapahtumien jälkeen en tuntenu enää olooni hyväks kropassani. mulla ei ollu itsevarma olo. halusin et mulla ois naisellinen ja itsevarma olo. meni monta kuukautta kun mietin että miten saisin palautettua ittelleni sen itsevarman olon. sit tajusin et mun hiukset on ne mitkä estää mua olemasta itsevarma. varasin ajan kampaajalle ja menin paikalle ilman mitään suunnitelmaa miltä haluisin mun hiuksien näyttävän. päätin et en aijo kattoa peiliin ennen kuin kampaaja sanois olevansa valmis. mun sydän hakkas koko sen kampaajalla olo ajan ihan hulluna. kun vihdoin avasin silmät ja katoin peiliin mun itsevarmuus palas samantien takas. mun hiukset näytti sillon suurinpiirtein tolta kun tossa 1. kollaasissa oikeassa alakulmassa olevassa kuvassa.. älä enää mieti vaan tee. voin sanoo et muutos on todellakin hyväks.mulla oli noi ihan samat ongelmat kun sulla, mut mä en kyllä kadu tätä hiusten leikkaus päätöstä ollenkaan.
    jos tykkäät tosta hiustyylistä vaan kiharana niin ota hiuksiis lainepermanentti, ni kyllä pysyy kiharana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana tarina! Kunpa mä en ois tämmönen mukavuusalueelle jumiutunut taunus :-D

      Poista
  3. mun mielestä sulle sopis liukuvärjäys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eittämättä, sit vaan pitäs pohtia et mimmonen liukuvärjäys :-D

      Poista
  4. mulla itellä on aina ollu pitkät hiukset lähestulkoon, mut sitte vuoden alussa päätin repästä, ja leikkasin aika samantyyliset hiukset ku mileyllä tossa, hiusväri mulla on samallainen ku jennifer anistonilla = perus omaväri + vaaleita raitoja ja mä oon tykänny ihan hirveesti. lyhyitä hiuksia ei tarvi edes laittaa mitenkää! joten suosittelen lämpimästi:) sulle sopis hyvin lyhyt ja liukuvärjätty, vaikka sellai tummempi versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kateus iski tuosta kuvailemastas hiusväristä! Kun itekin ois osannut olla sillon muinoin värjäämättä omaa vaaleeta pehkoa niin ei ois mitään ongelmia :-D

      Poista
  5. Toi eka! Varmasti sopis ja ei se mitenkään tyhmältä suoranakaan näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiiiin! Ongelmaks vaan koituu tää mun ihan oikeesti ohut suomalainen liuruhius :(

      Poista
  6. Aurinkoraidoitettujen hiusten kanssa saa kyllä olla läträämässä itseruskettavaa harva se päivä, muuten väri on kyllä aivan i-ha-na! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :-D Mun piti jo vuosi sitten alottaa se semmonen vaalennusprosessi mutta rahat loppu ja kaupan tumma väri tuntu niin paljon helpommalta kuin soittaminen kampaajalle!

      Poista
  7. Sulle sopis noi molemmat, mutta Tykkään enemmän tosta ekasta! :) Sulla on ihana blogi <3 mikä ton bannerin ja noitten kuvien tekstien fontin nimi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset vastaa kommentteihin? :(

      Poista
    2. Koska oon tällä hetkellä töissä. Julkasen kaikki kommentit yleensä kännykällä päovän mittaan, mutta vastaamisen hoidan mieluummin koneella ollessani :)

      Poista
    3. ..koska sillon vältytään ärsyttäviltä kirjotusvirheiltä, joka tohon ylempäänkin kommenttiin eksy :-D

      Poista
    4. No et pystyny vastaan tohon kysymykseen?

      Poista
    5. Ei vaan se toinen fontti :D toi mikä on tän postauksen kuvissa

      Poista
    6. hei voisitko mitenkään vastata??

      Poista
    7. Voin, mutta kuvitteletko sä että mä oon koko ajan koneen ääressä päivystämässä? Tälläkin hetkellä oon autossa matkoilla asioille, enkä oo konetta avannut tänään vielä ollenkaan vaan vastaan nytkin kännykästä.
      Mä en myöskään ole mikää yleinen fonttipankki. Jos ton fontin nimen tietoon saaminen on niin tärkeää, oisit ihan yhtä hyvin voinut vaikka mennä dafont.comiin etsimään tota, niinkuin mä tein.

      Oletettavastikaan mulla ei tässä nyt ole mitään listaa mun koneella olevista fonteista, niin vaikea on kertoa millä nimellä fontti on. Lupaan kuitenki kertoa sen sulle heti, kun koneeni ääreen pääsen. :-)

      Poista
    8. Fontti on nimeltään DubielPlain!

      Poista
  8. Tänään just kävin kampaajalla ja painiskelin ihan saman ongelman kans! Oon hirveellä vaivalla kasvattanu neljä vuotta mun tukkaa ja nyt, ku se vihdoin on "sopivan" pitunen, niin tuntuu että voisin nipsiä sen ihan lyhyeks poikatukaks. :-D Kampaajan tuolissa kuitenki hautasin noi ajatukset ja ees sen pienen vaihtelun takia halusin liukuvärjäystä tähän tukkaani ja nyt en vois olla tyytyväisempi, vaikka pituus pysyki samana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :-) Noh, mulla on varmaan kaks viikkoa vielä aikaa, katotaan mitä mä keksin tai mitä se kampaaja sitten keksii!

      Poista
  9. Mulla on kans tuo sama ongelma tollasen polkkatukan kans, ku tykkään siitä vaan kiharana ja en jaksa aamusin väkertää mitään kiharoita tähän tikkusuoraan tukkaan! :( ja mulla on kans ohuet hiukset nii ne menis sitte kivasti päätä myöten :DD mutta musta sulle vois sopia toi toka paremmin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh :( Noi Jenniferin hiukset on kyllä ollu yks mun ihannoinnin kohde ihan kymmenvuotiaasta asti!

      Poista
  10. Polkka vois olla sulla upea! Sulla on nyt niin pitkä tukka ja latvaan varmasti kerrostunut paljon värejä, joten sen saaminen Jenniferin väriseksi ei varmasti ole helppoa kampaajallekkaan.. ainekaan yhdellä värjäyskerralla. Ja varmasti haluat kuitenkin haluat että hiukset pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän mulla on ja noita värikerroksia on varmasti kertynyt, vaikka hiustenvärjääminen on mulle viimesen vuoden aikana ollut semmosta pakkopullaa et juurikasvua on kasvatettu :-D 2012 alkukesästä mä jo kerkesin tuon raidottamisella vaalentamisen aloittamaan ja se lähtikin ihan hyvin käytiin, mut niinku aikasemmin totesin niin rahan ja vaivan takia tartuin lopulta kaupan väripurnukkaan :(

      Emmä yhdellä värjäyskerralla huimia tuloksia odota saavani, jos tolle blondilinjalle lähden, hiusten kunto ennen kaikkea :)

      Poista
  11. Uskalla ihmeessä, toi näyttäis varmaan tosi hyvältä! Ja hiuksethan on uusiutuva luonnonvara! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne totta vie ois! Mut silti vähän kutkuttaa :-D

      Poista
  12. Mulla oli aikoinaan kirkkaanpunaset hiukset noin 9kk päässä, jonka jälkeen värjäsin tummanruskeeks sen takia että mun wanhojen mekko oli punanen etten näyttäis niin paloautolta sitte tansseissa :-D sen jälkeen päätin että haluun lähtee vaalentamaan kohti omaa väriä, koska oon about maailman laiskin ihminen värjäilemään mitään juurikasvua. Plus äitiltä on tullu sellaset geenit että hiukset on paksut ja isältä se, että nää kasvaa ihan tosissaan noin KAKS SENTTIÄ KUUKAUDESSA. Toisinsanoen pitäs olla joka kuukausi suunnilleen värjäämäässä jos haluais jotain tummaa väriä pitää... Joo no menee taas sivuraiteelle.

    Marssin sit kampaajalle ja ilmotin että tää reuhka lähtee nyt vaalenemaan. Kesti melkeen vuoden ennenkun se oli "täydellisen vaalea", koska ensimmäinen vaalennuspesu/värinpoisto siihen tumman tukkaan palautti vaan sen kirkkaanpunasen värin hiukseen. Ja sitä on NIIIIIIIIIIIIIN vaikea saada pois, että sulle ihan tosissaan suosittelen tota polkkatukkaa jos vaaleampaa väriä haluat :D Latvat jää väkisin oranssinkellertäviksi vaikka iskis supertehokasta vaalennusta ja sit ne onkin jo siinä kunnossa että sais suosiolla saksia pois. Ton vuoden (tai no tässä kun laskeskelee niin 9-10kk) aikana tehtiin siis useasti raitoja hiuksiin ja yritettiin hellästi vaalentaa, ainoastaan alussa siihen tummaan tukkaan tehtiin parit vaalennuskäsittelyt - halusin säilyttää nää mun puoleen selkään asti kasvaneet kutrit.

    Ennen lakkiaisia tuli sitten värjättyä vähän liian vaaleeks, tai että sit oma juurikasvu alko olee sitä värjättyä blondia vaaleempaa ja aurinko vielä vaalensi sitä pitkin kesää niin blaaaaaaaah alko sitten viimeviikolla huolella tympiä kun juurikasvua vaan pukkaa ihan älytöntä tahtia ja se alkaa olee tummempaa, kun kesäsin se on sellasta hunajanvaaleeta. Ei-niin-aurinkoiseen aikaan se on vähän hunajanvaaleen ja maantienharmaan perustukan sekotusta, en osaa selittää, kuitenkin tummempaa kun kesällä :D Ei kuitenkaan sellanen perustylsä maantie vaan onneks kauniimpi sävy.

    Viime maanantaina marssin kampaajalle ja ilmotin, että nyt tää reuha pitää värjätä mut tyven väriseksi tai ehkä himpun verran vaaleammaksi, koska mä olen kyllästynyt värjäämään. Tukkaa lähti aika reilusti kans, se kesäaurinko oli nimittäin tehny latvoista vähän haperot. Lyötiin joku kevytväri/sävyteaine päähän tasottamaan vaaleen värin ja tyvikasvun pientä värieroa ja saksittiin tukka puolesta selästä about ton mittaseksi tai pikkusen lyhyemmäksi kun Jenniferillä on kollaasissa yläoikeella, enkä oikeesti vois olla tyytyväisempi näihin hiuksiin! Hiukset on latvoista vähän vaaleemmat kun muualta ja näyttää upeilta. Väri on siis tollanen "hiekkablondi", eli ehkä vähän vaaleempi kun noi Jenniferin hiukset, toi kuva alaoikeella on varmaan lähinnä tätä mun nykystä väriä (+latvoissa sitä vaaleempaa). Ellen ois saunanraikas ja märissä hiuksissa niin ottaisin sulle kuvan :D

    (Tän tarkotus oli rohkasta sut leikkaamaan ja vaalentamaan tukkaa, se on sen arvosta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti :-D

      Haha juu, mullakin se punanen tukka oli päässä muutaman kuukauden ajan ja sit vedin tummanruskeen päälle kyllästymisen merkiks. Puolta vuotta myöhemmin kampaajaopiskelija kaveri heitti mulle pään täyteen ohkasia vaaleita raitoja ja ne onnistu ihan todella hyvin, kun kuitenkin useampi sentti latvoissa oli sitä tummanruskeeks värjättyä punasta tukkaa! Nyt en sit tiiä onko mulla enää sitä hiusta kuinka paljon, jonka sillon punaseks värjäsin, muakin kun on nimittäin siunattu tolla about "Kuukaudessa vähintään 2cm" -kasvuvauhdilla :-D

      Rohkasussa kyllä onnistuit, senttejä tulee varmasti lähtemään ja jos hivenen jotain kerrostustakin harkitsis. Vaaleampi värikin on houkutellut jo pitkään, aika ja raha vaan tullut tielle! Nyt kun ainakin tota jälkimmäistä vakkariduunin ansiosta on, niin mahikset vaalentamisprosessin karulle tielle lähtemiseen on paremmat :-D Tossa vaaleessa värissä kun ei toi oma juurikasvukaan niin rassais, ombressa kun mua pelottaa se efekti mikä nopeesti tulevan juurikasvun kanssa tulis et ois maantienharmaablondi juurikasvu, sit tummanruskee ja sit se ombre :-D Kammottaa ajatuskin, kun oon sen verta laiska värjäilemään tukkaa itekseni!

      PS oon sullekin kateellinen, Jenniferin fleda on aivan mieletön tossa alaoikeessa kuvassa!

      Poista
  13. onko sun palkka alle vai yli 1500? miks asut vielä porukoillas? Sähän oot jo aikunen ja pitäs sun olla itsenäinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti mun palkka-asiat ei blogin puolelle kuulu, ymmärrät varmaankin sen :)

      Asun porukoilla, koska säästän rahaa siihen itsenäiseen elämään. Ja jos yhtään tätä blogia oot lukenut tai tämmönen sua tosissaan kiinnostaa, tietäisit jo, että muutetaan poikaystäväni kanssa yhteen joulukuussa.

      Poista
    2. Ja toivon tosiaan että tää ei oo mikään ironinen provo, mutta kai kässäät ettei 18. ikävuosi oo mikään ehdoton rajapyykki kotoota pois muuttamiselle ja itsenäistymiselle..

      Poista
    3. no huhhuh mikä pelle toi ano oikee on

      Poista
    4. kokeile ihmeessä tollasta polkkaliukuvärjäystä!!! ainahan ne kasvaa, jos et tykkää! ja lyhyen tukan saa tuuheaksi kun vaan aina suihkun jälkeen föönaa pää alaspäin / nostelee samalla sellasella pyöreellä hiusharjalla (http://www.pretty.fi/media/catalog/product/cache/1/image/500x500/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/r/o/roy_black_b3.jpg) jos se huolettaa. Tietysti myös kihartaminen toimii aina :)

      Poista
    5. Niinhän ne kasvaa, mutta vietävän hitaasti vaikka yleisesti ottaen mun hiustenkasvu onkin tavallista nopeampaa :( Hiusten pituus lyhenee varmasti, tuosta polkasta en kuitenkaan vielä oo ihan satavarma!

      Poista
  14. hi:)
    very cute blog
    i follow you , 1550.follower :)
    kisses from turkey

    VastaaPoista
  15. Leikkaa polkka! :) Ja samoin toi liukuvärjäys :) Sopis

    VastaaPoista
  16. Anna mennä vaan, jos yhtään tekee mieli! Muutos voi olla radikaali ja peilikuva outo, niin ehkä siihen muutokseen kannattaa totutella nippaisemalla aluksi vaikka 10-15 senttiä pois että tottuu siihen edes vähän lyhyempään tukkaan ja vasta sitten miettiä sitä polkkahommaa. Sulla kuitenkin on tuota tukkaa mistä leikata! :D
    Ja pienikin muutos voi tehdä ihmeitä, ehkä tukan leikkuuta ei tarvita ollenkaan jos väri lähtee vaalenemaan...? Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaaleampi väri on houkutellut jo niin pitkään ja järjellä ajateltuna raidottaminen ois ehkä paras vaihtoehto. Ken tietää mitä tässä vielä keksii :)

      Poista
  17. oooh ihanat noi lyhyet liukuvärjätyt !

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne