Slider

Millaista elämä olisi ilman blogia?

26. toukokuuta 2017

Mä olen tänä vuonna viihtynyt blogimaailmassa seitsemän vuotta, kahdeksas mokoma käynnistyi maaliskuussa. Ensimmäinen blogiväkerrykseni, joka tunnettiin myöhemmin myös nimellä Myponydoeslsd (kyllä, kaikki yhteen pötköön kirjoitettuna), näki päivänvalon helmi-maaliskuussa 2010. En nyt aloita paasaamista siitä, miten blogimaailma on muuttunut, sillä tarkoitukseni on keskittyä tällä kertaa vain omaan itseeni. Omaan käyttäytymiseeni, ajatusmaailmaani ja tottumuksiini. Mitä jos en olisi koskaan aloittanut blogia? Mitä jos olisin aloittanut sen vasta huomattavasti vanhempana? Blogit ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, kuka mä olen tänä päivänä, sillä mä olen kasvanut aikuiseksi niiden ympäröimänä. Mä olin kuitenkin vasta 15-vuotias, kun kirjauduin Bloggeriin ensimmäisen kerran. Ihan jumalattoman herkässä iässä, jolloin ympärillä vellovat vaikutteet voivat juurtua omaan sisimpään hyvinkin tiukasti.

Valokuvauksen aloitin paljon aikaisemmin. Samaten kirjoittamisesta olen aina pitänyt. Voisi ehkä kuvitella, että mun blogimaailmaan eksymiseni oli väistämätöntä. Tarve ja mielenkiinto tuottaa omaa materiaalia myös muiden tarkasteltavaksi olisi syntynyt aivan varmasti vielä myöhemmässäkin vaiheessa. Nyt mä olen kuitenkin harrastanut bloggaamista yhtäjaksoisesti pidempään kuin mitään muuta koskaan ennen – puhutaan jo miltei vuosikymmenestä. Miten se on vaikuttanut arkeen? Onko se muovannut mun ajattelumalleja jollain tavalla? Olenko oppinut bloggaamisesta mitään? Monet tuntuvat edelleen epäilevän, etteikö tämä touhu menisi kokopäivätyöstä ja ettei tässä opi mitään tähdellistä. 


Vastarannalla ihan puhdasta piruuttaan rääkyvä kiiski mä olen ollut aina. Jos joku tarpeeksi kettumaisella tavalla sanoo mulle taivaan olevan sininen, voisin väittää ihan kiusallani sen olevan punainen, vaikka varsin hyvin tiedän toisen olevan oikeassa. Mun on aina ollut ihan hirvittävän vaikea myöntää omia virheitäni ja etenkin lukioiässä mua oli tästä syystä äärimmäisen helppo provosoida. Vaikka pahin pään aukominen on jäänyt jo jonnekin historian lehdille, on silti ollut todella huvittavaa nyt vuosia myöhemmin huomata, miten jotkut yrittävät vieläkin päästä mun ihon alle mitä naurettavimmilla kommenteilla.
  Nykypäivänä kun bloggaajia kohdellaan kuin mitä tahansa seiskajulkimoita, on itselleni ollut tärkeää opetella kääntämään toinen poski ja oppia olemaan se fiksumpi osapuoli. Helppoa se ei ole ollut, mutta se on ultimaattisen puhtaasti sellainen ajattelutapa, jonka olen kallooni väkisin vuosien aikana takonut. Inhottavat kommentit ja kädenvääntö kommenttiboksissa kasvattavat toki luonnetta, mutta ei ehkä sillä tavalla, että olisin jotenkin oppinut sietämään länkytystä ihan mistä tahansa. Ennemmin sanoisin oppineeni ymmärtämään, mitä se toinen sillä provosoinnillaan hakee ja miksei mun ole järkevää vastata siihen. Mun ei tarvitse alentua sellaisen ihmisen tasolle, enkä mä ole kenellekään tilivelvollinen sellaisista asioista, joista en yksinkertaisesti vain halua olla tilivelvollinen.

Mitä sitten tulee muuhun käyttäytymiseen, joka tapahtuu osittain blogin ulkopuolella, ovat omat kulutustottumukset vähintäänkin mielenkiintoiset. Saan jonkun verran ilmaista tavaraa, joo, mutta mä myös käytän ihan lohduttoman paljon aikaa sekä jonkun verran ihan kylmää käteistäkin postausten sisältöä suunnitellessani. En ole niin suuri starba, että jokainen PR-toimisto maailmassa lahjoisi mua mitä hulppeimmilla tuotepaketeilla, vaan ne Essencen tuotteet haetaan ihan itse omilla rahoilla lähitokmannilta ja meikkivoidetestauksia varten kierretään tavaratalojen kosmetiikkaosastoja joskus useampinakin päivinä peräkkäin keräämässä testereitä.
  Tietyllä tasolla mun mielenkiinto esimerkiksi kestävää muotia kohtaan on herännyt erityisesti viimeisen vuoden aikana, mutta ostan mielelläni myös sellaisia kosmetiikkatuotteita, jotka kestävät käytössä pitkään pilaantumatta. Mietin myös suurempia hankintoja tehdessäni, voisiko tämän nyt hankkia käytettynä ja olla sen osalta kuormittamatta ympäristöä. Blogatessa ei kuitenkaan aina ole kyse pelkästään mun mielenkiinnon kohteista vaan siitä, mitä luetaan eniten ja mikä myy. Mikä lukijoita viihdyttää. Pelkkä blogin taustalla pörräävä statistiikka kertoo sen, että muodossa tai toisessa toteutetut vinkit edullisemmista tuotteista ovat sitä ylivoimaista häkää tällä hetkellä.


Toinen hauska ilmiö on koti ja sen sisustus bloggaajan näkökulmasta. Varmaksihan mä en voi sanoa, sillä silloin rippikoulun jälkeen ennen blogin pystyyn pistämistä mä en kokenut sisustamista mitenkään hirvittävän krusiaalina asiana. Kauniista tavaroista mä olen pitänyt aina, mutta jos mä en olisi bloggaaja, en varmana miettisi asuntoa etsiessäni sen valaistusta ja ikkunoiden suuntaa samalla tavalla kuin mitä menneisyydessä kaikkien meidän tähän astisten kotiemme kohdalla olen miettinyt. En keskittyisi asuntonäytössä samoihin yksityiskohtiin eivätkä vaihtoehdot välttämättä olisi niin rajattuja uutta ruokapöytää etsiessä kuin mitä ne nyt ovat. Moni asia olisi mulle varmasti paljon vähäpätöisempi ja meillä kotona tapahtuvat sisustusmuutokset eivät ehkä tapahtuisi niin tiuhaan tahtiin. 

Tavallaan mä olen onnellinen siitä, että aloitin bloggaamisen jo teini-iässä. Leima on ollut mun otsassa suhteellisen pitkään ja lähipiirissä osataan jo varautua mun käyttäytymiseen esimerkiksi ulkona syödessä. Sellainen pikkuruinen bloggaajamentaliteetti oli jo olemassa, kun tapasin J:n ja voisin hyvin kuvitella, että jos blogi olisi tullut kuvioihin vasta esimerkiksi puolivälissä meidän tähänastista parisuhdetta, olisi se voinut tehdä meille jossain määrin hallaakin.
  Rehellisesti sanottunahan sitä voi vain arvailla, mihin elämässäni keskittyisin ilman blogia. Kun pari vuotta sitten tajusin voivani välillä pysähtyä nauttimaan elämästä ilman sosiaalista mediaa ja kameraa, olen sittemmin pohtinut millaista elämä olisi, jos blogia ei olisi koskaan ollutkaan. Se bloggaajan leima pysyy mun otsassa varmaan hamaan hautaan saakka tai ainakin ihan ruhtinaallisen pitkään vielä tämän lopettamisen jälkeenkin, mutta entä jos en koskaan olisi edes aloittanut? Millaista elämää viettäisin, mihin fokusoisin omat voimavarani, olisinko kenties parempi säästämään rahaa?
  Blogi ja sosiaalinen media ovat niin valtava osa bloggaajien elämää, ettei sitä kuka tahansa pysty välttämättä edes käsittämään – nyt niistä on tulossa jopa osa mun työnkuvaa, vaikkakin se tapahtuu tämän meidän tunteman viihteellisen blogimaailman ulkopuolella. Ne tulevat mukaan lomamatkalle ja lääkärin vastaanotolle. Kun otat vastaan työtarjouksen, saatat ensimmäisenä työpäivänä kuulla jonkun uudelta työpaikalta lukevan blogiasi.

Mä en vieläkään kadu mitään, mutta olisin kieltämättä äärimmäisen kiinnostunut tietämään, miten elämä olisi mua tähän mennessä johdattanut ilman bloggaajan titteliä. Se kun tahtoo luoda jonkun toisen korvien välissä myös stereotyyppisiä ennakkokäsityksiä ja epäluuloisia mielipiteitä meikäläistä kohtaan.
  Jokainen tässä postauksessa mainittu asia olisi helppo kääntää ylösalaisin ja lopettaa kuin seinään, mutta sitten mä en enää kirjoittaisi sellaista blogia, jota itse haluan kirjoittaa. 

TESTISSÄ LUMENE INVISIBLE ILLUMINATION SÄVYSEERUMIT

22. toukokuuta 2017


Postaus sisältää affiliate-linkkejä*
Tuotteet saatu, yhteistyössä Ellos 


Sain testiin Lumenen paljon kohuttuja Invisible Illumination -sävyseerumeita ja mä olenkin ottanut ne nyt osaksi päivittäisiä meikkirutiineja. Mulla oli omat ennakkoluuloni näitä tuotteita kohtaan, sillä Lumenen imago ei mun mieleni sopukoissa ole oikein koskaan ollut mikään häävi ja nyt kun Lumene brändimuutoksensa myötä toi markkinoille sikahintaisia uutuustuotteita, ajattelin niiden todella pitkään olevan vain sitä itteään kauniissa paketissa. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja nyt mokomat pipettipullot möllöttävät peilipöydän lipastossa muiden arkimeikkituotteiden rinnalla.

Kun joku sanoo sanan ”Lumene”, juolahtaa mieleeni ensimmäisenä muistikuva sinisen eri sävyissä hohkaavista muovipakkauksista. En usko olevani minkäänlaista vähemmistöä, kun kerron omistaneeni Lumenen tummansiniseen rasiaan pakatun kivipuuterin tai Blueberry-sarjan ripsivärin. Arktisuus ja kotimaiset sävyt ovat vahvoina uudistetuissakin pakkauksissa, mutta Invisible Illumination -seerumit erottuvat erityisesti edukseen paketointinsa ansiosta. Huurrelasista puhallettu pullo ja huurteisella pinnalla viimeistelty metallikorkki luovat tietyntyyppistä ylevyyden ja selektiivisyyden fiilistä näihin. Niin toki tekee hintalappukin, kuten jo mainitsin.

IMG_91622

Talvisin fiilaan vähän paksumpaa ja peittävämpää pakkelikerrosta, mutta nyt kevään myötä olen hurahtanut jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin kuulauteen ja luonnollisuuteen. En kärsi aknesta tai muutenkaan kovin näppyläisestä ihosta, mutta kyllä ne auringonsäteet parantavat kuivankin ihon ja tuovat siihen eloa. Lumenen sävyseerumien ansiosta mun ei kuitenkaan ole tarvinnut vaihtaa meikkivoidetta kevään aikana vaan olen voinut jatkaa samaisen Lumene Matt Controlin käyttöä Nordic Light Instant Illuminizer valopisaroiden* ansiosta. Pruuttaan meikkivoidetta kämmenselälle hieman aiempaa pienemmän määrän ja sekoitan tähän hyvin pienen herneen kokoiseen nökäreeseen pari tippaa valopisaroita. Lutrauksen lopputulos häivyttää kasvojeni punakkuutta ja muita värivirheitä, mutta se tuo myös kasvoille hehkua eikä peitä persoonallisia pigmenttiluomia allensa. Aikaansaannoksena on kevyt, kuulas ja tasainen meikkipohja, johon saan halutessani lisättyä vielä vähän ekstrahehkua töpöttelemällä kasvojen korkeimpiin kohtiin valopisaroita ihan sellaisenaan.

IMG_91683

Instant Glow Watercolour seerumeja käytän joko yhdessä tai erikseen. Joinain päivinä mieleni tekee lisätä kasvoille päivetyksenomaista hehkua ja joinain päivinä fiilistelen tyttömäistä punaa poskipäillä. Joskus tekee mieli heittää molempia päin pläsiä. Mä olen melko kalpea suomalaislikka ja tästä syystä pullossa hyvinkin oranssilta näyttävä Watercolor Bronzer* hirvitti. Kostealla meikkisienellä tuotetta levittäessä lopputulos on kuitenkin yhden kerroksen jälkeen niin hento ja luonnollinen, ettei ensinäkemältä välttämättä edes uskoisi, että otsassa ja poskiluiden alla on meikkiä. Käytännössä näytän siltä, kuin olisin oikeasti kerrankin onnistunut nappaamaan tervettä päivetystä kasvoilleni.
  Watercolor Blush* sen sijaan muistuttaa kirpeistä pakkastalvista, sillä näillä poskipunapisaroilla saa aikaan tismalleen samanlaisen sävyn kuin mitä pakkanen mun pärställe luonnostaan tekee. Ihan uskomatonta!

IMG_91662

Invisible Illumination -sarja on kaiken hehkutuksen arvoinen. Hinnat ovat tyyriit, mutta siihen nähden, ettei vastaavanlaisia tuotteita ole kotimaan markkinoilla mitenkään älyttömän hirveästi, ymmärrän markkinoinnin näkökulmasta, miksi purnukat on varustettu verrattain suurilla hintalapuilla. Mä olen aikaisemmin käyttänyt seerumimeikkejä todella harvakseltaan, mutta Lumene kyllä avasi mulle täysin uuden maailman näiden pisaratuotteiden myötä!

Joko te olette uskaltautuneet kokeilemaan tätä "täysin uudenlaista pohjoismaista innovaatiota" ja hankkineet sävyseerumin tai kenties useammankin testiin?

MILLAINEN ON AMK-TYÖHARJOITTELU?

21. toukokuuta 2017

Mun työharjoitteluni loppusuora häämöttää jo ihan nurkan takana ja mä lupasin silloin alkuvuodesta teistä muutamille kertoa vähän enemmän siitä, mitä ammattikorkeakoulun 30 opintopisteen laajuinen työharjoittelu pitää sisällään. Mä varjelin alkuun yksityiskohtia harkkapaikastani melko hartaasti, mutta nyt kun siitä on tullut suhteellisen suuri osa mun arkea, niin what the heck. Jos joku sitä ei muualta somesta ole vielä keksinyt, niin mä olen suorittanut työharjoitteluani osana Isku Interiorin vientitiimiä.


Mun päätyminen Iskun riveihin sattui ja tapahtui muutaman mutkan kautta, sillä en alunperin hakenut siihen positioon, jossa tällä hetkellä vaikutan. Mun amk-tausta on todella logistiikkapainoitteinen ja haaveilin pitkään sisäänostajan työstä. Hain syksyllä Iskun hankintaosastolle työharjoitteluun, mutta koska hakuprosessi ei tahtonut edetä siinä vauhdissa, kuin osaltani olisi ollut parasta, avauduin asiasta vastuuopettajalleni. Seuraavalla viikolla sain vastuuopettajaltani tekstiviestinä nykyisen esimieheni yhteystiedot ja kehoituksen ottaa yhteyttä häneen  LAMK oli saanut tiedon, että kyseinen henkilö hakee "itselleen" harjoittelijaa. Soitin tälle nykyiselle esimiehelleni, jonka jälkeen lähetin hänelle CV:n sekä vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse. Kävin haastattelussa, joka käsitti lähinnä varmistuksen siitä, etten ole mikään totaalinen nutcase ja että aihe, jonka parissa pääsisin työskentelemään, kiinnostaisi minua edes jollain tasolla. Tammikuun yhdeksäntenä mä sitten astelin Iskun pääkonttorin ovista sisään ja aloitin urani iskulaisena.

Mainitsin jo, että olen mukana Iskun viennissä ja näin kerronkin, jos joku hyvän päivän tuttu kysyy, mitä mä tällä hetkellä teen elämälläni. Jos mennään syvemmälle terminologiaan, saatan kertoa työskenteleväni Isku Healthin parissa, jonka missiona on tarjota antimikrobisia kalusteita julkisiin tiloihin ja näiden kalusteiden avulla ehkäistä aivan järjettömiin mittoihin päässeen antibioottiresistenssin kasvua. Esimieheni vastaa Health-kokonaisuuden markkinoinnista ja myynnistä, mutta mukana on myös kehityspäällikkö, joka on koko konseptin aivot ja isä ja jonka kontolla ovat faktatieto ja teoria. Mä olen sitten se pahnanpohjimmainen, joka koittaa pysyä näiden kahden perässä.
  Vaikka tykkään pitää työasiat työasioina enkä esimerkiksi ole kutsumassa uusia työtovereitani häihimme, voisin silti luonnehtia tiimiämme silti todella tiiviiksi ja toimivaksi, miltei perheenomaiseksi. Työskentelen myös jossain määrin yhdessä Iskun markkinointitiimin kanssa, vaikken siihen suoranaisesti kuulukaan. Kun esimieheni on muualla, eikä ehdi vastata puhelimeen tai sähköpostiin juuri sillä punaisella sekunnilla kun apua tarvitsisin, käännyn yleensä ensimmäisenä markkinointipäällikön tai viestintäassistentin puoleen. Onneksi seurasin sydäntäni sekä perimmäistä mielenkiintoani viime syksyn kurssivalintoja tehdessäni, kun kaikki logistiikkakurssit oli jo käyty ja valkkasin harjoittelua edeltäneelle puolivuotiselle niin paljon markkinoinnin kursseja kuin vain mahdollista.


Mitä työharjoitteluni sitten on käytännössä pitänyt sisällään, niin hyvin paljon kaikenlaista. Olen suunnitellut messu- ja tapahtumaständejä, postannut juttuja firman sometileille, valokuvannut erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, koostanut erilaisia esityksiä milloin mistäkin Healthiin liittyvästä sekä työstänyt erilaisia sisältöjätekstejä ja kääntänyt valmiita tekstejä joko suomesta englanniksi tai toisinpäin. Noin niinkuin pähkinänkuoressa. Olen myös mukana parissa myyntikeississä  olen etsinyt tuotevastaavuuksia tarjouspyynnöissä annettuihin spekseihin ja niin edelleen.
  Kun kesäkuun puolivälissä siirryn harjoittelijan pöksyistä kesätyöntekijän vermeisiin, tulee kontollani olemaan nykyisten työtehtävieni lisäksi Isku Health -aiheinen blogi ja tehtävänäni on koordinoida ja hallinnoida sitä. En tule tuottamaan sisältöä kyseiseen blogiin, vaan valvon ja aikataulutan muiden blogiin tuottamia materiaaleja sekä ylläpidän saittia. Työsopimuksessani työtehtävikseni on nimetty markkinointikoordinaattorin tehtävät ja tämä kuvaa työtä mielestäni oikein hyvin.

Mä olen tykännyt Iskulla työskentelystä ihan valtavasti ja mulle on suotu ihan huikeat työkaverit. Pääasiallisesti istua nökötän pääkonttorilla Lahdessa, mutta aina silloin tällöin piipahdan Helsingin toimistolla, jossa esimieheni istuu. Sen lisäksi olen reissannut ympäri Suomea eivätkä ulkomaille matkaamisetkaan mikään mahdottomuus ole, mutta jos jotain olen työharjoittelussani oppinut niin sen, ettei näissä hommissa voi koskaan olla varma siitä, mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Kahdeksasta neljään työskentely antaa jonkinlaista osviittaa, mutta tämä duuni on valovuosien päässä yhden ja saman excelin näpyttämisestä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Health ja sen markkinointi ovat vieneet mut tyystin mennessään, enkä enää voi sanoa haluavani isona sisäänostajaksi. Teen isona sitä, mitä vastaan tulee, mutta just nyt mä viihdyn tämänhetkisisissä hommissani paremmin kuin voisin kuvitella missään muualla viihtyväni!

PIHISTÄ VS PANOSTA: LIQUID LIPSTICK

12. toukokuuta 2017

Nestemäiset huulipunat ovat ehdottomasti olleet se juttu parin viime vuoden ajan, multakin löytyy niitä jo ihan kivan kokoisen kokoelman verran. Koko buumin kuningattarena paistatteli todella pitkään Anastasia Beverly Hills ikonisine sävyineen, mutta sittemmin entistä useammat brändit ovat tuoneet markkinoille oman liquid lipstickinsä ja sen myötä, kun Anastasian huulipunat tulivat Kickseihin, on niistä tullut vain yksi tuote muiden vastaavien joukossa. Myös Sleek on parin viime vuoden aikana kasvattanut tietoisuuttaan kotimaisten kosmetiikkafriikkien keskuudessa ja mä tilasin omat ensimmäiset Sleek-meikkini toissa jouluna. Sittemmin en ole Sleek-varastoja kartuttanut, mutta ymmärrän mistä kaikessa hehkutuksessa on kyse.
  Tämän kertaisen Pihistä vs panosta -taistossa vastakkain ovat Anastasia Beverly Hillsin Liquid Lipstick sävyssä Crush ja Sleekin Ultra Smooth Matte Lip Cream sävyssä Birthday Suit. Suosittuja tuotteita suosituissa sävyissä, mutta mitä ekstraa 20 euroa kalliimmassa Anastasiassa  muka on Sleekin tuotteeseen verrattuna?

IMG_72032

Tällä kertaa valitsin keskenään hyvin samankaltaiset sävyt, jotta vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Nestemäisten huulipunien osalta ei ole mitenkään erikoista, että yhden tuoteperheen sisällä koostumus tai pigmentti vaihtelisi todella radikaalistikin eri sävyjen välillä. Esimerkiksi mun toinen omistamani Sleek-huulipuna on todella vetinen Birthday Suitiin verrattuna.
  Vaaleaihoisella pohjalla Crush ja Birthday Suit edustavat kumpainenkin sitä sellaista täydellistä tummaa nudea, joka on arkisävynä äärimmäisen helppo. Tietysti sävyn lopullinen ulkonäkö huulilla vaihtelee aina oman ihon ja huulten pohjasävyn mukaisesti, mutta itselläni nämä molemmat ovat mattaisia "my lips but better" -sävyjä. Ainoastaan Anastasia näyttää hylsyssään (pettymyksekseni) hieman vaaleammalta ja kylmemmältä kuin miten se omaan kämmenselkään swatchattuna tai huulille levitettynä lopulta kuivuu.

Näiden huulipunien välinen hintaero on huima. En ole tarkistanut Kicksin hintoja Anastasian huulipunille vähään aikaan, mutta itse maksoin omastani vajaa vuosi sitten noin 30 euroa. Sleekin punan hinta vaihtelee ostopaikasta riippuen 7-10 euron välillä. Toki Kicksin hinnoissa on erityisesti Anastasian tuotteiden kohdalla surullisen kuuluisa suomilisä, mutta vaikka huulipunan tilaisi Anastasian omasta verkkokaupasta, tulisi hintaa toimituskulujen jälkeen melkein yhtä paljon. Näkyykö hinta sitten laadussa vai onko siitä puolet ilmaa?

IMG_72082
Anastasia Beverly Hills, Sleek

Suppusuisena pidän Anastasian pienestä aplikaattorista enemmän. Sleekin pitkä puikula on haastava käyttää, jos sitä levitysmaastoa ei ole mitenkään hirvittävästi, siinä on teräviä kulmia tai jos suupielet ovat todella syvät. Pieni ja jonkinlaista muotoa osakseen saanut Anastasian applikaattori on huomattavasti helppokäyttöisempi ja sillä täyttää vaivattomasti pienemmätkin huulet, vaikka toki ymmärrän, että suuret huulet omistava henkilö saattaisi ymmärtää paremmin Sleekin enemmän kerralla paikoilleen levittävän aplikaattorin päälle. En myöskään ole aivan varma, onko oma Anastasian hylsyni käyttäytynyt aina samalla tavalla, mutta tuotteen aplikaattori nappaa mukaansa aivan älyttömän määrän tuotetta kerrallaan ja saa epäilemään, onko hylsyn annostelija ihan reilassa...

Suurin ero tuotteiden välillä on varmastikin koostumuksessa ja sen käyttäytymisessä iholla. Viimeistään tässä kohtaa makeup junkie saattaa ymmärtää mistä on maksanut, vaikka toki Anastasian hinta on siitäkin huolimatta pöyristyttävä Suomen markkinoilla. Molempien levittäminen onnistuu ihan kiitettävästi ilman erillistä huultenrajausta, mutta Sleek lähtee helpommin liikkeelle ja murenee herkemmin pois, mikäli alla ei ole minkäänlaista pohjatyötä.

IMG_72092
Vasemmalta oikealle: Anastasia Beverly Hills, Sleek

Sleek on todella nestemäinen ja sitä on helppo levittää huulille liikaa. Ohut kerros kuivuu mataksi todella nopeasti, josta annan ehdottomasti kiitosta, mutta ohut kerros ei välttämättä takaa haluttua color payoffia ja kuten mainitsin, Sleek kaipaa alleen jonkinlaista pohjustusta. Muuten se pakenee huulilta ja murenee pelkän teekupin mukana pois  juustohampurilaisesta nyt puhumattakaan. Anastasia sen sijaan on valehtelematta ensimmäinen nestemäinen huulipuna, jota olen uskaltanut käyttää huoletta ilman rajauskyniä tai kummempia pohjustuksia ja johon luotan sellaisina arkipäivinä, kun ei välttämättä ole aikaa keskittyä omaan huulipunaan. Sleekin valitsen sellaisia tilaisuuksia varten, joissa ei ole ruokatarjoilua :-D
  Koostumukseltaan Anastasia on todella pehmeä, jostain voiteen ja moussen välimaastosta ja se kuivuu mattapintaiseksi ihan kohtuullisessa ajassa. Kun Sleekistä löytää sen optimin levitysmäärän, kuivuu sekin täysin mataksi, mutta tuo huulirypyt ja kuivuuden Anastasiaa herkemmin esiin.

Hintaansa nähden Sleekin Birthday Suit on toki hyvä. Pidän siitä enemmän kuin esimerkiksi NYXin Lingerie-sarjan punista, mutta yleisesti ottaen nestemäiset huulipunat ovat vähän sellaisia hit or miss -tuotteita ja jonkun luottohuulipuna voi olla toisen pahin painajainen. Sille on kuitenkin syynsä, miksen ole (toistaiseksi) ostanut lisää Anastasian huulipunia ja se on sen kova hinta. En ole koskaan nähnyt nestemäistä mattapunaa, joka olisi pysynyt huulilla ihan koko päivän ajan  kyllä ne menee muruksi ihan kaikki jossain vaiheessa päivää ja korjailu on tavallista huulipunaa paljon haastavampaa, oli merkki mikä hyvänsä. Suosittelisin ennemmin Anastasian nestemäisiä huulipunia, mutta vain henkilöille, joiden tiedän olevan valmiita maksamaan huulipunasta ja laadukkaasta pakkauksesta vähän ekstraa. Kyseessä ei kuitenkaan ole niin hulppea ja ylivoimainen tuote. Mikäli kosmetiikka ei ole niin lähellä sydäntä, luo Sleek aivan varmasti halutun lopputuloksen huomattavasti edullisemmin.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne