16:49

16. syyskuuta 2013

IMG_63472 IMG_63202 IMG_63262 IMG_62992 Terveiset täältä peiton alta kuuman teemukin kyljestä. Jokasyksyinen flunssapöpö on iskenyt muhunkin, joten tää ja huominen päivä menee saikulla. Eilen pakotin itseni kummipojan synttärikahville vaikka tuntui siltä, kuin kurkussa kasa takiaispalloja koittais tehdä tietään alaspäin. Siinä onnistumatta. Ei se tosin vielä mitään, että flunssa teki tuloaan, mutta kun kummipoikani äiti oli taas pistänyt parastaan ja tarjolla olis jonkinsorttista herkkua omenapiirakasta täytekakkuun ja cocktail-piirakoihin. Itkin melkein verta, kun en saanut herkutella näillä kaikilla, kun mikään ei tahtonut mennä kurkusta alas. Nyt onkin sitten menty vanhanaikasen kaavan mukaan kera kanakeiton, mehujäiden ja kuuman teen. Ah, miten ihanalta se tuntuukaan kun voi vähän tökkiä kipeitä nielurisoja kylmällä Grandi-mehujäällä :-D

Ajattelin myös tässä kuulumisien kyljessä esitellä vähän viikonloppuisia ostoksia. Ei mun ollut tarkoitus shoppailla, mutta kun leffassa pyörähtäminen mun ja ystäväni Emman kesken peruuntui (ääää millon me päästään katsomaan Tuhkakaupunki?!), jouduin kiertelemään kaupungilla muuten vain odotellessani bussikortin latautumista (Koiviston Auton nettilataus = huippu!!).
Instagramissa ja facebookissa seuraavat ovatkin varmaan jo kartalla näistä, mitä mukaan lähti, mutta överisti lempparein ostos on edelleen esittelemättä. Nimittäin noi tummanharmaat Vilan löllöpäntsit. Mä en osaa enää edes sanoa, kuinka kauan oon moisia etsinyt. Kyseessä on siis kollarinomaista kangasta olevat olohousut, joissa on lahkeessa vähän piukempi leikkaus. Oon niin överikyllästynyt mun kaikkiin jättikollareihin, lämpimät ne on toki, mutta näyttää auttamatta hirveiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siis näille :-) Vilan lisäks kävin Stadiumissa pyörähtämässä ihan vain huvin vuoks ja löysin sieltä aivan täydellisesti istuvat viininpunaiset housut. Oon nyt vuoden päivät tommosia hakenut, mutta mitkään ei oo tahtoneet sopia tai niissä on ollut joku ulkonäöllinen ei-mun-mieleen-oleva probeelma. Näiden Warpin housujen hintalappua öögatessa totesin löydön parantuneen entisestään: hilua vaille parikymppiä!
Viimesenä, ja aikamoisena heräteostoksena, mäkin nyt sitten hommasin tuon paljon kohotun Tangle Teezerin. Kyllähän se hinta kirpas ja Jami äiteineen sitä mulle kauhisteli ihan kovaan ääneen :-D Jami jopa totes että se ois puolet halvemmalla voinu ite tehä mulle samanlaisen, nojoo... Ensituntuma tohon on kyllä hehkutuksensa veroinen, mutta kyllä tuo silti on ehkä turhan hintava. En ollut koskaan pitänyt TTtä kädessäni, ja pettymys oli suuri kun huomasin kyseessä olevan kovamuovinen pömpeli. Oletin sen jostain syystä olevan vähän pehmeämpää, kumimaista ainesta. Kaikenlisäks tuo näyttää ihan joltain jättikoppakuoriaiselta, jolla on satoja jalkoja. Ei järin innostava mielikuva hiusharjasta :-D

Tämmösen romaanin jälkeen on taas hyvä toivotella oikein mukavaa alkanutta viikkoa, toivottavasti kovin moni siellä toisella puolella ruutua ei kärsi samasta taudista kun meikä täällä oman punkan pohjalla!

26 kommenttia

  1. http://miauslife.com/

    Onko tämän blogin pitäjä kummipoikasi äiti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, serkullani ei ole blogia ollenkaan :-)

      Poista
    2. Hienoa päättelyä, kyseisen bloggaajan lapsilla synttärit niin pakkohan se oli kysyä.. :D

      Poista
    3. Eihän se ole edes mahdollista, että Suomessa joku muukin lapsi viettäisi syntymäpäiviään samana päivänä :-D

      Poista
  2. Miten voit näyttää noin kauniilta, vaikka oot kipeenä? :-D mutta juu, ihania juttuja oot ostanut, ja parane pian Jenna! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniilta .. Mene ja tiedä :-D Takkunen muhkusotkunuttura ja rillit on se salaisuus, näyttää vähemmän öklöltä.

      Kiitos ♥

      Poista
  3. ostin kans ton tangle teezerin pari päivää sitten ja nyt jo pari harjasta on vääntynyt o: mutta toi kyllä tekee hiuksista ihanan sileät ja kiiltävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen se kyllä tekee :) Pakko on kyllä sanoa, ettei toi käteen tunnu järinkään kestävältä kapistukselta verrattuna vaikkapa mun tavalliseen neljän euron hiusharjaan :-D

      Poista
  4. mä petyin pahemman kerran ku ostin sen suihkuversion tosta... ootin et se ois ees ollu sellast pehmeetä mut ei xd ja kyllä toi hinta on ihan sika :-D mut se kohtelee hiuksii paaaaaaaaaaaaaljon paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota pehmeyttä mäkin tosiaan odotin :-( Semmonen jonkinsortin silikonilöllyskä ois varmaan tuntunu mahtavalta päänahkaa vasten. Mutta kyllä tolla on silti ihana harjata (märkiäkin) hiuksia!

      Poista
  5. itsellänikin on nää vilan housut ja nää on aivan mahtavat jalas ja niin kivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi pehmoset, eikä purista yhtään mistään vai mitä? :)

      Poista
  6. paljon maksoit tuosta tangle teezeristä? koska mie ainakin tilasin omani beautybay.com:ista ja se maksoi jonkun kympin.. eipä sekään mikään "halpa" mutta kumminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä täältä Suomen maalta taida alan liikkeistä löytyä alle 15 euron :-) Omastani maksoin 18,90.

      Poista
  7. Mistä oot ostanu tuon hollisterin hupparin? Oot kaunis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliainen vanhemmilta, tuskin on aito :-D Kiitos ♥

      Poista
  8. Paljonko nuo vilan löllöpöksyt makso? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24,95 jossen aivan väärin muista! :)

      Poista
  9. Ite maksoin tangel teezeristäni 16€ ja myöhemmin ostin äidilleni sen matkaversion joka oli 21€. En jotenkin osannut pitää omaani ainakaan kalliina, mikä on näin jälkikäteen ajatellen aika hassua koska oon tosi pihi tyyppi. Tykkään kyllä tosta harjasta ihan hurjasti, on paras mikä mulla on koskaan ollut, joten en oo sitä hintaakaan joutunu jälkeen päin surkuttelemaan. Mietin tota kun kaikki tuntu valittelevan ton harjan "kovuutta" niin jos se olis sellain silikoninen löllö niin eikös se menettäis vähän ideansa koko harja..? Voishan se tuntua ihan hauskalta mutta ei mun mielestä kuulosta kovin käytännölliseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite ainakin tota kovamuovisuutta harmittelin sen takia, kun mistään ei tahtonut oikein löytää tietoa, että mikäs materiaali mahtaa olla kyseessä. Kaikkialla kerrotaan nimenoman materiaalin ynnä muiden ominaisuuden takaavan sen, mitä luvataan, mutta kerrotaan sen vain olevan muovia, jota nyt on monensorttista :-D Ulkomuoto luonut vain väärän mielikuvan! Toimiva kapistus kuitenkin kyseessä, sitä en kiellä :-)

      Poista
  10. Tuntuu että moni on nyt flunssassa. Voivoi, koita parantua :) Onneksi ei ole pahempaa kun flunssaa, saa maata peiton alla ja katsella hyviä ohjelmia telkusta ison teekupin kera :)

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin syksyllä sitä ei voi välttää, jos on esimerkiks vähänkin poikkeeva päivärytmi :-D Tulee nukuttua paljon huonommin ja silloin mun vastustuskyvyllä ainakin on tapana heiketä :c Mutta onneks pahin on nyt selätetty täälläkin, vaikka mielellänihän mä sitä teekupposta oisin halinut vielä pari päivää :)

      Poista
  11. Mikä ihmeen Tangle Teezer? Mikä tuossa muovinkäppyrässä voi olla niin erikoista? :o kertoisitko sen idean? Oon nimittäin missannu koko jutun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.tangleteezersuomi.com/

      Pieni googlettelu ei koskaan oo pahaksi :-)

      Poista
  12. ihanat noi vilan pöksyt!!! :)

    VastaaPoista


Pidetään meininki asiallisena ja rentona. Eri mieltä saa olla, mutta nokkavaksi ei tarvitse heittäytyä!
Kuviani saat toki käyttää, kunhan pyydät ensin luvan allekirjoittaneelta.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne