UUDENVUODENLUPAUKSENA KESTÄVÄMPI VAATEKAAPPI

2. tammikuuta 2019

12 kommenttia

Jaoin viime viikolla Instagramissa kuvan, jossa haikailin vanhan työmatkan ja eritoten sen varrella sijainneen Espresso Housen perään. Matka kun kulki kauppatorin läpi, oli bussia vaihtaessa näppärä poiketa hakemassa jokin ihana kuuma juoma tai vaikka kokonainen aamupala mukaan työaamua piristämään. Samaisen työmatkan varrelle mahtui paljon muitakin houkutuksia. Nykyisin mun työmatka pitää sisällään noin 50 km maantietä, jonka kuljen autolla. Autolla, jonka kotiparkkari on tuossa meidän parvekkeen alla ja työparkkari konttorin oven edessä. Mutta kyseinen reitti kiertää keskustan ja jopa automarkettien/tavaratalojen houkutukset kaukaa. Tämä on väkisinkin vaikuttanut allekirjoittaneen kulutustottumuksiin. Välttämättömänä pahana auto tietenkin kasvattaa omaa hiilijalanjälkeä ja siitäkin syystä olen alkanut pohtia muita tekemisiäni, joilla on tai voisi olla jonkinlainen vaikutus ympäristöön.

"Vaateteollisuus kuluttaa paljon luonnonvaroja ja kuormittaa ympäristöä. Pikamuotivaatetta saatetaan käyttää vain muutamia kertoja ennen sen päätymistä jätteeksi. Maapallolla joutuu joka sekunti kuorma-autollinen vähän käytettyä vaatetekstiiliä polttoon tai kaatopaikalle."

Olen jo vuosia haaveillut klassisesta ja ajattomasta vaatekaapista, mutta materialistista heikkouttani jättänyt sen useasti toteuttamatta. Nyt ajallisen kestävyyden rinnalle on tullut myös ympäristöystävällinen näkökulma – useita (kymmeniä?) vuosia hyvänä pysyvä villaneulehan olisi ihan unelma niin omien vaatekriisien kuin ympäristönkin kannalta. Enhän mä todellakaan ole mikään eettisen muodin asiantuntija, mutta kun tässä nyt kaukana kauppakeskusten ja muotiputiikkien houkutuksista pysyneenä olen voinut huomata, miten helppoa loppupeleissä on olla shoppailematta muovineuleita ja rihkamakoruja harva se viikko, ajattelin viedä reippaassa puolessa vuodessa syntyneen tottumuksen astetta pidemmälle. 

"Vaate­teollisuuden hiilijalanjäljen on laskettu olevan hieman suurempi kuin globaalin lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Liikenne ja logistiikka liittyvät myös pikamuotiin."

Vuoden 2019 tavoitteenani on kuluttaa vähemmän vaatteita. Lähtökohtana on tietenkin se, ettei tarvitsisi ostaa uutta ollenkaan, mutta jos/kun se tarve kuitenkin tulee, haluan oppia tyydyttämään sen mahdollisimman kestävällä tavalla. Aion keskittyä niin aikaa kuin käyttöäkin kestäviin vaihtoehtoihin sekä hyödyntää entistä enemmän kirpputoreja vaateostosten lisäksi myös muissa tekemissäni hankinnoissa. En ole mikään massikeisari, joten tämä lupaus tulee aivan varmasti haastamaan oman kekseliäisyyden jossain vaiheessa. Toistaiseksi olen kokenut, että aikaa ja käyttöä kestävien vaatehankintojen osalta päänvaivaa tuottavat pelkästään mustat pillifarkut, sillä kovasti kehutut Leviksetkään eivät pysyneet omassa käytössäni ehjänä puolta vuotta kauempaa. Kahdet satasen farkut vuodessa ovat kaukana siitä ideologiasta, jonka tämän uudenvuodenlupauksen taakse olen kehitellyt. Tästä saisi suht nokkelalla aasinsillalla aikaan keskustelun myös siitä, miten hinta ja arvostettu brändi eivät aina ole tae huippulaadusta, mutta ehkä se on toisen postauksen juttu. 

"Vaatteet ovat ihmiselle tietenkin myös hyödyke, mutta nykyisen kaltainen kuluttaminen ja materiaalin haaskaaminen ei ole kestävää eikä järkevää."

Löytyykö sulta vuosia hyvänä pysynyt neuletakki tai pesusta toiseen muotonsa säilyttäneet pillifarkut? Kerro ihmeessä, missä shoppailet ja mitkä ovat sun suosikkibrändejä, kun kyse on aikaa ja kulutusta kestävistä arkivaatteista! Tekstissä esiintyvät lainaukset ovat Suomen Luonto -lehden 13.12.2018 julkaisemasta artikkelista Vuoden 2018 turhake on pikamuoti
Read More

HELPOT JOULULAHJAT DESENIOLTA

16. joulukuuta 2018

2 kommenttia
Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa,
*-merkityt tuotteet saatu

En ole koskaan ollut sellainen järkevä ja pitkällä tähtäimellä ajatteleva henkilö, joka tajuaa haalia ensimmäiset joululahjat jo alkukesän sesonkialennusmyynneistä. Ehei, olen täydellinen vastakohta – raidaan kauppakeskuksia tuskanhiestä märkänä vielä (vasta?) jouluviikolla. Meidän perheessä ei ole tapana lahjoa aikuisia ja yritän pitää tästä mentaliteetistä kiinni viime hetkille saakka, kunnes sitten lopulta annan periksi ja kummipojan lahjoja metsästettäessä tulee hankittua jotain ainakin sisaruksille, vanhemmille ja isovanhemmille. Onneksi joululahjojen vuoksi ei ole enää pakko turhautua kilometrin mittaisissa kassajonoissa toisensa perään…



Nykypäivänä lahjojen hankintaa helpottavat tietenkin erilaiset verkkokaupat, mutta niidenkin kanssa sietää olla tarkkana, jotta lahjat ehtivät ajoissa perille. Mikäli kuitenkin sattuu olemaan ihan auttamattoman myöhässä, tarjoavat yhä useammat palveluntarjoajat ja verkkokaupat myös sähköisessä muodossa toimitettavia lahjakortteja. Yksi tällaisista verkkokaupoista on tauluja ja julisteita myyvä Desenio. Tilaaja saa ostamansa 10–150€ arvoisen lahjakortin sähköpostiinsa, josta sen voi sitten tulostaa tai välittää sähköpostitse lahjansaajalle. Kätevää, eikö?


Pääsin kaupallisen yhteistyön merkeissä jatkamaan omaa tauluseinäprojektiani, omanlaisensa joululahja se tämäkin. Tietenkin halusin pitää kokonaisuuden vähintään yhtä värittömänä kuin miten sen olin aloittanutkin, mutta lisäsin joukkoon vähän lämpöä ruskean eri sävyjen ja puukehysten muodossa. Koska kollaasi alkaa hiljalleen lähestyä miehen työnurkkausta ja on nyt aiempaa huomattavasti tiiviimmin osa sen ympäristöä, halusin sekaan myös jotain sellaista, joka kertoo tuon komentokeskuksen omistajasta. Itsessään työpöytä avaa omistajansa sielunmaisemaa jo jonkin verran, mutta skeittilaudat ja longboardit kertovat omaa tarinaansa. Kuva paikkaa kivasti miehen skeittidekistä väsäämää seinäkelloa, joka meni rikki muutama vuosi sitten.

Tauluseinää jatkettiin tällä kertaa neljällä julisteella: Rows of Skateboars*, Grass*, Sheep* & Nice Butt*. Rows of Skateboards ja Sheep saivat myös kehykset* Deseniolta, kahdessa muussa käytin jo valmiiksi omistamiani kehyksiä. Tauluseinän alkupäähän voit tutustua tarkemmin täällä.

Mikäli omissa tai jonkun lahjottavan arvoisen läheisen suunnitelmissa on oma tauluseinä, kannattaa kurkata mun Instagramin puolelle! Sieltä löytyy nyt yhteistyössä Desenion kanssa toteutettu arvonta, jossa voi voittaa 100€ arvoisen lahjakortin Deseniolle – sillä saa jo vähintäänkin kiitettävän kokonaisuuden aikaiseksi. Navigoi itsesi siis mun Instagramiin ja osallistu arvontaan :-)
Read More

VÄHÄN NÄTIMPI KINDER-JOULUKALENTERI

1. joulukuuta 2018

6 kommenttia
Joulukuu on täällä, mitä ihmettä! Olen töissä tehnyt jouluun liittyviä juttuja miltei lokakuun puolivälistä lähtien ja siitä syystä joulun tekeminen kotona on jäänyt täysin retuperälle. Joulukalenterin puuttumiseen havahduin tyylikkäästi tänä aamuna ja lähdin jo aamupäivästä metsästämään monivuotista Kinderin valmistamaa suosikkiani. Arvatenkin kaupoissa oli jäljellä vain rippeet eikä jälkeäkään Kinder-kalentereista, mutta en suinkaan jäänyt toimettomaksi...


Mä tuskin olen yksin ajatusteni kanssa, kun kerron, ettei Kinder-kalenterit ole sieltä kaikista esteettisimmästä päästä. Tai no siis joo, 10-vuotiaalle Jennalle tuo valtava kolmionmuotoinen pahvihökötys oli siistein juttu ikinä, mutta nykyisellään Kinder-kalenterin jokseenkin samana viimeiset 15 vuotta pysynyt visuaalinen ilme ei hivele omaa silmää mitenkään päin. Onneksi suomalaisissa marketeista löytyy huomattavasti parempi Kinder-valikoima kuin silloin 15 vuotta sitten – tein siis täysin omanlaisen Kinder-kalenterin!


Pusseista löytyy siis erilaisia Kinder-herkkuja; Kinder Bueno -suklaapatukoita, Kinder-munia, Kinder Choko Bons -namuja, Kinder Maxi -minipatukoita... Tasan yhden Kinder-tuotteen uupuminen mua jäi harmittamaan, Kinder Country -patukoita kun ei löydy ihan mistä tahansa. Pohjana kalenterilla on metallikehikko, jollaisia löytyy nykyisin miltei jokaisesta halpa- ja sisustuskaupasta. Nuo pienet pyykkipojat eivät olleet kaikista ideaalein ratkaisu paperipussien kiinnittämiseksi, mutta sainpahan vielä nurkissa lojuvalle hääroinalle uusiokäyttöä. Numerot pusseihin on kirjoitettu Granitista ostamallani Dymolla. 


Siinä missä valmiit joulukalenterit alkavat näyttää poskettoman kärsineiltä joulua lähestyttäessä, tämä tekee mielestäni päinvastoin. Täytenä tuo on kieltämättä vähän tönkkö, mutta kun tuosta muutaman pussin irrottaa ja siirtää kaapin perukoille odottamaan ensi vuotta, tuo pahvimassan takaa paljastuva valkoinen kehikko vähän syvyyttä kokonaisuuteen. 

Millaisia joulukalentereita teillä on? Vastoin kaikkia oletuksia en vieläkään ole lähtenyt kosmetiikkakalentereiden kelkkaan, mutta ehkä mä kehittelen jotain jännittävää tämän oman kalenterin ympärille ensi vuonna...
Read More

VUOSI KOIRAN ELÄMÄÄ

28. lokakuuta 2018

12 kommenttia
Siitä on nyt viikon päälle vuosi, kun Hertan pienet ja pehmoiset tassut koskettivat asuntomme lattiaa ensimmäisen kerran. Koira oli toivottu, odotettu ja pitkään suunniteltu vahvistus kaksihenkiseen "perheeseemme" ja jokainen #vainkoiranomistajajutut-hetki kuluneen vuoden aikana on tuntunut vähintäänkin luonnolliselta. Koirat ovat kuitenkin olleet oleellinen osa niin mun kuin miehenkin elämää ihan pienestä pitäen. Itselleni vuosi on kuitenkin tuonut enemmän ja vähemmän kaikenlaista uutta, sillä oma koirahistoriani on hyvin urospainotteinen.

Hertta on nyt 1-vuotias, synttäreitä juhlittiin asiaankuuluvin maksalaatikkomenoin elokuun lopulla. Sosiaalisesta ja nokkelasta pennusta on kasvanut sosiaalinen ja nokkela neiti, jonka persoona ei toisinaan tahdo mahtua 50-neliöiseen kerrostalokaksioomme – eikä aina koko ympäröivään maailmaankaan. Muistan koiranhankintaprosessin ollessa käynnissä ajatelleeni, että toivottavasti sillä meidän ensimmäisellä yhteisellä koiralla on sitten oma omituinen luonteensa aivan kuten perheeni edesmenneellä Rontti-koirallakin oli. Ihan tätä en osannut kuitenkaan odottaa.


Kokonaisuutena Hertta on aivan valtava persoona ja siinä on tietenkin niitä omia hassuja ominaispiirteitä, jotka tekevät kyseisestä hännänheiluttajasta juuri meidän Hertan. Jo 2-kuisena pentuna Hertta toi ilmi oman draamakuningattaruutensa erittäin kyllästyneiden tuhahdusten ja sisintä viiltävien mulkoilujen muodossa. Hertta on rodulleen ominaisesti todella kuuliainen ja miellyttämisenhaluinen, mutta vaikka pahin teini-ikä alkaa nyt ensimmäisten juoksujen myötä olla takana päin, osaa tämä arvon neiti edelleen tuoda selkeästi ilmi, jos jokin toimintamalli tai annettu käsky ei ole hänelle mieluinen. Annettuja käskyjä ja oppeja totellaan, mutta välillä vähän niskoja nakellen. 

Ensimmäiset 7 kuukautta Hertan kanssa sujuivat kuin tanssi ja saimme muovattua itsellemme varsin salonkikelpoisen koiranraakileen, joka osasi hieman vaativampiakin käskyjä ja temppuja. Terveyden näkökulmasta alku vain oli hieman tahmea, sillä parin rakenteellisen vian takia jouduttiin ravaamaan Hertan kanssa eläinlääkärillä rokotuskäyntien lisäksi useampaan otteeseen syksyn aikana. Ensin vähän vinksallaan oleva rakko ja sen vuoksi tavallista huomattavasti lyhyempi virtsaputki aiheuttivat virtsatientulehduksia kerta toisensa perään, sitten jouduttiin poistattamaan maitokulmureita tavallista kapeammasta alaleuasta. Lopulta päädyttiin poistattamaan itsepintaiset kulmahampaat myös ylhäältä, kun maitohampaat olivat ja pysyivät paikoillaan (ja pysyvien kulmahampaiden tiellä) sinnikkäistä kotikonstiyrityksistä huolimatta. Kun koira kasvoi, löytyi rakollekin sisuskaluista lisää tilaa eikä leukakaan jäänyt niin kapeaksi, että se enää haittaisi menoa. Loppukeväästä alettiin kuitenkin viettämään villejä teinikuukausia ja hermot olivat kireällä alituiseen. Kesän aikana uusittiin esimerkiksi telkkarin kaukosäätimet kolmeen kertaan ja heitettiin hyvästit useille kenkäpareille. Rajoja koeteltiin selkeästi kaikin mahdollisin tavoin. 

Teinihirviön mukanaan tuomista haasteista huolimatta on kultainennoutaja rotuna tuntunut meille ihan kaikista omimmalta. Haaveiltiin vuosikaudet corgeista, samojedeistä ja vaikka mistä muista, mutta hetkeäkään ei olla kaduttu lopullista päätöstämme kultaisestanoutajasta. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, Hertta on kova miellyttämään ja koiralta löytyy ihan valtavan suuri sydän, johon mahtuu kuka tahansa. Pienten lasten ja vanhusten läheisyydessä tuo muuten kovin tättähäärä tapaus on alusta alkaen osannut rauhoittua ihan luonnostaan. Tämän vuoden aikana kohdalle ei ole vielä sattunut ihmistä, eläintä tai mitään muutakaan, josta Hertta ei innostuisi tai johon Hertta ei haluaisi tutustua. Vain liikkeessä olevat polkupyörät ja imuri ovat sellaisia asioita, joista pysytellään kaukana. Mahdollisimman kaukana. 

Haasteellisinta meille yltiösosiaalisen koiran kanssa on ollut ehdottomasti hihnakäyttäytyminen. Meistä kummallakaan ei ollut kummempaa kokemusta koiran kasvattamisesta tai ensimmäisistä vuosista kerrostalossa ja tehtiin se alkeellinen virhe, että annettiin ensimmäisten viikkojen aikana naapureiden lemmikkeineen tervehtiä Herttaa ilman sen kummempia varotoimenpiteitä tai ohjenuoria. Kaikkihan nyt haluavat pientä ja pörröistä perunaa tervehtiä, mutta 20- ja nykyisin jo 30-kiloinen rymyiita onkin ollut ihan toinen juttu. Ollaan jouduttu tekemään paljon töitä, jotta Hertta oppisi olemaan tervehtimättä jokaista vastaantulijaa ja lyhtypylvästä omalla yliriehakkaalla tavallaan. Tällä hetkellä ollaan ihan hyvällä tolalla harjoittelun kanssa, mutta täydellisen tyylipuhtaisiin ohitustilanteisiin on vielä matkaa.

Kaikenkaikkiaan meillä on kuitenkin käsissämme valtava pala kultaa. Vaikka Rontti olikin mun ensimmäinen oma koira, piti se omistajinaan myös koko muuta perhettä ja laumansa johtajana se näki selkeästi meidän isän. Hertta rakastaa mun vanhempia ja erityisesti mun isää ihan yli kaiken, mutta on ollut vinkeää huomata, miten "mummola" on Hertalle juurikin hauskanpitomesta, jonka asukkailta niitä käskyjä ei aina oteta ihan samalla tavalla tosissaan vastaan kuin kotona. Isovanhempien lisäksi Hertan lempijuttuja ovat ensimmäisen lelun virkaa edelleen kunniallisesti toimittava Ikean pandapehmolelu nimeltä Laku, eläinaiheiset TV-ohjelmat ja Youtube-videot, maharapsulit, tuorekurkku, RAUH! -härkäpurritot ja likaiset sukat. Polkupyörien ja imurin lisäksi kolea ja sateinen sää on sellainen, jonka vallitessa Hertta pysyy paljon mieluummin pehmeässä pedissä kupla otsassa kuin lähtee ulos pissalle. 

Vaikka Hertta on ilahduttanut meidän arkea jo vuoden päivät, tulee meidän silti aina toisinaan havahduttua siihen hassuun tunteeseen, että meillä nyt ihan oikeasti on tuo otus huolehdittavanamme, josta monet vuodet haaveilimme. Jos jotain toivotaan sydämiemme kyllyydestä niin sitä, että Hertta pysyy terveenä ja saa elää meidän kanssa pitkän sekä tietenkin mukavan elämän. Jännittävintä on nähdä, miten koira kasvaa ja kehittyy – vaikka perusluonne ja ominaispiirteet pysyvät paikoillaan, tuo ikä koirillekin mukanaan viisautta, joka sitten omalta osaltaan muovaa koirasta vuosi vuodelta huikeamman perheenjäsenen. 
Read More

NÄITÄ ASIOITA ET MAHDOLLISESTI VIELÄ TIENNYT MINUSTA

15. lokakuuta 2018

14 kommenttia
Harvassa ovat ne kuskit, joiden kyydissä voin olla levollisin mielin. Kun 18-vuotiaana sain ajokortin ja aloin kulkea autolla paikasta toiseen ihan omin avuin, aloin samalla pelätä muiden kyydissä oloa. Äitiä, isää, miestä ja paria kaveria lukuunottamatta istun autossa jonkun toisen ajaessa yleensä rystyset penkin puristamisesta valkoisina ja jalka kuvitteellisella jarrupolkimella valmiina lyömään kuvitteellisen jarrupolkimen ihan pohjaan saakka. 


Lopetin alkusyksystä hormonaalisen ehkäisyn (tarkemmin sanottuna e-pillereiden) käytön. Syynä ei ole lisääntymisen tavoittelu tai muutenkaan mikään erikoisempi juttu – päätin vain kokeilla, millaista elämä olisi ilman hormoneja. Mä aloitin e-pillerit 16-vuotiaana kesken pahimman mahdollisen teini-iän, eli toisin sanoen en todellakaan tiedä, mitä on vastassa. Hormonaalisen ehkäisyn vaikutukset ovat aina henkilökohtaisia, mutta jos ajatukset aiheesta sattuvat jotakuta kiinnostamaan, voisin kirjoittaa tästä kokemuksesta ajan kanssa ihan oman postauksensa!


Oon saletisti yks maailman pahimmista ghostaajista. Mä en oikein edes tiedä, mistä tämä juontaa juurensa, mutta mä olen aina kokenut olevani vähän liian innokas tietyissä asioissa ja se suoraan sanottuna toisinaan nolottaa ihan pirusti. En siis jätä viestejä roikkumaan ylimielisyyttäni – en vain halua vaikuttaa sekopäältä, jolla puhelin on kasvanut kämmeneen kiinni. Vaikka tottahan se on. Osittain tähän vaikuttaa myös mun sosiaalinen kömpelyyteni, niin hullunkuriselta kuin se bloggaajan kynästä luettuna ehkä kuulostaakin.  


Pahemman luokan vessalukija täällä hei! Kyllä, lukeudun siihen selittämättömään joukkoon ihmisiä, jotka voivat viettää pöntöllä aikaa useita kymmeniä minuutteja, kunhan mukana on mitä tahansa lukemista. Kakarana ajoin sukulaiset hulluuden partaalle, kun suuntasin mummolan ainoaan vessaan Aku Ankka -kansion kanssa. Edelleen meiltä löytyy vessan kaapista vino pino vanhoja sarjakuvia, mutta välillä posliinille tulee jumahdettua ihan pelkkien shampoopullojen etikettienkin viihdyttämänä. Tätä tapahtuu kuitenkin vain omassa tai korkeintaan vanhempieni vessassa. Julkisista vessoista haluan pois mahdollisimman nopeasti. 


Jos mulla ei ole viikonlopulle mitään superhypermegakivaa vapaa-ajan tekemistä sovittuna, ehdin yleensä lauantai-iltaan mennessä haikailla takaisin töihin. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa omia velvollisuuksiani kohtaan, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan; mä pidän työstäni ihan todella paljon ja viihdyn töissä välillä vähän liiankin hyvin. Tiedä sitten, kertooko tämä enemmän musta ja mun vapaa-ajasta vai työpaikasta, mutta on ollut ihan helkkarin virkistävää, kun maanantaiaamun "olispa jo perjantai" on vaihtunut perjantai-illan "olispa jo maanantai":hin. 


Löytyykö sielunsiskoja tai -veljiä? Kuten tuossa viimeisessä kohdassa jo vähän sivusinkin, päivätyö vie omasta arjesta karhunosan tällä hetkellä, mutta ei pelkästään meikäläisen orastelevan työnarkomanian vuoksi. Myös vuodenajalla ja erityisesti lähestyvällä joulusesongilla on näppinsä pelissä mun työmäärän kanssa. Halusin kuitenkin tulla älähtämään ja kertomaan, etten ole kadonnut mihinkään, vaan pyrin päivittelemään myös blogia niin usein kuin se vain omiin aikatauluihin sopii! Reaaliaikaisempaa sisältöä voi halutessaan seurata mun Instagramista @jennatoiv :-)
Read More