Slider

EVERYTHING HAPPENS FOR A REASON. REALLY.

17. kesäkuuta 2018

Blogissa on ollut nyt ekstrahiljaista, vaikka ihan tosissani olen parin viime viikon aikana halunnut antaa tälle aikaa. Mulla meni kuunvaihteessa hermo, kun huomasin, ettei nykyisen ulkoasun IG-widget toimi, enkä löytänyt mieluisaa uutta ulkoasua, johon päivittää. Suurin syy radiohiljasuuteen löytyy kuitenkin parin postauksen takaa, kun kerroin niin työni kuin opintojenikin päättymisestä. Kävin kyllä pienimuotoisessa koulutuksessa Indiedaysilla ja sain siitä uutta puhtia bloggaamiseen, mutta viimeiset pari viikkoa mä olen panostanut omaan henkiseen hyvinvointiini ja ladannut akkuja niin kuin kesälomalla kuuluukin tehdä. Mä olen nukkunut kaiken edellisen työni sekä opinnäytetyörutistuksen aiheuttaman univajeen ja stressin pois. Mä olen keskittynyt työnhakuun. Mä olen nähnyt ystäviäni, laittanut kotia ja panostanut parisuhteeseen. Mä olen ostanut ensimmäisen oman autoni. Mä olen julkaissut opinnäytetyöni.
Mä olen saanut uuden työpaikan.

IMG_20180603_192415_792 IMG_20180603_150318_393 IMG_20180526_092252_012 IMG_20180606_173853_130

Kuten edellä mainitsemassani postauksessa ehdin kliseisesti todetakin, kaikki tapahtuu syystä ja asiat tuppaavat järjestymään aina lopulta. Äitini on useasti maininnut mua kuvaillessaan jotakin kunnianhimosta ja siitä, että mitä ikinä mä todella syvästi ja vilpittömästi haluan, sen mä onnistun myös saamaan. En loppupeleissä ole alkuunkaan sellainen persoona, joka jäisi tuleen makaamaan, vaikka sitä kovasti aina heikolla hetkellä pelkäänkin. Mun entinen esimieheni kuvaili mua "can do" -naiseksi ja että teen kaikki mun kohdalle osuvat tehtävät parhaani mukaan. Niin kävi työnhaussakin. Sille oli syynsä, etten saanut ensimmäistä enkä toistakaan hakemaani työpaikkaa ja kuten sanonta kuuluu, niin se on se kolmas kerta, joka toden sanoo.
  Mä aloitan huomenna vakityössä, jota ainakin ilmoituksen ja yrityksestä saamieni ensivibojen pohjalta uskallan väittää omaksi unelmatyökseni. Mä valmistun kuin valmistunkin tulevana keskiviikkona tradenomiksi, vaikka se vielä kaksi kuukautta sitten tuntui ihan mahdottoman kaukaiselta ajatukselta, kun tihrustin itkua ja avauduin ystävälleni koko oppariprosessin paskamaisuudesta. Opintopisteet on täynnä ja kahvittelukutsut läheisille toimitettu. Vielä kun muistaisin palauttaa koulun kulkulätkän, niin saisin LAMKin viimeisetkin pölyt karistettua kannoiltani.

En vieläkään koe olevani aikuinen ihminen (väitti blogin nimi mitä tahansa), mutta nyt jos koskaan mä tepastelen loppuelämäni ensiaskelia itsenäisenä yksilönä. Mä en vieläkään voi lyödä päätäni pantiksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin lähitulevaisuus näyttää ihanan tasaiselta ja turvalliselta. Se jos mikä on mukava ajatus nelivuotisen vuoristoradan ja epävarmuuden jälkeen.

Ihan mahdottoman ihanaa kesän alkua ihan jokaiselle! Mä olen kuvannut kyllä materiaalia taas varastoon, mutta en lonkanvedoltani ole malttanut istahtaa läppärin ääreen editoimaan ja kirjoittamaan. Mahtaako jotakuta kenties kiinnostaa, miten mun konmarituksessa kävi? Tai millaisia ovat uudistuneen Revolution Beautyn (ent. Makeup Revolutionin) pohjameikkituotteet? Se Hudan Desert Dusk -paletilla tehty silmämeikkikin odottaa ilmoille pääsyään, mutta kaikki aikanaan!

KUN KOTONA ASUU AMMATTINÖRTTI

19. toukokuuta 2018

Mä tuskin olen ainoa puoliso, jolla on kotonaan pahemman luokan tietokone- ja tekniikkafanaatikko. Erilaisissa Facebook-ryhmissä tulee alvariinsa vastaan pohdintoja siitä, miten piilottaa poikaystävän hallitsevanlainen tietokonenurkkaus tai edes sulauttaa se osaksi sisustusta. Kommenttikentässä kuorolaulantaa harrastavat sitten vuorotellen ne, jotka paheksuvat näitä parisuhteen osapuolia, jotka eivät anna toisen harrastuksen näkyä yhteisessä kodissa ja ne, jotka ovat keksineet muuttaa asuntoon, jossa on yksi ylimääräinen huone, jonka oven taakse johtohelvetti on saatu piiloon. Mitäs sitten, kun toisen harrastusta haluaisi yhteisessä kodissa kunnioittaa, mutta se nyt vain on sellaisenaan ihan auttamattoman ruma? Tai jos sitä ylimääräistä työhuonetta ei ole?

_MG_1433

Mun mies työskentelee tietokoneiden parissa ja vaikka työt eivät tässä tapauksessa seuraa kotiin saakka, on tietokone harrastuksen muodossa äärimmäisen iso osa mieheni arkea myös kotosalla. Pelaaminen, leffat ja tv-sarjat, yhteydenpito... Kaikki hoituu tietokoneen välityksellä ja ollaan molemmat siinä suhteessa ehkä vähän vanhanaikaisiakin, ettei ikimaailmassa kyettäisi elämään pelkkien älypuhelimien varassa. Toisinaan mies huolehtii myös muiden tietokoneista, mutta toistaseksi jokaista koneenraatoa on käyty paikkailemassa koneenraadon omistajan luona.
  Tilan puutteen vuoksi mä olen pysytellyt kannettavien tietokoneiden parissa, mutta mies on "PC master racen" edustaja henkeen ja vereen; tietokoneen keskusyksikön on oltava itse koottu ja sellaisella paikalla, että sen sisuskaluihin pääsee tarvittaessa helposti käsiksi, näyttö on suurempi kuin monen opiskelijakaverini televisio ja kaikkien oheisvipstaakkelien täytyy ehdottomasti olla vimpan päälle. Mikä tahansa markettinäppäimistö ei kelpaa, kaiuttimista ja kuulokkeista puhumattakaan. Kuulostaako tutulta? Miten ihmeessä tällaisen avaruusaluksen komentosillan saa sovitettua nätisti 50-neliöiseen kerrostalokaksioon?

_MG_1431 _MG_1408

Meidän kohdalla voitaneen ihan tosissaan sanoa, että "started from the bottom and now we're here". Siellä ensimmäisessä vuokraluukussa ei mööpelit muutenkaan olleet ihan vimpan päälle ja neljän avoliittovuoden aikana kehitystä on tapahtunut muiden kodin osa-alueiden lisäksi myös miehen työpöydän suhteen. Myrkynvihreä plyyssinojatuoli ja pyökistä valmistettu ysäripöytä ovat vaihtuneet tyylikkääseen pelituoliin ja selkeälinjaiseen valkoiseen työpöytään. Elektroniikan määrä on kasvanut, mutta johtokourujen ja -piilojen ansiosta työpiste ympäristöineen on huomattavasti siistimpi. Myös värien neutralisoiduttua datisnurkkaus ei hyppää 32-tuumaisesta näytöstä huolimatta ensimmäisenä silmille. Huonekalujen valinnassa molemmat meistä on joutuneet tekemään kompromisseja ja viimeisintä pöytähankintaa mietittiin suhteellisen kauan ennen kuin molempia tyydyttävä vaihtoehto löytyi. Miehen tuoli on merkiltään Arozzi ja pöytä Ikean Malm.

_MG_1421 _MG_1437

Sisustaminen menee miltei Tetriksen peluusta, kun tupakeittiö-ratkaisulla varustetussa asunnossa pitäisi löytää ruokailutilan ja oleskelutilan lisäksi paikka myös työhuoneelliselle roinaa. Säilytystilaa miehen pöydän luona ei ole, mutta asunnon kiitettävänlaisen kaappimäärän ansiosta kaikelle pikkutilpehöörille on omat paikkansa muualla asunnossa.
  Oikeanlaisen ja molemmille sopivan järjestyksen löytäminen on työn ja tuskan takana, kun työpöytää ei tietenkään voi sijoittaa ihan mihin tahansa, mutta sen lokaatio pitäisi kuitenkin olla sellainen, että samaan tilaan mahtuvat myös neljän hengen ruokapöytä ja hervottoman kokoinen sohva. Myös pistorasiat on otettava huomioon, ettei johtoja tarvitsisi viritellä mitä erikoisimmilla tavoilla kiertämään koko huonetta. Mä olen tämän kevään aikana vaihtanut olohuoneemme järjestystä jo kaksi kertaa ja nyt viimeisimmän muutoksen jälkeen musta vihdoin tuntuu siltä, että meillä on fengshuit kohdallaan myös nörttinurkkauksen suhteen.

_MG_1432

Kahden jästipään hommaa tämä ei ole, koska kompromisseja on pakko tehdä puolin ja toisin, mutta silti ollaan joten kuten molempia miellyttävällä tavalla onnistuttu. Ollaan molemmat tyytyväisiä kotiimme ja siinä missä mun meikkinurkkaukseni vaikuttaa eteisessä, on miehellä oma oikeutettu paikkansa olohuoneessa. Kun mööpelit on kaikki samantyyppisestä pakasta vedettyjä, kokonaisuus on helpompi hallita. Yhteensopivuuden lisäksi myös siisteys on sellanen asia, joka tekee ihmeitä nörttinurkkauksen sulauttamiselle ympäristöönsä. Meillä se jää välillä arkikiireiden takia puolitiehen ja toisinaan miehen pöydän äärestä alkava sukkien, juomalasien ja epämääräisten johtorykelmien sekasorto aloittaa dominoefektimäisen kaaoksen, joka kattaa koko asunnon.

Löytyykö sun kotoa ammattinörtti? Tai oletko kenties itse sellainen? Mikäli sisustus on sulle tärkeä juttu ja asunto pienenlainen, miten asia on teillä ratkaistu?

Mitä kaikkien kivojen Instagram-kuvien taustalla tapahtuu?

4. toukokuuta 2018

IMG_20180503_122814Yleisesti ottaen en oo enää pitkiin aikoihin perustanut pitkistä blogiavautumisista, mutta mulla on jo hetken ollut sellainen olo, että haluaisin vähän raottaa mun yksityiselämän ja somen välillä olevaa verhoa. Jos joku vaikuttaa blogiin ja sen sisältöön, niin se on blogin ulkopuolinen elämä.
  Mä en ole ihminen, joka osaa tuosta noin vain heittäytyä virran vietäväksi. Mitä pidemmälle mun satavarmat suunnitelmat kantavat, sen parempi. Toki, täyttä vastakohtaa edustava aviomies on saanut mun nutturaa aavistuksen verran löysemmälle, mutta nyt kun edessä on jälleen hyppy tuntemattomaan, on yöunet jääneet aika vähäisiksi. Kävin näitä samoja ajatuksia läpi viimeksi viisi vuotta sitten, kun olin vasta painanut ylioppilaslakin päähäni ja odottelin pääsykokeiden tuloksia paristakin eri opinahjosta. Mun jatko-opinnot jäivät roikkumaan kahdesta pisteestä ja suosituille aloille ei kiivetty edes varasijoilta. Erona tämän hetkiseen tilanteeseen vain oli se, että mä asuin silloin kotona, eikä mulla ollut yhtäkään suuta ruokittavana.

IMG_20180503_123453Mun nykyinen työsuhteeni päättyy tämän kuun lopussa. Mun vuorokausi on jaettu karkeasti eriteltynä kolmeen osaan; yöllä yritän nukkua, päivällä panikoin ja iloitsen vuorotellen. Toisena hetkenä käytän vapaa-aikani Linkedinin miltei pakkomielteiseen selaamiseen ja työhakemusten kirjoittamiseen. Toisena hetkenä mietin, miten kiva olisi omien säästöjen turvin vähän lomailla neljä vuotta kestäneen työ- ja opiskeluputken jälkeen, mä kun olen lomaillut ihan virallisesti viimeksi heinä-elokuussa 2014. Mun rationaalisuus kuitenkin estää mua heittäytymästä täysin loma-ajatuksen vietäväksi, mutta samalla se puhdas järki jankuttaa, että enhän mä nyt loppuelämäkseni oo työttömäksi jäämässä, jos niin edes ehtii käymään.
  Matkan jatkuessa toisaalle tulee mietittyä tietysti myös sitä, miten tietyt rutiinit ja ihmiset katoavat omasta elämästä. Mä olen viihtynyt työssäni vasta 1,5 vuotta, mutta arkisin vietän enemmän valveillaoloaikaa työkavereideni kuin mieheni kanssa. Lähden mielelläni kohti uusia kuvioita, mutta kyllähän sitä väkisinkin tulee suru puseroon, kun elämästä tipahtaa pari kourallista tuttuja ihmisiä pois.

IMG_20180503_123114
Jossain syvällä mun sisimmässä, siinä ihan tiukkanutturaisen rationalistin vieressä, kököttää myös periaatteellinen feministi. Pärjääminen ei ole sellainen asia, että sitä nyt ihan oikeasti tarvitsisi murehtia, sillä meitä on tällä hetkellä kaksi työssä käyvää ihmistä, säästössä on vähän jotain ja meillä on aivan huikea tukiverkosto. Mä en kuitenkaan halua olla elätettävä, kun olen kaikin puolin työkuntoinen ja terve aikuinen. Se periaatteellinen feministi on vahva ja itsenäinen nainen, joka haluaa mun tienaavan itse omat rahat omiin huvituksiini. Mut kasvatettiin tekemään töitä kivojen juttujen eteen, kotona sanat 'työttömyys' sekä 'sossu' olivat miltei kirosanoja, jos tulevaisuus tuli puheeksi eikä elämän ikäviä yllätyksiä juuri murehdittu. Nyt kun yhteiskunta on siinä jamassa missä on, pelko työttömäksi tipahtamisesta on tavallista huomattavasti suurempi.

IMG_20180503_123257

Mikäli en onnistu löytämään työpaikkaa ennen kesää, voi kotonakin vietetyn ajan tietysti käyttää kehittävästi. Mulla on blogi, nautin kotona hääräämisestä ja koirakin saisi aivan varmasti viikon ulkoilukiintiönsä täyteen parissa päivässä. Mutta kun mä tässä parin viime kuun aikana olen kokenut jo luoja ties kuinka monta hermoromahdusta kaikkien "everything happens for a reason" -momenttien välissä, pelottaa, jos työttömäksi jäätyäni sieltä hermoromahduksen pohjalta ei enää noustakaan pohtimaan sitä, miten kaikella on tarkoituksensa. Reunalla tasapainoilu näkyy ja tuntuu, mutta mitä jos tästä reunalta pudotessani turrun ja jäänkin paikoilleni?

IMG_20180503_122937

Valitsin tähän postaukseen tarkoituksella mun muutamia Instagramiin julkaisemiani kuvia parin viime kuukauden varrelta. Ne ovat omiaan kertomaan siitä, miten some on vain pintaraapaisu jonkun henkilön elämästä. Vai uskoisitko itse tuota yllä näkyvää aamupalakuvaa katsoessasi, että mä nukun kohonneen stressitilan vuoksi tällä hetkellä melko vaihtelevasti ja kärsin sen takia säännöllisin väliajoin todella inhottavasta päänsärystä?
  Mä kirjoittelen mielelläni kuulumisistani ja taannoin sain positiivista palautetta siitä, miten kiva mua on seurata, kun olen niin aito. Toisaalta, olen saanut palautetta siitäkin, miten turhaa mua on seurata, kun aina vaan valitan kaikesta. Todellisuudessa koen, että esimerkiksi mun IG-tili on sopiva sekoitus fakkiintuneisuutta ja elämäniloa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvapainotteinen some auttaa muistamaan, ettei kaikki oo ihan niin päin metsää kuin miltä just sillä hetkellä saattaisi tuntua, mutta kyllä niihin kuvateksteihinkin kannattaa välillä kiinnittää huomiota.

Että tämmöstä. Epätietoisuus on mun elämässä tällä hetkellä kamalinta, mutta yritän siitä huolimatta pitää kiinni mummoni elämänohjeesta ja ottaa kaiken selkä suorassa vastaan. Mikään ei tapahdu ilman syytä ja asiat järjestyy aina lopulta.

MAHTAVA MATTAHUULIPUNA MARKETISTA

18. huhtikuuta 2018

Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, milloin viimeksi olisin kajonnut nestemäisten huulipunien kokoelmaani. Jonkun treenauksen yhteydessä ehkä, mutta arjessa ne ovat viimeksi olleet mukana joskus tositositositosi kauan aikaa sitten. Niin kauniilta kuin täysmattainen huulipuna muilla näyttääkin, tulin jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, ettei se ole mua ja mun ryttyisiä huuliani varten. Eilen tein kuitenkin erittäin miellyttävän ja ehkä jopa vähän yllättävänkin löydön markettihyllystä.

IMG_1283

Siitäkin on jo luvattoman pitkä aika, kun olen viimeksi käyttänyt töissä rohkeamman väristä huulipunaa. Maybellinen uusi Superstay Matte Ink -huulipuna sävyssä 20 Pioneer kuitenkin katkaisi tämän mun ansioikkaan putken, kun tänään painelin töihin huulet oikeasti punattuina. Kotimatkalla hain vielä toisenkin sävyn, 65 Seductress. Jälkimmäinen oli kieltämättä paljon kivemman näköinen kämmenselkään Maybellinen ständin valossa swatchattuna, mutta ehkä pienellä pohjustuksella tuokin toimii mun ihonsävyni kanssa.

maybink

Mitä sitten tulee näiden kestävyyteen, voi mun Instagram Storysta vielä muutaman tunnin ajan käydä vilkaisemassa mun ajatuksia ihan kuvan kera. Meikkasin huulet aamulla, söin aamupalan, join kupin teetä, juttelin työkavereiden kanssa ja söin vielä lounaankin, eikä huulipuna kaiken tämän jälkeen näyttänyt "butthole lipsiä" kummempia kulumisen merkkejä. Se ei valunut mihinkään tai sotkeentunut, mutta ennen kaikkea sellainen ärsyttävä murustuminen ei haitannut mun menoa koko päivänä. Superstay Matte Inkin koostumus on paksuhko ja aavistuksen verran tahmea, eikä se muutu huulilla paperimaisen mataksi. Tästä huolimatta tuntuma huulilla on yllättävän mukava ja kestävyys fantastinen. Aplikaattorikin on näin suppusuisen meikkipellen näkökulmasta perusmallia huomattavasti kivempi käyttää, kun sen keskellä oleva reikä annostelee huulipunaa juuri sopivasti ja terävällä kärjellä saa meikattua suupieletkin ilman kamalaa sotkua. Ainoa tähän mennessä huomaamani huono puoli on se, että etenkin tuo kirkkaanpunainen sävy tahraa ihon/huulet aika ikävästi. Nudesävyn kanssa en tätä ongelmaa havainnut, mutta uskoisin kyseisen "ominaisuuden" koskevan enemmänkin sarjan kirkkaita sävyjä.

Maybelline Superstay Matte Ink -huulipunat maksavat noin kymmenen euroa, Tokmannilla vähän vähemmän ja Sokoksella vähän enemmän. Sarjasta löytyy kymmenen sävyä ja joukossa on niin nudeja kuin kirkkaitakin värejä. Joko sä oot kokeillut?

Instagram

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne