Siis.. Kuka?

19. syyskuuta 2013

wut Jostain syystä näin pitkän työpäivän jälkeen mulle tuli kova hinku kirjoitella blogin puolelle vähän jutskuja musta itsestäni, mikä nyt ei sinällään tähän vuorokauden aikaan oo mikään ihme! Mitään järin syvällistähän en oo uudessa blogissa siitä oikeasta Jennasta kertonut, vaan tää on todellisuudessa ollut todella hento pintaraapaisu, jos vaikka verrataan mun edesmenneeseen Myponydoeslsd -blogiin (2010-2012).

Viikko takaperin tuli tosiaan selailtua noita mun henkilökohtasen fb-profiilin profiilikuvia ja ihan oikeesti järkytyin, kun selasin ne 13 otosta loppuun asti. Viimeisessä, elokuussa 2011 lisätyssä kuvassa, mulla on vaalea takkutukka ja silmistä paistaa viaton, lapsimainen katse. Tuon hetkiset vaattetkin vois nyt ihan yhtähyvin löytää mun pari vuotta nuoremman veljen vaatekaapista. Enhän mä mikään täyskakara tuolloin enää ollut, 16 on merkittävä ikä ja muuta, mutta kyllä tuo ero nykyiseen on silti aika mittava. Rupesinkin sit miettimään, et onko mitään suurempaa muutosta tapahtunut. Kenties muuallakin kuin ulkonäössä?
   Tottakai mä oon kasvanut henkisesti pikkuhiljaa, jokainen niin tekee tässä vaiheessa elämäänsä, ja se oli myös syy sille, miksi MPDL sai jäädä oman onnensa nojaan uuden blogin tieltä. Ehkä sille oli aikansakin ― Mä tiesin ettei 18-vuotias, pian lukionsa päättävä, ihan täysin totaalihukassa oleva nuori aikuinen saa aikaan samanlaista settiä, kuin mitä blogin aloittanut 15-vuotias ysiluokkalainen aikanaan sai. Mut tunnettin MPDL-Jennana, vaikka mä itse tiesin etten enää sellanen ole, näkeehän sen noista kuvistakin ja niiden eroista :-D Mut mikäs ihme mä sitten oon?

Jos jostain syystä musta kirjoitettaisiin nimettömänä henkilönä lehteen, olisin 18-vuotias nainen. Mä en kuitenkaan osaa kutsua itseäni naiseksi. Ehkä siihen löytyy syy siitäkin, että viikonloppuna mun jätkäpuoliset kaverit (Jami mukaan lukien) pankkiautomaattijonossa totesivat kovaan ääneen mun olevan äijä :-D Mutta ei, tässä ei nyt kuitenkaan oo kyse siitä, enkä oo esittäytymässä hermafrodiitiksi. Kyse on siitä, etten mä oikein osaa esittäytyä naiseksi, mutten tytöksikään. Asettaudun siihen välimaastoon, jossa "nuori naisen alkukin" kuulostaa kuvailuna typerältä.
   Oon myös aina ollut vähän kiikunkaakun ääripäiden suhteen ja kaikinpuolin oon tosi sekava persoona. Perhe ja sukulaisetkin välillä nauravat, miten yhdessä ihmisessä voi yhdistyä tulinen temperamentti ja herkästi itkuun purskahtava runosielu, joka lässyttää koiranpennuille ja pikkuvauvoille. Koska juuri sellainen mä olen, mutta kun asian tuo esille tuolla tavalla, ei se kuulosta vakuuttavalta ja lähinnä alkaa nolostuttaa, kun esittelee itsensä ensin suorasanaiseksi vänkyräksi ja sen jälkeen itkee jollekin aivan mitättömälle kuin tikkarinsa menettänyt pikkulapsi. Mä en myöskään osaa määritellä itseäni sen kummemmin optimistiksi, pessimistiksi kuin realistiksikaan. Toisinaan olen todella maaninen, kaikki on ihanaa, haaveilen mahdottomista ja kirmaan kaduilla kuin kukkaistyttö. Toisena päivänä elämä potkii päähän ja kolmantena näsäviisastelen tuoden keskuteluissa esiin todella fiksuja elämän realiteettejä ja katkeria "mitäs minä sanoin" -letkautuksia. Mun on todella vaikeaa kuvata itseäni persoonana ihmisille. Mun todellisesta luonteesta saa vihiä vain, jos mut oppii tuntemaan läpikotaisin, niinkuin Jami on tässä kolmen vuoden aikana tehnyt. Mutta ei sekään höntti mua osaa kuvailla muuksi kuin rakastettavaksi apinaksi :-D

Tällä tekstillä ei varsinaisesti oo mitään pointtia. Halusin vaan kertoa, etenkin kaikille lukijalistojen uusille tuttavuuksille, ettei musta saa semmosta muutamaan sanaan tiivistettyä (muka)taiteellista esittelypätkää tuonne sivupalkkiin. Mä en voi kuvailla itseäni pilvien päällä leijuvaksi haaveilijaksi, mutten myöskään jalatmaassa-tyyppiseksi realistiksi. Musta tuntuis vain, että valehtelisin teille kun en oo 100- tai edes 50-prosenttisesti kumpaakaan. Tuntuu kuin oisin kaikkea mahollista prosentin tai pari. Tän takia myös hyvin harva vanhakaan lukija on musta mitään kummempaa esittelypostausta nähnyt. Mä en osaa kirjoittaa sellaista itsestäni, mä kun en tasan tarkkaan tai sen syvällisemmin tiedä kuka mä olen.
   Ehkä musta aikanaan tulee nelikymppinen joogaa harrastava kolmen lapsen äiti, jonka intohimona on Pentik ja puutarhanhoito, mutta tällä hetkellä mä olen vain Jenna. Kenties jonain päivänä se pelkkä sana "nainen" on hyvä niputtamaan mun luonteenpiirteet yhteen sanaan, siis heti kun hyväksyn sen, että mua voi ikäni puolesta naiseksi kuvailla!

Mites te lukijat? Sompaileeko joku muu, tai onko kukaan koskaan sompaillut samanlaisen ongelman äärellä? Ettei oikein tiedä kuka tai mikä on? Kertokaa ihmeessä fiiliksiänne aiheesta!

26 kommenttia

  1. Täällä toinen ääripää-ihminen! Ehkä siihen sanaan voisin itseni kiteyttää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä onko ääripää-ihminen oikee sana kuvailemaan mua kun muhun mahtuu sitä kaikkea myös siitä välistä, mutta tajusin pointin kyllä :-D Haha!

      Poista
  2. Oon tässä nyt päälle vuoden miettiny et kuka oon ja mikskä haluan tulla. Kumpaankaan ei oo löytyny vastausta. Toisaalta oon tosi temperamenttinen ja mulla on voimakkaat mielipiteet, jotka tulee miltei aina esillekki :'D mutta toisaalta on mussa se "lapsellinenkin" puoli. Lässytän vauvoille ja koiralle jne. Ja sit toisaalta on tooooosi tunteikas ja itken tooosi helposti esim. stressin takia. Että et toskaam oo ainut jolla on tätä "ongelmaa"or whatsoever!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, i feel you! Etenkin toi on tuttua, et oon tosi kärkäs mielipiteideni ilmasemisen suhteen mut toisinaan murrun ku hauras lasi ja itkee vollotan pienestäki riidasta vaikkapa vanhempien kanssa :-D Että joo, sitä "naisen ikää" odotellessa, mikä se ikinä onkaan!

      Poista
  3. Täällä yksi aivan hukassa oleva ihminen :D Ikää löytyy 22 ja käyttäydyn toisinaan 15-vuotiaan tavoin. Mulla on kova ulkokuori mut joskus kun olen yksin niin sekin murtuu ja voin itkeä ihan hillittömästi vaikka vaan sen takia että astuin muurahaisen päälle. Mut sit mussa ei oo mitään äidillistä, ehkä sekin johtuu siitä että oon ns henkisellä tasolla itsekin vielä lapsi :D Tää kommenttikin oli taas ihan out of nowhere :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no eiköhän meistä jokainen oo välillä vähän pihalla siitä mitä on! Mussa toi äidillisyys kyllä korostuu enempi kuin sit semmonen kylmyys, mutta kai se korreloituu jotenkin ton tulisuuden kanssa sitten et mussa on lempeäkin puoli :-D Ken tietää!

      Ku vois olla ikuisesti lapsi ;-)

      Poista
  4. oon just samanlainen! Toisinaan mä oon tosi tempperamenttinen ja semmonen tulinen persoona, mut sit kumminki mä itken ihen sairaan helposti (koska mulla meni tässä vuosi sitten tietty ihmissuhde pipariksi joten itken nykyään helpommin kiun ennen)! En oo ennen oikeesti itkeny ku katon jotaa ohjelmaa missä käy jotaa surullista, mut nykyää alan itkee sillonki toooosi helposti! :D En ymmärtäny vuos sitte että miten ihmiset pystyy itkee ku ne kattoo Titanic-elokuvaa, mut nyt jos mä kattoisin sen nii varmaa itekki itkisin.. :D Ja lässytän just eläimille ja pienille lapsille ja tällee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vollotan aina ku nään häät, olin mä sitten siellä kirkonpenkissä livenä töllistelemässä tai pälläämässä kotona ko. tapahtumaa telkkarista ....

      Ehkä toi temperamenttisuus sitten jotenki lisää sitä herkkyyttä, tai että se itku/lässytyskohtaus tulee sit vuolaana ja saumattomana ku se tulee :-D

      Poista
  5. Mä nyt oon vasta 15-v ysiluokkalainen joka ei tiedä mikä on. Kaikki muut, vanhemmat, osa kavereista jne. Luulee et oon sellane kilttipikkukoulutyttö. Oikeesti koulu stressaa paljon ja en muuten varmaan jaksais panostaa kouluun mutta 'paineet' on kovat. Mun todelliset ystävät tietää/luulee että teen mitä mieleen juolahtaa ja elän tässä ja nyt. Mä tai kukaan ei tiedä millanen mä oon. Onneks mul on viel montamonta vuotta aikaa löytää se true me. Hohho, olipa sekavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihankun olisin lukenut omaa tekstiäni!!

      Poista
    2. Mullakin oli vähän samantyyppinen ongelma 15-vuotiaana, vaikka no ulkopuolisesti olin sekä vanhemmille että kavereille semmonen hunsvotti joka teki mitä lystäs ja kapinoi minkä kerkis, mutta sisimmässä tiesin et mä en oo semmonen vaa jotai ihan muuta. Ja onneks myös äiti usko muhun sillon ja piti kiinni siitä, etten oo sitä miltä näytän.

      Onneks sulla ei oo vielä mikään kiire, niinku voit huomata et ei sitä vielä tässä parinkympinkään hujakoilla välttämättä tiedä :-D

      Poista
  6. Pääseekö sun entistä blogia lukemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, valitettavasti:-( Oon kyl aatellu jos sieltä muutamia mielipidepostauksia kopsaisin tänne uuden blogin puolelle luettavaksi, mutta tiedä sitten ..

      Poista
  7. Jos oisin verbaalisesti yhtä lahjakas ku sä nii kirjottaisin varmaan itestäni melkeinpä samalla tavalla :D En osaa yhtään kuvailla itteeni lyhyesti ja järkevästi, koska oon niin ristiriitainen ja ääripäistä toiseen siirtyvä ihminen haha! Mut ihana oot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Inhosin esimerkiks amk pääsykokeissa sitä haastattelua, kun tuli kysymys "kerros vähän itsestäsi" no tuotaaa .... Ärh! Kiitos kuitenkin :)

      Poista
  8. millä oot tehny ton sun bannerin tekstin?(=

    VastaaPoista
  9. jotenkin itkin tälle tekstille.

    VastaaPoista
  10. Ihankun olisin ite tän tekstin kirjottanu. Ihan jokainen sana. Jamin tilalle vaan mun poikaystävän nimi ja rakastettavan apinan tilalle pyllypään. Vuosiakin mittarissa saman verran, vissiinkin pari kuukautta enemmän, mutta sillä ei ole merkitystä. Muo usein kuvaillaan äijäksi, yhdeksi jätkistä. Ihan kaikki tossa tekstissä täsmää, mä saatan olla kova ja kylmä ja tempperamenttinen ja kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa mutta lasken itseni nopeasti siihen vauvoille ja koiran pennulle lässyttäväksi mammeliksi. Löytyy sitä äidillistä vaistoa ja kokemusta, löytyy kuitenkin kokeilunhalua ja uskallusta. Ja välillä tuntuu, että omatkin luonteenpiirteet riitelevät keskenään eikä tiedä kumpi niistä hallitsee. Siitä ehkä se omituinen tempperamentti syntyy, kun ei itsekään oikeen tiedä mikä luonteenpiirre sieltä tulee yhtäkkiä hallitsevaksi kun taas toinen pirre tulee ja tyynnyttää sen.
    Sekavaa tekstiä tähän aikaan yöstä ja en tiedä mitä haluan sanoa... Mutta reilun viikon päästä tulee mittariin 20 vuotta ja vähän pelottaa. Siirrytään niistä teiniluvuista pois ja kohti aikuisuutta vielä vähän lisää. Ja en todellakaan tiedä mitä haluan. Täällä huidon maailmalla ja toivon, että kaikki selviää kunhan Suomeen palaan. Turha toivo. Välillä pitää olla kuitenkin eksyksissä, että voi löytää taas perille. Ja annan sille oman aikansa, ehkä mä löydän vielä sen mitä mä olen. Yleensä asiat löytää kun niitä vähiten etsii, ja mä olen päättänyt elää päivän kerrallaan ja katsoa mihin tää etenee enkä pistää minkäänlaisia odotuksia millekään.
    Kuitenkin, tulevaisuutta suunnittelen ja haluan tietää mitä luulen, että edestäni löydän. Mutta se tulevaisuus muuttuu joka päivä ja tiedän sen. Silti haluan tietää, mitä sieltä juuri sillä hetkellä löytää. Ehkä mikään asioista joita nyt mietin, ei tule tapahtumaan, ja se ei ole maailmanloppu.
    Sekava tekstini johtunee tosiaan kellon ajasta ja siitä, että suomenkieltä ei ole tullut aikoihin kirjoitettua ja en jaksa oikolukea tätä kun luomet painaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä sun pitkiä kommentteja on aina ihana lukea, pakko sanoa sen verran! :-D

      Toisinaan oon vähän kateellinen niille, jotka voivat suoraan ja valehtelematta sanoa olevansa seikkailijaluonne tai rauhallinen lukutoukka. Mä kun oon vähän molempia, niin koitappa nyt sitten antaa itsestä vakuuttava kuva yhtään kellekään kun ei kahta niin erilaista piirrettä tavallisesti tapaa samassa ihmisessä!

      Toi tulevaisuus on myös vähän kenkku, kauheasti haluttais just tietää mitä se tuo tullessaan vaikka tietää jo, että se muuttuu jatkuvasti eikä mikään oo tähtiinkirjotettua!

      Poista
  11. Jenna sä olet mun mielestä aito ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Vielä kun keksis mitä kaikkea tuo sana "aito" pitää sisällään :-D

      Poista
  12. Voi että, veit sanat suustani! :D oon itekin pyörinyt viíme aikoina henkisessä identiteettihämmennyksessä, tosin johtuen varmaan siitä, että puolen vuoden päästä täytän jo huimat 20 vuotta! Mutta ihanan oivaltava teksti ja hyvä esimerkki siitä, ettei itseään sen puoleen kuin ketään muutakaan tarvitse lokeroida tiettyyn laatikkoon ja olettaa pysyvän aina samanlaisina! :)

    http://nolifestyleblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla on tässä vielä aikaa kokea tätä kriisiä loppuvuoden syntymäpäivästä johtuen :-D Mut on se kieltämättä aika jännittävää, miten ihminen voi elämänsä varrella muuttua. Ärsyttää vaan, kun niin monet valittaa että "oot muuttunut" tai "et oo oikeesti tommonen" jos on tavattu viimesimmän kerran pari vuotta aikasemmin!

      Kiitos kommentista :-)

      Poista
  13. ''Jenna - prosentin tai pari kaikkea since 1994''

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne