“He who does not wish for little things does not deserve big things.” ― Belgian proverb

12. syyskuuta 2013

ttttrue4 Mulle kävi toissapäivänä pienoinen äksidentti liikenteessä ja vaikka ihmishenget tällä kertaa (onneksi) säästyivätkin, niin samaa ei voi sanoa mun herkästi horjuvasta järkiparasta. Tässä on nyt pari vuorokautta tullut jossiteltua toisenlaisten tapahtumien puolesta ja luotua kaikenlaisia kauhuskenaarioita siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Se on kummallista, miten pienikin onnettomuus saa niin paljon liikkeelle ihmisen pienessä mielessä. Mitäs jos se olisikin ollut rekka tai joku mun ajamaa pikkukopperoa suurempi auto? Mitäs jos se oiskin täräyttänyt 10cm oikeammalle siitä kohdasta mihin se oikeasti kolahti? Mitä jos mä tai se toinen kuski tai kenties molemmat oltais saatu vakavempia vammoja?

ttttrue3 Vaikken usko Jumalaan, en silti kiellä etteikö täällä olisi jotain suurempaa voimaa meitä ohjailemassa. Oli se sitten kohtalo, tosielämän Sims-peliä pelaava heppu tai näkymätön spagettihirviö, yksin me ei olla. Työkaverin kanssa eilen juteltiin tästä ja vanhempana naisihmisenä hän neuvoi mua olemaan ajattelemasta moisia mitä jos -skenaarioita. Uskoo kai kohtaloon, niinkuin mäkin ja pakko se on myöntää: jos se ei olisi ollut tää koettu onnettomuus, olisi sillon tapahtunut jotain muuta. Sillä Jollain on varmaan ollut tarkoituksenakin saada mut miettimään. Mä kun oon häiritsevän suunnitelmallinen ihminen ja toisinaan se menee ristiin mun omien uskonasioideni kanssa. En osaa elää hetkessä vaikka kuinka haluaisin. Tästä ominaisuudesta kadehdin esimerkiksi Jamia ja sen rentoa tapaa ottaa elämä vastaan semmosena kun se tulee. Mä kun taas väkisin yritän haroa kohtaloa vastaan täyteen buukatun kalenterini kanssa ja heittämällä puurokauhani sellasiin soppiin, joihin se ei kuulu.

ttttrue Tiistainen nyt sitten sai mut kai jotenkin heräämään. Naurettavaahan se on, jotkut ajattelevat. Kyseessä oli vaan onneton peltirysy, täyskasko korvaa lähestulkoon kaiken ja paikalle kutsuttu poliisikin oli ymmärtäväinen pihakadulla pienissä nopeuksissa sattunutta virhearviointia kohtaan. Mitään hätää ei ole, rauha on maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Kukaan ei edes saanut sakkoja. Se oli silti mun ensimmäinen kolari ja mä uskon että se tapahtui ihan tarkoituksella. Se sai mut ajattelemaan. Se sai mut ajattelemaan kaikkea sitä mitä mulla on ja kaikkia niitä pieniä hetkiä, jotka menetän, kun ihan kuin hevosen silmälaput ohimoillani ja hullun kiilto silmissäni jatkuvasti vaan odotan jotain tulevaisuudessa tapahtuvaa ja entistä suurempaa. Niitä suurempia haaveita ja suunnitelmia tietysti sen kummemmin vähättelemättä.

ttttrue2 Mä nyt luen tätä tekstiä uudelleen ja uudelleen, oon koko aamupäivän miettiny että julkasisko vaiko eikö. Kyseessä on kuitenkin sen verran arka aihe, jota kuitenkin uskon muutaman vähättelevän ja saattaa tänne muutama mielensäpahoittajakin suunnistaa jotain kautta.
Tiivistettynä yritän tässä nyt kuitenkin sanoa, että ota jokaisesta päivästä irti ne pienemmätkin ilon rippeet, niinkuin ne ois sun viimeiset mahdollisuudet iloita. Kyseisestä elämännuorasta on tehty ihan täysi vitsi, kun oli tämä surullisen kuuluisa YOLO ja muuta. Henkilökohtaisesti mä en edes usko meidän sielujen vain katoavan kun ne ruumiista irtautuvat, mutta tuo on silti neuvo, joka oman tämänhetkisen elämänsä varrella kannattaa noteerata. Enkä mä nyt puhu mistään alaikäisenä aamuun asti ryyppäämisestä, "URPÅ" -tekstin otsaan tatuoimisesta tai viidestä peräkkäisestä benji-hypystä, vaan ihan arkisistakin asioista ― aurinkoisista syyspäivistä, hyvistä yöunista ja läheisten osoittamasta pienestäkin rakkaudesta. Syntymäpäiviään viettävän lapsen hymystä, hyvin onnistuneesta, itsekokatusta päivällisestä ja puhtaista lakanoista.
Mulla on omat pienet juttuni, jotka nostaa hymyn mun huulille ja ennen osasinkin nauttia niistä. Nyt ne ovat jääneet suurten asioiden varjoon. Musta on tullut ahne. Todellisuudessa pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys enkä mä tarvitse puolta valtakuntaa ollakseni onnellinen.

16 kommenttia

  1. oon niin samaa mieltä! joskus ihan hyvä miettiä tämmösiä juttuja, varsinki ku asuu keskellä tämmöstä ylenmäärästä hyvinvointia missä pienistä jutuista iloitseminen ehkä ei oo niin itsestäänselvää :) hyvää tekstiä!

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti, vaikka surullinen aihe! ♥ :( Oon kans miettinyt tota joka paikkaan tungettua YOLOA ja että sitä on alettu käyttämään syynä ihan tolloihin temppuihin :D Siitä on tehty todellakin ihan vitsi, vaikka alunperin sillä on takuulla tarkoitettu olevan hieman syvällisempi merkitys... Mutta luojan kiitos, ettei sulle käynyt pahemmin! :)

    VastaaPoista
  3. huh, onneksi kaikki säästy ehjinä! Tää postaus anto itellekki ajattelun aihetta, tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  4. Mää ajoin kans oman autoni aika pahasti ojaan, sillon mulle sanottiin et olin aika onnekas ettei tapahtunu mitää pahempaa..
    Kamalinta täs on se että itkin sitä ko rikoin auton (vaikka menikin vakuutukseen)enkä sitä et mua sattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on käyny ihan sama! Ja itekin mietin aluks vaa, että voi ei iskä suuttuu ku auto on entinen :D jälkeenpäin sitte tajusin miten huonosti mulle ois voinu käyä, peltiä saa uutta, ihmishenkiä ei! Se ojaan ajo sai mut kans miettimään ihan samoja asoita ku sä Jenna mietit tässä postauksessa. Sillee sitä vaa tajuaa miten pienestä kaikki on kiinni ja kuinka kiitollinen voi olla siitä kaikesta mitä on. Tsemppiä <3

      Poista
  5. Onneksi ei käyny pahemmin! Saadaan taas kiittää sitä "jotakuta" tai "jotakin" jonka ansiosta ollaan vielä elävien kirjoissa. Itse en oo myöskään koskaan ymmärtänyt sitä YOLO-juttua joka ajaa ihmisiä tekemään ihan typeriä asioita. En itekkääön sitä aina ymmärrä kuinka onnekas olen kun on rakastavia ihmisiä ja katto pään päällä. Munkin varmaan pitäis opetella sitä pienten asioiden arvostamista ja niistä iloitsemista! Tää teksti pisti kyllä miettimään asioita. Mikä on oikeesti tärkeetä ja mikä ei. Kiitos tästä ja tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
  6. tosi hyvä teksti, laitto kyllä ihan tosissaan ajattelemaan!

    VastaaPoista
  7. Oon ite usein miettiny samoja juttuja, mutta toisaalta oon antanu itelleni luvan myös olla nauttimatta joka ikisestä asiasta. Jos kiukuttaa ja surettaa, niin joskus saa luvan kanssa kääriytyä sinne peiton alle itsesäälin kanssa ja olla iloitsematta kevään tuoksusta tai pikkulintujen laulusta. Sillon pystyy mun mielestä enemmän nauttimaan siitä kaikesta pienestä, kun huomaa ne ihanat pikkujutut taas sen mökötyspäivän jälkeen. :-) Mulle tulee muuten aina tän http://www.youtube.com/watch?v=lrXIQQ8PeRs kappaleen sanoista sellanen hassu olo, että alkaa miettimään enemmän just tällasia juttuja.

    Ps. eikö mun maratonkommentti löytäny tietään edelliseen postaukseen vaikka sen sinne lähetin :-( että onko tarkotuksella blokattu vai häviskö se johonkin bittiavaruuden uumeniin ennenkun kerkesit koko romaania nähdä? :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina saa kiukutella, mutta itellä mennyt tää elämä semmoseks isompien asioiden odotteluksi :-D Ei toi hetkessä eläminen oo tahtonut luonnistua oikein millään ..

      Ja hmh.. Ainakaan en oo lukenut sulta mitään pidempää kommenttia :-( Jos se on kadonnut kyberavaruuteen?

      Poista
  8. Huh onneks ei tapahtunut pahempaa!:) Itsekkin jouduin jokin aika sitten kolariin skootterilla auton kanssa ja sen jälkeen on kyllä tullut myös ajateltua asioita hiukan eri tavoin, vaikka tosin nyt ne on taas vähän unohtunut. Mun henki kun oli kaunistelematta sadasosa sekuneista kiinni, sen verran paha törmäys oli.:D Onneksi säästyin vain jalan murtumiselta.:)Mutta pointti oli, että julkaisit tään postauksen juuri sopivaan aikaan, että taas muistuu mieleen se elämästä nauttiminen ja koskaan ei tiedä milloin oikeasti se viimeinen päivä koittaa!

    VastaaPoista
  9. Tiiän tarkalleen, mitä tarkotat. ajoin kesällä kolarin ja mua viis vuotta nuorempi poika löi päänsä tuulilasista melkei läpi ja ittekki olin aika huonossa hapessa. En kuitenkaan jääny surkuttelemaan ja jossittelemaan, koska oon kuitenkin kiitollinen, ettei mitään vakavampaa sattunu. Ja siinä kans huomaa, miten yhtäkkiä alkaa arvostaa niitä pieniä asioita maailmassa ja mitä toiset ihmiset merkitsee. Oon toisaalta onnellinen, että mulle sattu se koska osaan olla paljonpaljon varovaisempi liikenteessä, koska aiemmin ajoin "minähän menen ensin"- taktiikalla.
    Eniten mua harmitti se, että illan suunnitelmat meni perseelleen, mummun auto ruttaantu ihan kunnolla ja kyytiläiset tietty.
    Mutta tosi hyvä postaus ja on tosi kiva, että pystyit avautuun tollasesta herkästä aiheesta :)

    VastaaPoista
  10. Mullekin tapahtui alkuviikosta asia, joka tuli täysin puun takaa muuttaen täysin mun tän hetkisen elämän. Taisin mä siinä pari sydämenlyöntiäkin skipata. Nyt mä vaan mietin, että voi itku kun oliskin osannut ottaa rennommin, nauttia pienistäkin asioista eikä vaan katsoa suurta kuvaa, antaa tyhmien ja turhien juttujen olla ja vaan nauttia siitä mitä mulla on. Oli.
    Kaduttaa asiat, joita en tehnyt ja asiat, jotka olis voinut hoitaa toisin.
    Mäkin uskon johonkin suurempaan tahoon, joka vähän määrää mitä tapahtuu, joten ehkä tää oli jonkinlainen wake up call. :-)

    VastaaPoista
  11. Tää on niin totta! Itelläni oli kanssa ihan ajattelemista just ennen kesälomaa, kun ajoin pyörällä mopoa päin. Sen jälkeen on osannut arvostaa vaikka mitä, mm. sitä, että on jalat millä kävellä, tai sitten ihan vaan kuppi teetä ja lukemista! :)

    VastaaPoista
  12. Jaksuu hei! Nyt vaan nautit kaikista ikkupikkusistakin asioista :)

    VastaaPoista
  13. En yleensä kommentoi ihmisten blogeihin. (Laiskuutta kenties, en tiedä?) Mutta tää aihe jotenkin hätkähdytti, sillä se liippasi tosi läheltä.
    Monet kavereistani ovat ihmetelleet kuinka voin tulla niin iloiseksi pienistä asioista ja kuinka mut on niin helppo saada hymyilemään. Haha, aika hassua sillä monikaan heistä ei tiedä, mitä olen kokenut tai mitä lähimmäiseni ovat joutuneet kokemaan. Äitini sai syövän(onneksihyvänpuoleisen!!)mutta sairastui syömishäiriöön(ja samalla minäkin) ja olen joutunut näkemään vierestä ''kuinka melkein vieraalta tuntuvaa''-velipuoltani on elämä kohdellut katoin...jne.
    Mielestäni jokaisen olisi siksi hyvä oppia arvostamaan hiljaisuutta ja niitä pieniä hetkiä. Ei aina tartte olla menossa ja ehtiä näkemään ihmisiä, jotta tuntisi itsensä onnelliseksi. On hyvä myös oppia arvostamaan niitä pieniä hetkiä, joita mulle on esim. rauhallinen aamu vain minä,kahvikuppi,sanomalehti, hyvällä musiikilla korostettuna. :)

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne